tiistai 26. kesäkuuta 2012

Perussuorituksella selkeään voittoon

Rovaniemen Palloseura vankisti sarjajohtoaan, kun joukkue kaatoi kotiottelussaan sarjajumbo FC Hämeenlinnan maalein 3-0 (1-0). Maanantai-illan peliä oli seuraamassa mukavat 1246 katsojaa.
Ottelun ennakkoasetelma oli selvä, sarjajohtaja vastaan sarjan peränpitäjä. Tämä ei kuitenkaan näkynyt kovinkaan selvästi ensimmäisellä puoliajalla, vaikka RoPS peliä näennäisesti hallitsikin. Kotijoukkue RoPS sai itse asiassa ensimmäisen kunnon laukauksen vasta ottelun 20. peliminuutilla, kun toppari Faith Friday Obilor ampui tulisesti, mutta ohi Hämeenlinnan maalin. Ottelun 33. minuutilla Emenike Uchennna Mbachu keskitti maalille, mutta Aleksandr Kokon ohjaus meni ohi maalin. Minuutti tästä ja Emenike pääsi laukomaan, mutta tämän laukauksen FC Hämeenlinnan maalivahti Ville Kalervo onnistui torjumaan. Ottelun 38. peliminuutilla RoPS kuitenkin onnistui. Emenike nousi hyvin vasemmalta laidalta ja antoi oivan keskityksen maalin edustalle, mistä Kokko pääsi voimalla puskemaan pallon maalin perukoille ja taululle 1-0 lukemat. Tässä tilanteessa mentiinkin ottelun puoliajalle.
Toinen puoliaika alkoi niin ikään RoPS:n lievässä hallinnassa ja jo 47. peliminuutilla Ndukaku Alison pääsi puskemaan kulmatilanteessa, mutta valitettavasti pusku suuntautui hieman ohi maalin. Tämän jälkeen FC Hämeenlinnakin sai aikaan pari laukausta, mutta RoPS:n maalissa ensimmäistä kertaa sarjapelissä pelannut Pauli Tuisku hoiti tilanteet varmasti. Ottelun 64. peliminuutilla Alison pääsi jälleen puskemaan kulmatilanteessa, mutta tällä kertaa pallo osui maalin ylähirteen. Kaksi minuuttia tästä ja Jose Manuel Riveran nosto maalille leijaili helpon näköisesti ohi FC Hämeenlinnan maalivahdin ja tilanne muuttui 2-0:aan. Heti maalin jälkeen RoPS suoritti ensimmäisen vaihdon, kun Victor Turcios korvasi kentällä Emeniken. Turcios tulikin hyvin pelin mukaan ja pelasi mallikkaasti niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaan.
FC Hämeenlinna oli lähellä maalintekoa ottelun 76. peliminuutilla RoPS:n puolustuksen ja maalivahdin pienen kommunikaatiokatkon jälkeen, mutta tämän tilanteen maaliviivan tuntumasta puski väljemmille vesille RoPS:n vasen puolustaja Antti Peura. Melkein heti tämän tilanteen jälkeen RoPS:n toinen laitapuolustaja Albin Granlund pääsi laukaisupaikkaan ja tilanne muuttui onnistuneen vedon jälkeen 3-0:aan. Vielä ottelun loppupuolella RoPS vaihtoi kentältä pois kapteeni Tuomo Könösen, jonka korvasi Jukka Yrjänheikki sekä Ebrima Sohnan, jonka korvasi Mika-Matti Maisonvaara. Vaihtojen jälkeen ottelun painopiste pysyi vakaasti FC Hämeenlinnan maalilla, mutta enempiä onnistumisia ei kotijoukkueelta nähty. Näin ottelu päättyi selkeisiin 3-0 (1-0) lukemiin.
Kaiken kaikkiaan ottelu oli kotijoukkueen hallussa, vaikka aina kentällä ei huomannutkaan, että Ykkösen kärkijoukkue pelasi sarjajumboa vastaan. Toinen huomionarvoinen asia oli Pauli Tuiskun pelaaminen maalissa. Mikko Vilmunen oli vammojen takia pelistä pois ja Tuisku korvasi hänet hyvin maalilla. Silti Vilmusen nopea paluu on erittäin tärkeää RoPS:lle, koska kyseessä on eittämättä sarjan paras maalivahti. Victor Turcios alkaa myös osoittaa merkkejä siitä, miksi pelaajasta on puhuttu niin paljon ja miksi pelaaja on El Salvadorin maajoukkueen vakiohahmoja. Ja vaikka RoPS tekikin ottelussa kaikki kolme sallittua vaihtoa, olisi RoPS:n käskyttäjä Kari Virtanen voinut tehdä ne jo aiemmin ja antaa näin enemmän palautumisaikaa paljon alkukaudesta pelanneille runkopelaajilleen.
Paitsion ottelun vakuuttaja: Aleksandr Kokko -alati vaarallinen maalin edustalla, jakoi myös palloa hyvin kanssapelaajilleen läpi ottelun.

Teksti: M.N.

torstai 21. kesäkuuta 2012

RoPS tasasi pisteet AC Oulun kanssa

Rovaniemen Palloseuran erittäin hyvin alkanut sarjakausi jatkui maalittomalla tasapelillä AC Oulua vastaan pelatussa ottelussa ja näin joukkue on pelannut kauden kymmenen ensimmäistä peliä ilman tappioitta tilillään 8 voittoa ja 2 tasapeliä, jotka nekin ovat tulleet vieraspeleistä. 
Yhdeksi kauden vaikeimmista vierasotteluista tituleerattu vierailu Raatin Stadionilla alkoi RoPS:n kannalta hyvin, koska joukkue hallitsi ottelun ensimmäistä puoliaikaa. Rovaniemen Palloseuran pelaajien osumatarkkuudessa oli kuitenkin toivomisen varaa, sillä palloa ei saatu tolppaa lähemmäksi AC Oulun maalia. Kotijoukkue AC Oulun maalipaikat olivat kortilla ottelun alkupuoliskolla ja RoPS:n maalivahti Mikko Vilmunen saikin olla melko rauhassa ensimmäisen 45-minuuttisen. Näin tauolle siirryttiin tilanteessa 0-0.
Toiselle puoliajalle kentälle tuli sisuuntunut AC Oulu, joka ottelun loppua kohti sai pelin haltuunsa. RoPS otti ottelun 76. peliminuutilla Aleksandr Kokon vaihtoon ja hänen tilalleen kentälle tuli Joonas Pennanen. Tämä vaihto ei kuitenkaan merkittävästi muuttanut pelin tapahtumia ottelun lopussa. RoPS:n puolustus viimeisenä lukkonaan maalivahti Mikko Vilmunen kesti lopussa kotijoukkueen yritykset ja näin ottelu päättyi maalittomaan 0-0 (0-0) tasatulokseen.
Huomioitavaa ottelussa oli se, että peli oli RoPS:lle jo kauden kymmenes ilman tappiota ja näin joukkue siirtyy juhannustauolle selvässä sarjajohdossa. Myös Victor Turcioksen ensimmäinen täysi peli Palloseuran paidassa on huomioitava asia. Keskikenttämiehestä tullee olemaan vielä paljon hyötyä joukkueelle kauden edetessä. Tuomo Können sen sijaan oli pelistä poissa pienen kuumesairastelun johdosta, mutta kuntoutunee mukaan jo seuraavaan peliin.

Seuraavan kerran Rovaniemen Palloseura pelaakin jo juhannuksen jälkeisenä maanantaina, jolloin se kohtaa kotikentällään sarjajumbo FC Hämeenlinnan. Ottelu pelataan Rovaniemen keskuskentällä klo 18:30 alkaen.

Ottelukooste: AC Oulu-RoPS
Teksti: M.N.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Viikkarit kaatui heikollakin peliesityksellä

Rovaniemen Palloseura päihitti sunnuntain kotiottelussaan helsinkiläisen Viikingit maalein 2-0 (1-0). Ottelussa maaleista vastasivat Mika Lahtinen ja Ebrima Sohna.


Ottelu RoPS-Viikingit alkoi tuttuun tapaan tunnustellen ja ensimmäistä kohtalaista yritystä saatiin odottaa 9. peliminuutille, jolloin Jose Manuel Rivera laukoi ohi Viikinkien maalin. Ottelun alku näyttikin hyvin sekavalta, mutta peli oli hienokseltaan kotijoukkueen hallussa. Riveran laukauksen jälkeen pari seuraavaa tilannetta tulivat Viikingeille, mutta nämäkin yritykset menivät ohi RoPS:n maalin.

RoPS lähti otteluun tutusti yhdellä varsinaisella kärjellä, kun Mika Lahtinen pelasi piikissä. Ottelun ensimmäisellä puoliajalla pisti myös silmään Mika Lahtisen ennakkoluuloton karvaus ja Tuomo Könösen rohkea karvauspeli. Ensimmäisen jakson tilanteista jäi mieleen ennen kaikkea kotijoukkueen Antti Peuran luja taklaus takaapäin, mistä Peura sai ansaitusti varoituksen.

Kotijoukkue vaihtoi 25. peliminuutin kohdalla kohtuullisen hyvin laidalla pelanneen Tuomas Tyystälän hyökkäävämpään Aleksandr Kokkoon. Reilut kymmenen minuuttia tämän vaihdon jälkeen jakoi Tuomo Könönen keskialueen keskeltä pallon vasemmalle rangaistusalueen laitaan Kokolle, joka jatkoi pallon suoraan keskellä vapaana olleelle Mika Lahtiselle, jolla oli helppo työ ohjata pallo Viikinkien tyhjään maaliin. Välittömästi maalin jälkeen tuli RoPS:n Emenikelle paikka ratkaista peli, mutta hän ei kuitenkaan onnistunut saamaan palloa vastustajan maalivahdin ohi. Ensimmäisen jakson loppu oli pitkälti päästä päähän peliä ja pallonhallinta oli suunnilleen tasan joukkueiden kesken. Tauolle mentiin tilanteessa 1-0.

Toinen puoliaika alkoi yhtä hermostuneesti kuin ensimmäinen jaksokin. Suurin ero oli se, että kotijoukkue antoi Viikingeille pelin hallinnan, kotijoukkueen keskittyessä puolustamiseen. Ensimmäinen tilanne tuli vierasjoukkueelle, kun kotijoukkueen keskuspuolustaja Alison antoi taaksepäin syötön, joka kotijoukkueen onneksi osui tolppaan, maalivahti Mikko Vilmusen katsellessa tilannetta ihmeissään. Tämän jälkeen kotijoukkue keskittyi lähinnä kyttäilemään vastahyökkäyksiä Viikinkien iskiessä päätä RoPS:n keskuspuolustukseen. RoPS hyökkäsi pääsääntöisesti Emeniken laidalta, valitettavasti syötöt olivat tällä kertaa sen verran epätarkkoja, ettei RoPS päässyt rankaisemaan Viikinkejä toistamiseen ottelussa

Ottelun 70. peliminuutin kohdalla kotijoukkue suoritti toisen vaihdon. Kentältä poistui toisella jaksolla suhteellisen näkymättömästi pelannut Rivera, joka teki tilaa ensimmäistä kertaa tällä divarikaudella kentälle juosseelle Victor Turciokselle. Samalla RoPS muokkasi pelijärjestystä niin, että puolustavan keskikenttämiehen roolissa hyvin uurastanut Ebrima Sohna siirtyi ylemmäksi keskikenttämieheksi, Turcioksen ottaessa Sohnan roolin. Peliin päästyään Turcios pelasi pariin otteeseen hyvin ylöpäin ja antaen hyvin syöttöjä eteenpäin. Turcios tarvitsee kuitenkin muutaman pelin alleen päästäkseen kunnolla sisään joukkueeseen. Toki tämäkin esitys oli jo lupauksia antava, vaikka kotijoukkueen esitys ei mitenkään häikäissyt kotijoukkueen faneja. Palloseuran toinen maali syntyi vastahyökkäyksen päätteeksi Kokon syöttäessä pallon toista kertaa keskelle, tällä kertaa viimeistelijänä oli Sohna. Ottelua oli pelattu tällöin jo 92. minuuttia. Ottelun lopulla sai myös Joonas Pennanen muutaman minuutin peliaikaa, kun hän korvasi Antti Peuran kentällä. Sohnan maali oli ottelun viimeinen osuma ja näin ottelu RoPS-Viikingit päättyi kotijoukkueen 2-0 (1-0) voittoon.

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana keskiviikkona, jolloin se kohtaa vieraskentällä AC Oulun. Ottelu pelataan Raatin stadionilla klo 18:30 alkaen.

Paitsion ottelun vakuuttaja: Aleksandr Kokko -ottelun ratkaisupelaaja kahdella maalisyötöllään, pelasi muutenkin aktiivisesti läpi ottelun.

Teksti: I.N.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

RoPS peruspelillä helpohkoon voittoon


Rovaniemen Palloseuran voittoisat otteet saivat jatkoa, kun joukkue kaatoi joensuulaisen Jipon kotikentällään maalein 4-0 (1-0). EM-kisojen keskellä pelattua ottelua oli vaivautunut katsomaan 967 katsojaa.

Ottelu RoPS-JIPPO alkoi tunnustellen ja ensimmäinen puolittainen tilanne näki päivänvalon 10. peliminuutilla, jolloin kotijoukkueen Emenike pääsi laukomaan. Jipon maalivahti Mikko Ikonen kuitenkin torjui hyvin RoPS-laiturin yrityksen. Tästä neljä minuuttia ja RoPS:n kapteeni Tuomo Könönen pääsi tilanteeseen, mutta laukaus suuntautui yli maalin. Könösen ruuti oli kuitenkin kuivaa ottelun 22. peliminuutilla, jolloin ”Tume” pääsi laukomaan vapaasti noin 20 metristä. Könösen laukaus meni vastustamattomasti ohi maalivahti Ikosen ja näin tilanne ottelussa muuttui 1-0:aan. Tämän jälkeen peli eteni melko tasaisissa merkeissä ja kumpikin joukkue onnistui rakentamaan pari kohtuullista maalipaikkaa. Esimerkiksi Jose Manuel Riveralla oli oiva paikka lisätä kotijoukkueen johtoa 40. peliminuutin kohdalla, mutta tällä kertaa RoPS:n pelinrakentaja ei onnistunut viimeistelyssään. Näin tauolle mentiin lukemissa 1-0.

Toisen puoliajan alussa vierailija JIPPO oli hyvin mukana pelissä, mutta vaarallisia maalipaikkoja joukkue ei kuitenkaan saanut rakennettua. 54. peliminuutilla RoPS oli lähellä lisätä johtoaan, mutta Rivera ei aivan yltänyt Mika ”Lada” Lahtisen keskitykseen muuten vapaassa maalipaikassa. Kun ottelu oli pelattu 64. minuuttia, vaihtoi RoPS kentälle Tuomas Tyystälän, joka korvasi kentän oikealla laidalla uurastaneen Mika-Matti Maisonvaaran. Tyystälä pääsikin oivaan paikkaan ottelun 68. peliminuutilla, mutta seuraavaa maalia saatiin odottaa vielä pieni tovi. Ottelun 72. peliminuutilla Mika Lahtinen onnistui maalinteossa Tyystälän ja Riveran rakentamasta tilanteesta ja näin taululla paloivat 2-0 lukemat.


Ottelun 81. peliminuutilla RoPS vaihtoi Albin Granlundin pois kentältä ja hänet korvasi loukkaantumisestaan toipunut Joonas Pennanen. Pari minuuttia ja JIPPO sai pallon verkkoon, tosin vain RoPS-maalin sivuverkkoon. Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin 85. minuutin kohdalla, jolloin Mika Lahtisen oikealta maalin edustalle tullut keskitys pomppi JIPPO-pelaajan jalasta omaan maaliin. Näin lukemat olivat jo 3-0. Pari minuuttia tästä ja Jipon maalivahti torjui palloa maalivahdin rajojen ulkopuolella, mistä seurauksena oli suora punainen. Ulosajoa seuranneesta vapaapotkusta Jose Manuel Rivera kaunisteli loppulukemiksi 4-0 tarkalla vasempaan alanurkkaan suunnatulla vedollaan. Vielä ottelun lisäajalla RoPS:n vasen puolustaja Antti Peura oli lähellä onnistumista, mutta hänen laukauksensa osui JIPPO-maalin ylärimaan. Näin ottelu päättyi selkeisiin 4-0 lukemiin, jotka vahvistavat entisestään RoPS:n asemaa Ykkösen sarjakärkenä.

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana sunnuntaina, jolloin se kohtaa kotikentällään Viikingit. Ottelu alkaa klo 17:00.

Paitsio.com:n ottelun vakuuttaja: Mika Lahtinen -teki paljon työtä kentällä, mikä palkittiin tyylikkäällä maalilla.

Teksti: M.N.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kärkikamppailu RoPS:lle


Rovaniemen Palloseuran hyvin alkanut kausi sai jatkoa, kun joukkue otti 1-3 (0-1) vierasvoiton SJK:sta. Voiton myötä RoPS vankisti paikkaansa Ykkösen kärkipaikalla.

Sunnuntaina Seinäjoella pelattu ottelu SJK-RoPS alkoi vieraiden osalta loistokkaasti, sillä jo ottelun 7. peliminuutilla RoPS siirtyi 0-1 vierasjohtoon. Tällöin viimeistelyssä onnistui kauden ensimmäisellään Aleksandr Kokko. Jokin aika tästä ja Kokko sai toimitettua pallon jo toistamiseen SJK:n maaliin, mutta tämä osuma liputettiin paitsioksi. Ottelun edetessä pallonhallinta siirtyi enemmän kotijoukkue SJK:lle, joka rakensikin muutaman oivan maalipaikan ottelun ensimmäisellä puoliskolla. Kotijoukkueen ruuti oli kuitenkin vielä märkää ja näin tauolle siirryttiin lukemissa 0-1.

Toisella puoliajalla RoPS onnistui kasvattamaan johtoaan, kun ottelua oli pelattu noin 58. minuuttia. Tällöin Kokko viimeisteli hallitusti 0-2 lukemat ottelun toisella henkilökohtaisella maalillaan. Reilu kymmenen minuuttia tästä ja RoPS ratkaisi ottelun lopullisesti. Ndukaku Alison (kuvassa) teki taululle ratkaisevat 0-3 lukemat. Ottelun 77. peliminuutilla Kokko tuli vaihtoon ja hänen tilalleen kentälle kirmasi Mika-Matti Maisonvaara. Tämän vaihdon myötä RoPS:n piikkiin ottelun loppuajaksi meni Mika Lahtinen. Vielä aivan ottelun lopussa kellon näyttäessä jo 90. peliminuuttia, kotijoukkueen vaihdossa pelin aloittanut brassi Daniel Caumo kavensi tilanteen 1-3:een. Nämä olivat kuitenkin loppulukemat ja näin kaikki kolme sarjapistettä matkasivat alkukauden ehdottomasta kärkiottelusta Napapiirille.

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana lauantaina eli 9.6., jolloin se kohtaa Rovaniemen keskuskentällä joensuulaisen Jipon. Ottelu alkaa klo 17:00.

Teksti: M.N.

Kuva: Miika Kangasniemi