Rovaniemen Palloseuran ja IFK Mariehamnin
välinen ottelu oli ennakolta mielenkiintoinen. Olihan vastassa kaksi viime
aikoina hyvin Veikkausliigassa esiintynyttä joukkuetta. Kummallakin joukkueella on hyvien
loppukauden pelien myötä mahdollisuus sijoittua euro-cup paikalle oikeuttavaan
sijoitukseen sarjassa, mikä lisäsi entisestään ottelun mielenkiintoa. Liigakamppailua
olikin saapunut seuraamaan 1728 katsojaa syksyisestä säästä huomimatta.
RoPS oli takaa-ajajana läpi ottelun. |
Ensimmäinen puoliaika alkoi kotijoukkueen
osalta pirteästi, sillä jo ottelun 10. peliminuutin kohdalla kärkenä pelannut
Jani Virtanen pääsi puolittain läpi laukoen tilanteessa kuitenkin ohi maalin. Ottelun ensimmäinen maali tuli
vierailijoille sivurajaheiton jälkitilanteesta, kun Amos Ekhalie pääsi
puskemaan keskeltä ohi jäätyneen maalivahdin Saku-Pekka Sahlgerin ja tilannetta
katsellaan seuranneen puolustuslinjan. Tällöin peliä oli pelattu 13. minuuttia.
Ottelun 30. peliminuutin kohdalla Petteri Forsell laukoi kaukaa vapaapotkun, joka
meni pitkälti RoPS:n maalivahdin Sahlgerin piikkiin miehen kauhoessa pallon
maaliin. Valitettavasti maalivahdin virheet näkyvät taululla ja tässä
tapauksessa 0-2 lukemina. Olisiko seuraavassa pelissä aika antaa tilaisuus
Forsmanille? Ensimmäisellä jaksolla RoPS:n nigerialaistoppari Ndukaku Alison
teki kaksi maalia kulmapotkuista, jotka molemmat hylättiin. Ensimmäisessä niistä
näytti linjamies paitsiota. Toinen maali hylättiin Alisonin rikottua vastustajan
Friedberg Da Cruzia maalintekotilanteessa. Tuomarin
näkökanta on vaikea, sillä hän joutuu tekemään ratkaisut nopeasti, tällä kertaa
tilanteet menivät näin. Näin tauolle siirryttiin kotijoukkueen kannalta
harmittavissa 0-2 lukemissa. RoPS:n pelistä puuttui selkeästi yksi palanen eli
Jamal Gay, jonka poissaolo näkyi harmistuttavan paljon avausjaksolla kentällä.
Peli näyttikin ajoittain samalta, mitä alkukaudesta totuttiin näkemään eli
tehottomuus paistoi otteista läpi.
Jesse Ahonen ja Petteri Forsell. |
Toisen jakson aluksi kotijoukkue RoPS
vaihtoi peliin Aleksandr Kokon. Tauolta peliin tulikin sisuuntunut
RoPS. Joukkue vyörytti, otti riskiä ja haki paikkoja. Mutta aina tuntui MIFK:n
puolustus olevan tiellä, sen saivat kokea mm. Ville Saxman, Faith Friday Obilor
sekä moni muu kotijoukkueen pelaaja. 64. peliminuutilla RoPS-paidassa nähtiin ensimmäistä kertaa Jesse Ahonen (kuvassa), joka korvasi kentällä Sainey Nyassin. Ahonen toikin laidalla juoksuvoimaa, mutta onnistumiset maalien muodossa jäivät odottamaan tulevia peleja. Ja kun kotijoukkue ei paikoistaan onnistunut maalinteossa, niin
vierasjoukkue onnistui. Näin kävi tälläkin kertaa. Diego Assis laukoi ottelun 83.
peliminuutin kohdalla vieraat jo 0-3 johtoon, minkä johdosta osa katsojista
alkoi jo poistumaan katsomosta. Ottelun näyttäessä jo täyttä aikaa, vaihdosta
hetkeä aiemmin kentälle tullut kotijoukkueen Simo Roiha kavensi lähietäisyydeltä ottelun
loppunumeroiksi 1-3 (0-2).
Tämän ottelun tilastoista löytyy mielenkiintoinen tilastofakta (Veikkausliiga.com) kotijoukkueen laukoessa kahdeksan kertaa
ohi maalin, IFK Mariehamnin kohdalta löytyy samasta tilastosta puhdas nolla. Sen sijaan laukaukset
kohti maalia menivät 5-8 vieraille. RoPS pelaa seuraavan kerran sunnuntaina
31.8, kun se kohtaa vieraspelissä TPS:n. Kyseinen ottelu nähdään Veikkaus TV:n
otteluna.
Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja
(kotijoukkue): Janne Saksela,
alkukauden loukkaantumisesta palannut puolustaja oli pitkästä aikaa avauksessa
onnistuen kohtuullisen hyvin, kun ottaa huomioon pitkän tauon.
Teksti: I.N.
Kuvat: M.N.