torstai 5. marraskuuta 2020

Kuvaava päätös murheelliselle kaudelle

Eetu Muinonen osui RoPS:lle.

Rovaniemen Palloseura päätti kautensa keskiviikkoillan kotiottelulla seinäjokelaista SJK:a vastaan vain 425 katsojan edessä. Marraskuinen syyssää tarjosi hyvät olosuhteet pelille, mutta heikko menestys ja koronatilanne verottivat kovalla kädellä katsojamäärää. Tällä kertaa tappiolukemiksi kirjattiin 2-3 (0-0), joiden ansiosta sinipaidat saalistivat kauden aikana vaivaiset viisi pistettä. Seinajokelaiset sen sijaan nousivat voiton myötä sarjassa seitsemännelle sijalle.

RoPS lähti otteluun tilanteessa, jossa pelattavaa oli enää kunniasta, sillä tippuminen Veikkausliigasta on seuran juhlakaudella tosiasia. Sarjakauden päättävään otteluun sinipaidat lähtivät kokoonpanolla, josta puuttuivat pelikieltoinen Atte Sihvonen, Daniel Carr, Sammy N'Djock sekä koronakaranteenissa olevat pelaajat. Sen sijaan joukkueen vaihtopenkillä nähtiin mm. nuori Kirill Bullat, Jarkko Luiro ja näön vuoksi myös Aleksandr Kokko. SJK matkusti marraskuiseen vierasotteluun joukkueella, josta puuttuivat mm. Samba Benga, Matej Hradecky, Robin Sid ja Joonas Sundman. Silti kentällä nähtiin mm. Emmanuel Ledesma, Jake Jervis, Mehmet Hetemaj ja Jude Arthur. Suurta panosta seinäjokelaisilla ei kamppailussa ollut, sillä ennen peliä joukkue oli sarjassa kahdeksantena ja voiton myötä mustapaidoilla oli mahdollisuus nousta ainoastaan sijan parempaan lopputulokseen. 

Rahimi oli vaarallinen hyökkäyspäässä.

Ottelu alkoi Rovaniemen keskuskentällä vieraiden selvällä hallinnalla ja seinäjokelaiset aiheuttivat useampia vaaratilanteita Matias Niemelän vartioimalle RoPS-maalille. Ledesman kulmapotkut olivat vaarallisia, samoin Arthurin ja Jervisin yritykset. Nämä sinipaidat onnistuivat kuitenkin estämään ja peli pysyi 0-0 tilanteessa. Ottelu pysyi tämän jälkeenkin SJK:n otteessa, mutta pelikellon lähestyessä puolta tuntia, alkoi myös RoPS saada pelistä paremmin kiinni. 29. minuutilla Joonas Vahteran pitkä avaus keskelle tavoitti aktiivisella pelipäällä olleen Enoch Banzan, joka nousi hyvin ohi Nikko Boxallin ja laukoi pienestä kulmasta. Tämän yrityksen SJK-vahti Walter Viitala kuitenkin torjui varmasti. 35. minuutilla puolestaan toinen hyvin pelissä esiintynyt pelaaja eli Youness Rahimi laukoi kaukaa ja vain aavistuksen oikealta maalin ohi. Puoliajan lopussa ei enää huippupaikkoja kummassakaan päässä nähty ja näin tauolle siirryttiin pyöreissä 0-0 lukemissa.

Banzan väkevät nousut aiheuttivat päänvaivaa vastustajalle.

Toinen puoliaika alkoi lievässä vieraiden hallinnassa, mutta ei kotijoukkueella näyttänyt olevan suurempaa vaikeutta pysyä pelissä mukana. Mutta sitten SJK iski. 54. minuutilla vieraat saivat vapaapotkun keskialueelta, jonka Ledesma lähetti vasempaan laitaan Murilolle, joka keskitti maalin takatolpalle takaisin Ledesmalle, jolla oli helppo työ liukua pallo maaliin. Näin tilanne oli yhtäkkiä 0-1. Tilanteessa sekä Zurab Tsiskaridze että Simo Majander tyytyivät lähinnä seuraamaan kenttätapahtumien etenemistä. Maalin jälkeenkin ote pysyi mustapaidoilla, sillä kotijoukkueen yritykset olivat vain puolittaisia vastahyökkäyksiä. 64. minuutilla Banza katkaisi hienosti Boxallin syötön ja nousi voimakkaasti kohti vieraiden kenttäpäätyä. Banza syötti vasemmalle Matias Tammiselle, jonka jatkosyöttö löysi keskeltä kapteeni Eetu Muinosen. Edu ampui suoraan noin 14 metristä ja pallo meni vastustamattomasti lähes maalin kattoon ja tilanne oli 1-1! Osuma oli samalla Muinosen kauden avausosuma. Maalin jälkeen RoPS teki tuplavaihdon, kun Samuel Olabisi ja Luiro juoksivat kentälle Majanderin ja Tammisen tilalle. 70. minuutilla Banza nousi jälleen omalta alueelta aina vastustajan päätyyn asti ja laukoi, mutta Viitala onnistui esittämään hyvän jalkatorjunnan ja peli pysyi tasoissa. 

73. minuutilla SJK:n pitkän avauksen jälkeen pallo osui kuudentoista sisällä Tsiskardizen käteen ja tuloksena oli rangaistuspotku. Toppari ei pelannut palloa tahallaan kädellä, mutta osuma oli aika selkeä ja näin peliväline vietiin yhdeksään metriin. Arien Tuco Ngueukam viimeisteli varmasti pilkulta ja vieraat olivat taas johdossa. Ilmeisesti Jervis olisi halunnut ampua tämän rankkarin, sillä sen verran kuumana britti kävi tilanteen jälkeen suoltaen tekstiä mm. valmennuksen suuntaan. 84. minuutilla oli Muinosen aika siirtyä vaihtoon ja Bullatin tehdä liigadebyyttinsä. Pari minuuttia tästä ja Jervis petasi Denys Oliinykille huipputontin, mutta tämä yritys meni metrin vasemmalta ohi Niemelän vartioiman RoPS-maalin. Peli näytti jo olevan kotijoukkueen osalta ohi, mutta lisäajan toisella minuutilla ylös noussut Tsiskaridze pääsi laukomaan ja peliväline muutti Matias Vainionpäästä suuntaa sillä seurauksella, että pallo oli verkossa ja tilanne tasan 2-2! Mutta tämä ei tälläkään kertaa ollut pelin lopputulema, sillä seuraavasta ja ottelun viimeisestä hyökkäyksestä SJK sai vielä kulmapotkun. Serge Atakayin antamasta kulmurista Hetemaj pääsi Vahteran edestä puskemaan pallon verkon perukoille ja ottelu olikin heti 2-3 lukemissa, joihin se myös maalin jälkeen päättyi. Dramaattinen, mutta niin tyypillinen loppu RoPS:n ottelulle tällä murheellisella juhlakaudella. 

Näin kausi on saatu päätökseen ja tuloksena on sarjaportaan vaihto astetta alemmaksi eli Ykköseen. Se miksi tällä kaudella tulos oli mikä oli, on avattu hyvin Markku Saukon tekstissä Lapin Kansassa, joka tosin on maksumuurin takana. Epäonnistuneet hankinnat ulkomailta, Klubi-kortin pettäminen, täydellinen maalivahtisekoilu, liian myöhäinen muutos valmennukseen ja lukuisat loukkaantumiset. Siitä oli tämän kauden heikko tulos pitkälti keitetty. Tulevan kauden kuvioista kukaan ei osaa vielä sanoa, mutta se on varmaa, että seurassa suunnitellaan jo kuumeisesti sitä, miten kurssi käännetään tämän kauden virheiden jälkeen taas myötätuuleen. Ainakin omien lupaavien nuorten kiinnittäminen joukkueeseen on yksi tärkemmistä asioista heti alkuun. Moni pelaaja tulee vaihtamaan maisemaa, mutta näin tapahtuu oikeastaan jokaisen kauden jälkeen. Yksi asia on kuitenkin varmaa, pelaajahankinnat eivät voi toista kautta peräjälkeen mennä niin vihkoon kuin mitä ne nyt juhlakaudella menivät. RoPS:n ja minkä tahansa voittavan joukkueen pelin lukkona on voittava maalivahti. Sellaista ei tällä kaudella juuri nähty, sillä ainoa keskitason veräjänvartija eli Martin Kompalla sai pakata laukkunsa jo kesällä. Tulevalla kaudella myös ilmasilta HJK:sta pohjoiseen ei välttämättä enää tuo pelaajia sinipaitoihin viimevuosien tapaan, sillä Klubi 04 pelaa myös tulevalla kaudella Ykkösessä. Jääkäämme mielenkiinnolla katsomaan, miten valmistautuminen ja pelaajahankinnat tulevaa kautta silmällä pitäen tulevat etenemään. Varmaa on se, että RoPS on ja pysyy jalkapallokartalla ja lähitulevaisuudessa sinipaidat palaavat varmasti takaisin pääsarjatasolle. 

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Eetu Muinonen - kapteeni pelasi yhden kauden parhaimmista peleistään ja osui myös maalipuiden väliin. Myös Banza ja Rahimi olivat vahvalla pelipäällä.

Teksti ja kuvat: M.N. 

perjantai 23. lokakuuta 2020

Parantuneet otteet eivät riittäneet pisteille Helsingissä

Niska ja Mattsson pelin tiimellyksessä.

Rovaniemen Palloseura kohtasi torstai-iltana Töölön jalkapallostadionilla vain 841 katsojan edessä paikallisen HIFK:n etelän kiertueen päätteeksi. Ottelu päättyi lopulta 1-0 (0-0) lukemiin ja kaikki sarjapisteet jäivät näin isolle kirkolle.

RoPS matkasi Eerikkilästä Helsinkiin samalla kokoonpanolla kuin maanantain TPS-kamppailuun. Maalilla tällä kertaa kauden tulikasteensa sai Mikko Rantala, joka on jo neljäs maalivahti, joka nähdään sinipaitojen veräjänvartijana tänä vuonna. Myös Jussi Niska teki paluun avaukseen, samoin maanantaina maalinteossa onnistunut Matias Tamminen. Poissa kokoonpanosta olivat Carr, Kokko ja Vahtera eli ei mitään uutta sillä rintamalla. HIFK pääsi kotiotteluun lähes parhaalla miehityksellään, sillä punapaitojen vahvuudesta olivat sivussa vain pelikieltoa kärsineet Moshtagh Yaghoubi ja Vitinho. Sen sijaan avauksessa nähtiin mm. Sakari Tukiainen, Arnold Origi, Joel Mero sekä hyvässä vireessä tällä kaudella ollut Sakari Mattila. 

Ottelu alkoi Palloseuran hyvällä ja yritteliäällä pelillä. Viidennellä peliminuutilla Niska nousi hienosti kohti HIFK-päätyä ja syötti vasemmalle Tammiselle, joka sai vain kurotettua pallon sivurajasta yli. Kotijoukkue pelasi rajaheittotilanteen erittäin lepsusti ja palloon pääsi väliin Enoch Banza. Klubi-laina pääsi laukomaan, mutta veto estettiin ja lopuksi Juho Hyvärinen jatkoyritys meni metritolkulla maalin yli. 12.minuutilla puolestaan kotijoukkueen Adama Fofana oli pahanteossa, mutta tästä RoPS selvisi säikähdyksellä, kun hänen syöttönsä maalin eteen ei löytänyt jatkajaa. Muutama minuutti tästä ja Fofana tarjoili jälleen oikealta maukkaan pallon maalin eteen. Tällä kertaa löytyi myös jatkaja, mutta Joel Mattssonin ohjaus meni aavistuksen oikealta maalin ohi. 19. minuutilla sinipaidat pääsivät kotijoukkueen kulmapotkutilanteesta hyvään vastaiskuun, jossa pallo kulki Eetu Muinosen ja Youness Rahimin kautta Tammiselle, mutta kärkimiehen ensimmäinen kosketus oli taso puulaaki ja hyvä paikka oli menetetty. Seuraavat tilanteet siunaantuivat kotijoukkueelle, mutta punapaitojen viimeistelyssä oli toivomisen varaa. 41. minuutilla vieraat rakensivat huippupaikan. Tilanteessa peliväline pomppi aluksi vähän joukkueelta toiselle, mutta lopulta Banza pääsi oikeaa laitaa pitkin murtautumaan kohti päätyrajaa ja keskittämään maalin eteen. Tammisen jatko lähti säärellä ja Origi onnistui torjumaan pallon alakulmasta kulmapotkuksi. Koska loppuminuuteilla ei myöskään onnistumisia nähty, poistuttiin ottelussa tauolle pyöreissä 0-0 lukemissa. 

Toinen 45-minuuttinen alkoi RoPS:n kannalta murheellisesti, sillä kotijoukkue iski johtomaalin jo 48. minuutilla. Jukka Halmeen keskitys oikealta laidalta löysi takatolpalta Hyväriseltä karanneen vaihtomies Foday Mannehin, jolla oli helpo työ jatkaa pallo päällään verkon perukoille. Tilanteessa Hyvärinen unohti miesvartioinnin ja myös Rantala hieman jähmettyi maaliviivalle. Kymmenisen minuuttia tästä ja Fofana oli Tukiaisen nousun päätteeksi hyvässä laukaisupaikassa. Tämän Rantala torjui kuitenkin varmasti yli päätyrajasta. 67. minuutilla puolestaan Banza jatkoi hyviä keskityksiään. Tilanteeseen noussut Muinonen jatkoi, mutta vähän huonosta asennosta pallon jäädessä aavistuksen taakse ja näin Origilla oli suht helppo työ liimata peliväline käsiinsä. Kaksi minuuttia tästä ja Muinonen sekä Niska saivat siirtyivät vaihtopenkille ja viheriölle juoksivat Rasmus Degerman sekä Tuomas Kaukua. Tämän jälkeen paremmat paikat rakentuivat RoPS-maalille, mutta sinipaidat taistelivat ansiokkaasti. 85. minuutilla vapaapotkutilanteessa Rantala esitti kaksi hienoa tojuntaa ja näin lukemat pysyivät 1-0:ssa. Minuutti tästä ja Sampo Ala kirmasi kentälle Obed Malolon tilalle. Lopussa sinipaidat painoivat peliä vastustajan kenttäpuoliskolle, mutta todellisia maalipaikkoja ei enää nähty. Näin ottelu päättyi kotijoukkueen voittolukemiin maalein 1-0 (0-0). 

Torstai-iltana Töölön valaistuksessa nähtiin yritteliäs RoPS, mutta tulos jäi tälläkin kertaa uupumaan. Hyvästä yrityksestä ei palkita, ainoastaan käytetyistä maalipaikoista. Silti on todettava, että joukkueen peli-ilme oli parempi kuin valtaosassa tämän kauden kamppailuissa. Tällä kertaa tolppien välissä nähtiin Mikko Rantala eli Antonio Regueron jälkeen selkeää ratkaisua maalivahtiosastolle ei ole löydetty. Kauden tasaisin esittäjä Martin Kompalla jätti seuran kesällä ja sen jälkeen kukaan maalivahdeista ei ole pystynyt otteillaan näyttämään, että olisi ykkösvahdin paikan arvoinen. Sama kuvaa kyllä vähän pelipaikkaa kuin pelipaikkaa, mutta Rovaniemellä on viime vuosien aikana totuttu siihen, että maalivahti on rautaa. Tällä kaudella tilanne on sitten ollut toinen. Summa summarum, Rantala pelasi hyvin tässä ottelussa ja ansaitsee jatkaa tolppien välissä myös tulevassa SJK-ottelussa.

Seuraavan kerran RoPS pelaa sunnuntaina 1.11. klo 14.00, jolloin Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu SJK. Ottelu on samalla runkosarjan päätösottelu. Pelataanko tämän jälkeen enää tällä kaudella jää nähtäväksi. Se on kuitenkin varmaa, että pohjoisessa talvikausi tekee vahvasti tuloaan, joten toivotaan, että keskuskentän lämmitys pidetään päällä ja kenttä on hyvässä pelikunnossa marraskuun alussa. Tsemppiä RoPS!

Teksti ja kuva: M.N.

tiistai 20. lokakuuta 2020

TPS jatkoi RoPS:n matkaa kohti divaria

Tamminen osui RoPS:lle murheisella Turun vierailulla.

Rovaniemen Palloseura kohtasi maanantai-illan jumbofinaalissa Turun Veritas Stadionilla paikallisen TPS:n 1096 silmäparin edessä. Ottelu päättyi kotijoukkueen selvään 4-1 (3-0) voittoon, mikä käytännössä sinetöi sinipaitojen matkan kohta divaria. Vieraiden ainokaisesta ottelussa vastasi Matias Tamminen.

RoPS matkasi yöjunalla Turkuun joukkueella, josta puuttuivat edellisottelussa loukkaantuneet Aleksandr Kokko ja Joonas Vahtera sekä maalivahti Sammy N'Djock. Daniel Carr sen sijaan teki yllätyspaluun vaihtopenkille. Palloseuran aloituskokoonpanon yksi yllätys oli se, että kentällä ei ollut yhtään varsinaista kärkimiestä. TPS pääsi kotiotteluun hyvässä terveystilanteessa, sillä joukkueen vahvuudesta puuttuivat vain pidempään poissaolevat Eliecer Espinosa sekä Jesper Karlsson. Muuten Jonatan "Tintti" Johansson sai käyttöönsä parhaan kokoonpanonsa ja näin kentällä nähtiin mm. Mika Ääritalo, Albijon Muzaci sekä edelliskaudella ranskalaisen visiitin sinipaidoissa tehnyt Santeri Haarala.

Ottelu starttasi tunnustellen kummankin joukkueen osalta, mutta kotijoukkueen lievässä hallinnassa. 12. peliminuutilla pääsi RoPS kuitenkin hyvään tilanteeseen. Eetu Muinosen kulmapotkun jälkeen Kalle Katz ja Enoch Banza olivat maalin edessä hyvässä paikassa, mutta TPS-vahti Jere Koponen onnistui torjumaan Banzan puolittaisen jatkon ja kotijoukkueen puolustus hoiti lopulta pallon väljemmille vesille. 17. minuutilla kotijoukkue sitten iski ottelun avausmaalin Matias Niemelän heikon avauksen päätteeksi. Pallo kulki Ääritalon ja Muzacin kautta Haaralalle, joka pääsi siirtämään pelivälineen käytännössä maaliviivalta sen paremmalle puolelle. Tilanne oli 1-0. 24. minuutilla Ääritalo pääsi Niklas Pyyhtiän pitkän avauksen jälkeen huippupaikkaan, mutta tällä kertaa Niemelä torjui upeasti kärkimiehen yrityksen. 31. minuutilla Ääritalo sitten onnistui ryöstettyään pelivälineen vierasjoukkueelta. Pallonmenetys ja näennäinen puolustus kostautuivat jälleen. Ja vielä aivan puoliajan päätteeksi Haarala siirsi kotijoukkueen jo 3-0 johtoon vapaapotkutilanteen päätteeksi. RoPS:n pyritelyt loppuivat kirjaimellisesti tähän ja näissä numeroissa siirryttiin ottelussa vartin tauolle.

Toisen 45-minuuttisen alkuun Mikko Mannila teki ensimmäisen vaihtonsa, kun Tamminen korvasi kentällä Tuomas Kaukuan. 53. minuutilla nähtiin sitten sarjassa kevyt rankkari, kun Katzin sipaisu sai Haaralan lakoamaan nurmen pintaan. Haarala asteli tämän jälkeen itse pallon taakse ja ampui pelivälineen hyvin aavistaneen Niemelän alta maaliin. Tilanne oli näin jo 4-0 ja Haaralalle tyylikäs hattutemppu. Tämän jälkeenkin peli pysyi kotijoukkueen hallinnassa. 65. minuutilla oli sitten tuplavaihdon vuoro, kun Sampo Ala ja Jussi Niska tulivat kentälle Tommi Jäntin ja Atte Sihvosen tilalle. Tämän jälkeen kotijoukkuekin hellitti vähän kaasua ja pelissä ei nähty suuria onnistumisia. Viimeisellä kymmenminuuttisella Mannila vaihtoi vielä kentälle Rasmus Degermanin ja Samuel Olabisin. Vaihtoon tällöin astelivat Muinonen ja Youness Rahimi. 83. minuutilla Ala nousikin hienosti pallon kanssa ja laukoi 18 metristä niin, että Koponen vain vaivoin sai torjuttua yrityksen eteensä. 90. minuutilla RoPS onnistui viimein pitkän hyökkäyksen päätteeksi. Zurab Tsiskaridze lähetti pitkän avauksen oikeaan laitaan Juho Hyväriselle, jonka keskitys löysi keskeltä Tammisen pään. Nuoren hyökkääjän pusku kaarsi kuin kaarsikin maalin oikeaan yläkulmaan ja tilanne oli 4-1. Kosmetiikkaa, mutta onnistuminen kuitenkin. Lisäajalla Niska pääsi keskittämään vasemmalta maalin takakulmalle Tammiselle, mutta kärkimies kolisutteli ainoastaan maalirautoja täysin vapaasta paikasta. Näin ottelu päättyi lukemiin 4-1 (3-0), joiden ansiosta TPS on jo kymmenen pistettä edellä Palloseuraa sarjataulukossa.

Tämän ottelun piti olla se kamppailu, jossa RoPS nousee vielä taistelemaan liigapaikasta. Valitettavasti joukkueen taso ei tällä kaudella riitä sarjasopimuksen uusintaan, se on viimeistään nyt tullut kaikille selväksi. Joukkueella on peleissä hetkensä, mutta kokonaisuutena joukkueen esitys oli jälleen kerran heikkoa kentän jokaisella osa-alueella. TPS sen sijaan viimeisteli kylmän viileästi peräti neljä osumaa, joilla se karisti käytännössä sinipaidat perästään, kun tarkastellaan Veikkausliigan sarjataulukkoa. Palloseuran johto saa alkaakin jo suuntaamaan ajatuksia tulevaan kauteen yhtä sarjaporrasta alempana. Toki edessä on vielä useampi peli, mutta totuuden nimessä on vaikea nähdä joukkueen saavuttavan niistä montaakaan pistettä. Valitettavaa, mutta totta tällä juhlakaudella.

Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana torstaina (22.10.), jolloin sinipaidat kohtaavat Töölön jalkapallostadionille HIFK:n klo 18.00 alkavassa kamppailussa. Kaikesta huolimatta, tsemppiä peliin RoPS!

Teksti ja kuva: M.N. 

perjantai 16. lokakuuta 2020

FC Lahti lisäsi RoPS:n ahdinkoa


Rovaniemen Palloseura kohtasi koleana torstai-iltana kotikentällään FC Lahden. 688 katsojan edessä pelattu kamppailu päättyi lopulta 0-4 (0-1) lukemiin, jotka eivät jossittelulle jättäneet sijaa. RoPS jatkaa tukevasti sarjan hännillä ja lahtelaiset kuudennella sijalla, vain kolme pistettä neljäntenä olevaa FC Honkaa perässä.

RoPS pääsi otteluun melko hyvässä terveystilanteessa, sillä riveistä puuttuivat ainoastaan pitkäaikaispotilas Daniel Carr ja maalivahti Sammy N'Djock. FC Lahti matkusti niin ikään hyvässä terveystilanteessa pohjoiseen, sillä vahvuudesta ei ollut poissa kuin lähinnä Tim Martinen. Joukkueen riveistä sen sijaan löytyy monia mielenkiintoisia pelaajia kuten kokenut Kari Arkivuo, nuori Jasin Assehnoun sekä Palloseurastakin tuttu Vahid Hambo. 

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Seitsemännellä minuutilla vieraiden Assehnoun järjesti kuitenkin ensimmäisen vaaranpaikan RoPS-maalille, mutta hyökkääjän terävän laukauksen Matias Niemelä onnistui hyvin torjumaan. Ehkä kotijoukkueen kannalta yksi ottelun käännekohdista nähtiin 13. minuutilla, kun Matti Klingan taklauksen seurauksena Aleksandr Kokko joutui jättämään leikin kesken. Selkeä kortin paikka, joka jäi ottelun vaihtelevasti tuominneelta Jari Järviseltä huomioimatta. Borren siirtyessä ontuen kentän sivuun hänen tilalleen kärkeen juoksi Matias Tamminen. 20. minuutin kohdalla Tamminen pääsikin laukaisupaikkaan, mutta nuoren kärkimiehen yritys pienestä kulmasta meni aavistuksen ohi maalin ja Patrick Rakovsky sai huokaista helpotuksesta maalillaan. Tämän jälkeen tilanteilla ei hetkeen juhlittu. Puoliajan loppupuolella RoPS sen sijaan joutui tekemään jo toisen vaihtonsa, kun Joonas Vahtera ei pystynyt jatkamaan peliä. Hänet laidalla korvasi Tuomas Kaukua. 43. minuutilla kotijoukkueen taivas sitten pimeni. Vaarattoman näköisessä tilanteessa rangaistusalueen rajalla Obed Malolo torppasi puolihuolimattomasti Jean-Christophe Coubronnen nurmen pintaan ja tuloksena tilanteesta oli rangaistuspotku. Pallon taakse asteli Dimitry Imbongo, joka viimeistely kylmän viileästi tilanteeksi 0-1. Näissä numeroissa siirryttiin myös vartin tauolle.

Toinen puoliajan alussa 49. minuutilla Kaukua pelasi hyvin keskelle Youness Rahimille, mutta hänen yrityksensä noin 17 metristä meni hieman oikealta maalin ohi. Pikkuhiljaa ote alkoi kuitenkin siirtymään vieraille ja 65. minuutilla nähtiin lopullinen ratkaisu. Assehnoun nousi pallon kanssa vasenta kaistaa pitkin ja keskitti maalille. Epäonnekseen Zurab Tsiskaridze oli jalkoineen niin välissä, että pallo livahti etukulmasta verkon perukoille ja tilanne oli jo 0-2. Tilanne aukesi muutenkin varsin helposti sinipaitojen lähinnä ihmetellessä tapahtunutta. 77. minuutilla Mikko Mannola päätti tehdä peräti triplavaihdon herätelläkseen tai ainakin antaakseen nuorisokaartille peliaikaa. Tällöin kentälle kirmasivat Jussi Niska, Vejka Pyyny sekä Tommi Jäntti. Vaihtoon puolestaan siirtyivät Eetu Muinonen, Enoch Banza sekä Atte Sihvonen. 84. minuutilla Tsiskaridze menetti luvattoman helposti pallon Lassi Forssille vasemmalla laidalla. Forss keskitti maalin eteen Altin Zeqirille, jolla oli kaikki aika ja tila viimeistellä ottelun kolmas osuma. Tämä maali kuvasti oivasti RoPS:n asennetta pelin loppupuolella. Ja vielä 90. minuutilla lahtelaiset kaunistelivat Arttu Aurasen toimesta lukemiksi 0-4. Tämä tilanne rakentui Pyynyn heikon alaspäin suuntautuneen syötön pohjalta pudottaen lopullisesti pohjan sinipaitojen peliesitykseltä. Näin ottelu päättyi lähes murskaaviin 0-4 (0-1) lukemiin.

RoPS aloitti pelin hyvin, mutta Kokon ja Vahteran loukkaannuttua joukkueen otteet kentällä olivat mitä olivat. Sinipaidat olivat pelissä mukana rangaistuspotkuun saakka, mutta todellista kirivaihdetta ei saatu toisella 45-minuuttisella aikaan, vaan lahtelaiset menivät silloin menojaan. Tällä hetkellä on todettava kylmä fakta RoPS:n pelaamisesta, joukkueen otteet eivät näytä pääsarjatasoiselta tekemiseltä ja sen sarjataulukko osoittaa. Jotenkin ilme vaikuttaa paljolti samalta, mitä PS Kemi viimeisellä liigakaudellaan esitti. Onneksi Palloseuran taustat ja koko organisaatio on kuitenkin aivan eri tasolla kemiläisiin verrattuna ja tippuminen sarjasta ja nousu takaisin parrasvaloihin on koettu monta kertaa aiemminkin. 

Seuraavan kerran RoPS pelaa maanantaina 19.10., jolloin napapiiriläiset matkaavat Turkuun todelliseen vedenjakajapeliin. Tällöin sinipaitoja vastassa Veritas Stadionilla klo 18.30 pelattavassa ottelussa on Veikkausliigassa 11. sijalla oleva TPS. Tämä jos mikä on ns. kuuden pisteen ottelu, josta on pakko kairata täysi pistepotti, jotta mahdollisuus sarjasopimuksen uusintaan pysyisi vielä mahdollisuuksien rajoissa. 

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Matias Niemelä - ei voinut maaleille mitään, otti pari hyvää koppia pelissä ja pelasi lähinnä omaa tasoaan. Nuori maalivahti on kovassa koulussa paikoin huolestuttavan heikosti puolustavan joukkueen peräsimessä. 

Teksti ja kuva: M.N. 

tiistai 29. syyskuuta 2020

RoPS putosi Klubin kyydistä

Juho Hyvärisellä ja kumppaneilla piti kiirettä Klubia vastaan.

Rovaniemen Palloseura kohtasi maanantai-illan vierasottelussaan Töölön jalkapallostadionilla HJK:n 1547 katsojan edessä. Tällä kertaa mustassa pelipaidassa pelanneet rovaniemeläiset jäivät lopulta kotijoukkueen vauhdista loppunumeroiden ollessa 4-0 (3-0). Voiton ansiosta Klubi jatkaa kamppailuaan mestaruudesta ja RoPS puolestaan lähes sementoituneena sarjan hännille. 

RoPS matkasi otteluun kokoonpanolla, josta puuttuivat neljä Klubi-lainaa, korttitilin täyttymisen johdosta sivussa ollut Obed Malolo sekä pikkuvammoista kärsineet Aleksandr Kokko ja Eetu Muinonen. Samoin poissa oli tutusti Daniel Carr. Näin Palloseuran avaukseen nousivat mm. nuoret Sampo Ala, Tuomas Kaukua ja Matias Tamminen sekä viime pelissä minuutteja saanut Samuel Olabisi. Klubi lähti otteluun niin ikään poissaolojen sävyttämänä, sillä vahvuudesta olivat sivussa pelikieltoa kärsivä Luca Lingman sekä Farsan Hasani, Valtteri Moren, Luis Murillo, Matti Peltola sekä Santeri Väänänen. Silti raitpaidat saivat kentälle nimivahvan miehistön, josta mainittakoon mm. Antonio Reguero, Riskin veljekset Riku ja Roope, Markus Halsti sekä Rasmus Schuller. 

Ottelu käynnistyi kotijoukkueen hyvällä tilanteella, mutta Atom laukoi pelivälineen noin 12 metristä selvästi maalin yli, kun kamppailu oli edennyt vasta toiselle peliminuutille. 14. peliminuutilla Tamminen nousi pallon kanssa, mutta kotijoukkueen Bubacar Djalo torppasi hänet melko kovakouraisesti tekonurmen pintaan, mutta Mohammad Al-Emaran pilli pysyi ns. taskussa ja Klubi pääsi vastaiskuun. Nikolai Alho nousi oikeaa kaistaa pitkin ja keskitti maalille, mistä Roope Riski lähes karatepotkumaisesti iski pallon verkkoon ja taululle tilanteeksi 1-0. Olisiko tilanne pitänyt viheltää aiemmin RoPS:n vapaapotkuksi, ei tuomarin mielestä. Heti maalin jälkeen RoPS rakensi vaarallisen näköisen tilanteen kotijoukkueen maalille, mutta viimeinen silaus jäi vaiheeseen ja raitapaidat saivat purettua tilanteen. 35. minuutilla pitkän painostuksen päätteeksi Schuller laukoi kuudentoista rajalta hienon osuman aivan maalin oikeaan yläkulmaan. Näin tilanne oli 2-0 ja peli käytännössä ratkennut. Ja vielä 44. minuutilla Riski kaunisteli numeroiksi 3-0 vedolla, joka meni luvattoman helposti RoPS-vahti Sammy N'Djockin ohi. Näin tauolle siirryttiin peräti 3-0 lukemissa.

Toisen puoliajan alkuun Mikko Mannila vaihtoi kentälle Veka Pyynyn, joka korvasi melko näkymättömästi esiintyneen Sampo Alan. Heti alkuun HJK rakensi hyvän paikan kulmapotkutilanteesta, mutta lopulta pallo päätyi kuitenkin N'Djockin hyppysiin. 61. minuutilla Tommi Jäntti puolestaan siirtyi vaihtoon ja keskikentälle juoksi penkiltä Rasmus Degerman. Tämän jälkeenkin pelin painopiste pysyi vakaasti vierasjoukkueen kenttäpuoliskolla. 78. minuutilla kotijoukkueen toppari Miro Tenho avasi oivasti pystyyn nuorelle Kai Meriluodolle, joka viimeisteli varmaakin varmemmin ottelun 4-0 osuman, joka oli samalla hänen ensimmäinen liigamaalinsa. Maalin jälkeen oli Simo Majanderin vuoro tulla kentälle ja Zurab Tsiskaridzen siirtyä vaihtopenkille. 86. minuutilla puolestaan Eerik Kantola sai pitkästä aikaa minuutteja ykkösjoukkueessa hänen korvatessa kentällä Juho Hyvärisen. Ottelun loppuminuuteillakin pallo pysyi kotijoukkueen hallussa, joten ottelun voittajasta ei ollut oikeastaan missään vaiheessa epäselvyyttä. Näin loppulukemiksi Helsingin illassa kirjattiin selkeät 4-0 (3-0) lukemat HJK:lle.

Ottelu kertoi omaa kieltään siitä, miten usean Klubi-lainan puuttuminen näkyy RoPS:n pelissä. Toki kotijoukkueen vahvuudestakin puuttui useampi tärkeä pelimies, mutta helsinkiläisten rosterin laajuus takaa sen, että pelin taso ei kentällä juurikaan muutu, varsinkaan kun vastustaja ei ole sarjan kärkipäätä. RoPS jatkaa näin sarjan viimeisenä, mutta maaottelutauon jälkeen sen tulee viimeisessä neljässä runkosarjan ottelusta periaatteessa lähes tulpattava kauden pistesaldonsa, jotta Napapiirillä on mahdollista nähdä Veikkausliigaa myös kaudella 2021. Kotonaan RoPS kohtaa FC Lahden ja SJK:n ja vieraissa TPS:n ja HIFK:n. Varsinkin vierasottelu Turussa on eräänlainen vedenjakaja loppukautta ajatellen.  

Seuraavan kerran RoPS pelaa siis vasta maaottelutauon jälkeen torstaina 15.10. jolloin pohjoiseen vieraaksi saapuu FC Lahti. Ottelu pelataan Rovaniemen keskuskentällä poikkeuksellisesti klo 18.00 alkaen. 

Teksti ja kuva: M.N.