tiistai 11. elokuuta 2026

RoPS päihitti KuPS Akatemian keskuskentällä

Onni Suutari avasi RoPS:n maalihanat ottelussa.

Rovaniemen Palloseura kohtasi koleana tiistai-iltana kotikentällään KuPS Akatemian 781 katsojan silmien edessä. Monivaiheinen Ykkösen koitos päättyi lopulta kotijoukkueen 2-1 (1-0) voittoon, mikä vankistaa sinipaitojen toista sijaa sarjassa. 

RoPS lähti otteluun melko odotetulla kokoonpanolla. Aloituksessa uusina miehinä olivat Veeti Mäntymäki, joka korvasi kentällä viimeksi itseään hieman loukanneen ja korttitilinsä täyttäneen Finn Heiserholtin sekä Kimi Isometsä. Myös Veeti Katermaa oli sivussa pelikiellon johdosta. Näin joukkueessa kapteenin nauhaa kantoi Tomas Varhi. Penkillä nähtiin muun muassa muutaman ottelun poissaolon jälkeen Jonne Koistinen sekä Simo Roiha ja Joel Niska. Kuopiolaiset matkasivat pohjoiseen joukkueella, josta mainittakoon nimet Rasmus Tikkanen, Oumar Balde sekä kapteeni Veikko Lahtela.

Adam Mekki oli lähellä onnistumista heti ottelun alussa.
Ottelu alkoi kotijoukkueen huippupaikalla. Vieraiden Erol Ergunel sähläsi pallon kanssa ja Adam Mekki pääsi puolittain läpi oikealta ja laukomaan hyvästä paikasta, mutta tällä kertaa suuntana oli vain maalin sivuverkko. Tämän jälkeen RoPS ei ottanutkaan peliä haltuun, vaan kuopiolaiset alkoivat saamaan pelistä paremmin otetta. 15. minuutilla Kenny Prince Ume pelattiin keskeltä läpi parilla syötöllä, mutta RoPS-vahti Dylan Berry tuli hienosti vastaan ja torjui maaliintekoyrityksen. Tämän jälkeenkin KuPS Akatemia näytti terävämmältä kentällä, RoPS:n saadessa painetta vastustajan maalille lähinnä vain Aamos Oinaksen pitkien sivurajaheittojen kautta. 

Puoliajan lopussa sinipaidat alkoivat kuitenkin saamaan jo syöttöjä paremmin kohdalleen. 38. minuutilla Mekin antaman vapaapotkun jälkeen pallo jatkettiin maalin eteen Boy Nijghille, mutta topparin pusku takapainoisessa asennossa meni maalin yli. Kun ottelu oli jo pelattu reilut 45 minuuttia, Rodane Cato harhautteli pari pelaajaa näyttävästi omalla kenttäpuoliskolla, nousi muutaman askeleen verran ja antoi pitkän keskityksen puolustuslinjan taakse Onni Suutarille. Hyökkääjä nappasi pallon, nousi ja laukoi pelivälineen varmasti vastaan tulleen KuPS-vahti Jami Aimolan jalkojen välistä maaliverkon perukoille ja tilanteeksi 1-0! Näissä numeroissa siirryttiin ottelussa myös vartin tauolle.

Rodane Cato uurasti tuttuun tapaan keskikentällä.
Toinen puoliaika alkoi vieraiden terävällä pelillä, mutta RoPS alkoi pikkuhiljaa taas löytämään omia kuvioitaan. 55. minuutilla pallo pelattiin oikealle kohti päätyä ja sinne ensimmäisenä ehti Suutari. Hyökkääjä piti palloa ja harhautti vastustajan laitapakkia ennen kuin antoi tarkan keskityksen maalin takakulmaa kohti. Siellä päineen oli ensimmäisenä välissä Varhi, joka puski pelivälineen vastustamattomasti maaliin ja tilanteeksi 2-0! Neljä minuuttia tästä ja Cato petasi paikan noin 22 metriin Isometsälle, joka laukoi, mutta aavistuksen vasemmalta maalin ohi. Ja heti perään Varhi syötti Mekin hyvään paikkaan, mutta hänen yrityksensä meni kohti KuPS-vahti Aimolaa. 65. minuutilla Suutari oli maalipaikalla Varhin syötön jälkeen, mutta tällä kertaa hyökkääjän ruuti oli tilanteessa märkää. 68, minuutilla taas Isometsä laukoi pienestä kulmasta, mutta suoraan kohti Aimolan hyppysiä. 

72. minuutilla kuin vahingossa Balde oli paikassa, mutta tolppaa lähemmäksi eivät kuopiolaiset tässä tilanteessa maalia päässeet. 83. minuutilla vieraiden kulman jälkeen Mekki pääsi puolittain läpi ja yrittämään Aimolan ohittamista, mutta Mekin nosto reilusta 16 metristä meni kuitenkin maalin yli. Mikä paikka ratkaista peli lopullisesti! 87. minuutilla pallo palautettiin alas Berrylle, joka aikaili avauksensa kanssa niin, että vastaan tullut Daniel Huttunen pääsi väliin ja pallo oli RoPS-maalissa ja tilanne enää 2-1. Maalin jälkeen vieraat saivat kaksi kulmapotkua peräperää, mutta näistä kuopiolaiset eivät suurempaa hässäkkää saaneet Berryn maalin edustalle. Kun peli oli jo reilusti lisäajalla, sai KuPS Akatemia vapaapotkun noin 20 metristä Balden näytellessä maassa. Balde meni itse antamaan erikoistilannetta, mutta hänen vetonsa suuntana oli Lyska, ei RoPS:n maali ja näin kotijoukkueen kannattajat saivat huokaista helpotuksesta. Kohta tämän jälkeen ottelun tuominnut Tatu Korkalainen vihelsi pilliinsä ja peli oli päättynyt lukemiin 2-1 (1-1).

Tiistain kamppailu ei ollut parasta RoPS:a, ei läheskään, mutta voitto ja kolme sarjapistettä ovat kuitenkin se tärkein tulos. Vaihtelevasta esityksestä huolimatta sinipaidat pystyivät kairaamaan voiton ja rakentamaan tukun maalipaikkoja. Voiton myötä sinipaidat ovat edelleen sarjassa toisena, mutta enää neljän pisteen päässä Tampere Unitedista. OLS ja PKKU ovat taas kuuden pisteen takamatkalla RoPS:iin. KuPS Akatemia sen sijaan on sarjajumbona, mutta jos he jatkavat samanlaisella otteella tulevissa peleissä, tulevat he napsimaan lisää sarjapisteitä. Sinipaitojen parhaimmistoa tiistaina olivat jälleen kerran hyökkäyspään kolmikko Mekki-Suutari-Varhi. Vieraiden näkyvimpiä pelaajia olivat Rasmus Tikkanen ja Oumar Balde. Diego Pinto oli jälleen suht varovainen vaihtojen suhteen, mutta teki niitä ottelun loppupuolella. Topias Listo ei saanut taaskaan peliaikaa, mitä voidaan pitää varsin erikoisena ratkaisuna, varsinkin kun kentällä esimerkiksi Shameiks Mcleod ei mitään ihmeitä tällä kertaa laitapakin paikalla esittänyt. 

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana lauantaina (15.8.), jolloin sinipaidat matkaavat Ouluun OLS vieraaksi. Ottelu pelataan Castrenin kentällä klo 17.00 alkaen. Tsemppiä siniset!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Onni Suutari - maali ja maalisyöttö sekä paljon töitä joukkueen eteen.  

Teksti ja kuvat: M.N.