torstai 30. toukokuuta 2013

RoPS paremmin palautuneena voittoon MyPasta

Rovaniemen Palloseura pelasi kotonaan pirteämmän esityksen kuin edellisessä kotiottelussa. RoPS oli energisempi. Rovaniemen keskuskentälle saapuneet 1683 katsojaa saivatkin nauttia helteisessä säässä 2-1 (1-0) voitosta Myllykosken Pallosta. Ottelun ratkaisija oli kaksi maalia kotijoukkueelle tehnyt Nicholas Otaru.
Ottelun alkaessa kotijoukkueen miehistössä nähtiin yksi uusi kokeilu. Kauden aikana laitalinkkinä ja hyökkääjänä pelannut Mika Lahtinen aloitti laitapakkina. Muutoin kokoonpanossa ei ollut yllätyksiä. Ottelun alussa MyPa pääsi pariin otteeseen vaarallisesti keskittämään, mutta jatkajia tilanteisiin ei ollut. Kotijoukkueen Aleksandr Kokko pääsi läpi vasemmalta 8. minuutin pelin jälkeen, mutta veto meni oikealta ohi MyPan maalin. Vierailijoiden Jonathan Okafor pääsi ampumaan puolestaan vaarallisesti 18. minuutin pelin jälkeen, mutta Tomi Maanoja torjui laukauksen kulmaksi. Avausmaali nähtiin 27. minuutin jälkeen, kun kotijoukkueen Emenike Mbachu pääsi juoksemaan vasemmalta laidalta ylös ja yritti syöttää Kokolle, joka huijasi ovelasti MyPan puolustusta päästämällä pallon jalkojensa välistä Otarulle (kuvassa), joka pommitti pelivälineen komeasti kauden avausosumallaan ohi MyPan maalivahti Jere Pyhärannan. Emenike pääsi puoliajan lopulla jälleen laidaltaan läpi ja keskitti hyvin avopaikkaan Niklas Tarvajärvelle, mutta Tarvajärvi puski ohi. Puoliajalle siirryttiin 1-0 tilanteessa.


Toinen puoliaika ei ehtinyt kauaa vanheta kuin pirteästi laidallaan pelannut Emenike keskitti pallon Kokolle (kuvassa), joka jatkoi pallon sivuverkkoon. Osa yleisöstä ehti jo luulla tilannetta maaliksi. RoPS jatkoi painostustaan. Peli oli vanhentunut noin tunnin, kun vaihdosta kentälle tullut Ataulla Guerra pääsi ampumaan oikealta laidalta, mutta Pyhäranta sai näppinsä väliin ja pallo kimposi ylärimasta takaisin Guerralle, jonka laukaus meni yli maalin. Emenike pääsi puskemaan kertaalleen ylärimaan ennen kuin RoPS teki maalin toistamiseen 70. minuutin jälkeen. Kokko laukoi vaarallisesti ja Pyhäranta torjui pallon eteensä ja paluupallon pääsi niittaamaan verkkoon toistamiseen Otaru. Tämän jälkeen MyPa alkoi painostamaan vaarallisesti. Ottelu oli vanhentunut 73. minuuttia, kun maalille vapaaksi jätetty MyPan Pekka Sihvola pääsi jatkamaan pelivälineen vapaasti suoraan ilmasta, mutta veto meni ohi maalin. 


Pari minuuttia myöhemmin vaihdosta kentälle tullut Moyo Bahamboula pääsi laukomaan, mutta RoPSin Maanoja (kuvassa) torjui laukauksen. MyPan painostus palkittiin 86. minuutin jälkeen. Bahamboula antoi kulman, jonka jatkoi maaliin kapteeni Tuomas Aho. Ottelun lopuksi MyPa sai pari mylläkkää aikaa RoPSin maalille ja esimerkiksi Sihvola oli tekopaikassa, mutta viimeistely kuusi maalia Veikkausliigassa tehneeltä Sihvolalta ei ollut tällä kertaa tarkkaa. Näin ottelu päättyi 2-1 lukemiin.
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa MyPan kapteeni Tuomas Ahoa ei maali lämmittänyt ja kertoi, että MyPa hävisi ottelun henkilökohtaisiin virheisiin. MyPan valmentaja Tomi Korkeakunnas sanoi hieman myöhemmin, että hänen joukkueensa pelasi huonolla keskittymisellä ja peli oli hidasta.
Lehdistötilaisuudessa kotijoukkueen Nicholas Otaru, että oli odottanut maalia muutaman ottelun, mutta ei ollut kerännyt maalittomuudesta mitään taakkaa itselleen. Hän totesikin, ettei ole pohjimmiltaan mikään maalintekijä. Vähän myöhemmin RoPSin valmentaja Kari Virtanen sanoi, että hänen joukkueensa oli tällä kertaa onnistunut palautumisessa. Hän kehui myös vastustajaansa energiseksi joukkueeksi. Hyväntuulinen Virtanen oli lehdistötilaisuudessa tyytyväinen omiensakin esitykseen.
Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Nicholas Otaru, ratkaisi ottelun kahdella maalillaan ja taisteli yritteliäästi.
Teksti: M.L.