|
Taiwo ampui upean osuman RoPS:lle! |
Rovaniemen Palloseura pelasi ennakkoluulottomasti lauantaina Helsingissä, kun pohjoisen ylpeys tasasi Klubin kanssa pisteet lopulta lukemin 2-2 (1-0). Ottelua seurasi 3012 maksanutta katsojaa, joista ainakin 400 oli saapunut kannustamaan Palloseuraa pisteille! Maalintekijöinä Töölön jalkapallostadionilla vierailta kunnostautuivat Taye Taiwo (kuvassa) sekä torstaina joukkueen vahvuuteen SJK:sta liittynyt kärkimies Vahid Hambo.
RoPS lähti otteluun muutamien poissaolojen sävyttämänä. Poissa kokoonpanosta olivat edelleen Juho Hyvärinen, Aleksandr Kokko ja Lassi Lappalainen sekä myös Eetu Muinonen. Lappalainen on ollut jo mukana harjoituksissa ja nähtäneen pelivahvuudessa jo seuraavassa pelissä. Muinosen todennäkäisesti on myös pelikunnossa seuraavassa pelissä ja Kokkokin lupaili olevansa valmis takaisin pelikentille parin viikon päästä. Hyvärisen tarkkaa paluuaikaa kentille ei ole tiedossa, mutta hänkin tekee paluun joukkueharjoituksiin lähiviikkojen aikana. Kotijoukkue HJK lähti otteluun keskellä eurokiireitä, mutta juoksutti silti kentälle nimivahvan miehistön, sillä kentällä nähtiin mm. Maksim Rudakov, Faith Friday Obilor, Ville Jalasto, Anthony Annan ja Nikolai Alho. Penkillä pelin aloittivat tällä kertaa Joao Klauss, Rafinha ja Riku Riski. RoPS:sta tutut Mosa Yaghoubi ja Juha Pirinen (loukkaantunut) eivät olleet miehistössä mukana. Samoin Mika Lehkosuon vahvassa epäsuosiossa oleva Filip Valencic loisti poissaolollaan.
|
Reguero ei voinut maaleille mitään. |
Ottelu alkoi kotijoukkueen hallinnalla. Kuudennella peliminuutilla Jalasto pääsi nousemaan vasemmalta ja keskittämään maalille, mutta tähän palloon pääsi ensimmäisenä näppeineen väliin RoPS-vahti Antonio Reguero (kuvassa) ja tilanne kuivui kotijoukkueen osalta kasaan. Alho oli lähellä päästä tilanteessa liukumaan palloon, mutta RoPS:n puolustus esti laiturin yritykset. 13. minuutilla Anthony Annan torppasi RoPS-pelaaja Giorgi Goroziaa keskialueella todella törkeästi, mutta ottelun huterasti tuominnut Jari Järvinen antoi tilanteesta keskikenttäpelaajalle ainoastaan keltaisen kortin. Tämän jälkeen ottelussa mentiin pitkä pätkä ilman vaarallisia tilanteita. 30. minuutilla RoPS sai vapaapotkun keskeltä noin 18 metristä ja pallon taakse asteli lopulta Lucas Lingman. Keskikenttämiehen vaarallisen laukauksen Klubi-vahti Rudakov onnitui kuitenkin yhdellä kädellä torjumaan kulmapotkuksi. 45. minuutilla odoteltiin jo puoliajan päättymistä, mutta HJK oli eri mieltä. Alho syötti oikeasta laidasta takaviistoon Sebastian Dahlströmille, jonka upea pommi 20 metristä meni vastustamattomasti RoPS-maalin vasempaan yläkulmaan ja lukemat olivat näin 1-0. Tilanteessa RoPS:n pelaajista Lingman ei laittanut kunnolla painetta Dahlströmille, ja näin keskikenttämies sai rauhassa asetella napikastaan oikeaan asentoon ennen laukaustaan. Veto oli samalla kotijoukkueen ensimmäinen laukaus kohti maalia ottelussa. Kohta tämän jälkeen joukkueet poistuivat vartin tauolle.
|
Taistelupari Klauss - Väisänen. |
Toinen puoliaika alkoi RoPS:n osalta ensimmäistä aktiivisemmin. 52. minuutilla Gorozia pääsi nousemaan vasemmalta kaistalta ohi Obilorin kohti maalia, mutta keskikenttämiehen keskitys maalille päätyrajan tuntumasta puolustettiin kulmaksi ennen kuin Simo Roiha olisi ehtinyt palloon. Kulman jälkitilanteesta Palloseura sai vapaapotkun reilusta 20 metristä. Pallon taakse asteli varmoin elkein Taiwo, joka tunnetaan painavista vedoistaan. Laitapakki näytti bravuuriaan ja pallo kiertyi upeasti maalin vasempaan yläkulmaan ohi Rudakovin. Tilanne oli näin tasan 1-1! Maalin jälkeenkin RoPS jatkoi hyvää peliään. 58. minuutilla Lingman syötti keskelle Veka Pyynylle, joka laukoi tulisesti, mutta Rudakov torjui vedon päätyrajasta yli kulmaksi. Minuutti tästä ja vierasjoukkue teki ensimmäisen vaihtonsa. Gorozia siirtyi keskikentältä vaihtoon ja hänen tilalleen kentälle kirmasi Hambo. Peli eteni tasatilanteessa aina 81. minuutille asti. Silloin pallo pelattiin keskialueella Roihalle, joka hyvän nousun jälkeen pelasi pystyyn Hambolle kahden Klubi-pakin väliin. Kärkimies jatkoi juoksuaan harhauttaen löysästi tilanteessa puolustaneet HJK-pakit ja päätti tilanteen tarkalla vasempaan alanurkkaan kohdistuneella laukauksellaan. Tuloksena maali ja tilanne taululla oli 1-2! Upea alku Hambon RoPS-uralle! 83. minuutilla RoPS teki toisen vaihtonsa, kun Jems Geffrard hölkkäsi kentälle Pyynyn tilalle tuomaan kentälle lisää puolustusvoimaa. Ottelun lopussa 88. minuutilla HJK tuli kuitenkin vängällä tasoihin. Klauss (kuvassa) nousi vasenta kaistaa syöttäen pallon eteensä. Lopulta peliväline kimposi Leo Väisäsen jalasta takaisin hyökkääjälle ja brassi viimeisteli kylmän viileästi 2-2 tasoitusosuman. Lopussa ei enää maalikarkeloihin saatu lisämerkintöjä ja näin sarjan ehdoton kärkikamppailu päättyi tasanumeroihin 2-2 (1-0).
Lauantaina RoPS näytti jälleen kerran venymiskykyään. Vaikka joukkue pelaa melko pienellä rosterilla ja poissaolojen sävyttämänä, venyy joukkue usein pisteille vaikeissakin paikoissa. Positiivista ottelussa oli myös Vahid Hambon lentävä lähtö joukkueen kärkimiehenä. Maali ensimmäisessä ottelussa antaa varmasti nuorelle kärkimiehelle rutkasti lisää itseluottamusta vaikean alkukauden jälkeen ja uusia onnistumisia tarjoilun pelatessa on varmasti seuraavissakin otteluissa odotettavissa. Kokon tervehdyttyä Palloseuran hyökkäyspäästä löytyy mukavasti vaihtoehtoja, joiden avulla sinipaidat voivat taistella mitalisijoista tasaisessa sarjassa. Nyt RoPS jatkaa sarjassa edelleen vahvasti toisella sijalla 39 pisteellään, neljä pistettä edellä kolmantena olevaa Vaasan Palloseuraa. Klubi johtaa sarjaa kymmenellä pisteellä ja mennee kohti liigamestaruutta, jos mitään mullistavaa ei loppukaudesta joukkueen pelissä tapahdu.
Seuraavan kerran RoPS pelaa ensi viikon sunnuntaina (12.8.), jolloin Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu mollivoittoisesti tällä kaudella pelannut IFK Mariehamn. Saarelaiset ovat sarjassa vasta kymmenentenä, mutta janoavat varmasti lisäpisteitä välttääkseen pahimman putoamiskamppailun. Ottelu alkaa keskarilla tutusti klo 18.30 alkaen. Eli ei muuta kuin pelipäivä punakynällä kalenteriin ja matka silloin kohti keskaria kannustamaan RoPS kotivoittoon!
Teksti: M.N.
Kuvat: M.N. & M.L.