|
RoPS juhlii Vahid Hambon viimeistelemää ottelun johto-osumaa. |
Rovaniemen Palloseura kohtasi sunnuntai-illan koleassa säässä pelatussa ottelussa IFK Mariehamnin 2392 katsojan edessä. Kamppailun lopputulokseksi kirjattiin lopulta 1-0 (0-0) lukemat, joiden ansiosta RoPS vankisti Veikkausliigassa toista sijaansa. Saarelaiset sen sijaan ovat edelleen sarjan tyvipäässä, vasta kymmenennellä sijalla.
Kotijoukkue lähti otteluun tilanteessa, jossa sairastuvalla olivat enää Juho Hyvärinen ja Aleksandr Kokko. Uusina miehinä kotiyleisölle esiintyivät jo viime pelissä maalinteossa onnistunut Vahid Hambo (aloituksessa) sekä Erfan Zeneli (vaihtopenkillä). Myös käsivammasta toipunut Lassi Lappalainen puki jälleen pelipaidan päällensä aloittaen ottelun tutusti omalla paikallaan laidassa. Vierasjoukkue MIFK matkusti pohjoiseen niin ikään vahvistuneella kokoonpanolla, sillä maarianhaminalaiset ovat hankkineet siirtoikkunan auki ollessa riveihinsä maalivahti Igor Levchenkon, puolustaja Hamed Coulibalyn (laina) sekä keskikenttämies Keaton Isakssonin. Sarjassa vasta kymmenennellä sijalla olevat saarelaiset pyrkivät hakemaankin pohjoisesta lisäpisteitä taistelussa tippumista vastaan.
|
Hambo tiukassa kahden miehen vartioinnissa. |
Ottelu alkoi kotijoukkueen selvällä hallinnalla, mutta pelin tempo ei päätä huimannut. Palloa liikuteltiin verkkaisesti pelaajalta toiselle ja alkuminuuteilla ei vaarallisia tilanteita kotijoukkueelta nähty. Vierasjoukkue MIFK keskittyi tarkkaan puolustamiseen ja vastaiskupaikkojen kyttäämiseen. 24. peliminuutilla RoPS viimein rakensi oikealta hyvän tilanteen, jossa pallo kulki pelaajalta toiselle ja lopulta Lappalaiselle maalivahdin alueelle. Nuori laituri harhautteli useamman vastustajan pelaajan ja syötti taakse Agnaldo Moraekselle, mutta brasilialaisen laukaus jäi lähes piippuun ja Levchenkolla oli helppo työ poimia reilusta 20 metristä. Minuutti tästä ja Okkosen laukaus kimposi MIFK-pelaajien kautta Agnaldolle hyvään paikkaan, mutta Levchenko torjui tilanteen jälleen hyvän vastaantulonsa ansiosta. 31 minuutilla Lappalainen keskitti vasemmalta laidalta maalille ja ensimmäisenä päineen väliin ehti Hambo (kuvassa). Hyökkääjän pusku ohjautui kuitenkin oikealta maalin ohi ja maarianhaminalaiset saivat huokaista helpotuksesta. Puoliajan loppuminuuteilla ei onnistumisia myöskään kummassakaan päässä nähty ja näin tauolle poistuttiin pyöreissä 0-0 lukemissa kotijoukkueen melko selvästä pallonhallinnasta huolimatta.
|
Zeneli pelasi lupauksia antavasti. |
Toisen puoliajan alkuun MIFK sai kulmapotkun, jonka RoPS sai kuin saikin purettua keskialueelle. Vieraat olivat kuitenkin nyt heti alkuvihellyksestä alkaen aktiivisemmin pelissä mukana. 58. minuutilla oli kotijoukkueen vuoro hyökätä vaarallisesti. Okkosen pystysyöttö tavoitti nopean Lappalaisen, mutta hänen yrityksensä pystyi Levchenko puolustuksen avustuksella torjumaan ja putsaamaan sivurajasta yli. 66. minuutilla nähtiin kotijoukkueen ensimmäinen vaihto, kun Erfan Zeneli (kuvassa) teki ensiesiinymisensä RoPS-paidassa Veikkausliigassa. Hän korvasi kentällä melko vaisusti esiintyneen Giorgi Gorozian, joka edelleen hakee paikkaansa ja rooliaan sinipaidassa. 70. minuutilla Hambo nappasi vastustajan karkean syöttövirheen ansiosta pelivälineen itselleen ja syötti keskelle Zenelille, joka pääsi ampumaan pilkun kohdalta melko vapaasti, mutta suoraan kohti MIFK-maalivahti Levchenkoa. Tässä oli tuhannen taalan paikka Zenelillä iskeä ottelun avausmaali, mutta ainakin vielä keskikenttämiehen ruuti oli märkää.
|
Lingman pelaa vahvaa kautta. |
75. peliminuutilla kotijoukkueen käskyttäjä Toni Koskela teki toisen vaihtonsa, kun Eetu Muinonen kirmasi keskikentän keskustaan Okkosen tilalle pelaamaan yhdessä jälleen vahvasti esiintyneen Lucas Lingmanin (kuvassa) kanssa. 81. minuutilla RoPS vaihtoi vielä sisään Simo Roihan, joka korvasi kentällä kovaa uurastaneen Moraeksen. Ottelun avausmaali nähtiin viimein 86. minuutilla. RoPS-vahti Antonio Reguero avasi pitkän pallon vastustajan alueelle ja ensimmäisenä palloon pääsi Hambo, joka päihitti pallontavoittelutilanteessa MIFK-puolustaja Kristian Kojolan, joka kaatui nurmen pintaan. Tuomaristo ei tilanteessa virhettä nähnyt ja näin kärkimies pääsi nousemaan ja laukomaan oikealta pallon millintarkasti maalin vasempaan takakulmaan Philip Mantillan lievästä estelystä huolimatta. Tilanne oli näin 1-0! Ottelun loppuminuuteilla MIFK vei peliä kohti kotijoukkueen maalia, mutta sinipaidat puolustivat tarkasti Reguero viimeisenä lukkona ja näin maaleja ei ottelussa enää nähty. Reilun viiden lisäaikaminuutin jälkeen ottelun tuomninnut Atte Jussila vihelsi pelin päättyneeksi kotijoukkueen kannattajien näkökulmasta riemukkaisiin 1-0 (0-0) lukemiin.
Kotijoukkue ansaitsi pelistä kaikki kolme pistettä, vaikka helpolla ne eivät tulleetkaan. Ottelun ratkaisi lopulta Regueron pitkän avauksen jälkeen Vahid Hambo vahvalla tahtomaalillaan. RoPS:n peli ei paikoin tahtonut lähteä tarpeeksi nopeasti pyörimään ja prässääminenkin oli vähän sinne päin. Mutta aina hetkittäin sinipaidat näyttivät sen, miksi joukkue taistelee Veikkausliigan kärkisijoista. Huomionarvoista pelissä oli Lucas Lingman (kuvassa) erittäin vahva ja ennakkoluuloton peli keskikentän pohjalla. Lingman on tällä hetkellä yksi liigan kuumimmista pelaajista ja hänen peliään on hienoa katsoa. Jos Lingman jatkaa samaan malliin, niin tuskin kenelläkään tulee ikävä Wato Kuatea, joka kiukutteli omalla käytöksellään itsensä lopulta joukkueesta ulos. Hambosta RoPS on saanut kuin tilauksesta Filip Ivanovskin korvaajan kärkipelaajan paikalle. Ja kun Aleksandr Kokko tervehtyy takaisin pelikuntoon, on RoPS:lla joukkueessa tulivoimaa entisestään. En tiedä mitä Seinäjoella on tehty tai pikemmin ei olla nähty, koska Hambo pelaa tällä hetkellä erittäin hyvällä itseluottamuksella, mistä osoituksena kaksi maalia kahteen peliin. Myös Erfan Zenelin peli oli positiivissävyitteinen, vaikka yhden huippupaikan keskikenttämies hassasikin. Zenelin nopeus tuo uutta ulottuvuutta RoPS:n peliin loppukaudeksi ja myös hänen erikoistilanneosaamisensa on hyvä lisä joukkueeseen. Negatiivista ottelussa oli Lassi Järvenpään loukkaantuminen aivan ottelun lopussa. Järvenpää kannettiin paareilla kentällä paksu jääpussi vasemman nilkan ympärillä. Toivotaan, että Järvenpää selviää tilanteesta vähin vammoin ja on pelikunnossa mahdollisimman pian.
Seuraavan kerran RoPS pelaa reilun viikon päästä maanantaina, jolloin sinipaidat matkaavat FC Lahden vieraaksi Lahden stadionilla pelattavaan otteluun. Sarjassa viidentenä olevaa Lahtea vastaan pelattava kamppailu alkaa tutusti klo 18.30 alkaen. Tsemppiä peliin RoPS ja pisteet mukaan pohjoiseen!
Palloseurablogin ottelun vakuuttaja:
Lucas Lingman - keskikentän moottori, joka rakentaa peliä, avaa hyvin ja hoitaa myös puolustustyön mallikkaasti.
Teksti ja kuvat: M.N.