Rovaniemen Palloseura voitti hidasvauhtisen ottelun Rovaniemen keskuskentällä FC Interiä vastaan luvuin 1-0 (0-0). Kotijoukkuetta avitti FC Interin Babacar Diallon saama punainen kortti noin puolen tunnin pelin jälkeen.
Ottelu alkoi tunnustellen ja varovaisesti ja vaarallisia maalintekoyrityksiä ei nähty. Vierailijat pitivät palloa enemmän, mutta eivät saaneet murrettua kotijoukkueen puolustusta oikein millään. Laiskavauhtisen ottelun käännekohta tuli ottelun 28. minuutin jälkeen. Turkulaisen Interin toppari Babacar Diallo kaatoi rangaistuspotkualueella RoPS:n hyökkääjä Aleksandr Kokon (kuvassa). Tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku ja Diallo sai katsella punaista korttia ulosajon merkiksi. Kokko asettui itse laukomaan hankkimaansa rangaistuspotkua ja sijoitti pallon varmasti ohi Interin maalivahti Magnus Bahnen. Maali oli Kokolle jo kauden neljäs ja sillä hän siirtyi maalipörssin jaetulle kärkisijalle. Puoliajan lopulla RoPS:n Emenike Mbachu pääsi yrittämään pariinkin otteeseen maalia, mutta ratkaisut epäonnistuivat. Puoliajalle siirryttiin näin kotijoukkueen 1-0 johdossa.
Paikan päälle saapuneet 1544 katsojaa odottivat toiselta jaksolta varmasti enemmän, mutta kovasta otteluruuhkasta kärsivät joukkueet pelasivat tarkkaa ja hidasvauhtista peliä. Näin oli etenkin kotijoukkeen kohdalla. Vierailijat pääsivät pariin otteeseen häiritsemään vaarallisemmin kotijoukkueen puolustusta, joka purki välillä hieman vaarallisesti puskupallot suoraan vastustajalle, mutta vierasjoukkue ei kyennyt maalintekoon. Kotijoukkueen väsymys näkyi kentällä ja RoPS pyrki vaihdoilla piristämään liikkuvuuttaan. RoPS:n Ville Saxman (kuvassa) tosin näytti haluavan itse vaihtoon loukkaannuttuaan ottelun tiimellyksessä jollain tasolla. Keskikentälle pelaamaan tuli Saxmanin paikalle hyökkääjänä tai laitalinkkinä ansionsa kerännyt Mika Lahtinen. Ottelun loppua kohti vierailijat saivat enemmän ja enemmän painetta kotijoukkueen päätyyn etenkin erikoistilanteista. Jopa FC Interin maalivahti Magnus Bahne nousi hämmentämään RoPSin puolustusta, mutta tuloksetta. Ottelu päättyikin kotijoukkueen voitonjuhliin.
RoPS:n kokoonpanossa hyvän ottelun topparina pelannut Victor Turcios (kuvassa) sanoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että oli tärkeää, että kotijoukkue pystyi pitämään omissa nollan. Turcios kehui myös vastustajalla olleen pelissä mukana hyviä pelaajia. RoPSin valmentaja Kari Virtanen kertoi lehdistötilaisuudessa, että kotijoukkue oli todella väsynyt otteluruuhkasta, mikä näkyi myös otteissa kentällä. Virtanen kritisoi voimakkaasti liian tiivistä otteluohjelmaa. Virtanen sanoi, että tärkeintä ottelussa oli kuitenkin saadut kolme pistettä huonosta esityksestä huolimatta.
FC Interin Severi Paajanen harmitteli joukkueensa toista peräkkäistä ulosajoa viitaten myös edelliseen otteluun Vaasan Palloseuraa vastaan. Paajanen kertoi myös, että vaikka vierailijoilla oli miesalivoimasta huolimatta pallonhallinta itsellään, niin lopputulos ei tyydyttänyt. Paajasen mukaan joukkue lähti hakemaan vieraskentältä voittoa ja yritti alivoimalle jouduttuaan saada edes pisteen. Interin valmentaja Job Dragtsma kertoi, että ottelun aikana tuhlautui ulosajon myötä paljon energiaa. Dragtsma harmitteli, että joukkueella on laitalinkkejä loukkaantuneena. Se vaikuttikin Dragtsman mukaan osaltaan maalipaikkojen vähäisyyteen.
Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Victor Turcios, taisteli hyvin kotijoukkueen topparina pitempiään vastaan.
Teksti: M.L.