Näytetään tekstit, joissa on tunniste meidän kausi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meidän kausi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. lokakuuta 2018

RoPS varmisti voitolla hopeamitalit!

RoPS juhlii voittoa ja mitalin varmistumista faniensa kanssa!
Rovaniemen Palloseura kohtasi Veikkausliigan 32. kierroksen ottelussa vieraskentällä Vaasan Palloseuran. Sunnuntai-iltapäivän kamppailu päättyi lopulta vain 1134 katsojan edessä riemukkaisiin 1-2 (0-0) lukemiin, joiden ansiosta RoPS varmisti hopeamitalit itselleen! Maalintekijöinä tiukassa ottelussa kunnostautuivat Agnaldo Moraes sekä voitto-osuman laukonut Lassi Lappalainen. Näin Rovaniemellä saadaan juhlia ensi viikonloppuna pelattavan sarjakauden päättävän Ilves-ottelun jälkeen tämän vuosikymmenen toista mitalisijaa erittäin vahvan kauden päätteeksi. 

RoPS pääsi otteluun melko hyvässä terveystilanteessa, sillä vierasreissulta puuttuivat ainoastaan Aleksandr Kokko ja Eetu Muinonen. Tämän lisäksi haasteita valmistautumiseen aiheutti tuttuun tapaan Rovaniemen kaupunki, joka syystä tai toisesta ei tunnu muistavan laittaa keskuskentän lämmitystä syksyllä päälle. Koskahan nämä kaupungin kenttäfarssit loppuvat? Näin jäisen kentän takia joukkueelta jäivät lauantain treenit keskarilla väliin. Kotijoukkue VPS pääsi sille sarjasijoituksen suhteen melko merkityksettömään kamppailuun hieman vajaamiehisenä, sillä joukoista olivat poissa Samu Alanko, Berkant Güner, Jesper Engström, Omar Jama, Akseli Kalermo ja Aatu Kujanpää. 

Gorozia pelasi koko ottelun.
Päiväottelu lähti käyntiin vierailijoilta terävästi. Jo neljännellä peliminuutilla RoPS sai oikealta 16-rajan tuntumasta vaarallisen vapaapotkun. Lucas Lingmanin kierteistä vaparia ei Simo Roiha aivan kuitenkaan ennättänyt jatkamaan päällään ohi VPS-vahti Samu Volotisen ja näin peliväline meni ohi koko pelaajarykelmän, suoraan päätyrajasta yli. Pelin edetessä vaasalaiset pääsivät entistä paremmin peliin mukaan ja alkoivat painamaan peliä enemmän kohti RoPS:n päätyä. 15. minuutilla Sebastian Strandvallin hyvä kulmapotku tavoitti Douglasin pään, mutta hyökkääjän alanurkkaa kohtisuuntautuneen yrityksen RoPS-vahti Antonio Reguero liimasi varmasti näppeihinsä. Seuraava todella hyvä paikka tuli vierailijoille, kun Lappalaisen matala keskitys oikealta tavoitti keskellä täysin vapaana olleen Giorgi Gorozian (kuvassa). Keskikenttämiehen maalintekoyrityksen pystyi kuitenkin Volotinen estämään hyvällä torjunnallaan ja näin ottelu jatkui maalittomana. Puoliajan loppupuolella kotijoukkue sai aikaan muutaman paikan, mutta nämä RoPS-puolustus Regueron johdolla hoiti varmasti. Kun pelattiin jo tuomarin antamaa lisäaikaa, pääsi Lappalainen nousemaan keskeltä ja laukomaan noin 18 metristä. Laiturin sijoitus meni kuitenkin hieman oikealta kotijoukkueen maalin ohi. Näin tauolle siirryttiin pyöreissä 0-0 lukemissa.

Lappalainen ratkaisi ottelun maalillaan!
Toinen 45-minuuttinen alkoi RoPS:n vaihdolla, kun Agnaldo Moraes korvasi kentällä hieman osumaa saaneen Lucas Lingmanin. Muuten kentällä mentiin kotijoukkueen hallinnassa. Kuitenkin 59. minuutilla RoPS pääsi Lappalaisen toimesta iskemään vastaan. Laituri nousi vängällä parin pelaajan ohi kohti VPS-maalia. Tällöin kotijoukkueen Aubrey David joutui liukumaan myöhässä palloon kaataen Lappalaisen rangaistuspotkun arvoisesti. Pallon taakse asteli brassi Moraes, joka sijoitti pelivälineen varmasti maalin oikeaan alanurkkaan. Näin tilanne oli 0-1! Tasoitus nähtiin kuitenkin reilun kymmenen minuutin päästä. 71. minuutilla Strandvall syötti lyhyen syötön keskelle Joonas Vahteralle, joka pääsi laukomaan yllättävän vapaasti RoPS-pelaajien edestä noin 16 metristä pallon maalin oikeaan alanurkkaan. Yhtäkkiä kamppailu olikin tasan 1-1 ja peli täysin avoinna. 74. minuutilla RoPS teki toisen vaihtonsa, kun Jems Geffrard korvasi kovaa raataneen ja kolhuja saaneen Erfan Zenelin kentällä. Ja vielä 81. minuutilla Vahid Hambo juoksi kentälle Roihan tilalle. VPS hallitsi ottelun lopussakin pelitapahtumia ja RoPS keskittyi lähinnä tiiviiseen puolustamiseen ja vastaiskupaikkojen kyttäämiseen. Ja kuten monesti aiemmin, RoPS pystyi kääntämään pelin lopussa edukseen. 88. minuutilla Lappalainen karvasi ylhäällä pallon tilanteen lepsusti pelanneelta Jerry Voutilaiselta, nousi röyhkeästi ja sijoitti pelivälineen varmaakin varmemmin maalin oikeaan alanurkkaan. Näin sinipaidat johtivat peliä jälleen! Lopussa RoPS pelasi järkevästi ja ei päästänyt enää kotijoukkuetta maalintekotilanteisiin. Kun ottelun neljä lisäaikaminuuttia oli pelattu, vihelsi ottelun tuominnut Joni Hyytiä pelin päättyneeksi 1-2 (0-0) lukemiin ja rovaniemeläisten voitonjuhlat saivat alkaa!

Kokonaisuutena RoPS oli ottelussa altavastaajana, mutta tiukan puolustuksen kautta joukkue pysyi mukana pelissä vaasalaisten painostuksesta huolimatta. Sinipaidat pelasivat tutun tiiviisti käyttäen omat paikkansa hyväksi, samaan tapaan kuin useasti aiemminkin tällä kaudella. Peli ei ollut kaunista, mutta sitäkin tuloksellisempaa. Näin RoPS onnistui varmistamaan Veikkausliigan toisen sijan ja sen tuoman europelipaikan jo ennen viimeistä pelikierrosta. Kiitos kuuluu pelaajien lisäksi ennen kaikkea valmennukselle eli Toni Koskelalle ja Pasi Tuutille, jotka ovat virittäneet joukkueen huimaan lentoon tällä kaudella. Joukkue on keikkunut sarjan kärkisijoilla ensimmäisestä pelikierroksesta alkaen, mikä kuvaa sinipapitojen kauden otteita paremmin kuin kuin hyvin. RoPS pelaa vuoden viimeisen sarjaottelunsa tulevana lauantaina (27.10.), jolloin Rovaniemen keskuskentälle klo 15.00 alkavaan matsiin vieraaksi saapuu Veikkausliigassa viidentenä oleva Ilves. Silloin kaikki keskuskentälle juhlimaan hopeamitaleja yhdessä joukkueen kanssa!

Teksti ja kuvat: M.N. 

maanantai 1. lokakuuta 2018

RoPS jäi ilman onnistumista

RoPS juonii kuvioita vapaapotkutilanteessa.
Rovaniemen Palloseura kohtasi mitalitaiston ja sitä myötä europelipaikkojen kannalta tuikitärkeässä kotiottelussa sunnuntai-iltana SJK:n 2024 katsojan edessä. Ottelun loppulukemiksi syksyisellä Rovaniemen keskuskentällä kirjattiin lopulta 0-1 (0-1) lukemat, joiden ansiosta SJK on nyt kolme pistettä edellä karsijan paikalla olevaa IFK Mariehamnia. RoPS jatkaa edelleen toisena, mutta takana neljän pisteen päässä vaanii kolmikko KuPS, FC Honka ja Ilves, kun Veikkausliigaa on enää kolme sarjakierrosta pelaamatta.

RoPS lähti otteluun hieman haasteellisessa tilanteessa, sillä kumpikin joukkueen varsinaisista toppareista oli ottelusta sivussa. Näin Juuso Hämäläisen ja Jems Geffrardin sijaan puolustuksen keskellä ottelun aloittivat Taye Taiwo ja Lassi Järvenpää. Poissa kokoonpanosta oli myös Agnaldo Moraes, mutta Eetu Muinonen oli sen sijaan oli jälleen mukana avausmiehityksessä. Laitapakkeina ottelun avasivat joukkueen kapteeni Antti Okkonen ja Juho Hyvärinen. Näin keskikentällä nähtiin pitkästä aikaa nuori Veka Pyyny. Veikkausliigassa yhdeksäntenä majaileva SJK matkasi pohjoiseen niin ikään hieman vajaamiehisenä, sillä joukkueen kokoonpanosta puuttuivat mm. Billy Ions, Obed Malolo, Emile Paul Tendeng ja Ville Tikkanen. Myös seinäjokelaisille ottelussa oli panosta, sillä joukkue voi joutua vielä liigakarsintaan ja tästä syystä lisäpisteet ovat joukkueelle vielä tärkeitä.

Pyyny pääsi avaukseen.
Ottelu alkoi vieraiden terävällä pelillä, kotijoukkue sen sijaan esiintyi varsin sekavasti ja pakosta peliin sekoitettu puolustuslinja haki paikkojaan. Ensimmäisen vartin aikana ei kuitenkaan saatu aikaan vaarallisia tilanteita kumpaankaan päähän. 19. minuutilla SJK sai vastahyökkäyksen. Mehmet Hetemaj avasi oikeaan laitaan Denys Oliinykille, joka kiitti vapaasta tilasta ja nousi kohti RoPS-maalia. Laitapuolustaja katsoi ja laukoi melko vapaasti Taye Taiwon edestä pienestä kulmasta pallon maalin etuyläkulmaan ohi hölmistyneen RoPS-vahti Antonio Regueron. Tilanne oli näin 0-1. Puolen tunnin pelin jälkeen kotijoukkuekin alkoi heräämään peliin mukaan, mutta tilanteet jäivät puolitiehen. Samalla oudolla paikalla vaihtelevasti pelannut Okkonen siirtyi puolustuksen keskustaan ja Taiwo omimmalle paikalleen eli vasempaan laitaan. 37. minuutilla nähtiin ensimmäinen vaihto, kun Muinonen ei pystynyt jatkamaan peliä ja hänet kenttäkoostumuksessa korvasi Simo Roiha. Vielä puoliajan lopussa vieraiden Maximo Tolonen pääsi laukomaan vaarallisesti, mutta tämän vedon Reguero venytti hienosti väljemmille vesille. Seuraavasta tilanteessa puolestaan Pyyny (kuvassa) pääsi tälläämään noin 17 metristä Roihan esityön jälkeen, mutta keskikenttämiehen laukaus meni reilun metrin yli Mikhel Aksalun vartioiman SJK-maalin. Näin tauolle siirryttiin SJK:n maalin vierasjohdossa.

Hambo tarkassa vartioinnissa.
Toinen 45-minuuttinen alkoi niin ikään SJK:n hienoisella painostuksella. 51. minuutilla Tolonen pääsi pallon taakse vapaapotkutilanteessa, mutta yritys meni reilusti maalin yli. Kaksi minuttia tästä ja RoPS teki tuplavaihdon. Georgi Gorozia korvasi kentällä Pyynyn ja Aleksandr Kokko kärjessä hieman kolhuja ottelussa saaneen Vahid Hambon. Tunnin pelin jälkeen ottelun painopiste alkoi siirtymään kohti seinäjokelaisten maalia. 65. minuutin kohdalla Taiwon keskitys vasemmalta löysi Roihan, joka pääsi puskemaan, mutta Aksalu torjui vaarallisen yrityksen. Kolme minuuttia tästä ja Gorozia keskitti oikealta takatolpalle, jossa Roiha pääsi puskemaan Dani Hatakan estelyistä huolimatta. Kotijoukkueen kannattajien epäonneksi yritys suuntautui hiukan ohi maalin takakulman ja tilanne oli edelleen 0-1. 75. peliminuutin kohdalla Oliinyk pääsi jälleen hyvään paikkaan Shahdon Winchesterin syötöstä, mutta Reguero venyi hienosti vedon kulmaksi. Tämän jälkeen RoPS sen kuin lisäsi painetta Aksalun maalille. 81. minuutilla pallo pelattiin boksiin, josta Kokko tiputti päällään pallon taakse Gorozialle. Keskikenttämiehen yritys noin kymmenestä metristä nousi kuitenkin korkeuksiin kohti Lyseonpuiston lukion pihamaata. 85. minuutilla RoPS sai heiton ja pallo pelattiin Lassi Lappalaiselle, joka keskitti maalille Kokolle. Kokko jatkoi tilanteesta pallon kantapäällään ohi Aksalun, mutta ottelun tuominnut Jari Järvinen näki Kokon rikkoneen tilanteessa Jarkko Hurmetta ja kuukauden maali hylättiin! Oliko tilanteessa oikeasti selkeä rike vai voittiko Kokko koollaan vain kaksinkamppailun, kuten moni tilanteen näki? Tämän jälkeenkin kotijoukkue painoi peliä edelleen kohti vastustajan maalia, mutta onnistumisia ei nähty ja näin kaikki kolme sarjapistettä matkasivat Seinäjoelle lopputuloksella 0-1 (0-1).

Kokonaisuutena RoPS:n peli vaihteli paljon ottelun sisällä. Alussa näkyi selvästi se, että kentältä puuttui useampi aloituksen mies ja ennen kaikkea kumpikin vakiotoppareista. Okkosen siirtyminen keskelle ja Taiwon laitaan rauhoitti selvästi puolustuspeliä ja Kokon tulo kentälle terävöitti hyökkäyspeliä. Toni Koskelan tekemät vaihdot piristivät peliä, mutta olisiko esimerkiksi Roihan ollut syytä avata peli Pyynyn sijaan jo ennakkoon fyysistä peliä tunnetusti pelaavaa SJK:a vastaan? Ottelussa nähtiinkin paljon rikkeitä ja välillä sangen epämääräisiä vihellyksiä. Jari Järvinen saikin selkeästi suurimmat buuaukset aikaan, mitä keskuskentällä on tällä kaudella kuultu ja osin kyllä aiheesta. Kysymyksiä aiheutti myös Kokon tekemän maalin hylkääminen. Eräs kannattaja oivasti totesikin, kuinka monta maalia vähemmän Zlatan Ibrahimovic olisikaan tähän mennessä tehnyt, jos kaikki kontaktit vihellettäisiin. Ehkä tuomari näki tilanteen paremmin vai vaikuttivatko huudot ja käsien levittelyt tässäkin tilanteessa Järvisen ratkaisuun? Joka tapauksessa SJK teki maalin, RoPS ei, ja näin taistelu mitaleista sen kuin kiristyy, kun kausi on kääntymässä loppuun.

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana lauantaina (6.10.), jolloin sinipaidat matkaavat Turkuun, jossa vastaan asettuu vieraissa FC Lahtea pyörittänyt ja suorasta säilymisestä taisteleva TPS. Odotettavissa on siis jälleen tiukka taisto. Vastaan asettuu myös kesän RoPS:n mukana treenannut Sterling Yateke, joka on päässyt oivaan maalivireeseen. Ottelu pelataan Veritas Stadionilla klo 16.00 alkaen. Tsemppiä RoPS ja pisteet mukaan pohjoiseen!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Lucas Lingman - keskikentän maestro, oivaa pelaamista kumpaankin suuntaan. Pelannee ensi vuonna isommilla areenoilla.

Teksti ja kuvat: M.N.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Palloseurojen välinen päättyi pistejakoon

Tiukkaa miesvartiointia RoPS:n maalilla.
Rovaniemen Palloseura kohtasi maanantai-iltana kotikentällään KuPS:n sarjakierroksen kärkiottelussa, jossa kohtasivat kaksi mitaleista tällä kaudella taistelevaa joukkuetta. Tasainen kamppailu peräti 2916 katsojan edessä päättyi Rovaniemen keskuskentällä lopulta tasalukemiin 1-1 (0-0), joiden ansiosta kotijoukkue jatkaa sarjassa toisella sijalla, kun taas KuPS putosi ainakin hetkellisesti ulos mitalisijoilta neljänneksi.

RoPS pääsi otteluun hyvässä terveystilanteessa, sillä kokoonpanosta ei puuttunut kuin Eetu Muinonen. Sen sijaan viime pelin pelikiellon vuoksi huilannut Vahid Hambo oli jälleen avauksessa korvaten viime perjantaina paluunsa jälkeen täydet 90 minuuttia uurastaneen Aleksandr Kokon. Leo Väisäsen siirryttyä Hollantiin, muodostivat Palloseuran toppariparin tässä ottelussa viime pelin kesken jättänyt Juuso Hämäläinen sekä Jems Geffrard. KuPS matkasi Napapiirille joukkueella, jonka vahvuudesta maanantaina puuttuivat mm. Ruben Gabriel sekä topparikaksikko Tabi Manga-Juho Pirttijoki. Näin puolustuksen keskellä ottelun aloittivat Mikko Pitkänen ja Henri Toivomäki. Myös Rasmus Karjalainen aloitti pelin vaihtopenkillä ja näin kärkipelaajana nähtiin Lucas Rangel.

Ottelu alkoi melko tasaisissa merkeissä, mutta heti alusta alkaen oli selvää, että kuopiolaiset eivät olleet tulleet pohjoiseen peruuttamaan ja sumputtamaan monen muun joukkueen tavoin. Ensimmäinen kunnon tilanne rakentui kuitenkin kotijoukkueen Lassi Lappalaiselle Ats Purjeen huonon syötön jälkeen, mutta laiturin sijoitus yhdeksännellä peliminuutilla meni kuitenkin oikealta ohi Otso Virtasen vartioiman KuPS-maalin. Tämän jälkeen kentällä nähtiin pitkälti keskikentän kamppailua, jota vieraat alkoivat ottamaan haltuunsa. Kotijoukkue oli pakotettu tiukkaan puolustamiseen, jota johti varmoilla otteillaan toppari Juuso Hämäläinen (kuvassa takana), joka mm. 35. minuutin kohdalla esti Purjeen vetoyrityksen boksissa. 39. minuutilla Lucas Rangel pääsi laukomaan, mutta veto suuntautui kohti Antonio Regueroa. Aivan puoliajan lopussa RoPS sai rakenneltua vaarallisen tilanteen hyvän pallonsiirtelyn päätteeksi, mutta Erfan Zenelin yrityksen KuPS sai puolustettua kulmaksi. Tästä ei enää mitään vaarallista saatu aikaan ja näin tauolle siirryttiin KuPS:n selvästä hallinnasta huolimatta tasalukemissa 0-0.

Toisen 45-minuuttisen alkuun RoPS rakensi Lappalaiselle paikan, josta laituri pistikin pallon verkkoon, mutta tilanne vihellettiin paitsioksi. Pari minuuttia tästä ja KuPS pääsi myllyttämään hyökkäystä. Ainoastaan Jems Geffrardin oikea-aikainen liuku palloon esti mahdollisen maalipaikan syntymisen ja näin peliä jatkettiin edelleen maalittomassa tilanteessa. 53. minuutilla kotijoukkueen väreistäkin aikoinaan tuttu Petteri Pennanen pääsi tykittämään noin 20 metristä, mutta hänen voimakas laukauksensa suuntautui aavistuksen yli Regueron vartioiman RoPS-maalin. Ja vain minuutti tästä ja Rangel pelasi Ville Saxmanin keskelle täysin vapaaseen paikkaan, mutta niin ikään entisen RoPS-pelaajan jatko meni vasemmalta maalin ohi ja kotijoukkue selvisi tilanteesta säikähdyksellä.

Hambo ei päässyt maalipaikoille.
Reilun tunnin pelin jälkeen näytti, että RoPS alkoi pääsemään taas paremmin peliin mukaan. Osoituksena tästä kotijoukkueelle tuttu pitkä pallonhallintajakso, jonka aikana joukkue merkitsi itselleen kymmeniä onnistuneita syöttöjä peräjälkeen. Mutta ne maalitilanteet, ne antoivat edelleen odottaa itseään. 67. minuutilla RoPS:n käskyttäjä Toni Koskela teki ensimmäisen vaihtonsa, kun Kokko korvasi kärjessä usein yksin jääneen Hambon (kuvassa). 72. minuutilla nähtiin viimein ottelun avausmaali. Sivurajaheiton jälkeen pallo kulki Saxmanilta hieman aiemmin kentälle vaihdetulle Rasmus Karjalaiselle, joka jätti Antti Okkosen ja lähinnä katseellaan tilannetta seuranneen Moraeksen matkastaan ja laukoi pallon vastustamattomasti maalin vasempaan ylänurkkaan. Tilanne oli näin 0-1. Kotijoukkue ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan tuli tasoihin jo vajaan kolmen minuutin päästä. Tällöin KuPS-vahti Virtasen avaus epäonnistui ja tuli suoraan Lappalaiselle, joka Mikko PItkäsen estelyistä huolimatta pääsi sijoittamaan pallon varmasti verkon perukoille ja tilanteeksi 1-1! Todellinen lahjamaali kotijoukkueelle. Pelin tästä hieman tasaannuttua, pääsi Karjalainen laukomaan näyttävien harhautustensa jälkeen, mutta maalintekijän yritys meni tällä kertaa yli maalin. Peliä oli tällöin pelattu noin 83. minuuttia. Kun ottelu oli jo viimeisellä peliminuutilla, teki Koskela viimeiset vaihtonsa, kun Giorgi Gorozia korvasi kentällä Moraeksen ja Simo Roiha maalintekijä Lappalaisen. Vielä ottelun lisäaikaminuuteilla KuPS yritti murtaa RoPS:n puolustusta, mutta kroppaa ansiokkaasti likoon laittanut alakerta hoiti tilanteet väljemmille vesille ja näin ottelun varsin epävarmasti tuominnut Mohammad Al-Emara vihelsi pelin päättyneeksi lukemiin 1-1 (0-0).

RoPS voi peliesityksensä perusteella olla tyytyväinen tasapelipisteeseen, sillä sen verran vahva KuPS maanantai-iltana oli. Yleensä RoPS pystyy kotonaan kääntämään tiukat pelit edukseen, mutta tällä kertaa kuopiolaiset eivät antaneet tähän mahdollisuutta. KuPS pelasikin yhden kauden vahvimmista 90-minuuttisistaan Rovaniemellä, vaikka tasapeliin ottelu päättyikin. Kotijoukkueen pelinrakentelu oli paikoin enemmän kuin tuskallista ja usein tilanteissa kukaan pelaajista ei tehnyt ennakoivia juoksuja tyhjään tilaan, vaan pikemminkin pelaajat tyytyivät seisoskelemaan ja katsomaan minne pallo alhaalta mahdollisesti avataan. Huomionarvoista oli myös KuPS:n paikoittain korkean prässin tuottamat ongelmat RoPS:lle, sillä joukkue esitti monta hätäistä avausta omalta alueeltaan suoraan vastustajalle. Usein ainoastaan Lucas Lingman ja Erfan Zeneli olivat pelaajia, jotka liikkeellään pystyivät murtamaan vastustajan prässiä.

Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana perjantaina (21.9.), jolloin Palloseura matkaa Helsinkiin liigakärki HJK:n vieraaksi. Ottelu Töölön jalkapallostadionilla alkaa klo 18.30 ja tähän peliin kaivataan taas tuttua etelän pohjoiskatsomoa mukaan. Tsemppiä peliin RoPS!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Juuso Hämäläinen - paljon kolhuja kauden mittaan saanut toppari esti ottelussa ainakin kaksi vaarallista maalitilannetta, jää usein isojen otsikoiden varjoon, mutta ollut siitäkin huolimatta yksi puolustuksen tärkeimmistä kulmakivistä läpi kauden.

Teksti ja kuvat: M.N.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

RoPS taisteli pisteen Helsingistä


Taiwo ampui upean osuman RoPS:lle!
Rovaniemen Palloseura pelasi ennakkoluulottomasti lauantaina Helsingissä, kun pohjoisen ylpeys tasasi Klubin kanssa pisteet lopulta lukemin 2-2 (1-0). Ottelua seurasi 3012 maksanutta katsojaa, joista ainakin 400 oli saapunut kannustamaan Palloseuraa pisteille! Maalintekijöinä Töölön jalkapallostadionilla vierailta kunnostautuivat Taye Taiwo (kuvassa) sekä torstaina joukkueen vahvuuteen SJK:sta liittynyt kärkimies Vahid Hambo.

RoPS lähti otteluun muutamien poissaolojen sävyttämänä. Poissa kokoonpanosta olivat edelleen Juho Hyvärinen, Aleksandr Kokko ja Lassi Lappalainen sekä myös Eetu Muinonen. Lappalainen on ollut jo mukana harjoituksissa ja nähtäneen pelivahvuudessa jo seuraavassa pelissä. Muinosen todennäkäisesti on myös pelikunnossa seuraavassa pelissä ja Kokkokin lupaili olevansa valmis takaisin pelikentille parin viikon päästä. Hyvärisen tarkkaa paluuaikaa kentille ei ole tiedossa, mutta hänkin tekee paluun joukkueharjoituksiin lähiviikkojen aikana. Kotijoukkue HJK lähti otteluun keskellä eurokiireitä, mutta juoksutti silti kentälle nimivahvan miehistön, sillä kentällä nähtiin mm. Maksim Rudakov, Faith Friday Obilor, Ville Jalasto, Anthony Annan ja Nikolai Alho. Penkillä pelin aloittivat tällä kertaa Joao Klauss, Rafinha ja Riku Riski. RoPS:sta tutut Mosa Yaghoubi ja Juha Pirinen (loukkaantunut) eivät olleet miehistössä mukana. Samoin Mika Lehkosuon vahvassa epäsuosiossa oleva Filip Valencic loisti poissaolollaan.

Reguero ei voinut maaleille mitään.
Ottelu alkoi kotijoukkueen hallinnalla. Kuudennella peliminuutilla Jalasto pääsi nousemaan vasemmalta ja keskittämään maalille, mutta tähän palloon pääsi ensimmäisenä näppeineen väliin RoPS-vahti Antonio Reguero (kuvassa) ja tilanne kuivui kotijoukkueen osalta kasaan. Alho oli lähellä päästä tilanteessa liukumaan palloon, mutta RoPS:n puolustus esti laiturin yritykset. 13. minuutilla Anthony Annan torppasi RoPS-pelaaja Giorgi Goroziaa keskialueella todella törkeästi, mutta ottelun huterasti tuominnut Jari Järvinen antoi tilanteesta keskikenttäpelaajalle ainoastaan keltaisen kortin. Tämän jälkeen ottelussa mentiin pitkä pätkä ilman vaarallisia tilanteita. 30. minuutilla RoPS sai vapaapotkun keskeltä noin 18 metristä ja pallon taakse asteli lopulta Lucas Lingman. Keskikenttämiehen vaarallisen laukauksen Klubi-vahti Rudakov onnitui kuitenkin yhdellä kädellä torjumaan kulmapotkuksi. 45. minuutilla odoteltiin jo puoliajan päättymistä, mutta HJK oli eri mieltä. Alho syötti oikeasta laidasta takaviistoon Sebastian Dahlströmille, jonka upea pommi 20 metristä meni vastustamattomasti RoPS-maalin vasempaan yläkulmaan ja lukemat olivat näin 1-0. Tilanteessa RoPS:n pelaajista Lingman ei laittanut kunnolla painetta Dahlströmille, ja näin keskikenttämies sai rauhassa asetella napikastaan oikeaan asentoon ennen laukaustaan. Veto oli samalla kotijoukkueen ensimmäinen laukaus kohti maalia ottelussa. Kohta tämän jälkeen joukkueet poistuivat vartin tauolle.

Taistelupari Klauss - Väisänen.
Toinen puoliaika alkoi RoPS:n osalta ensimmäistä aktiivisemmin. 52. minuutilla Gorozia pääsi nousemaan vasemmalta kaistalta ohi Obilorin kohti maalia, mutta keskikenttämiehen keskitys maalille päätyrajan tuntumasta puolustettiin kulmaksi ennen kuin Simo Roiha olisi ehtinyt palloon. Kulman jälkitilanteesta Palloseura sai vapaapotkun reilusta 20 metristä. Pallon taakse asteli varmoin elkein Taiwo, joka tunnetaan painavista vedoistaan. Laitapakki näytti bravuuriaan ja pallo kiertyi upeasti maalin vasempaan yläkulmaan ohi Rudakovin. Tilanne oli näin tasan 1-1! Maalin jälkeenkin RoPS jatkoi hyvää peliään. 58. minuutilla Lingman syötti keskelle Veka Pyynylle, joka laukoi tulisesti, mutta Rudakov torjui vedon päätyrajasta yli kulmaksi. Minuutti tästä ja vierasjoukkue teki ensimmäisen vaihtonsa. Gorozia siirtyi keskikentältä vaihtoon ja hänen tilalleen kentälle kirmasi Hambo. Peli eteni tasatilanteessa aina 81. minuutille asti. Silloin pallo pelattiin keskialueella Roihalle, joka hyvän nousun jälkeen pelasi pystyyn Hambolle kahden Klubi-pakin väliin. Kärkimies jatkoi juoksuaan harhauttaen löysästi tilanteessa puolustaneet HJK-pakit ja päätti tilanteen tarkalla vasempaan alanurkkaan kohdistuneella laukauksellaan. Tuloksena maali ja tilanne taululla oli 1-2! Upea alku Hambon RoPS-uralle! 83. minuutilla RoPS teki toisen vaihtonsa, kun Jems Geffrard hölkkäsi kentälle Pyynyn tilalle tuomaan kentälle lisää puolustusvoimaa. Ottelun lopussa 88. minuutilla HJK tuli kuitenkin vängällä tasoihin. Klauss (kuvassa) nousi vasenta kaistaa syöttäen pallon eteensä. Lopulta peliväline kimposi Leo Väisäsen jalasta takaisin hyökkääjälle ja brassi viimeisteli kylmän viileästi 2-2 tasoitusosuman. Lopussa ei enää maalikarkeloihin saatu lisämerkintöjä ja näin sarjan ehdoton kärkikamppailu päättyi tasanumeroihin 2-2 (1-0).

Lauantaina RoPS näytti jälleen kerran venymiskykyään. Vaikka joukkue pelaa melko pienellä rosterilla ja poissaolojen sävyttämänä, venyy joukkue usein pisteille vaikeissakin paikoissa. Positiivista ottelussa oli myös Vahid Hambon lentävä lähtö joukkueen kärkimiehenä. Maali ensimmäisessä ottelussa antaa varmasti nuorelle kärkimiehelle rutkasti lisää itseluottamusta vaikean alkukauden jälkeen ja uusia onnistumisia tarjoilun pelatessa on varmasti seuraavissakin otteluissa odotettavissa. Kokon tervehdyttyä Palloseuran hyökkäyspäästä löytyy mukavasti vaihtoehtoja, joiden avulla sinipaidat voivat taistella mitalisijoista tasaisessa sarjassa. Nyt RoPS jatkaa sarjassa edelleen vahvasti toisella sijalla 39 pisteellään, neljä pistettä edellä kolmantena olevaa Vaasan Palloseuraa. Klubi johtaa sarjaa kymmenellä pisteellä ja mennee kohti liigamestaruutta, jos mitään mullistavaa ei loppukaudesta joukkueen pelissä tapahdu.

Seuraavan kerran RoPS pelaa ensi viikon sunnuntaina (12.8.), jolloin Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu mollivoittoisesti tällä kaudella pelannut IFK Mariehamn. Saarelaiset ovat sarjassa vasta kymmenentenä, mutta janoavat varmasti lisäpisteitä välttääkseen pahimman putoamiskamppailun. Ottelu alkaa keskarilla tutusti klo 18.30 alkaen. Eli ei muuta kuin pelipäivä punakynällä kalenteriin ja matka silloin kohti keskaria kannustamaan RoPS kotivoittoon!

Teksti: M.N.
Kuvat: M.N. & M.L.

tiistai 8. toukokuuta 2018

Ilves päihitti RoPS:n Ratinalla

Filip Ivanovski ruuti oli ottelussa märkää.
Veikkausliiga jatkui RoPS:n osalta muutaman päivän tauon jälkeen maanantai-iltana, kun sinipaidat kohtasivat Ratinan Stadionilla Ilveksen 3190 katsojan edessä. Joukkueiden väliset kamppailut ovat yleensä olleet melko vähämaalisia ja tälläkin kertaa kamppailussa nähtiin vain yksi osuma, sekin kotijoukkueen toimesta. Näin kaikki kolme sarjapistettä jäivät Tampereelle maalein 1-0 (1-0).

Kautensa mallikkaasti (5 voittoa, 1 tasapeli, 1 tappio) aloittanut sarjakärki RoPS matkasi Tampereelle joukkueella, jonka vahvuudesta puuttui kapteeni Antti Okkonen. Sen sijaan Juuso Hämäläinen oli jälleen mukana, tosin vaihtopenkin puolella. Oikeana pakkina ottelussa aloitti Juho Hyvärisen sijaan Lassi Järvenpää. Puolustajista Fugo Segawa sen sijaan ei mahtunut tässä pelissä edes penkille eli japanilaisen liigadebyytti antaa edelleen odottaa tulevia pelejä. Sarjassa kuudentena (2-2-2) oleva Ilves pääsi puolestaan kotiotteluunsa melko hyvässä terveystilanteessa. Poissa kokoonpanosta olivat pitkäaikaispotilaat Baba Mensah ja Ilari Mettälä, mutta muuten Jarkko Wissa sai jalkeille varsin vahvan ryhmän Marius Noubissin johdolla.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä kummankin joukkueen hakiessa asetelmia kentällä. Ratinan varsin epätasainen luonnonnurmi asetti omat haasteensa joukkueiden pelinrakentelulle ja pitkiä syöttökombinaatioita ei juuri kentällä nähty. Pikkuhiljaa kotijoukkue sai kuitenkin peliä enemmän hallintaansa. 16. minuutilla Noubissi pääsi laukomaan noin 16 metristä, mutta Antonio Reguero nappasi pallon varmasti hyppysiinsä.  

24. minuutin kohdalla Lassi Lappalainen pääsi nousemaan Taye Taiwon rajaheiton jälkeen kahteen hyvään tekopaikkaan, mutta nämä Ilves onnistui puolustamaan päätyrajasta yli. Tilannetta seuranneen kulmapotkun jälkeen Ilves pääsi nopeaan vastahyökkäykseen ja tuloksena oli ottelun ensimmäinen täysosuma Gomo Ondukun toimesta. Eero Tammisen matala keskitys oikealta meni tilanteessa RoPS-puolustuksen ohi kärkimies Ondukulle, joka viimeisteli varmasti ohittaen sijoituksellaan RoPS-vahti Regueron. Näin Ilves siirtyi 1-0 johtoon. Puoliajan lopulla ei paljoa paikkoja enää nähty. Viimeisillä sekunneilla Eetu Muinonen pääsi vielä laukomaan 22 metristä, mutta laukaus suuntautui kohti Ilves-vahti Mika Hilanderia. Näin tauolle siirryttiin 1-0 lukemissa.

Roiha pelasi toisen puoliajan.
Toinen puoliaika alkoi RoPS:n osalta vaihdolla, kun Simo Roiha (kuvassa) korvasi kenttämiehityksessä Eetu Muinosen. 57. minuutilla Filip Ivanovski syötti keskelle Agnaldo Moraekselle, mutta laiturin laukaus meni kohti vastustajan maalivahtia. 61. minuutilla sinipaidat suorittivat toisen vaihtonsa, kun Jems Geffrard siirtyi penkille ja Hyvärinen kirmasi kentälle. Näin Järvenpää siirtyi topparin paikalle Hyvärisen pelatessa tutulla laitapakin paikallaan. 65. minuutilla Noubissi oli hyvässä paikassa, mutta kotifanien pettymykseksi kärkimiehen jatko maalin edestä meni selvästi yli maalipuiden. 68. minuutilla puolestaan Lappalainen sai rakennettua tilannetta Moraekselle, mutta brasilialainen ei saanut tilanteesta lopulta mitään vaarallista aikaiseksi. Pelin kääntyessä loppua kohti ei vaarallisia tilanteita kummallakaan maalilla juuri nähty. Lähinä loppusekunneilla nähtiin kuumia tunteita, kun Taiwo ja Tuure Siira ottivat sanallisesti ja melkein fyysisesti yhteen. Lopussa ei enää tasoituspaikkoja RoPS:lle siunaantunut, joten ottelun tuominnut Ville Nevalainen vihelsi pelin päättyneeksi kolmen lisäaikaminuutin jälkeen kotijoukkueen 1-0 (1-0) voittolukemiin.

Maanantainen esitys jätti paljon toivomisen varaa RoPS:n peliin. Ilves oli kokonaisuutena sen ratkaisevan askeleen edellä ja ansaitsi näin voittonsa. Toki on muistettavaa, että RoPS operoi todella pienen rosterin turvin ja osa pelaajista on joutunut pelaamaan tosi isoja minuutteja jo näin kauden alkuun vähällä palautusajalla. Joukkueessa on myös nippu nuoria pelaajia, jotka ovat vasta tekemässä läpilyöntiä pääsarjatasolla. Myös kenttä asetti omat haasteensa pelinrakentelulle, mutta toisaalta olosuhteet olivat samat kummallekin joukkueelle. Silti tappiosta huolimatta Palloseura jatkaa sarjakärjessä, tosin enää paremman maalieron turvin Helsingin Jalkapalloklubiin nähden.

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana sunnuntaina, jolloin Rovaniemen keskuskentälle klo 18.30 alkavaan kamppailuun vieraaksi saapuu nousukuntoinen sarjakolmonen Kuopion Palloseura. Ottelu on joukkueiden välillä jo toinen tällä kaudella. Viimeksi RoPS nappasi täydet sarjapisteet Kuopiosta Hyvärisen viimehetken maalilla. Tässäpä tavoitetta sinipaidoille myös sunnuntain otteluun kahden tappion jälkeen. Tsemppiä RoPS!

Teksti ja kuvat: M.N.

torstai 3. toukokuuta 2018

RoPS taipui kotonaan Hongalle

Honka hyökkää, RoPS puolustaa.
Rovaniemen Palloseura kohtasi torstai-illan ottelussa kotikentällään FC Hongan ja sai maistaa tappion karvasta kalkkia ensimmäisen kerran tällä kaudella. Rovaniemen keskuskentälle saapuneet 1973 katsojaa saivat nähdä kotijoukkueelta vaisun esityksen, jonka johdosta Antonio Regueron huikea nollaputki päättyi espoolaisten toimesta. Näin espanjalaisen maali pysyi kauden alusta alkaen puhtaana 615 minuuttia, mikä on uusi Veikkausliigan ennätys. Tämä ennätys ei kuitenkaan kotijoukkueen kannattajia lämmittänyt, sillä ottelu päättyi FC Hongan voitonjuhliin, kun taululla pelin päätyttyä komeilivat 1-2 (1-0) lukemat.

RoPS pääsi lähtemään kauden seitsemänteen koitokseensa liigan piikkipaikalta viiden voiton ja yhden tasapelin myötä. Kokoonpanon suhteen joukkue on joutunut hieman kierrättämään pelaajia, koska ottelutahti heti alkukaudesta on ollut vähintäänkin haastava. Torstaina joukkueen vahvuudesta puuttui edelleen Juuso Hämäläinen, mutta hänen paluunsa kolhujen jäljiltä lähenee päivä päivältä. Muuten joukkue sai muut pelaajat otteluun käyttöönsä. Espoolaiset matkasivat pohjoiseen joukkueella, josta puuttuivat Ahmed El-Amrani, Javi Hervas, Joni Korhonen, Duarte Tammilehto sekä Masar Ömer.

Lappalainen osui jälleen.
Ottelu alkoi kotijoukkueen kannalta terävästi, sillä jo kolmannella peliminuutilla Lassi Lappalainen (kuvassa) oli lähellä päästä ohjaamaan pallon kohtii vastustajan maalia. Tilanteessa FC Hongan maalivahti Timothy Murrayn hyvä vastaantulo esti kuitenkin laiturin yrityksen ja näin vieraat selvisivät alun rynnistyksestä säikähdyksellä. Tämän jälkeen peli alkoi nopeasti kääntymään espoolaisien hallinnaksi. FC Honka rakenteli ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana pari hyvää vetopaikkaa, mutta nämä tilanteet Reguero maalillaan torjui varmasti. 11. minuutilla pallo kulki kotijoukkueen Tye Taiwon ja Agnaldo Moraesin kautta Filip Ivanovskille, jonka kääntölaukaus etukulman tuntumasta meni kuitenkin maalin ohi. 17. minuutilla puolestaan vieraat järjestivät paikan Jonas Leväselle, mutta laitapuolustajan tykin 22 metristä onnistui Reguero venyttämään väljemmille vesille. Tämän jälkeenkin peli pysyi enemmän RoPS:n kuin Hongan päässä. Sinipaitojen pelinrakentelu oli vähintäänkin flekmaattista ja joukkue lähinnä tyytyi juoksemaan pallon perässä. Puolen tunnin kohdalla RoPS sai kuitenkin rakennettua hyvän hyökkäyksen Hongan maalille. Monen mielestä pallo osui maalivahdin alueella vastustajan käteen, mutta tätä vaihtelevasti läpi ottelun tuomaroinut Mohammad Al-Emara ei kuitenkaan nähnyt ja näin peli sai jatkua. Espoolaisten painostus jatkui kohti puoliajan loppua, mutta 44. minuutilla RoPS pääsi iskemään kuin varkain. Taiwon oiva syöttä tavoitti Lappalaisen, joka sijoitti pallon varmasti maalin perukoille. Näin tilanne oli 1-0 Lappalaisen kauden neljännen liigaosuman saattelemana! Näissä numeroissa mentiin myös ottelun tauolle.

Reguerolla riitti ottelussa töitä.
Toiselle puoliajan alkuun Toni Koskela teki ensimmäisen vaihtonsa, kun avauspuolikkaalla varoituksen saanut Antti Okkonen siirtyi vaihtoon ja hänen tilalleen keskialueelle juoksi Lucas Lingman. Vaihto ei kuitenkaan pelikirjaa ratkaisevasti muuttanut, sillä Honka oli edelleen kentällä aktiivisempi osapuoli RoPS:n keskittyessä puolustamiseen. 55. minuutilla Alex Tchuimeni-Nimely pääsi laukomaan, mutta Reguero (kuvassa) kesti edelleen ja esitti varman torjunnan. 63. peliminuutilla RoPS pääsi hyvään vastaiskuun. Lappalainen syötti nousun jälkeen keskelle Moraesille, mutta brasilialaisen laukaus epäonnistui ja espoolaiset selvisivät tilanteesta säikähdyksellä. 76. peliminuutilla Honka tuli ottelussa viimein tasoihin. Tilanteessa Macoumba Kandji pääsi tuikkaamaan pallon maaliin RoPS-puolustuksen suotuisan avustuksen saattelemana. 81. minuutilla RoPS teki toisen vaihtonsa, kun Simo Roiha korvasi kärjessä Ivanovskin. Loppua kohti peli näytti jo päättyvän pistejakoon. Pelikellon näyttäessä jo täyttä aikaa kotijoukkue teki vielä kolmannen vaihtonsa, kun Lassi Järvenpää korvasi kentällä Moraesin. Mutta mutta.. kamppailun viimehetkillä Youness Rahimi nousi keskeltä ja laukoi pallon ohi Regueron ja tilanteeksi 1-2. Peli oli ratkennut ja tuloksena sinipaitojen kauden ensimmäinen tappio. Kohta maalin jälkeen Al-Emara vihelsi pelin päättyneeksi ja espoolaisten juhlat kauden ensimmäisen voiton merkiksi pääsivät alkamaan.

Torstaina kentällä saatiin todistaa heikointa kotijoukkueen esitystä, mitä "keskarilla" on tällä kaudella nähty. RoPS oli askeleen perässä Honkaa lähes koko ottelun ajan. Vain hetkittäin sinipaidat pelasivat tuttua peliään, jossa pallo liikkuu helpon näköisesti pelaajalta toiselle. Toisaalta on todettava, että Honka teki ottelussa RoPS:n pelinrakentelun vaikeaksi vahvalla prässillään. RoPS:n pelaaminen kokonaisuudessaan ei ollut tässä ottelussa lähelläkään alkukauden otteluiden tasoa ja tähän asiaan Koskelan tuleekin loppuviikon harjoituksissa paneutua. Myös puolustus oli illan kamppailussa paikoin epävarma ja ei saanut tarvittavaa tukea keskikentältä. Hyökkäyksessä tehot tulevat pitkälti Lappalaisen kautta, keskushyökkääjän tontilla on tehojen suhteen vielä aika hiljaista.

Kauaa RoPS ei ehdi tämänkään ottelun jälkeen hengähtää ja punoa uusia juonia, sillä jo tulevana maanantaina (7.5.) sinipaidat kohtaavat Tampereella Ilveksen. Ottelun Ratinan Stadionille alkaa klo 18.30. Silloin taas sinisellä sydämellä peliin ja pisteitä mukaan kotimatkalle, tsemppiä RoPS!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Antonio Reguero - kahdesta takaiskumaalista huolimatta pelasi varmasti esittäen liudan hyviä torjuntoja. Yksi joukkueen tukipilareista.

Teksti ja kuvat: M.N.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

RoPS haki otteluruuhkassa tasapelipisteen Turusta

Antti Okkonen oli lähellä onnistua vapaapotkusta.
Rovaniemen Palloseuran huikea voittoputki päättyi tasapelin myötä lauantaina Turussa, kun sinipaidat tasasivat Veritas Stadionille 3009 katsojan edessä pelatussa ottelussa pisteet TPS:n kanssa lukemin 0-0. Tasapelin myötä RoPS jatkaa Veikkausliigan kärkipaikalla, kävipä kierroksen muissa otteluissa miten tahansa.

Lauantain liigakamppailuun RoPS lähti haasteellisessa tilanteessa, sillä ottelu oli joukkueelle jo viides parin viikon sisällä ja peräti kolmas viikon aikana! TPS sen sijaan sai valmistautua peliin rauhassa, sillä joukkueella ei ollut pelejä viikolla. Tästä syystä esimerkiksi Lucas Lingman ja Agnaldo Moraes huilasivat tämän ottelun. Myös Juuso Hämäläinen puuttui pelivahvuudesta kolhujen takia. Hänet kentällä jo toisessa ottelussa peräkkäin korvasi Jems Geffrard. Poissaolojen myötä Lassi Järvenpää oli mukana aloituskokoonpanossa ylempänä oikeassa laidassa. Kotijoukkue Turun Palloseura pääsi otteluun hyvässä terveystilanteessa, sillä raitapaitojen vahvuudesta puuttui ainoastaan Rasmus Holma.

Geffrard luuti puolustuksen keskellä.
Ottelu alkoi melko tunnustellen kummankin joukkueen osalta. 13. minuutilla kotijoukkueen Ben Mckendry rikkoi RoPS:n Filip Ivanovskia vajaan 25 metrin päässä maalista vapaapotkun arvoisesti. Pallon taakse asteli Taye Taiwo, jonka painava veto meni vain hieman oikealta Jonathan Viscosin vartioiman TPS-maalin ohi. 27. minuutin kohdalla Taiwo kokeili onneaan oikealta reunalta noin 25 metristä, mutta tällä kertaa pallo viuhui selvästi maalin yli. Pari minuuttia tästä ja TPS:n Sami Rähmönen keskitti oikealta maalille, jossa ensimmäisenä päineen palloon pääsi Mckendry. Keskikenttämiehen pusku meni kuitenkin reilut pari metriä vasemmalta ohi maalin. 40. minuutilla kotijoukkue rakensi jälleen Rähmösen kautta laidalta hyvän paikan, joka lopulta kimposi Geffrardin (kuvassa) päästä kohti RoPS-maalia. Tämän joukkueen maalivahti Reguero onnistui torjumaan yli maalin ja tuloksena ei ollut mitään kulmapotkua vaarallisempaa. 45. minuutilla nähtiin puoliajan vaarallisin tilanne. Kaksikko Lassi Lappalainen - Ivanovski pelasivat hyvin yhteen vasemmalla laidalla ja TPS:n Miro Tenho joutui rikkomaan Lappalaista kortin arvoisesti. Tuloksena vapaapotku reilusta 20 metristä. Pallon taakse asteli kapteeni Antti Okkonen, jonka kierteinen vapaapotku kolahti suoraan maalin vasempaan tolppaan. Tilanteessa palloon pääsivät vielä Eetu Muinonen ja Leo Väisänen, mutta kummankaan yritys ei löytänyt tietään maalin perukoille. Näin tauolle poistuttiin maalittomassa 0-0 tilanteessa.

Roiha pelasi viimeisen puolituntisen.
Toisen 45-minuuttisen alkupuolella ei huippupaikoilla mässäilty. RoPS pyrki pitämään palloa ja löytämään avaimet avausmaalin tekoon. Kotijoukkueen tilanteet rakentuivat lähinnä erikoistilanteiden kautta. Ensimmäisen vaihtonsa sinipaidat tekivät 62. peliminuutilla, kun Simo Roiha (kuvassa) korvasi kenttäkoostumuksessa Järvenpään. 78. minuutilla TPS sai vapaapotkun noin 19 metristä, mutta tilanteessa aiemmin vaihdosta kentälle tulleen Jani Virtasen yritys leijaili pari metriä yli vierasjoukkueen maalin. 85. minuutilla RoPS teki toisen vaihtonsa, kun Aapo Heikkilä juoksi kentälle Wato Kuaten tilalle. Alkukaudesta täydet minuutit pelannut keskikenttämies sai näin pienen huilin ennen tulevia kamppailuja. Vielä loppuminuuteilla TPS sai pari hyvää vapaapotkutilannetta, mutta ensimmäisen Virtasen yrityksen Reguero torjui väljemmille vesille ja toinen meni vain aavistuksen maalin yli. Näin kolmen lisäaikaminuutin jälkeen ottelun tuominnut Jari Järvinen vihelsi pelin päättyneeksi tasapeliin numeroin 0-0 (0-0).

Itse ottelu ei temmoltaan tai tasoltaan erikoiseksi noussut. Tasapelipiste kesken kiivaimman otteluruuhkan oli kuitenkin hyvä tulos rovaniemeläisille. Vaikka joukkue ei pystynyt voittotiliään ottelussa kartuttamaan, pystyi se silti raapimaan pelistä itselleen tärkeän sarjapisteen, poissaoloista huolimatta. Samalla on huomioitava myös se, että RoPS-vahti Antonio Reguero piti ottelussa maalinsa puhtaana jo kuudennessa pelissä peräkkäin. Tästä osakiitos myös hyvin organisoidusti puolustavalle ja muutenkin pelaavalle joukkueelle, jonka ansiosta espanjalaisen ei ole juurikaan tarvinnut esittää huippupelastuksia.

Kovin pitkään tämänkään ottelun jälkeen RoPS ei saa hengähtää, sillä tulevana torstaina (3.5.) sinipaidat saavat Rovaniemen keskuskentälle vieraakseen FC Hongan. Ottelui pelataan "keskarilla" klo 18.30 alkaen. Silloin kaikki mukaan kannustamaan RoPS jälleen voittoon!

Teksti ja kuvat: M.N.