|
Tasa-askelin etenemässä parivaljakko Furuholm-Hämäläinen. |
Rovaniemen Palloseura kohtasi lauantaina Turussa Veritas Stadionilla paikallisen FC Interin ottelussa, jossa huippupaikoilla ei mässäilty. Näin ainoastaan 1680 katsojan edessä pelattu liigakamppailu päättyi maalittomaan 0-0 (0-0) tasatulokseen, jonka johdosta RoPS jatkaa sarjassa toisena ja FC Inter kahdeksannella sijallaan.
RoPS pääsi otteluun tutulla kokoonpanolla, josta puuttui kolmikko Hyvärinen, Järvenpää ja Kokko. Heidänkin paluunsa lähestyy päivä päivältä, joten terveystilanne sinipaitojen keskuudessa näyttää loppukautta kohden hyvältä. Kotijoukkue FC Inter sai lauantain peliin myös vahvan kokoonpanon kentälle, vaikka sivussa pelivahvuudesta olivat edelleen Arttu Hoskonen, Mikko Kuningas sekä Tatu Varmanen. Jo aiemmin Benjamin Källman oli siirtynyt joukkueen vahvuudesta skottiliigaan, Dundee FC:n vahvuuteen, mikä osaltaan on rajannut valmentajakaksikko John Allen-Kari Virtanen hyökkäspään vaihtoehtoja.
|
Roiha ei onnistunut huippupaikastaan. |
Ottelu alkoi RoPS:n terävällä pelillä. Joukkue oli selvästi latautunut peliin ja oli valmis kamppailuun heti alkuminuuteista alkaen pitäen palloa hallussaan kotijoukkueen keskittyessä lähinnä tiiviiseen joukkuepuolustamiseen. Jo kolmannella peliminuutilla Lassi Lappalainen rakensi hyvän tilanteen yhdessä Vahid Hambon kanssa, jonka päätteeksi Lappalainen pääsi tälläämään keskeltä noin 16 metristä, mutta kova laukaus suuntautui kohti Inter-vahti Jere Koposta, joka torjui laiturin hyvän yrityksen. Seuraava hyvä paikka saatiin vieraiden puolelta rakennettua 27. minuutilla, jolloin RoPS sai kulmapotkun oikealta. Lucas Lingmanin kierteinen veto tavoitti takakulmalta Hambon, mutta kärkimiehen jatko pienestä kulmasta suuntautui ainoastaan maalin sivuverkkoon ja tilanne säilyi näin 0-0 tilanteessa. 36. minuutilla nähtiin vieraiden paras paikka. Agnaldo Moraes lähetti syötöllään Eetu Muinosen pystyjuoksuun, jonka päätteeksi keskikenttämies keskitti aivan päätyrajalta maalin edustalle. Palloon ehti ensimmäisenä Simo Roiha (kuvassa), mutta pallo osui tilanteessa vain pelaajan tukijalkaan ja huippupaikka kuivuu kasaan. Tämän jälkeen ei kumpikaan joukkue saanut enää rakennettua mitään ihmeellistä Veritaksen nurmella ja näin joukkueet poistuivat vartin tauolle pyöreissä 0-0 lukemissa.
|
Reguero ja kauden 15. nollapeli! |
Toisen puoliajan alkupuolella ei paikoilla niin ikään juhlittu. Ensimmäisen kunnon tilanteen rakenteli vierasjoukkue RoPS 66. peliminuutilla, jolloin Simo Roihan oikealta maalin edustalle lähtenyt matala keskitys aiheutti pientä hämminkiä Inter-puolustuksessa. Pari minuuttia tämän jälkeen Palloseura teki ensimmäisen vaihtonsa, kun Giorgi Gorozia korvasi kenttäkoostumuksessa Lappalaisen. 75. minuutin kohdalla RoPS sai vapaapotkun vajaasta 25 metristä. Pallon takse asteli tutusti Taye Taiwo, jonka vasempaa alakulmaa kohden suuntautuneen vedon Jere Koponen onnistui kuitenkin torjumaan. Kotijoukkueen ainoa kunnon tilanne nähtiin vasta 87. minuutilla, jolloin vaihdosta aiemmin kentälle tullut Albion Ademi tykitti kaukaa kohti RoPS:n maalia. Antonio Reguero (kuvassa) tolppien välissä ei saanut aluksi liimattua palloa kunnolla käsiinsä, mutta pompun jälkeen peliväline löytyi kuitenkin espanjalaisen hyppysistä ja tilanne rauhoittui Palloseuran osalta. 89. minuutilla nähtiin toinen vaihto, kun Veka Pyyny juoksi kentälle Erfan Zenelin tilalle. Vielä ottelun loppuminuuteilla RoPS sai rakennettua tilannetta kotijoukkueen maalille, mutta onnistumisia ei silloinkaan nähty ja näin peli päättyi Dennis Antamon päätysvihellyksen jälkeen 0-0 (0-0) numeroihin.
Peli oli pitkälti RoPS:n hallussa, mutta onnistumiset jäivät tällä kertaa uupumaan. Positiivista nykyjoukkueessa on kuitenkin se, että se pystyy vieraskentälläkin hallitsemaan kenttätapahtumia, koska vielä muutama vuosi sitten tämä oli enemmän kuin harvinaista. Terävämmällä viimeistelyllä joukkue olisi paikoistaan voinut voittomaalin tehdä, mutta onnistumiset jäivät nyt odottamaan tulevaa Honka-matsia. Kotijoukkue FC Inter on valmentajavaihdoksen myötä saanut puolustuspelinsä kuntoon, mutta nähdyn perusteella menettänyt sen seurauksena muutaman oktaavin hyökkäyskuvioistaan, sillä niin vaatimatonta turkulaisten hyökkäyspeli lauantaina oli. Pisteet ottelusta kuitenkin kaikille paikalle saapuneille RoPS:n kannattajille, jotka jaksoivat pitää hyvin ääntä läpi koko 90-minuuttisen.
Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana perjantaina (31.8.), jolloin Rovaniemen keskuskentälle klo 18.30 alkavaan otteluun saapuu vieraaksi aina vaarallinen, sarjassa tällä hetkellä kolmantena oleva espoolainen FC Honka. Tämä todella on ns. kuuden pisteen ottelu taistelussa Veikkausliigan mitalisijoista. Tsemppiä matsiin RoPS ja voitto kotiin!
Teksti ja kuvat: M.N.