lauantai 30. toukokuuta 2015

Paluu voittojen tielle

Perjantain ottelussa nähtiin kovaa taistelua keskialueella.
Rovaniemen Palloseura palasi takaisin voittokantaan perjantai-iltana pelatussa VPS-ottelussa, kun se päihitti sarjajumbon maalein 1-0 (0-0). Ottelua oli seuraamassa 1077 silmäparia varsin mukavassa säässä. Tasainen kamppailu ratkesi lopulta vasta viime sekunneilla Simo Roihan toimesta. Voiton myötä RoPS nousi sarjassa jo neljännelle sijalle, kun taas VPS jatkaa yhdellä pisteellään sarjan hännillä.

Lahdenmäellä piti kiirettä omalla laidallaan.
RoPS tuli otteluun Antti Okkosen pelikiellon myötä kokoonpanolla, jossa topparina totutusti pelaava Jarkko Lahdenmäki (kuvassa) pelasi oikeana puolustajana. Myös keskikentällä Moshtagh Yaghoubi pelasi hieman ylempänä kuin joissain aiemmissa peleissä. Itse ottelu alkoi kotijoukkueelta hapuilevasti etäisyyksien kasvaessa liian pitkiksi. Vierailija VPS olikin hallitsevampi joukkue kentällä ensimmäisellä kymmenminuuttisella, mutta tämän jälkeen kotijoukkue alkoi saamaan juonesta paremmin kiinni. Kun peli oli edennyt 16. minuutille, sai RoPS ottelun ensimmäisen kulmansa. Yaghoubin kulma tavoitti maalin edestä Faith Friday Obilorin pään, mutta kaikkien Rovaniemen keskuskentälle saapuneiden epäonneksi peliväline meni yläriman kautta yli maalin ja näin VPS:n pelaajat saivat huokaista helpotuksesta. Pari minuuttia tästä ja Tomas Hradecky pääsi kokeilemaan laukauksensa tarkkuutta noin 20 metristä. Veto suuntautui kuitenkin kohti VPS-vahti Henri Sillanpäätä, jolla oli helppo työ poimia pallo käsiinsä. 22. peliminuutilla RoPS sai toisen kulmansa, jonka jälkitilanteesta Juha Pirinen pääsi yrittämään maalintekoa siinä kuitenkaan onnistumatta.

Ricardo sai kovan tällin pelin alkupuolella.
Yksi ottelun kyseenalaisimmista tilanteista nähtiin 24. peliminuutilla, kun VPS:n kärkimies Jordan Seabrook lanasi RoPS-vahti Ricardon (kuvassa) pallontavoittelutilanteessa niin, että häntä jouduttiin hoivamaan kentän pinnassa pari minuuttia. Tilanteesta Seabrook sai vain keltaisen kortin, vaikka ehkä enempäänkin olisi ollut aihetta. Kohta pelin jatkettua Seabrook sai maistaa omaa lääkettään, kun RoPS:n Abdou Jammeh pysäytti kärkimiehen kunnon rappauksella muistuttaen näin maalivahdin koskemattomuudesta. Tästä tilanteesta lappu nousi puolestaan Jammehille. 32. peliminuutilla Janne Sakselalle pelattiin oiva puskupaikka maalin edustalle, mutta hän sai vain hipaistua palloa ja näin Sillanpää sai pidettyä maalinsa edelleen puhtaana. Ja melkein heti perään oli Hradeckyn vuoro laukoa noin 16 metristä, mutta hänen vetonsa meni hieman vasemmalta maalin ohi. Jakson lopulla RoPS sai rakennettua vielä muutamia hyviä paikkoja, mutta vaarallisin tilanne näki päivänvalon ottelun 43. minuutilla, kun kotijoukkue sai vapaapotkun rangaistusalueen rajalta. Tilanne syntyi, kun VPS-puolustus repi kapteeni Aleksandr Kokon maahan tämän yrittäessä kääntyä pelivälineen kanssa. Vapaapotkua antamaan mennyt Yaghoubi täräytti pallon ylärimaan, josta se kimposi takaisin peliin tilanteen säilyessä 0-0:ssa. Aivan jakson viimeisillä hetkillä VPS sai kulman, jota antamaan meni Pyry Soiri. Hänen kulmansa tavoitti lopulta Thomas Kulan, mutta hänen jatkonsa vaikeasta asennosta meni selvästi yli RoPS:n maalin. Näin tauolle siirryttiin 0-0 tilanteessa. 

Roiha ja kumppanit juhlatuulella!
Toinen 45-minuuttinen alkoi VPS:n hallinnassa. RoPS:n vielä ihmetellessä pelin jatkumista pääsi Soiri tilanteeseen oikean laidan kautta, mutta hänen yrityksensä meni hieman ohi maalin. Tämän jälkeenkin peli oli enemmän vieraiden hallussa, mutta todellisia maalipaikkoja saatiin odottaa aina 68. minuutille saakka, jolloin Ricardo torjui vaivoin Juho Mäkelän laukauksen etukulmasta. Pari minuuttia tästä ja RoPS teki ensimmäisen vaihtonsa, kun Hradecky teki tilaa Michael Ibiyomille. Näin RoPS siirtyi käytännössä kahden kärkimiehen taktiikkaan. Ottelun yksi ratkaisuhetkistä koettiin 83. peliminuutilla, kun vieraiden Mikko Viitikko sai toisen keltaisensa ja hänet ajettiin kentältä ulos RoPS-pelaajien muistutettua tuomari Jari Järvistä tilanteesta. Viitikon toinen keltainen tuli täysin turhanpäiväisestä filmausyrityksestä RoPS:n maalinedustalla. Tämän jälkeen peli alkoi kääntymään kohti VPS:n maalia ja 88. minuutilla Ibiyomi hienon yksilösuorituksen jälkeen pääsi oivaan paikkaan, mutta tärkein eli laukaus epäonnistui ja näin Sillanpää sai torjuttua maalintekoyrityksen. Minuutti tästä ja RoPS vaihtoi kentälle Simo Roihan (kuvassa vasemmalla), jolle tilaa teki jälleen kerran kentällä kovasti raatanut Juha Pirinen. Pelin ollessa jo lisäajalla sai kotijoukkue kulman Roihan laukauksen jälkeen. Kulmaa antamaan meni itseoikeutetusti Yaghoubi, jonka tarkka veto löysi maalin edestä Roihan. Hänen puskunsa meni vastustamattomasti ohi Sillanpään ja näin riemu repesi Rovaniemen keskuskentällä. Tilanne taululla muuttui 1-0:aan ja kohta tämän jälkeen peli vihellettiin päättyneeksi 1-0 (0-0) lukemiin.

Voiton ansiosta RoPS on sarjataulukossa jo neljännellä sijalla, kun taas VPS:n valmentaja Olli Huttusen ja hänen suojattiensa tilanne sarjassa on entistä tukalampi. Yhdeksästä pelistä saatu yksi vaivainen piste on kaikkea muuta kuin, mitä joukkueelle kauden alkaessa ennustettiin. On toki todettava, että VPS ei ole niin huono joukkue kuin mitä sarjasijoitus näyttää. Hieman paremmalla onnella joukkue olisi varmasti saalistanut enemmän pisteitä tällä kaudella ja tulee jatkossa varmasti kohentamaan pistesaldoaan ja sarjasijoitustaan. RoPS sen sijaan jatkaa kauttaan mukavassa myötätuulessa ja tulee saamaan seuraavaan peliin vahvuuteensa myös pelikiellosta vapautuvan Antti Okkosen, joka todennäköisesti korvaa oikeana laitapuolustajana perjantaina ottelussa pelanneen Jarkko Lahdenmäen.

RoPS jatkaa pelejään jo ensi keskiviikkona, jolloin Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu FC KTP. Peli alkaa klo 18:30, joten silloin kaikki paikalle kannustamaan sinipaitoja!

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Ville Saxman -pelasi vahvasti kumpaankin suuntaan tutulla periksiantamattomalla asenteellaan.

Teksti ja kuvat: M.N.

torstai 21. toukokuuta 2015

Voittoputkelle päätös

Ville Saxman vauhdissa.
Rovaniemen Palloseuran viiden ottelun voittoputki päättyi keskiviikkoiltana, kun kotijoukkue IFK Mariehamn voitti napapiiriläiset Jani Lyyskin viimeistelemällä maalilla lukemin 1-0 (1-0). Ottelua Wiklöf Holding Arenan epätasaisella pelialustan laidalla oli seuraamassa 1021 silmäparia. 

Ottelun ennakkoasetelmat olivat seuraavat: kotijoukkue MIFK tuli otteluun keskellä loukkaantumissumaa ja RoPS puolestaan pääsarjahistoriansa pisimmässä voittoputkessa. Vierailijat olivat muokanneet kokoonpanoa hieman edelliseen FC Lahtea vastaan pelattuun otteluun verrattuna, sillä Antti Okkosen pelikiellon myötä Juha Pirinen tippui peliryhmittymässä nyt laitapakin paikalle ja ylempänä laidassa aloitti viime pelin maalillaan ratkaissut Vilim Posinkovic. Myös Olli Pöyliö oli tällä kaudella ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa pelaten vatsavaivaisen Mika Mäkitalon sijaan ns. kymppipaikalla. 

Peli alkoi kotijoukkueen kannalta harmillisesti, sillä jo 7. peliminuutilla sinipaidoistakin tuttu Albin Granlund loukkaantui ja joutui tulemaan vaihtoon. Hänet kentällä korvasi Josef Ibrahim. Puoliajan ensimmäisen vaarallisen paikan rakenteli RoPS, kun Moshtagh Yaghoubin vapaapotku tavoitti Abdou Jammehin pään, mutta valitettavasti hänen puskunsa ei löytänyt tietään MIFK-maaliin ja näin peli pysyi maalittomassa tasatilanteessa. Pelin avausmaali näki päivänvalonsa kuitenkin jo 13. minuutilla. Tilanteessa kotijoukkueen Robin Sidin laukaus otti kimmoketta Yaghoubin jalasta ja nousi korkeuksiin aina RoPS-vahti Ricardolle asti. Hän sai pallon osin haltuunsa, mutta tiputti pallon ratkaisevalla hetkellä käsistään ja kotijoukkueen kapteeni Lyyski ehti palloon ensin toimittaen sen verkon perukoille. Näin taululla loistivat lukemat 1-0. Maalin jälkeen ottelun hallinta oli vierailijoilla, mutta onnistumisia ei enää ensimmäisellä puoliajalla nähty ja näin tauolle poistuttiin kotijoukkueen kannattajien riemuksi 1-0 lukemissa.

Mosa oli jälleen joukkueen parhaimmistoa.
Toiselle puoliajalle tuli entistä sisuuntuneempi RoPS halliten pelitapahtumia. Pelinrakentelu heikkokuntoisella kentällä tuotti kuitenkin vaikeuksia ja peli oli paikoin melkoista roiskimista. Esimerkiksi Yaghoubi (kuvassa) pääsi kertaalleen kokeilemaan MIFK-vahti Walter Viitalan torjuntataitoja, mutta tämän vedon maalivahti pystyi vaivoin torjumaan. RoPS:lla oli myös lukuisia kulmia ottelussa, mutta näistäkään joukkue ei pystynyt saamaan mitään mainittavaa aikaan pelissä mukana pyristellyttä MIFK:a vastaan. Näin ottelun tuominnut Jani Laaksonen vihelsi pelin päättyneeksi lukemissa 1-0 (1-0). Voiton myötä MIFK on sarjataulukossa kolmantena ja RoPS edelleen viidentenä, neljä pistettä edellä KuPS:aa, joka on pelannut yhden ottelun napapiiriläisiä vähemmän.

Seuraavan kerran RoPS jatkaa pisteiden metsästystä perjantaina 29.5., jolloin se kohtaa kotikentällään piristymisen merkkejä osoittaneen sarjajumbo Vaasan Palloseuran. Ottelu pelataan Rovaniemen keskuskentällä klo 18.30 alkaen. 

RoPS:n vaihdot ottelussa:

Tomas Hradecky - Simo Roiha (68 min.)
Ville Saxman - Michael Ibiyomi (80 min.)

Teksti ja kuvat: M.N.

maanantai 18. toukokuuta 2015

RoPS hurjassa voittoputkessa


Kokko avasi RoPS:n maalihanat.
Rovaniemen Palloseuran muutos ns. alkukauden kriisijoukkueesta kuntopuntarin kärkijoukkueeksi sai jatkoa sunnuntaina Lahden Kisapuistossa, kun RoPS päihitti paikallisen FC Lahden Aleksandr Kokon (kuvassa) ja Vilim Posinkovicin maaleilla. Kotijoukkueen ainokaisesta vastasi brasilialainen kärkimies Matheus Alves. Alkuillan ottelua oli seuraamassa 1558 silmäparia.

RoPS lähti otteluruuhkassa peliin jälleen kerran samalla aloituskokoonpanolla kuin millä se on pelannut viime otteluissakin. Maalissa Ricardo pelasi näin jo kolmannen ottelunsa lyhyen ajan sisään ja näyttää istuvan joukkueeseen paremmin kuin hyvin. Valmentaja Juha Malinen näyttää myös löytäneen sopivan avauskokoonpanon joukkueelleen ja ei tee kuin pakon sanelemana muutoksia voittavaan joukkueeseen. Sunnuntain kamppailusta oli tiedossa tiukka taistelu ja tämä tulikin selväksi ottelun edetessä. Pelin alkoi kuitenkin melko tunnustellen ilman sen suurempia tilanteita. Pikkuhiljaa alkukaudesta vaisusti pelannut kotijoukkue FC Lahti alkoi saamaan pelistä hieman otetta ja reilun 20. minuutin pelin jälkeen Rafael pääsi testaamaan maanmiehensä Ricardon torjuntataitoja RoPS-maalissa. Tämän Ricardo torjui hyvin, mutta torjunnasta peliväline ajautui Mika Ääritalolle. RoPS-vahti osoitti oivaa virettään torjumalla myös Ääritalon laukauksen ja näin tilanne säilyi 0-0:ssa.

Ottelun avausmaali näki päivänvalonsa 33. peliminuutilla, kun kotijoukkueen huono purkuyritys tuli suoraan RoPS:n kapteeni Antti Okkoselle maalivahdin alueen oikeaan laitaan. Okkonen jatkoi pallon suoraan eteen Aleksandr Kokolle, joka viimeisteli varmasti ohi maalivahti Henrik Moisanderin. Näin tilanne taululla oli 0-1. RoPS:n jo odotellessa puoliaikavihellystä, sai joukkue mustia pilviä ylleen. Ääritalo pääsi RoPS-puolustukselta osin karkuun ja Okkonen joutui alimpana miehenä repimään hänet kumoon. Seurauksena tilanteesta oli suora punainen ja ulosajo. Tilannetta seuranneen vapaapotkun kotijoukkueen Markus Joenmäki ampui kuitenkin suoraan kohti RoPS-vahti Ricardoa, jolla oli helppo työ liimata pallo näppeihinsä. Kohta tämän jälkeen ensimmäinen 45-minuuttinen vihellettiin Mattias Gestraniuksen toimesta päättyneeksi ja tauolle mentiin näin RoPS:n maalin johdossa.

Posinkovic teki voitto-osuman.
RoPS tuli toiselle puoliajalle uudistetulla taktiikalla joukkueen vetäytyessä suosiolla alemmas Malisen taktiikan mukaisesti. Lahden vahva painostus palkittiin viimein pelin 69. minuutilla, kun Henri Toivomäki pääsi kulman jälkitilanteesta keskittämään maalin edustalle. Tilanteeseen ensimmäisenä ehti kärkimies Alves, jonka pusku löysi tiensä RoPS-maaliin ja näin tilanne tasoittui 1-1:een. RoPS ei tästä hätkähtänyt, vaan meni johtoon jo 71. peliminuutilla. Kentälle aiemmin vaihdettu Vilim Posinkovic (kuvassa) pääsi laukomaan Janne Sakselan tarjoilusta ensimmäisen liigamaalinsa Veikkausliigassa. Veto lähti vasemmalta noin kymmenestä metristä suuntautuen maalin oikeaan takanurkkaan. Tämän jälkeen kotijoukkue rakensi vielä muutaman oivan paikan, mutta RoPS kesti kuin kestikin alivoimalla pelin loppuun asti ja näin ottelu päättyi lukemiin 1-2 (0-1) ja RoPS:n voitonjuhliin. 

Voiton myötä RoPS on voittanut Veikkausliigassa jo viisi ottelua putkeen, mikä hakee vertaistaan joukkueen historiassa. Alkukauden pelilliset ja muut ongelmat on käsitelty läpi ja nyt joukkue pelaa hienosti yhteen taistellen pisteistä alkuvihellyksestä aina päätösvihellykseen asti. Tästä on hyvä jatkaa tuleviin koitoksiin! 

Seuraavan kerran RoPS pelaakin jo tulevana keskiviikkona, kun joukkue matkustaa IFK Mariehamnin vieraaksi. Ottelu Wiklöf Holding Arenalla alkaa klo 18.30.

RoPS:n vaihdot ottelunsa:

Aleksandr Kokko – Michael Ibiyomi (59. min)
Mika Mäkitalo – Vilim Posinkovic (65. min)
Tomas Hradecky – Jarkko Lahdenmäki (73. min)

Teksti ja kuvat: M.N.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Paluu loiston päiviin

RoPS:n pelaajat matkalla juhlimaan Obilorin tekemää johto-osumaa.
Rovaniemen Palloseura lähti hakemaan voittoputkelleen jatkoa kotiottelussaan Rovaniemen keskuskentällä, kun vastaan asettui Kuopion Palloseura. Kotijoukkueen hienon ja varman esityksen jälkeen RoPS otti täyden pistepotin vaisusti pelanneesta KuPS:sta luvuin 1-0 (1-0). RoPS:lle voitto oli jo neljäs peräkkäinen Veikkausliigassa.
  
Ricardo piti maalinsa puhtaana.
Ensimmäinen puoliaika alkoi heti kotijoukkueen hallinnassa. Jo heti ottelun alusta asti näytti siltä, että vierasjoukkue KuPS oli lähtenyt otteluun varovaisen puolustusvoittoisella taktiikalla. RoPS lähti heti pistämään painetta KuPS:n päätyyn ja ottelun ainoaa ja ratkaisevaa osumaa päästiin juhlimaan jo 10. peliminuutilla. Maali tuli kulmapotkun jälkitilanteesta, jossa RoPS:n Janne Sakselan veto kimposi suoraan KuPS-vahti Tomi Maanojan käsistä toppari Faith Friday Obilorille, josta hän laukoi vasemmalla jalallaan hienon vedon oikeaan alakulmaan. Puoliajan edetessä RoPS hallitsi peliä ja piti KuPS:n pelin rakentelun tukahdutettuna. Kotijoukkueen hyökkääjä Aleksandr Kokko pääsi vielä puoliajan lopussa kokeilemaan maalia. KuPS-vahti Maanoja sai kuitenkin torjuttua kovan vedon vasemmasta alakulmasta. Tauolle mentiin lupaavasti esiintyneen RoPS:n johtaessa ottelua maalein 1-0. Kokonaisuudessaan ensimmäinen puoliaika oli RoPS:lta hieno esitys ja uusi brasilialainen maalivahti Ricardo (kuvassa) selvisi puoliajasta erittäin vähin töin.

Mosa pelasi huippupelin.
Toinen puoliaika käynnistyi edelleen kotijoukkueen hallinnassa. RoPS:n selvästi parantuneet otteet puolustuspäässä näkyivät, eikä kotijoukkueella ollut missään vaiheessa hätää. Varsinkin Obilor esitti tutun takuuvarmaa puolustuspeliä ja keskikentällä Mika Mäkitalo esitti kovaa työmoraalia aktiivisella pelityylillään. Ottelun lopussa kotijoukkueella oli mahdollisuus ainakin kahteen lisäosumaan. Ensimmäinen rakentui koko ottelun vakuuttavasti esiintyneen Moshtagh Yaghoubin (kuvassa) hienon yksilösuorituksen kautta hänen pitäessään palloa vierasjoukkueen maalinedustalle ja syöttäen siitä avopaikkaan vaihdosta kentälle aiemmin tulleelle Vilim Posinkovicille. Valitettavasti hänen vetonsa täysin avopaikasti meni kuitenkin aavistuksen maalin ohi. Tilanteen jälkeen avautui vielä toinen hieno paikka RoPS:n hyökkääjä Michael Ibyomille maestro Yaghoubin oivaltavasta syötöstä. Ibyomi pääsi tilanteessa aivan vapaaksi ja ainoastaan oikea-aikainen KuPS-vahti Maanojan vastaantulo esti maalin synnyn. Näin ottelu päättyi kotijoukkueen vakuuttavan ja ehjän esityksen jälkeen lukuihin 1-0 (1-0).

Rovaniemen Palloseuran tämän hetkinen vire hakee jo vertaistaan seuran 80-luvun lopun ja 90-luvun alun loistokkaista ajoista. Neljäs perättäinen voitto nosti RoPS:n sarjassa jo viidennelle sijalle seitsemän pelatun ottelun jälkeen. Nyt kun RoPS on saanut oman puolustuksensa toimimaan, voi joukkue lähteä nälkäisenä ja luottavaisena tulevaan vieraskamppailuun, jossa se kohtaa FC Lahden. Ottelu pelataan tulevana sunnuntaina.

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja (kotijoukkue): Faith Friday Obilor -hienoa työskentelyä niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin. Ratkaisi ottelun hienolla vasemman jalan vedollaan. Maali osoitti kuinka hyvä ja monipuolinen pelaaja Obilor on.  

Vieraskynä: A.J.
Kuvat: M.N.

lauantai 9. toukokuuta 2015

RoPS:n voittokulku sai jatkoa

Mika Mäkitalo vastasi ottelun voitto-osumasta.
Rovaniemen Palloseuran tuloksekkaat otteet Veikkausliigassa saivat jatkoa perjantai-iltana, kun napapiiriläiset päihittivät vierasottelussa kovan kotijoukkueen maineessa olevan pietarsaarelaisen FF Jaron. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin 1-2 (1-1). Voiton myötä RoPS on nyt jo kolmen ottelun voittoputkessa, mikä ei ole ihan jokapäiväistä joukkueen liigahistoriassa.  

RoPS lähti otteluun maalivahtia lukuunottamatta samalla kokoonpanolla kuin voitokkaaseen Ilves-otteluun. Ville Iiskolan pätkäsopimuksen päättymisen myötä viikko takaperin joukkueen vahtuuteen saapunut brasilialaisvahti Ricardo sai tulikasteensa RoPS-maalissa. Keskuskentän muhkurainen alusta piti heti alusta alkaen huolen siitä, että pelinrakentelu maata pitkin oli haasteellista kummallekin joukkueelle. Toisaalta RoPS pelasi samantasoisella kentällä sunnuntaina Tammelassa Ilvestä vastaan, joten olosuhteet eivät olleet joukkueelle oudot, vaikka Rovaniemellä nykyisin ollaankin totuttu siihen, että kenttäolosuhteet ovat tekonurmen myötä kunnossa. Ottelun alku lähti käyntiin melko tasaisissa merkeissä, mutta vierailija RoPS oli lievästi hallitsevampi osapuoli kentällä. Ensimmäiset vaaralliset tilanteet tulivat kuitenkin kotijoukkue Jarolle. Ensimmäisen purki väljemmille vesille sinipaitojen Ville Saxman, mutta 24. peliminuutilla kotijoukkue onnistui tekemään ottelun avausmaalin. Vapaapotku suuntautui Jonas Emetin kautta Denis Lima de Assisille rangaistusalueen rajan tuntumaan ja tästä brassi nosti tyylikkäästi pelivälineen yli RoPS-vahti Ricardon ja suoraan maalin perukoille. Tilanne muuttui näin 1-0:aan. 

RoPS ei tästä hätkähtänyt, vaan tuli ottelussa tasoihin jo 31. peliminuutilla. Tällöin nähtiin lähes viime sunnuntain maalin uusinto, sillä tälläkin kertaa Janne Sakselan oikealta lähtenyt keskitys tavoitti maalin edestä Aleksandr Kokon, josta kärkäs hyökkääjä pukkasi pelivälineen ohi Jaro-vahti Jesse Östin. Näin tilanne tasoittui 1-1:een. Jakson lopulla Jaro rakenteli vielä pari paikkaa, mutta kummastakaan niistä toppari Boris Kadio ei pystynyt viimeistelemään ja näin tauolle siirryttiin tasatilanteessa 1-1.

Vierailijat aloittivat terävästi toisen puoliajan ja Moshtagh Yaghoubi oli lähellä onnistumista jo 47. peliminuutilla. Tällöin keskikenttämiehen vapaapotku kilahti kuitenkin maalin tolppaan ja peliä jatkettiin tasatilanteesta. Ottelun voittomaaliksi jäänyt 1-2 osuma nähtiin 63. peliminuutilla, jolloin RoPS sai vapaapotkun kentän vasemmalta laidalta. Juha Pirisen antama vapaapotku suuntautui maalinedustalle, josta Jaro-vahti Öst nyrkkeili pallon eteen, suoraan Mika Mäkitalolle. Keskikenttämiehellä oli tästä tilanteesta helppo työ siirtää peliväline maaliin ja siirtää vieraat maalin johtoon hieman epäonnistuneellakin laukauksella. Ottelun lopussa Jaro sai aikaan vielä pari vaarallista paikkaa. Ensin Palloseurastakin tuttu Jani Virtanen keskitti maalille Denisille, mutta hänen jatkonsa Ricardo RoPS-maalissa liimasi varmasti näppeihnsä. Ja vielä ottelun 89. peliminuutilla Seth Paintsilin syöttö löysi maalin edustalta Denisin. Hänen laukauksensa Ricardo sai kuitenkin torjuttua tolpan kautta väljemmille vesille ja näin joukkue säilyi ilman toista takaiskua. Muutama minuutti tämän jälkeen tuomari Jani Laaksonen vihelsi ottelun päättyneeksi lukemiin 1-2 (1-1) ja näin kaikki kolme sarjapistettä matkasivat Rovaniemelle.  

Seuraavan kerran hyvässä vireessä oleva RoPS pelaa helatorstaina, jolloin joukkue kohtaa Rovaniemen keskuskentällä Kuopion Palloseuran. Ottelu alkaa totutusti klo 18.30. 

RoPS:n vaihdot ottelussa (in/out):
Simo Roiha - Juha Pirinen (80. min)
Jarkko Lahdenmäki - Tomas Hradecky (86. min)
Michael Ibiyomi - Aleksandr Kokko (90. min)

Teksti ja kuva: M.N.

maanantai 4. toukokuuta 2015

RoPS kesytti Ilveksen Tampereella

RoPS jatkoi voitokkaita otteitaan sunnuntain kamppailussa.
Rovaniemen Palloseuran kurssinmuutos sai sunnuntain tv-ottelussa jatkoa, kun RoPS päihitti Tampereen Ilveksen Aleksandr Kokon ensimmäisen jakson osumalla. Näin ottelun loppulukemiksi 1975 katsojan edessä kirjattiin 0-1 (0-1). Kahdella peräkkäisellä voitolla napapiiriläiset ovat nousseet Veikkausliigassa jo kuudennelle sijalle. Toki on huomioitava se, että osa joukkueista on pelannut tässä vaiheessa Palloseuraa vähemmän sarjaotteluita.

RoPS lähti peliin samalla kokoonpanolla kuin aiemmin viikolla pelattuun HIFK-otteluun. Tammelan stadionin muhkuraisella nurmella pelattu ottelu alkoi tunnustellen kummankin joukkueen keskittyessä yksinkertaiseen pelinrakenteluun johtuen heikosta alustasta. Yhdeksännellä peliminuutilla Janne Saksela keskitti oikealta ja Kokko pääsi jatkamaan päällään, mutta pusku meni harmittavasti hiukan oikealta maalin ohi. Pari minuuttia tästä ja rovaniemeläisille tuttu Emenike Mbachu pääsi laukomaan voimalla noin 18 metristä, mutta RoPS-vahti Ville Iiskola torjui yrityksen kulmaksi. Seuraavakin vaarallinen tilanne tuli kotijoukkueelle, kun Antti Mäkijärven vasemmalta antama vapaapotku viuhui hieman maalin takanurkan ja Mika "Lada" Lahtisen pään ohi. 22. minuutilla ottelun avausmaali näki kuitenkin päivänvalon.Tälläkin kertaa Saksela keskitti oikealta noin 25 metristä maalille ja Kokko oli päineen välissä. Mutta nyt peliväline suuntautui vastustamattomasti ohi Mika Hilanderin ja tilanne taululla oli 0-1! Maalia edelsi kapteeni Antti Okkosen oiva pystyjuoksu, jonka ansiosta Sakselalla oli aikaa antaa millintarkka keskitys Kokolle. Maalin jälkeen pallonhallinta oli selvästi vierasjoukkueella Ilveksen vielä hakiessa kuvioitaan. Tauolle siirryttiin RoPS:n johtaessa peliä.

Mosa pelasi täydet minuutit.
Toiselle jaksolle tuli pirteämpi kotijoukkue ja 51. peliminuutilla Ilves oli lähellä onnistumista kulmatilanteesta. Lopulta tilanne vihellettiin kuitenkin tuomari Antti Munukan toimesta poikki Ilves-pelaajan virheen jälkeen ja RoPS:n maali säilyi takaiskutta. 55. minuutilla oli Mäkijärven vuoro Emeniken esityön jälkeen laukoa keskeltä noin kymmenestä metristä, mutta keskikenttämies ei saanut suunnattua palloa kohti maalia. RoPS:n jakson ensimmäinen vaarallinen tilanne nähtiin 67. minuutilla, kun Moshtagh Yaghoubi (kuvassa) laukoi noin 20 metristä, mutta Hilander maalillaan torjui yrityksen.

Hetki tämän jälkeen RoPS teki ensimmäisen vaihtonsa, kun Vilim Posinkovic korvasi vasemmalla laidalla paljon työtä tehneen Juha Pirisen. Vaihto ei olennaisesti peliä muuttanut, mutta seuraavakin paikka siunaantui vierailijoille. 74. minuutilla Yaghoubin vapaapotku löysi maalin edestä toppari Abdou Jammehin, mutta hänen yrityksensä meni vasemmalta pari metriä ohi maalin. Kohta peliväline oli jo RoPS:n päädyssä, mutta tässäkin tilanteessa Emeniken ruuti oli liian märkää maalin tekoon. 80. minuutilla vaihdosta kentälle aiemmin tullut Posinkovic pääsi yrittämään maalin edestä, mutta tilanne saatiin kotijoukkueen toimesta puolustettua kulmaksi, josta ei enää mitään vaarallista syntynyt. RoPS teki lopussa vielä kaksi vaihtoa, kun 84. minuutilla Olli Pöyliö korvasi kentällä Mika Mäkitalon ja 87. minuutilla Michael Ibiyomi maalintekijä Kokon. Lopussa yliajan viimeisellä minuutilla Ilves sai vielä yhden erikoistilanteen, mutta tämän RoPS onnistui puolustamaan hyvin ja näin peli vihellettiin päättyneiksi lukemissa 0-1 (0-1).

Voiton myötä RoPS otti toisen perättäisen voittonsa Veikkausliigassa ja pelasi kokonaisuudessan tarpeeksi hyvin napatakseen ottelusta kaikki kolme sarjapistettä mukaansa. Ilves voi osin selittää tulosta lukuisilla poissaoloilla, mutta tämä ei vie mitään pois RoPS:lta. Palloseura pelasi pääosin järkevästi ja ansaitsi voittonsa. Ottelu oli samalla RoPS:n maalissa pelanneelle Ville Iiskolalle viimeinen kamppailu sinipaidassa. Iiskola tuli joukkueeseen pätkäsopimuksella Tomer Chencinskin loukkaannuttua ja paikkasi hyvin kanadalaista veräjänvartijaa. Palloseuran maalivahtiruletti sen sijaan jatkuu, kun joukkueen ykkösmaalivahdin viittaa sovitellaan seuraavaksi jo Tampereella penkillä olleelle brasilialaiselle Ricardo Henrique Schuck Friedrichille. Aika näyttää kuinka hyvä maalivahti Ricardo on, mutta toiveissa on, että hän on niin ikään mitat täyttävä korvaaja ainakin elo-syyskuulle toipilaana olevalle Chencinskille.

Seuraavan kerran Rovaniemen Palloseura hakee lisäystä pistesaldoonsa jo tulevana perjantaina, jolloin joukkue kohtaa vierasottelussa pietarsaarelaisen FF Jaron. Ottelu pelataan klo 18.30 alkaen.

Teksti ja kuvat: M.N.