|
Kokko puskemassa ja tuomassa pelotetta RoPS:n hyökkäyspäähän. |
Rovaniemen Palloseuran ensimmäinen puoliaika jätti kaikki 1562 katsojaa kylmäksi, sillä niin heikosti kotijoukkue lauantaisen ottelun aloitti. Toisen puoliajan ryhtiliikkeestä huolimatta pisteet matkasivat IFK Mariehamnin mukana saarella, kun ottelun lopputulokseksi kirjattiin 1-2 (0-2) lukemat. Tappion myötä RoPS jatkaa sarjassa kymmenentenä kolme sijaa maarianhaminalaisia perässä, tosin kaksi ottelua enemmän pelanneena.
RoPS pääsi otteluun hyvässä terveystilanteessa, sillä joukoista puuttui vain Agnaldo Moraes. Avauksen kärkimieheksi nousi tällä kertaa nuorisokaartista Matias Tamminen, keskenkuntoinen Aleksandr Kokko aloitti pelin odotetusti vielä penkiltä. MIFK matkasi pohjoiseen joukkueella, josta puuttuivat pelikieltoinen Riku Sjöruus sekä erinäisistä vammoista kärsivät Gustaf Backaliden ja Daniel Sjölund.
|
Kada näytti merkkejä osaamisestaan. |
Ottelu alkoi pienen maaliverkon kunnostuksen ja alun tunnustelun jälkeen MIFK:n vahvalla pelillä ja kotijoukkueen hätäisellä ja huolimattomalla pallonliikuttelulla. Jostain syystä joukkue ei näyttänyt olevan valmis peliin ja tämän saarelaiset haistoivat. Silti ensimmäinen tilanne syntyi kotijoukkueen toimesta, kun vieraiden kulmatilanteesta sinipaidat nousivat vastaiskuun. Tamminen syötti ylös Tarik Kadalle (kuvassa), joka pääsi puolittain tilanteessa läpi. MIFK:n Robert Crawford sai kuitenkin laiturin kiinni ja tönäisi hänet nurmen pintaan. Tähän vieressä seisonut avaustava erotuomari tai ottelun tuominnut Oskari Hämäläinen eivät kuitenkaan millään lailla puuttuneet ja tilanne kuivui kasaan. Selvä vapaapotku jäi näin viheltämättä. 16. minuutin kohdalla RoPS:n puolustus löysäili ja
Aristote Mboma pääsi läheltä tykittämään, mutta kärkimiehen veto osui ainoastaan maalin ylähirteen ja kotijoukkue selvisi tilanteesta säikähdyksellä. 22. minuutilla Tamminen pääsi laukomaan hyvästä paikasta 16. metristä Kadan tarjoilusta, mutta veto suuntautui kohti Oskari Forsmanin näppejä. Tämän tilanteen jälkeen peli kääntyi yhä enemmän RoPS:n päätyyn, koska kotijoukkue hävisi järjestään keskikentän kamppailut ja helpot syötötkin tekivät joukkueelle tiukkaa. 35. minuutilla vieraat siirtyivät ottelussa johtoon.
Simon Silverholt tarjoili Keaton Isakssonin keskityksen jälkeen pelivälineen Mbomalle, joka ohjasi pallon varmasti ohi RoPS-vahti Antonio Regueron. Tilanteessa Eetu Muinonen ja kumppanit jättivät puolustustyöskentelyn puolitiehen ja tästä vieraat rankaisivat surutta. 39. minuutilla onnistui puolestaan Isaksson, jonka pusku kulmatilanteessa meni yläriman ja Regueron reiden kautta verkon perukoille. Näin tilanne oli jo 0-2.43. minuttilla RoPS:lla oli tuhannen taalan paikka kaventaa peli. Sergio Llamas avasi keskialueelta pitkän ja tarkan pallon oikealle Juho Hyväriselle, joka jatkoi matalan keskityksen maalin eteen Youness Rahimille. Hyökkäävä keskikenttämies ei kuitenkaan osunut palloon puhtaasti ja näin yritys suuntautui kohti Forsmania, joka torjui jatkon kulmapotkuksi. Tämä jäi kotijoukkueen ainoaksi pyristelyksi ensimmäisellä puoliajalla ja näin tauolle siirryttiin sekavan esityksen päätteeksi lukemissa 0-2.
|
Jokelainen viimeisteli tyylikkäästi. |
Toisen puoliajan alkuun kotijoukkueen käskyttäjä Pasi Tuutti teki tupalvaihdon, kun kentälle juoksivat Niklas Jokelainen (kuvassa) ja Kalle Katz. Heille tilaa tekivät varoituksen saanut Atte Sihvonen sekä Muinonen. Näin RoPS panosti entistä hyökkääväämpään peliryhmittymään ja joukkueen pelissä ollut umpisolmu alkoikin nopeasti aueta. Kuitenkin heti puoliajan alussa ottelussa huonosti sijoittuen ja heikosti peliä avaten pelannut Mahamadou Sissoko rappasi surutta Mbomaa ja sai tilanteesta keltaisen kortin. Joulukorttikaan ei tilanteesta olisi ollut kauhea vääryys. Topparin turhautuminen omaan ja joukkueen peliin näkyi jo ensimmäisellä puoliajalla ja tämä oli siitä selkeä seuraus. 54. minuutilla Lucas Lingman pelasi upeasti väliin Jokelaiselle, joka viimeisteli pienestä kulmasta maalin kattoon ohi MIFK-vahti Forsmanin ja tilanne oli 1-2! Tilanne rakentui Lingmanin, Rahimin ja Kadan näppärän syöttelyn tuloksena ja tästä Jokelainen kiitti hienolla onnistumisellaan.
|
Tamminen vauhdissa. |
Tunnin pelin kohdalla pirteästi läpi ottelun pelannut Robin Sid pääsi laukomaan vasemmalta Sissokon estelyistä huolimatta, mutta tämän Reguero torjui varmasti. Kotijoukkueen rynnistyi alkoi selkeästi hyytymään ja näin Tuutti marssitti 72. minuutilla kentälle Kokon, joka korvasi kärjessä aloittaneen Tammisen (kuvassa). 80. minuutilla hyvin pelanneen Kadan keskityksestä Kokko pääsikin vaarallisesti puskemaan, mutta Forsman onnistui torjumaan yrityksen kulmapotkuksi. Borren tulo kärkeen toikin heti kaivattua jätkämäisyyttä hyökkäyspäähän. Lopussa huippupaikat jäivät kotijoukkueelta puuttumaan ja saarelaiset pääsivät yrittämään vastahyökkäyksistä, niissä kuitenkaan onnistumatta. Näin ottelu päättyi kolmen lisäaikaminuutin päätteeksi lukemiin 1-2 (0-2).
Lauantaina nähtiin miltä sinipaitojen peli näyttää, jos keskittyminen ja peliin valmistautuminen ei ole onnistunut. Ensimmäinen 45 minuuttia oli paikoin kauheaa katsottavaa. Joukkueen puolustuspelaaminen ei toiminut, keskikenttä ei tukenut kunnolla puolustusta ja hyökkäyksestä uupui tarvittava röyhkeys. Myös pallonsiirtely oli hidasta, jos syötöt kohdilleen edes osuivat. Toisella puoliajalla RoPS pelasi jo huomattavasti paremmin ja joukkue ansaitsi kavennusmaalinsa. Pisteille epätasaisilla otteilla ei kuitenkaan ollut asiaa. Sekä Sissokon että Sihvosen korttitilit täyttyivät ja he ovat poissa seuraavasta liigapelistä. Jokohan RoPS 2:ssa vahvaa kautta pelaava Samuel Olibisi saa mahdollisen ylhäällä Veikkausliigassa?
|
Sissokon korttitili täyttyi ottelussa. |
Toinen huomionarvoinen asia on keskikentän ankkuripelaaja tai oikeastaan sen puuttuminen. Viime vuosina RoPS on tukeutunut Antti Okkoseen ja kumppaneihin keskikentän pohjalla, mutta nyt siihen rooliin ei oikeastaan Sihvosen lisäksi löydy ketään ja Sihvosta tarvitaan usein toppariosastolla. Ja jos jollekin ei ole vielä tullut selväksi Kokon ja tai yleensä meritoituneen hyökkääjän merkitys joukkueelle, niin nyky-RoPS on siitä hyvä esimerkki. Tästä on kirjoitettu jo monta kertaa, mutta joukkueen nuoret ja lupaavat hyökkääjät eivät ole vielä valmiita aloittavan hyökkääjän rooliin, varsinkaan yksin kärjessä pelatessaan. Onkin mielenkiintoista nähdä millä taktiikalla joukkue lähtee Eurooppa-liigan karsintaotteluun Aberdeeniä vastaan. Joko Kokko on avauksessa mukana ja siirtyykö Sihvonen pelaamaan keskikentän pohjalle ja Katz avaavaksi toppariksi Sissokon (kuvssa) rinnalle? Ja mikä on Regueron pelikunto lauantain pienen kolhun jäljiltä? Se on kuitenkin selvää, että lauantain kaltaisella pelillä Skotlannin matkasta tulee kylmempi kuin Lapin alkukesästä.
Seuraavan kerran RoPS pelaa siis tulevana torstaina (11.7.), jolloin joukkue kohtaa vieraissa Pittodrie Stadiumilla Aberdeenin klo 21.45 alkavassa Eurooppa-liigan 1. kierroksen karsintaottelussa. Ottelua voi seurata suorana Unibetin sivujen kautta, mutta tämä vaatii kirjautumista heidän palveluunsa ja pelitilillä tulee olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24 tunnin aikana. Tsemppiä peliin RoPS, nyt jos koskaan on hyvä kääntää kurssia ja lyödä taululle mieluisat lukemat!
Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Tarik Kada -pelasi omalla tasollaan laidassa, tarjoili muutaman oiva syötön ja alustuksen hyökkäyksiin.
Teksti ja kuvat: M.N.