|
Tiukkaa kamppailua RoPS:n maalilla. |
Rovaniemen Palloseuran eurotaival katkesi tällä kertaa Eurooppa-liigan 1. karsintakierroksella, vaikka joukkue olikin kiinni noin 25 minuuttia jatkopaikassa. Lopulta skotlantilainen Aberdeen FC kuitenkin vei ottelun ja koko otteluparin nimiinsä. Torstai-illan kamppailu päättyi 2017 katsojan edessä 1-2 (1-1) lukemiin ja ottelupari meni vieraille yhteismaalein 2-4. Silti on todettava, että sinipaidat pelasivat edukseen ja antoivat kaikkensa keskuskentän tekonurmella.
RoPS pääsi torstaiseen kamppailuun melkein parhaalla kokoonpanollaan, sillä sivussa pelistä oli ainoastaan espanjalainen keskikenttämies Sergio Llamas, joka loukkasi jalkaansa harjoituksissa aiemmin viikolla. Vierasjoukkue Aberdeen oli niin ikään pohjoisessa vahvalla nipula, vaikka mm. Graig Bryson ja Greg Leigh eivät tässä ottelussa pelanneetkaan. Sen sijaan mm. Dean Campbell nähtiin avauksessa ja Curtis Main otti tuntumaa peliin kärkipelaajana tullessaan vaihdosta mukaan kamppailuun.
|
Hyvärinen onnittelemassa maalintekijä Kadaa. |
Kotijoukkue sai otteluun todellisen salama-alun, sillä reilun minuutin pelin jälkeen sinipaidat räjäyttivät kotikatsomon juhlintaan. Tällöin Kalle Katz avasi ylös Aleksandr Kokolla, joka jatkoi pelivälineen hollantilaiselle Tarik Kadalle (kuvassa). Laituri ampui oikealta suoraan noin 20 metristä pallon vastustamattomasti maalin vasempaan kulmaan ja tilanteeksi 1-0! Laukaus muutti aavistuksen suuntaa pelivälineen osuessa Ash Taylorin polveen ja näin Aberdeen-vahti Joe Lewis oli maalillaan voimaton. Super-alku pohjoisen ylpeydeltä! Maalin jälkeen kotijoukkue jatkoi aktiivista pelaamista ja Aberdeenillä kesti aikansa ennen kuin se sai pelistä paremmin kiinni. Ensimmäisen vaarallisen tilanteen punapaidat rakensivat 9. minuutilla kulmapotkusta, mutta Taylorin pukkaus meni hieman vasemmalta ohi Antonio Regueron vartioiman maalin. 17. minuutilla puolestaan Lewis Ferguson puski oikealta aavistuksen ohi. Tarjoilun tilanteeseen tarjoili vikkelästi laidallaan liikkunut Shaleum Logan. 25. minuutin kohdalla kotijoukkue sai synkkiä pilviä taivaalle, kun Mahamadou Sissoko taklasi rangaistusalueella Fergusonin kumoon sääntöjen vastaisesti. Ottelun epätasaisesti tuominnut turkkilaistuomari Umit Öztürk näytti pelivälinettä pilkulle ja näin jo viime ottelussa maalinteossa onnistunut Sam Cosgrove pääsi viimeistelemään yhdeksästä metristä ottelun tasoitusmaalin. Maali oli samalla Aberdeenin historian 200 maali eurokentillä. Tasoitusmaalin jälkeen RoPS laittoi tiukasti kampoihin vastustajalle ja näytti, että peli ei ole vielä ratkennut. Kokko ja Agnaldo Moraes rakensivat 32. minuutilla vaarallisen tilanteen Lewisin maalille, mutta jatkajaa ei tällä kertaa löytynyt. Puoliajan lopussa puolestaan Cosgrove pääsi kertaalleen puskemaan Ryan Hedgesin tarjoilusta ohi maalin ja Campbell laukomaan boksista, mutta tämän Reguero liimasi näppeihinsä varmasti. Näin tauolle mentiin tasatilanteessa 1-1.
|
Lucas Lingman estämässä Scott McKennan nousua. |
Toinen 45-minuuttinen alkoi melko tasaväkisissä merkeissä. Ensimmäinen tilanne rakentui 54. minuutilla, jolloin Taylor pääsi laukomaan reilusta 20 metristä, mutta tämän yrityksen Reguero torjui helposti. Tämän jälkeen Aberdeen sai aikaan painetta RoPS-päätyyn ja 58. minuutilla Cosgrove oli lähellä onnistua, mutta kärkimiehen pusku suuntautui ainoastaan maalin sivuverkkoon ja kotijoukkueen fanit saivat huokaista helpotuksesta. Kaksi minuuttia tästä ja Hedges tykitti 20 metristä reilun metrin yli maalin. Kotijoukkueen pelinrakentelu puolestaan oli hetkittäin pitkän pallon jakelua ylös ja tämä ei skotteja vastaan toiminut. 61. minuutilla maalintekijä Kada pääsi kuitenkin hyvin keskittämään matalan pallon maalinedustalle Kokolle, joka jatkoi kantapäällään, mutta hieman maalin vasemman nurkan ohi. Tilanteessa ottelun alkupuolella hieman epävarmasti esiintynyt Aberdeen-vahti Lewis oli myös hyvin mukana. Viisi minuuttia tästä ja Kokon oli aika tulla vaihtoon. Hänet kentällä korvasi edellisen ottelun tapaan Niklas Jokelainen. Ja 68. minuutilla Moraes siirtyi vaihtoon ja Youness Rahimi juoksi kentälle. 74. minuutilla Jokelainen pääsikin nousemaan vaarallisesti kohti päätyrajaa ja jatkamaan pallon sieltä kohti maalia. Jatkajaa tähän puolittaiseen vetoon ei kuitenkaan löytynyt. Kolme minuuttia tästä ja Jokelainen oli jälleen pahanteossa. Tällä kertaa kärkimiehen yritys noin 17 metristä meni reilun metrin maalin yli. RoPS:n käskyttäjä Pasi Tuutti teki kolmannen vaihtonsa 81. minuutilla, kun kovaa raatanut Eetu Muinonen siirtyi vaihtoon ja kentälle kirmasi edellisessä ottelussa onnistunut Tommi Jäntti. Heti tämän vaihdon jälkeen Lucas Lingman (kuvassa) syötti hienosti Rahimille, mutta keskikenttämies ei pystynyt ohittamaan Lewisiä. Kolme minuuttia tästä ja Jäntin tarjoilun jälkeen Kada pääsi harhautelemaan ja laukomaan, mutta aavistuksen vasemmalta maalin ohi. 87. minuutilla Sissokon keskityksestä Lingman pääsi jatkamaan päällään, mutta yritys meni ohi maalin. Lopussa RoPS nosti peliryhmittymänsä ylös hakien tarvittavaa johto-osumaa ja tällöin vieraat pääsivät iskemään vastaan. Ottelun ollessa jo lisäajan loppusekunneilla, Ferguson pääsi nousemaan kohti maalia. Ensimmäisen yrityksen Reguero torjui hienosti, mutta jatkopallosta skotti ei erehtynyt. Näin tilanne oli 1-2 ja heti maalin jälkeen kuultiin myös ottelun päätösvihellys.
|
Katz nousee korkeimmalle. |
Torstai-iltana Rovaniemen keskuskentällä nähtiin kovatasoisin ottelu pitkään aikaan ja mikä parasta, RoPS vastasi haasteeseen. Tällä intensiteetillä ja yrityksellä joukkue tulee napsimaan pisteitä kotoisessa Veikkausliigassa. Aberdeen puolestaan teki sen mitä sen tarvitsi eli haki tarvittavan tuloksen Napapiiriltä. Joukkue sijoittui viime kaudella skottiliigssa neljänneksi eli kyseessä on tosi kovatasoinen nippu, josta löytyy muutamia pelaajia, jotka tulevat tulevina vuosina pelaamaan vielä isommissa seuroissa. Esimerkiksi isokokoinen kärkimies Sam Cosgrove tullee saamaan mahdollisuuden näyttää osaamistaan rajan eteläpuolella Englannin sarjoissa, jos hänen osumatarkkuutensa liigassa saa tulevallakin kaudella jatkoa. Kauden aikana maalinteon ja osin pelinsäkin kanssa tuskaillut RoPS pelasi niin hyvin kuin se pystyi ja esitti nyt edellisviikkoa huomattavasti tasapainoisemman ja ennen kaikkea kovemman peliesityksen. Nyt Reguero ei joutunut pallosateeseen, sillä joukkue puolusti tiiviisti. Esimerkiksi Kalle Katz (kuvassa oik.) pelasi kauden parhaan pelinsä ja näytti olevansa mies paikallaan. Myös Kokon paluu pelaavaan miehistöön on tuonut jämäkkyyttä hyökkäyspäähän eli sitä mitä alkukaudesta on jäänyt uupumaan. Paikoin RoPS pystyi tekemään Aberdeenin pelaamisen vaikeaksi ja joukkue pystyi rakentamaan useampia hyviä paikkoja, joista tällä kertaa saatiin yksi onnistuminen. Europelit ratkeavat monesti pieniin asioihin. Tällä kertaa sellainen saattoi olla vieraiden rangaistuspotkuun johtanut tilanne ja edellisessä pelissä Muinosen kaataminen rangaistusalueella, josta ei puolestaan vihelletty palloa pilkulle. Vaikka eurotaival tällä kertaa katkesi jo tähän ottelupariin, saa joukkue olla ylpeä peli-ilmeestään kentällä. Tätä joukkueen kannattajat haluavat nähdä jatkossakin.
Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana sunnuntaina (21.7.), jolloin sinipaidat matkaavat Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. Ottelu Töölon jalkapallostadionilla alkaa klo 17.00. Tsemppiä peliin RoPS ja pisteet mukaan kotimatkalle!
Palloseurablogin ottelun vakuuttaja:
Lucas Lingman - keskikentän aivot, joka rytmitti ja rakensi peliä mallikkaasti. Näillä otteilla herättää kiinnostusta varmasti isommissa seuroissa Suomen rajojen ulkopuolella.
Teksti ja kuvat: M.N.