lauantai 30. toukokuuta 2015

Paluu voittojen tielle

Perjantain ottelussa nähtiin kovaa taistelua keskialueella.
Rovaniemen Palloseura palasi takaisin voittokantaan perjantai-iltana pelatussa VPS-ottelussa, kun se päihitti sarjajumbon maalein 1-0 (0-0). Ottelua oli seuraamassa 1077 silmäparia varsin mukavassa säässä. Tasainen kamppailu ratkesi lopulta vasta viime sekunneilla Simo Roihan toimesta. Voiton myötä RoPS nousi sarjassa jo neljännelle sijalle, kun taas VPS jatkaa yhdellä pisteellään sarjan hännillä.

Lahdenmäellä piti kiirettä omalla laidallaan.
RoPS tuli otteluun Antti Okkosen pelikiellon myötä kokoonpanolla, jossa topparina totutusti pelaava Jarkko Lahdenmäki (kuvassa) pelasi oikeana puolustajana. Myös keskikentällä Moshtagh Yaghoubi pelasi hieman ylempänä kuin joissain aiemmissa peleissä. Itse ottelu alkoi kotijoukkueelta hapuilevasti etäisyyksien kasvaessa liian pitkiksi. Vierailija VPS olikin hallitsevampi joukkue kentällä ensimmäisellä kymmenminuuttisella, mutta tämän jälkeen kotijoukkue alkoi saamaan juonesta paremmin kiinni. Kun peli oli edennyt 16. minuutille, sai RoPS ottelun ensimmäisen kulmansa. Yaghoubin kulma tavoitti maalin edestä Faith Friday Obilorin pään, mutta kaikkien Rovaniemen keskuskentälle saapuneiden epäonneksi peliväline meni yläriman kautta yli maalin ja näin VPS:n pelaajat saivat huokaista helpotuksesta. Pari minuuttia tästä ja Tomas Hradecky pääsi kokeilemaan laukauksensa tarkkuutta noin 20 metristä. Veto suuntautui kuitenkin kohti VPS-vahti Henri Sillanpäätä, jolla oli helppo työ poimia pallo käsiinsä. 22. peliminuutilla RoPS sai toisen kulmansa, jonka jälkitilanteesta Juha Pirinen pääsi yrittämään maalintekoa siinä kuitenkaan onnistumatta.

Ricardo sai kovan tällin pelin alkupuolella.
Yksi ottelun kyseenalaisimmista tilanteista nähtiin 24. peliminuutilla, kun VPS:n kärkimies Jordan Seabrook lanasi RoPS-vahti Ricardon (kuvassa) pallontavoittelutilanteessa niin, että häntä jouduttiin hoivamaan kentän pinnassa pari minuuttia. Tilanteesta Seabrook sai vain keltaisen kortin, vaikka ehkä enempäänkin olisi ollut aihetta. Kohta pelin jatkettua Seabrook sai maistaa omaa lääkettään, kun RoPS:n Abdou Jammeh pysäytti kärkimiehen kunnon rappauksella muistuttaen näin maalivahdin koskemattomuudesta. Tästä tilanteesta lappu nousi puolestaan Jammehille. 32. peliminuutilla Janne Sakselalle pelattiin oiva puskupaikka maalin edustalle, mutta hän sai vain hipaistua palloa ja näin Sillanpää sai pidettyä maalinsa edelleen puhtaana. Ja melkein heti perään oli Hradeckyn vuoro laukoa noin 16 metristä, mutta hänen vetonsa meni hieman vasemmalta maalin ohi. Jakson lopulla RoPS sai rakennettua vielä muutamia hyviä paikkoja, mutta vaarallisin tilanne näki päivänvalon ottelun 43. minuutilla, kun kotijoukkue sai vapaapotkun rangaistusalueen rajalta. Tilanne syntyi, kun VPS-puolustus repi kapteeni Aleksandr Kokon maahan tämän yrittäessä kääntyä pelivälineen kanssa. Vapaapotkua antamaan mennyt Yaghoubi täräytti pallon ylärimaan, josta se kimposi takaisin peliin tilanteen säilyessä 0-0:ssa. Aivan jakson viimeisillä hetkillä VPS sai kulman, jota antamaan meni Pyry Soiri. Hänen kulmansa tavoitti lopulta Thomas Kulan, mutta hänen jatkonsa vaikeasta asennosta meni selvästi yli RoPS:n maalin. Näin tauolle siirryttiin 0-0 tilanteessa. 

Roiha ja kumppanit juhlatuulella!
Toinen 45-minuuttinen alkoi VPS:n hallinnassa. RoPS:n vielä ihmetellessä pelin jatkumista pääsi Soiri tilanteeseen oikean laidan kautta, mutta hänen yrityksensä meni hieman ohi maalin. Tämän jälkeenkin peli oli enemmän vieraiden hallussa, mutta todellisia maalipaikkoja saatiin odottaa aina 68. minuutille saakka, jolloin Ricardo torjui vaivoin Juho Mäkelän laukauksen etukulmasta. Pari minuuttia tästä ja RoPS teki ensimmäisen vaihtonsa, kun Hradecky teki tilaa Michael Ibiyomille. Näin RoPS siirtyi käytännössä kahden kärkimiehen taktiikkaan. Ottelun yksi ratkaisuhetkistä koettiin 83. peliminuutilla, kun vieraiden Mikko Viitikko sai toisen keltaisensa ja hänet ajettiin kentältä ulos RoPS-pelaajien muistutettua tuomari Jari Järvistä tilanteesta. Viitikon toinen keltainen tuli täysin turhanpäiväisestä filmausyrityksestä RoPS:n maalinedustalla. Tämän jälkeen peli alkoi kääntymään kohti VPS:n maalia ja 88. minuutilla Ibiyomi hienon yksilösuorituksen jälkeen pääsi oivaan paikkaan, mutta tärkein eli laukaus epäonnistui ja näin Sillanpää sai torjuttua maalintekoyrityksen. Minuutti tästä ja RoPS vaihtoi kentälle Simo Roihan (kuvassa vasemmalla), jolle tilaa teki jälleen kerran kentällä kovasti raatanut Juha Pirinen. Pelin ollessa jo lisäajalla sai kotijoukkue kulman Roihan laukauksen jälkeen. Kulmaa antamaan meni itseoikeutetusti Yaghoubi, jonka tarkka veto löysi maalin edestä Roihan. Hänen puskunsa meni vastustamattomasti ohi Sillanpään ja näin riemu repesi Rovaniemen keskuskentällä. Tilanne taululla muuttui 1-0:aan ja kohta tämän jälkeen peli vihellettiin päättyneeksi 1-0 (0-0) lukemiin.

Voiton ansiosta RoPS on sarjataulukossa jo neljännellä sijalla, kun taas VPS:n valmentaja Olli Huttusen ja hänen suojattiensa tilanne sarjassa on entistä tukalampi. Yhdeksästä pelistä saatu yksi vaivainen piste on kaikkea muuta kuin, mitä joukkueelle kauden alkaessa ennustettiin. On toki todettava, että VPS ei ole niin huono joukkue kuin mitä sarjasijoitus näyttää. Hieman paremmalla onnella joukkue olisi varmasti saalistanut enemmän pisteitä tällä kaudella ja tulee jatkossa varmasti kohentamaan pistesaldoaan ja sarjasijoitustaan. RoPS sen sijaan jatkaa kauttaan mukavassa myötätuulessa ja tulee saamaan seuraavaan peliin vahvuuteensa myös pelikiellosta vapautuvan Antti Okkosen, joka todennäköisesti korvaa oikeana laitapuolustajana perjantaina ottelussa pelanneen Jarkko Lahdenmäen.

RoPS jatkaa pelejään jo ensi keskiviikkona, jolloin Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu FC KTP. Peli alkaa klo 18:30, joten silloin kaikki paikalle kannustamaan sinipaitoja!

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Ville Saxman -pelasi vahvasti kumpaankin suuntaan tutulla periksiantamattomalla asenteellaan.

Teksti ja kuvat: M.N.