lauantai 22. syyskuuta 2018

RoPS tappioon kärkikamppailussa

RoPS puolustuskannalla ottelussa.
Rovaniemen Palloseuran kiivas pelitahti sai jatkoa perjantaina Töölön jalkapallostadionilla, missä RoPS kohtasi kolmannessa pelissään kahdeksaan päivään liigakärki HJK:n. Sarjassa heti Klubin perässä toisena oleva Palloseura jäi tällä kertaa pisteittä, sillä ottelun loppulukemiksi 4021 katsojan edessä kirjattiin 3-0 (1-0) lukemat. Maalinverkkoja heiluttivat Eetu Vertainen kahdella osumallaan sekä Veikkausliigan maalipörssiä johtava Joao Klauss.

Rovaniemen Palloseura matkasi vieraspeliin hyvässä terveystilanteessa. Ottelun alla joukkue sai kuitenkin jobinpostia, kun sekä Taye Taiwo että Agnaldo Moraes jäivät pelaavasta kokoonpanosta sivuun. Lassi Lappalainen oli niin ikään ottelusta sivussa, koska hän on lainapelaaja Klubista. HJK lähti otteluun tutusti vahvalla miehityksellä. Poissa vahvuudesta olivat vaihteeksi pelikiellossa oleva Moshtagh Yaghoubi, Mikko Sumusalo sekä pitkäaikaispotilaat Akseli Pelvas, Evans Mensah ja Daniel O'Shaughnessy.

Reguero pallossa.
Ottelu alkoi RoPS:n melko terävällä pelillä kotijoukkueen hakiessa vielä kuvioitaan. Ottelun edetessä kotijoukkue alkoi saamaan ottelua kuitenkin haltuunsa. 19. peliminuutilla helsinkiläiset rakensivat oikealta tilanteen, jossa pallo tuli lopulta keskelle Riku Riskille, jonka laukauksen RoPS-vahti Antonio Reguero (kuvassa) onnistui kuitenkin torjumaan eteensä ja napapiiriläiset selvisivät tilanteesta säikähdyksellä. 25. minuutilla puolestaan Rafinha pääsi laukomaan kulman jälkitilanteesta, mutta puolustajan tykki noin 18 metristä meni aavistuksen yli RoPS-maalin. Kauaa ottelun avausmaalia ei kuitenkaan tarvinnut enää odottaa. 30. minuutin kohdalla Klauss katkaisi Antti Okkosen syötön ja harhautti täysin Lucas Lingmanin. Tämän jälkeen brassihyökkääjä laukoi 16 metristä pallon vastustamattomasti maalin oikeaan ylänurkkaan. Tilanne oli näin 1-0. Puoliajan lopulla ei enää huippupaikoille päästy ja näin vartin tauolle siirryttiin kotijoukkueen maalin johdossa.

Geffrardin peli päättyi ulosajoon.
Toinen 45-minuuttinen alkoi siitä, mihin ensimmäinen jäi eli kotijoukkueen hallinnalla. 55. minuutilla kotijoukkue katkaisi Juuso Hämäläisen heikon avauksen ja pallo pelattiin Juha Pirisen toimesta keskelle nuorelle Vertaiselle. Tilanteessa Vertainen nousi ja laukoi tarkasti pallon noin 20 metristä maalin vasempaan alakulmaan. Peli oli näin jo 2-0 ja kotijoukkue matkalla mestaruuskamppailun kannalta arvokkaaseen voittoon. Heti maalin jälkeen RoPS teki ottelussa ensimmäisen vaihtonsa, kun Simo Roiha korvasi kentällä melko näkymättömästi esiintyneen Giorgi Gorozian. 61. minuutilla Lingmanin oiva syöttö keskelle tavoitti Aleksandr Kokon, mutta hyökkääjän venytys oli helppo torjuttava Klubi-vahti Maksim Rudakoville. Tämän jälkeenkin vieraat saivat rakennettua pari puolittaista paikkaa, mutta tosi vaarallisia tilanteita ei Palloseuralta nähty. 75. minuutilla sen sijaan nähtiin toinen vaihto, kun viime pelistä loukkaantumisen takia sivussa ollut Eetu Muinonen korvasi keskikentällä kapteeni Okkosen. 89. minuutilla Vertainen oli pääsemässä keskeltä läpi ja Jems Geffrard (kuvassa) joutui repimään pelaajan maahan. Tilanteesta ottelun tuominnut Atte Jussila näytti topparille ehkä hieman yllättäen suoraa punaista korttia ja RoPS joutui pelaamaan ottelun viimeiset hetket alivoimalla. Vertainen meni itse pallon taakse ja laukoi 18 metristä pallon maalin vasempaan yläkulmaan. Tilanne oli 3-0 ja peli näin taputeltu kotijoukkueelle. Kolme pistettä ja mitä todennäköisimmin myös mestaruus jäivät tuloksen myötä Helsinkiin. 

Ottelussa RoPS jäi lopulta selväksi vastaantulijaksi HJK:n iskiessä kolme hienoa maalia Palloseuran verkkoon. Samalla Klubi käytännössä varmisti mestaruutensa. RoPS sen sijaan jatkaa edelleen sarjakakkosena, mutta taistelu himmeämmistä mitaleista kiihtyy, sillä joukkueille on enää 4-6 ottelua jäljellä. Jos tuloksen lisäksi negatiivisiä asioita haetaan perjantai-illan ottelusta, niin Geffrardin punainen ja Hämäläisen korttitilin täyttyminen kuuluvat tähän kategoriaan. Sen seurauksena joukkueen topparipari on sivussa seuraavasta ottelusta. Näin toppareina nähtäneen Taiwo ja Järvenpää, jotka tutummin nähdään laitapakkiosastolla. Ei siis ideaali tilanne mitallikamppailun suhteen. Positiivista ottelussa oli nähdä jälleen kerran suurilukuinen RoPS-kannattajien pääty, jossa oli satamäärin RoPS-faneja kannustamassa omaa joukkuettaan.

Seuraavan kerran RoPS pelaa ensi viikon sunnuntaina (30.9.), jolloin Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu sarjassa yhdeksäntenä oleva seinäjokelainen SJK. Ottelu pelataan klo 18.30 alkaen. Silloin kaikki keskarille näyttämään tukensa joukkueelle ja kannustamaan Palloseura kotivoittoon!

Teksti: M.N.
Kuvat: M.L.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Palloseurojen välinen päättyi pistejakoon

Tiukkaa miesvartiointia RoPS:n maalilla.
Rovaniemen Palloseura kohtasi maanantai-iltana kotikentällään KuPS:n sarjakierroksen kärkiottelussa, jossa kohtasivat kaksi mitaleista tällä kaudella taistelevaa joukkuetta. Tasainen kamppailu peräti 2916 katsojan edessä päättyi Rovaniemen keskuskentällä lopulta tasalukemiin 1-1 (0-0), joiden ansiosta kotijoukkue jatkaa sarjassa toisella sijalla, kun taas KuPS putosi ainakin hetkellisesti ulos mitalisijoilta neljänneksi.

RoPS pääsi otteluun hyvässä terveystilanteessa, sillä kokoonpanosta ei puuttunut kuin Eetu Muinonen. Sen sijaan viime pelin pelikiellon vuoksi huilannut Vahid Hambo oli jälleen avauksessa korvaten viime perjantaina paluunsa jälkeen täydet 90 minuuttia uurastaneen Aleksandr Kokon. Leo Väisäsen siirryttyä Hollantiin, muodostivat Palloseuran toppariparin tässä ottelussa viime pelin kesken jättänyt Juuso Hämäläinen sekä Jems Geffrard. KuPS matkasi Napapiirille joukkueella, jonka vahvuudesta maanantaina puuttuivat mm. Ruben Gabriel sekä topparikaksikko Tabi Manga-Juho Pirttijoki. Näin puolustuksen keskellä ottelun aloittivat Mikko Pitkänen ja Henri Toivomäki. Myös Rasmus Karjalainen aloitti pelin vaihtopenkillä ja näin kärkipelaajana nähtiin Lucas Rangel.

Ottelu alkoi melko tasaisissa merkeissä, mutta heti alusta alkaen oli selvää, että kuopiolaiset eivät olleet tulleet pohjoiseen peruuttamaan ja sumputtamaan monen muun joukkueen tavoin. Ensimmäinen kunnon tilanne rakentui kuitenkin kotijoukkueen Lassi Lappalaiselle Ats Purjeen huonon syötön jälkeen, mutta laiturin sijoitus yhdeksännellä peliminuutilla meni kuitenkin oikealta ohi Otso Virtasen vartioiman KuPS-maalin. Tämän jälkeen kentällä nähtiin pitkälti keskikentän kamppailua, jota vieraat alkoivat ottamaan haltuunsa. Kotijoukkue oli pakotettu tiukkaan puolustamiseen, jota johti varmoilla otteillaan toppari Juuso Hämäläinen (kuvassa takana), joka mm. 35. minuutin kohdalla esti Purjeen vetoyrityksen boksissa. 39. minuutilla Lucas Rangel pääsi laukomaan, mutta veto suuntautui kohti Antonio Regueroa. Aivan puoliajan lopussa RoPS sai rakenneltua vaarallisen tilanteen hyvän pallonsiirtelyn päätteeksi, mutta Erfan Zenelin yrityksen KuPS sai puolustettua kulmaksi. Tästä ei enää mitään vaarallista saatu aikaan ja näin tauolle siirryttiin KuPS:n selvästä hallinnasta huolimatta tasalukemissa 0-0.

Toisen 45-minuuttisen alkuun RoPS rakensi Lappalaiselle paikan, josta laituri pistikin pallon verkkoon, mutta tilanne vihellettiin paitsioksi. Pari minuuttia tästä ja KuPS pääsi myllyttämään hyökkäystä. Ainoastaan Jems Geffrardin oikea-aikainen liuku palloon esti mahdollisen maalipaikan syntymisen ja näin peliä jatkettiin edelleen maalittomassa tilanteessa. 53. minuutilla kotijoukkueen väreistäkin aikoinaan tuttu Petteri Pennanen pääsi tykittämään noin 20 metristä, mutta hänen voimakas laukauksensa suuntautui aavistuksen yli Regueron vartioiman RoPS-maalin. Ja vain minuutti tästä ja Rangel pelasi Ville Saxmanin keskelle täysin vapaaseen paikkaan, mutta niin ikään entisen RoPS-pelaajan jatko meni vasemmalta maalin ohi ja kotijoukkue selvisi tilanteesta säikähdyksellä.

Hambo ei päässyt maalipaikoille.
Reilun tunnin pelin jälkeen näytti, että RoPS alkoi pääsemään taas paremmin peliin mukaan. Osoituksena tästä kotijoukkueelle tuttu pitkä pallonhallintajakso, jonka aikana joukkue merkitsi itselleen kymmeniä onnistuneita syöttöjä peräjälkeen. Mutta ne maalitilanteet, ne antoivat edelleen odottaa itseään. 67. minuutilla RoPS:n käskyttäjä Toni Koskela teki ensimmäisen vaihtonsa, kun Kokko korvasi kärjessä usein yksin jääneen Hambon (kuvassa). 72. minuutilla nähtiin viimein ottelun avausmaali. Sivurajaheiton jälkeen pallo kulki Saxmanilta hieman aiemmin kentälle vaihdetulle Rasmus Karjalaiselle, joka jätti Antti Okkosen ja lähinnä katseellaan tilannetta seuranneen Moraeksen matkastaan ja laukoi pallon vastustamattomasti maalin vasempaan ylänurkkaan. Tilanne oli näin 0-1. Kotijoukkue ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan tuli tasoihin jo vajaan kolmen minuutin päästä. Tällöin KuPS-vahti Virtasen avaus epäonnistui ja tuli suoraan Lappalaiselle, joka Mikko PItkäsen estelyistä huolimatta pääsi sijoittamaan pallon varmasti verkon perukoille ja tilanteeksi 1-1! Todellinen lahjamaali kotijoukkueelle. Pelin tästä hieman tasaannuttua, pääsi Karjalainen laukomaan näyttävien harhautustensa jälkeen, mutta maalintekijän yritys meni tällä kertaa yli maalin. Peliä oli tällöin pelattu noin 83. minuuttia. Kun ottelu oli jo viimeisellä peliminuutilla, teki Koskela viimeiset vaihtonsa, kun Giorgi Gorozia korvasi kentällä Moraeksen ja Simo Roiha maalintekijä Lappalaisen. Vielä ottelun lisäaikaminuuteilla KuPS yritti murtaa RoPS:n puolustusta, mutta kroppaa ansiokkaasti likoon laittanut alakerta hoiti tilanteet väljemmille vesille ja näin ottelun varsin epävarmasti tuominnut Mohammad Al-Emara vihelsi pelin päättyneeksi lukemiin 1-1 (0-0).

RoPS voi peliesityksensä perusteella olla tyytyväinen tasapelipisteeseen, sillä sen verran vahva KuPS maanantai-iltana oli. Yleensä RoPS pystyy kotonaan kääntämään tiukat pelit edukseen, mutta tällä kertaa kuopiolaiset eivät antaneet tähän mahdollisuutta. KuPS pelasikin yhden kauden vahvimmista 90-minuuttisistaan Rovaniemellä, vaikka tasapeliin ottelu päättyikin. Kotijoukkueen pelinrakentelu oli paikoin enemmän kuin tuskallista ja usein tilanteissa kukaan pelaajista ei tehnyt ennakoivia juoksuja tyhjään tilaan, vaan pikemminkin pelaajat tyytyivät seisoskelemaan ja katsomaan minne pallo alhaalta mahdollisesti avataan. Huomionarvoista oli myös KuPS:n paikoittain korkean prässin tuottamat ongelmat RoPS:lle, sillä joukkue esitti monta hätäistä avausta omalta alueeltaan suoraan vastustajalle. Usein ainoastaan Lucas Lingman ja Erfan Zeneli olivat pelaajia, jotka liikkeellään pystyivät murtamaan vastustajan prässiä.

Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana perjantaina (21.9.), jolloin Palloseura matkaa Helsinkiin liigakärki HJK:n vieraaksi. Ottelu Töölön jalkapallostadionilla alkaa klo 18.30 ja tähän peliin kaivataan taas tuttua etelän pohjoiskatsomoa mukaan. Tsemppiä peliin RoPS!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Juuso Hämäläinen - paljon kolhuja kauden mittaan saanut toppari esti ottelussa ainakin kaksi vaarallista maalitilannetta, jää usein isojen otsikoiden varjoon, mutta ollut siitäkin huolimatta yksi puolustuksen tärkeimmistä kulmakivistä läpi kauden.

Teksti ja kuvat: M.N.

lauantai 1. syyskuuta 2018

RoPS voittoon kärkikamppailussa

Giorgi Gorozia avasi ottelussa maalihanat!
Rovaniemen Palloseura kohtasi perjantai-iltana kotikentällään espoolaisen FC Hongan ottelussa, jota todella voitiin tituleerata ns. kuuden pisteen otteluksi. 2879 katsojan edessä pelattu kamppailu päättyi lopulta kotijoukkueen 2-1 (2-0) voittolukemiin, joiden ansiosta sinipaidat vahvistivat toista sijaansa Veikkausliigassa. Honka jatkaa tappion myötä sarjakolmosena, mutta jo kahdeksan pistettä RoPS:n perässä.

RoPS lähti otteluun hyvässä terveystilanteessa, sillä joukkue sai jalkeille lähes parhaan kokoonpanonsa. Poissaolijoista Juho Hyvärinen ja Aleksandr Kokko ovat jo treenanneet joukkueen mukana ja Lassi Järvenpää on myös päässyt jo harjoittelun makuun. Vierasjoukkue FC Honka matkasi pohjoiseen lukuisten poissaolojen sävyttämänä. Nousijajoukkue on pelannut vahvan kauden ja saanut vahvistettua joukkuetta vielä loppukautta ajatellen, mutta perjantain kamppailusta keltamustapaidasta puuttuivat pidempään poissa olevien pelaajien lisäksi Macoumba Kandji, Demba Savage, Davor Taleski ja Jonas Levänen. 

Väisänen siirtyy Hollantiin.
Ottelu alkoi Rovaniemen keskuskentällä melko tasaisissa merkeissä. Jo neljännellä peliminuutilla Eetu Muinonen pääsi laukomaan, mutta veto suuntaui kohti Honka-vahti Timothy Murrayta. Seitsemännellä peliminuutilla vieraat rakensivat Lucas Kaufmanin kautta tilanteen, jonka päätteeksi Borjas Martin pääsi laukomaan. RoPS-vahti Antonio Reguero torjui kuitenkin tämän yrityksen kulmapotkuksi. Tämän jälkeen kotijoukkue sai rakennettua pari hyvää paikkaa mm. Lassi Lappalaiselle, mutta näistä ei onnistumisia nähty. 23. peliminuutilla nähtiin kuitenkin jo ottelun avausosuma. Tilanteessa pallo kulki Leo Väisäsen (kuvassa) pitkän pystysyötön päätteeksi oikeaan laitaan Lassi Lappalaiselle, jonka tarkka keskitys löysi keskeltä Giorgi Gorozian. Keskikenttämiehen suora jatko meni vastustamattomasti maalin vasempaan alakulmaan ohi Honka-vahti Murrayn ja tilanne oli 1-0! Kolme minuuttia tästä ja kotijoukkue iski toistamiseen. Hyvään vauhtiin päässyt Erfan Zeneli keskitti millintarkasti maalille ja Vahid Hambo jatkoi kahden Honka-pelaajan keskeltä päällään pallon varmasti ohi Murrayn. Näin tilanne oli jo 2-0! Ensimmäisen 45-minuuttisen loppua kohti FC Honka pääsi peliin paremmin mukaan, mutta huippupaikkoja eivät espoolaiset saaneet rakennettua. Näin tauolle poistuttiin kotiyleisöä miellyttävissä 2-0 lukemissa.

Hambo oli mukana hyvässä ja pahassa.
Toisen puoliajan alkuun RoPS joutui tekemään kaksi vaihtoa, kun Agnaldo Moraes tunsi itsensä kipeäksi ja Muinosella oli tuntemuksia jalassa. Näin kentälle tulivat sekä Antti Okkonen että Jems Geffrard. Vaihdot osin sekoittivat kotijoukkueen peliä ja FC Honka pääsi entistä paremmin pelin ohjaksiin. 49. minuutilla kulmatilanteessa Martin oli jo sutia kavennuksen joukkueelleen, mutta Väisänen onnistui siivoamaan pallon maaliviivalta väljemmille vesille. Kavennus oli kuitenkin tosiasiaa, kun ottelua oli pelattu 52. minuuttia. Pallo kulki hienosti pelaajalta pelaajalle ja loppujen lopuksi Youness Rahimi onnistui tuikkaamaan pallon maaliin lähes maaliviivalta. Tilanne kaventui 2-1:een ja katsomossa nähtiin huolestuneita ilmeitä. Heti seuraavalla minuutilla Hambolla (kuvassa) oli tilaisuus sinetöidä peli RoPS:lle, mutta hyökkääjän sijoitus puolittaisen läpiajon päätteeksi meni kuitenkin vasemmalta maalin ohi. 57. minuutilla Hambo tarjoili puolestaan boksiin Lappalaiselle, jonka hieno nosto osui kuitenkin ainoastaan maalin ylähirteen ja vieraat selvisivät tilanteesta säikähdyksellä. Nämä tilanteet herättivät taas espoolaisia, jotka saivat käännettyä peliä kotijoukkueen kenttäpuoliskolle, mutta huippupaikat, ne jäivät uupumaan. 76. minuutilla RoPS teki kolmannen vaihtonsa, kun Simo Roiha juoksi kentälle Lappalaisen tilalle. Ottelun ollessa jo lisäajalla FC Honka sai myllytystä kotijoukkueen maalille, mutta näistä kotijukkue selvisi Regueron johdolla. Lukuisten lisäaikaminuuttien aikana Hambo haki itselleen myös kaksi varoitusta ja tätä myötä punaisen kortin, jonka johdosta kärkimies huilaa tulevan pelin. Kun peliä oli pelattu jo reilut 99. minuuttia, muisti ottelun tuominnut Mikko Leino viimein viheltää pelin päättyneeksi. Näin kaikki kolme sarjaspistettä jäivät pohjoiseen lukemin 2-1 (2-0).

Ottelun tulos oli se, mitä pelistä lähdettiin hakemaan eli täydet kolme sarjapistettä. Toisen puoliajan alkuun tehdyt ns. "pakkovaihdot" selkeästi sekoittivat joukkueen peliä. Toisaalta Honkakin pelasi Rovaniemellä varamiehisenä, joten kumpikin joukkue joutui muokkaamaan pelikoostumustaan otteluun ja ottelun aikana. Hambon kaksi loppuminuuttien varoitusta olivat täysin turhia ja tästä RoPS:n käskyttäjä Toni Koskela varmasti hyökkääjän kanssa sanan tai pari keskusteleekin. Ottelun jälkeen kuultiin myös, että Leo Väisänen jättää seuran ja siirtyy Hollantiin, toisella sarjatasolla pelaavan FC Den Boschin riveihin. Harmittava menetys joukkueelle, sillä Väisänen on parin kauden aikana kehittynyt huimin askelin yhdeksi Veikkausliigan parhaista toppareista. Kiitokset Leolle hienoista otteista sinipaidassa ja tsemppiä jatkoon!

Seuraavan kerran RoPS pelaa maaottelutauon jälkeen perjantaina 14.9., jolloin sinipaidat matkaavat PS Kemin vieraaksi. Ottelu kynsin ja hampain liigapaikastaan taistelevia kemiläisiä vastaan pelataan Sauvosaaressa klo 17.30 alkaen. Vaikka toivomuksena on kemiläisten sarjapaikan uusiminen, tästä pelistä pisteitä ei Meri-Lappiin jätetä! C'mon RoPS! 

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Leo Väisänen - varmaa peliä puolustuksessa ottelusta toiseen, avaa hienosti peliä, matka jatkuu Euroopan kentille!

Teksti: M.N.
Kuvat: M.L.