|
RoPS juhlimassa ottelun kolmatta osumaa.
|
Rovaniemen Palloseura kohtasi lauantai-iltapäivän Kakkosen ottelussa kotiviheriöllään torniolaisen TP-47:n 535 silmäparin alla. Lapin derby tarjosi paikalle saapuneille katsojille useita tilanteita ja hienoja sommitelmia, mutta ennen kaikkea tärkeän kotivoiton. Kolmen pisteen myötä RoPS on saanut sarjaan mukavan alun, koska joukkueella on nyt kasassa neljä pistettä kahdesta ottelusta. Torniolaiset sen sijaan ovat edelleen nollakerhossa.
Ville Ulasen valmentama RoPS lähti otteluun joukkueella, jossa mukana olivat mm. kapteeni Samuel Olabisi, Tatu Lakela, Alex Tolra ja Riku-Veli Niska. Poissa kokoonpanosta olivat ainakin Rasmus Reiju, Daniel Salmela, Aapo Savolainen ja Weeti Wimmer eli aivan parhaalla ryhmityksellä sinipaidat eivät lauantain otteluun päässeet lähtemään. Torniolaiset matkasivat lähes parhaalla kokoonpanollaan Lapin pääkaupunkiin. Rajakaupungin joukkueessa esiintyivät niin Lauri Koivumies, Aleksi Gullsten kuin Kristian Heinolainen.
|
Olli Sassi tuulettaa, Mikke Kiljunen osallistuu juhliin.
|
Ottelu starttasi vierasjoukkue TP-47:n aktiivisella pelillä ja jo viidennellä peliminuutilla Gullsten pääsi oikealta laukomaan, mutta pallo meni hieman vasemmalta ohi RoPS-maalin. Mutta kun kotijoukkue pääsi ensimmäistä kertaa kunnolla iskemään vastaan, oli pallo maalissa 11. minuutilla. Tällöin Olli Sassi pääsi Kimi Isometsän syötöstä laukomaan ruuhkatilanteesta pelivälineen maalin vasempaan yläkulmaan ohi voimattoman TP-vahti Aki Peltokorven. Tilanne oli näin 1-0! Viisi minuuttia tästä ja RoPS iski toistamiseen, kun Isometsä pääsi kulman jäkitilanteesta laukomaan 2-0 lukemat taululle. Mahtava startti RoPS:lle, kaksi maalia kahdesta paikasta.
21. minuutilla vieraat hätyyttelivät Otto Märsylää RoPS-maalilla, kun Koivumies pelasi oivasti pystyyn Gullstenille, mutta RoPS-vahti torjui hienosti kokeneen pelaajan yrityksen. Ja kun torniolaiset eivät onnistuneet, rokottivat sinipaidat jälleen vieraita. 25. peliminuutilla Niska syötti hienosti Isometsälle, joka pääsi yrittämään toista osumaa. Hänen yrityksensä Peltokorpi vielä onnistui torjumaan, mutta jatkopallossa ensimmäisenä oli RoPS:n Antoine Lemarie, joka siirsi pelivälineen varmaakin varmemmin verkon perukoille ja tilanne oli jo 3-0! Ensimmäisen puoliajan lopulla kummallakin oli paikkansa, mutta vaarallisin tilanne pelattiin Aleksi Isomäelle, joka pääsi vastakkain Märsylän kanssa. RoPS-vahdin oikea-aikainen vastaantulo esti kuitenkin maalin syntymisen ja näin tauolle mentiin riemastuttavissa 3-0 lukemissa.
|
TP-47 ei onnistunut ohittamaan RoPS-vahti Otto Märsylää lauantaina.
|
Toinen 45-minuuttinen alkoi jälleen vieraiden vahvalla pelillä, kun Koivumies pääsi yrittämään. Tällakin kertaa Märsylä veti maalillaan pidemmän korren ja tuloksena oli ainoastaan kulmapotku. 49. minuutilla puolestaan RoPS:n sivurajaheitosta pääsi Gullsten kuin varkain yrittämään, mutta Märsylä torjui tämänkin yrityksen. Tämän jälkeen peli tasaantui ja RoPS piti tarkalla pelillään TP-47:n pelaajat poissa vaarallisilta laukaisupaikoilta.
|
Antoine Lemarie juonimassa, Lauri Koivumies ja Aleksi Isomäki vieressä.
|
Kumpikin joukkue yritti vaihtojen myötä saada uutta draivia kentälle, mutta kunnon maalipaikkoja ei ennen lopun kymmenminuuttista juuri nähty. 81. minuutilla vahvasti pelannut Lemarie pääsi tykittämään, mutta ranskalaisen yritys kohdistui suoraan Peltokorven syliin. Kolme minuuttia tästä ja vierasjoukkueen aiemmin vaihdosta kentälle tullut Jerry Erkinmikko kolisutteli RoPS-maalin ylärimaa. 90. minuutilla taas kotijoukkueen Tomas Varhi pelasi Isometsän läpi, mutta laitapelaajan yritys epäonnistui ja meni vasemmalta maalin ohi. Vielä ottelun tuominneen Akseli Ropposen antamalla lisäajalla Varhi pääsi yrittämään hyvästä paikasta ja Niska heti perään Peltokorven torjunnan jälkeen, mutta keskikenttämiehen yritys lipui maalin ohi. Näin ottelu päättyi kotijoukkueen selviin 3-0 (3-0) voittolukemiin.
Lauantain pohjoisen hegemoniaottelu oli loppulukemia tasaisempi kamppailu, mutta RoPS osoitti olevansa viimeistelyssä monta askelta torniolaisia etevämpiä ja ratkaisuhetkillä sinipaidat pystyivät pitämään vieraat poissa maalipaikoilta ensimmäistä puoliaikaa paremmin. Rovaniemeläisten paikoin korkea prässi oli myrkkyä punapaidoille ja kentällä nähtiinkin monia pallonmenetyksiä. RoPS teki ottelussa sen mitä tarvitsi ja paremmalla viimeistelyllä olisi voinut iskeä vielä maalin pari lisää. Toisaalta RoPS-vahti Märsylä teki ottelussa muutaman todella tärkeän torjunnan ja osoitti olevansa mies paikallaan maalinsuulla. Moni mietti Lauri-Eemil Vetrin siirryttyä VPS:n riveihin, että löytyykö hänen tilalleen pätevää korvaajaa. Lauantain perusteella Märsylä on ottanut selkeitä kehitysaskelia ja on ansainnut paikkansa aloittavana maalivahtina. Hyvänä kirittäjänä toimii Suomen Cupin ottelussa maalinsa niin ikään puhtaana pitänyt Tino Korhonen.
Antoine Lemarie keskikentän laidalla näytti heti alusta alkaen olevansa selkeä vahvistus joukkueelle tuoden sinipaitoihin myös kaivattua kokemusta, kovuutta ja ripauksen ranskalaista taituruutta. Lemarie osaa myös jakaa palloa ja rytmittää peliä varsin hyvin. Kentällä nähtiin niin ikään monia jo viime kaudella joukkueessa säännöllisesti esiintyneitä pelaajia ja moni on selvästi saanut lisää fyysisyyttä peliin, mikä tietää hyvää kautta ajatellen. Taitoa ja juoksuvoimaa joukkueesta löytyi jo viime vuonna yllin kyllin. Positiivista oli myös viileähköstä säästä huolimatta yleisömäärä (535), joka oli suurempi kuin kertaakaan edelliskaudella. RoPS jaksaa edelleen kiinnostaa ja vaihdokset johtoportaassa ovat saaneet monet taas palaamaan keskuskentälle kannustamaan sinipaitoja.
Seuraavan kerran RoPS pelaa sunnuntaina 14.5., jolloin sinipaidat matkaavat Jyväskylään FC Vaajakosken vieraaksi. Ottelu pelataan Viitaniemen kentällä klo 14.00 alkaen. Tsemppiä peliin RoPS!
Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Otto Märsylä - muutamia tärkeitä torjuntoja ja varmaa peliä koko 90-minuuttisen. Antoine Lemarien ohella ottelun näkyvimpiä pelaajia.
Teksti ja kuvat: M.N.