Näytetään tekstit, joissa on tunniste PK-35. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PK-35. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. heinäkuuta 2021

RoPS ansaittuun voittoon vieraspelissä

RoPS puolustamassa tiiviisti omalla kenttäpuoliskollaan.
Rovaniemen Palloseura kohtasi lauantaina Pihlajanmäen MagneCit Areenalla paikallisen PK-35:n 426 katsojan edessä. Vauhdikkaasti alkanut kamppailu päättyi lopulta 1-3 (1-3) lukemiin, joiden ansiosta RoPS jatkoi hyvää virettään Ykkösessä. Voiton myötä sinipaidat ovat nyt toisena sarjassa 20 pisteellään 13 ottelusta.

RoPS matkasi etelään joukkueella, josta puuttuivat edelleen tutut nimet sekä mm. Eerik Kantola, Jarkko Luiro ja Veka Pyyny. Joukkuetta vaivaavat tällä hetkellä muutamat loukkaantumiset ja kesäflussakin piti pari miestä kamppailusta sivussa. Näin varsin kapealla penkillä nähtiin RFA:sta tutut Sampo Ala-Iso, Riku-Veli Niska ja Lauri-Eemil Vetri. Kuluvan viikon aikana RoPS:ssa ovi on käynyt tiuhaan tahtiin. Uutena miehenä vahvuuteen saatiin ghanalainen Geoffrey Acheampong, joka aloitti ottelun niin ikään penkkivahvuudessa. Sen sijaan seuran jättivät niin kapteeni Jonathan Vervoort kuin Sami Sipolakin eli vahvistuksille varsinkin puolustuspäähän on loppukautta ajatellen tarvetta. Kotijoukkue PK-35 lähti otteluun hyvässä terveystilanteessa, sillä kokoonpanosta olivat poissa vain Jaakko Lepola ja Romy Nevalainen. Näin kentällä nähtiin mm. Otto-Pekka Jurvainen, Pauli Kuusijärvi, Jonathan Muzinga sekä Eetu Puro.

Roiha osui jälleen kahdesti ja kaunisteli kauden maalimääränsä jo seitsemään osumaan.
Ottelu käynnistyi sinpaidoilta räjähtävästi, sillä jo toisella peliminuutilla pallo oli kotijoukkueen verkossa. Tilanne rakentui oikealta, jossa pallo pelattiin Vertti Hänniselle. Keskikenttämies nousi kohti päätyrajaa ja keskitti takaviistoon Simo Roihalle, joka jatkoi pallon ohi PK-vahti Toni Korkiakosken ja tilanne oli 0-1! Toinen osuma näki päivänvalon seitsemännellä peliminuutilla. Tällöin Mohammed Adamsin pitkä syöttö tavoitti nousevan Tuomas Kaukuan, joka tarjoili maalin eteen Roihalle, jolla oli helppo työ sijoittaa peliväline verkon perukoille ja ottelun lukemiksi jo 0-2! Tämän jälkeen kotijoukkue heräsi viimein peliin. Yhdeksännellä peliminuutilla Patrick Aaltonen keskitti oikealta hyvin ja Muzinga puski maalin edestä noin metrin yli kohteestansa eli RoPS-maalista. 12. minuutilla kotijoukkue sai puolestaan vapaapotkun vasemmalta. Daniel Rantasen antama vapari kulkeutui lopulta takakulmalle Gerald Benille, joka jatkoi pelivälineen maaliin ja tilanne oli hetkessä 1-2. 19. minuutilla kotijoukkue sai oikean kautta rakennettua painetta RoPS-maalille Didis Lutumba-Pitahin puolittaisen puolustamisen avittamana, mutta lopulta sinipaidat saivat puretua tilanteen väljemmille vesille. Viisi minuuttia tästä ja Lutumba-Pitah oli ns. hyvänteossa, kun hän oli päättämässä nopeaa hyökkäystä. Laitalinkin yritys Kaukuan esityöstä meni kuitenkin hieman oikealta PK-maalin ohi ja kotijoukkueen fanit saivat huokaista syvään helpotuksesta.

32. minuutilla Nino Roffelsen löysi syötöllään maalivahdin alueelta Otto Kemppaisen, joka kaadettiin sääntöjen vastaisesti ja ottelun erotuomari Jesse Salo näytti heti palloa pilkulle. Pallon taakse asteli Vertti Hänninen, joka kylmän viileästi sijoitti pelivälineen maalin vasempaan kulmaan ja tilanne oli näin ilahduttavasti jo 1-3! 39. minuutilla Arttu Aurasen hyvä kierteinen pallo löysi Benin pään, mutta amerikkalaiskärkimiehen pusku suuntautui suoraan Miikka Mujusen käsiin. 42. minuutilla nähtiin kamppailun ensimmäinen vaihto, kun Kaukua ei enää pystynyt jatkamaan ottelua ja hänet kentällä korvasi uusi tuttavuus Acheampong. Pari minuuttia kentälle tulonsa jälkeen Acheampong pelasi hyvin yhteen Luka Kuittisen kanssa vapauttaen topparin oivaan vetopaikkaan. Tämän tilanteen Korkiakoski torjui kuitenkin varmasti yli päätyrajasta. Näin tauolle siirryttiin 1-3 tilanteessa

Toinen 45-minuuttinen alkoi melko tasaisissa merkeissä ja huippupaikkoja ei alussa nähty kummassakaan päässä kenttää. RoPS antoi kotijoukkueella pallonhallinnan, mutta piti peliä hyvin kontrollissaan ja näin punapaidat eivät juuri päässeet mellastamaan Mujusen maalille. Tunnin pelin kohdalla nähtiin sinipaitojen toinen vaihto, kun Miska Ylitolva tuli vaihdosta kentälle korvaten laidalla Lutumba-Pitahin. 65. kotijoukkueen Muzinga pääsi puskemaan Bruno Rodriguesin esityöstä, mutta tälläkin kertaa pallo viuhui selvästi maalin yli. Minuutti tästä ja kotijoukkue rakensi hyvän paikan oikealta, mutta Ben ei aivan yltänyt maalin edestä kurottamaan palloon ja RoPS sai huokaista helpotuksesta. 74. minuutilla puolestaan Rodrigues pääsi puskemaan Aurasen keskityksen jälkeen, mutta tälläkin kertaa peliväline suuntautui RoPS-maalin ohi. Ottelun loppua kohden kotijoukkue painoi peliä kohti vieraiden maalia, mutta RoPS kesti paineen hyvin, eikä ollut vaikeuksissa pitää johtoasemaansa. 86. minuutilla Mikko Mannila laittoi vielä tuoreita jalkoja kentälle, kun Ykkösen debyyttiinsä kentälle kirmasivat sekä Sampo Ala-Iso että Riku-Veli Niska. Lopussa RoPS kontrolloi hyvin palloa ja piti kotijoukkueen poissa omasta päädystään. Näin reilun kolmen lisäaikaminuutin jälkeen ottelun tuominnut Jesse Salo vihelsi pelin päättyneeksi lukemiin 1-3 (1-3) ja pisteet matkasivat ansaitusti Napapiirille.

Lauantain kamppailussa RoPS oli valmis peliin heti alusta alkaen ja joukkueen suoraviivainen ja nopea peli selvästi yllätti PK-35:n. Simo Roihan huikea maalivire jatkui tässäkin pelissä ja tällä hetkellä Roihan pelaamisesta suorastaan hehkuu itsevarmuus ja usko omaan tekemiseen. Myös koko muu joukkue pelasi pääkaupunkiseudulla varsin mallikkaasti ja luotto nuoriin pelaajiin alkaa tuottamaan tulosta. Ghanalainen Geoffrey Acheampong oli heti selkeä vahvistus ja sai vyölleen reilut 45 minuuttia viheriöllä. Pelin yhteydessä kuultiin myös, että seura on etsinyt kuumeisesti vahvistuksia joukkueeseen ja jos asiat menevät suunnitellusti, voidaan ensi viikolla kuulla uutisia tältä rintamalta. Myös loukkaantuneiden pelaajien listalta on lähiaikoina odotettavissa pelaajia takaisin mukaan joukkueen pelivahvuuteen

RoPS:n vaihdot ottelussa:

42. Tuomas Kaukua - Geoffrey Acheampong 

60. Didis Lutumba-Pitah - Miska Ylitolva

86. Otto Kemppainen & Vili Saarikoski - Sampo Iso-Ala & Riku-Veli Niska

Seuraavan kerran RoPS pelaa keskiviikkona 28.7., jolloin Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu kauden hyvin aloittanut Musan Salama Porista. Ottelu pelataan viikko-ottelulle tuttuun tapaan klo 18.30. Tsemppiä peliin siniset, jatketaan siitä mihin lauantaina jäätiin eli voittojen viitoittamalla tiellä! 

Teksti: M.N.

Kuvat: M.N. & Ruutu

maanantai 17. toukokuuta 2021

RoPS nousi voitolla sarjakärkeen

RoPS juhlii Vujaklijan tekemää 2-0 osumaa.
Rovaniemen Palloseura kohtasi sunnuntaina Ykkösen kamppailussa pääkaupunkiseudulta pohjoiseen matkanneen PK-35:n 400 katsojan edessä. Melko mukavassa kevätsäässä käyty kamppailu päättyi lopulta kotijoukkueen 2-0 (1-0) voittoon, jonka myötä RoPS siirtyi sarjakärkeen seitsemällä pisteellään kolmesta ottelusta.

RoPS pääsi alkukauden otteluruuhkassa peliin kokoonpanolla, josta puttuivat edelleen Elmeri Hirvonen ja Jussi Niska, joka joutuu polven tähystykseen ja on näin poissa joukkueen vahvuudesta ainakin muutaman viikon ajan. Myös joukkueen päävalmentaja Mikko Mannila ei ollut pelissä mukana perhesyiden vuoksi. Näin vetovastuu joukkueen käskyttämisestä siirtyi Olli-Pekka Piisilälle. Muutoksia kokoonpanoon oli tehty kaksi kappaletta sitten torstain JIPPO-voiton. Vertti Hänninen ja Veka Pyyny oli nostettu avaukseen uusina miehinä ja näin penkillä aloittivat sekä Sacha Petshi että Simo Roiha. PK-35 matkasi Rovaniemelle joukkueella, josta puuttuivat pelikieltoinen Charles Katashira, Otto-Pekka Jurvainen, Tomi Kurvinen, Jaakko Lepola sekä Joona Rahikka. Jos muutamia nimiä haluaa joukkueesta nostaa esiin, niin mm. Marko Koskinen, Pauli Kuusijärvi, Ville Salmikivi, Esa Terävä sekä pohjoisessakin testissä käynyt Eetu Puro. Kim Raimilla onkin käsissään joukkue, josta löytyy rutkasti pääsarjakokemusta. 

Hännistä ja muita RoPS:n pelaajia hymyilyttää ottelun avausmaalin jälkeen.


Ottelu starttasi kotijoukkueen aktiivisella pelillä. Ensimmäinen vaihto nähtiin myös heti alussa neljännellä peliminuutilla, kun vieraiden maalivahti Toni Korkiakoski loukkasi nivustaan ja näin tolppien väliin asteli vaihtopenkiltä Atte Paunio. 17. minuutilla Nino Roffelsenin oikealta antama vapaapotku löysi maalilta Mohammed Adamsin pään, mutta tämän PK-35:n puolustus onnistui purkamaan lopulta keskikentälle. Minuutti tästä ja vieraiden Yassin Adam nousi vahvasti vasenta kaistaa pitkin ja ampui noin 15 metristä pallon maalin oikeaan tolppaan. Ottelun avausosuma oli vain senttien päässä! 30. minuutilla nähtiin kuitenkin onnistuminen ja vieläpä kotijoukkueen toimesta. Tilanteessa vastustajan huono purku suuntautui suoraan Didid Lutumba-Pitahille, joka syötti pelivälineen keskelle Vertti Hänniselle. Nuori 18-vuotias keskikenttämies siirsi pallon oikealle jalalleen ja laukoi lähes 25 metristä huikean vedon maalin vasempaan nurkkaan ohi Paunion ja tilanne oli näin 1-0! Vielä puoliajan loppuhetkillä Adam pääsi hyvään paikkaan, mutta hänen yrityksensä viuhui hieman yli Miikka Mujusen vartioiman RoPS-maalin. Näin tauolle siirryttiin lukemissa 1-0.

RoPS:n puolustus viimeisenä lukkonaan Miikka Mujunen pelin tuoksinnassa.

Toinen 45-minuuttisen ensimmäinen huippupaikka rakentui vierasjoukkueen toimesta, kun Gerald Ben pääsi puskemaan maalin edestä. Tämän yrityksen Mujunen kuitenkin torjui hienosti päätyrajasta yli. Tilannetta seuranneen kulmatilanteen päätteeksi Mujunen esitti vielä toisen paraatipelastuksen maaliviivalta ja näin kotijoukkue säilyi maalin johtoasemassaan. 67. minuutilla nähtiin sitten Tuomas Kaukuan taidonnäyte. Keskikenttämies liukui ensi pallon itselleen, harhautteli pari pelaajaa perään ja nousi vahvasti pitkin vasenta laitaa kohti päätyä. Lopuksi hän keskitti nappisyötön maalilla vapaana olleelle Srdjan Vujaklijalle, joka pääsi puskemaan pallon verkon perukoille ja tilanteeksi 2-0. Upea maali ja vielä upeampi esityö! Viitisen minuuttia tästä ja Roffelsenin antama vapaapotku löysi maalin läheisyydestä Simo Roihan, mutta kärkimiehen yritys meni kohti Pauniota, joka nappasi pallon helposti hyppysiinsä. Ottelun loppupuolella vieraat yrittivät painaa peliä kohti RoPS:n päätyä, mutta kovin suurta vaaraa he eivät saaneet rakennettua hyvin organisoitujen sinipaitojen maalille. Ja ne tilanteet mitkä he saivat rakennettua, ne Mujunen ja RoPS-puolustus hoitivat väljemmille vesille. Näin ottelu päättyi lukemiin 2-0 (1-0) ja kotijoukkueen kannattajien juhlat saivat alkaa. 

Sunnuntain ottelu tarjosi hyvää jalkapalloviihdettä paikalle saapuneille ja kotikatsomoissa peliä jännittäneille. RoPS jatkoi hyviä otteitaan ja ansaitsi voittonsa, vaikka vierasjoukkue PK-35:llä oli myös omat hetkensä ottelussa varsinkin lukuisten kulmapotkutilanteiden muodossa. Kokonaisuudessaan sinipaidat olivat kuitenkin vahvempi osapuoli kentällä ja tämän todistavat myös numerot taululla. Vieraiden joukkue pelasi paikoin melko kovaa ja hieman myöhässä, mutta tähän ottelun tuominnut Mikko Leino ei reagoinut ottelun alkupuolella juuri ollenkaan. Pelin edetessä pilli ja keltainen korttikin löysivät hänenkin repertuaariinsa. Näkyvin pelaaja raitapaidoilta oli kärkäs Yassin Adam, joka pääsi muutamaan otteeseen vetopaikkaan ja kolisutteli kertaaleen tolppaa. 

Kotijoukkue onnistui kautta linjan. Esimerkiksi Vujaklija oli maalinsa lisäksi vahva niin puolustus- kuin hyökkäyspään pääpalloissa ja pelasi muutenkin aktiivisesti. Kaukua puolestaan jatkoi vahvaa alkukauttaan, osoitti monipuolisuuttaan ja tarjoili illan kruunuksi upeasti 2-0 osuman serbikärjelle. Nino Roffelsen näkyi myös kentän molemmissa päissä ja RoPS:n topparikolmikko pelasi tasapainoisen ottelun. Roiha rauhoitti kentälle päästyään peliä ja ennen kaikkea teki vastustajan pelin avaamisesta astetta vaikeampaa omalla työskentelyllään. Myös Mujunen maalillaan esitti selkeästi parhaan pelinsä sinipaidoissa tehden pari huipputorjuntaa. Bonuksena vielä Hännisen upea maali kaukolaukauksella ja muutenkin plusmerkkiset otteet, jotka varmasti antavat nuorelle pelaajalle lisäpaukkuja tuleviin kamppailuihin. Ja mikä hienointa, kotikannattajat saivat todistaa keskuskentällä pitkästä aikaa RoPS:n voittoa. Tätä on odotettu ja seuraavaa kotivoittoa tuskin tarvitsee kovin pitkään odottaa, jos ja kun joukkueen edesottamukset jatkavat alkukaudesta nähtyä nousujohteista suuntaansa viheriöllä.

RoPS:n vaihdot ottelussa:

46. Otto Kemppainen - Sami Sipola

68. Veka Pyyny - Simo Roiha

80. Srdjan Vujaklija & Vertti Hänninen - Jarkko Luiro & Vili Saarikoski

Seuraavan kerran sinipaidat pelaavat tulevana lauantaina (22.5.), jolloin vastaan Porin Stadionilla klo 17.00 alkavassa ottelussa asettuu kahdella tasapelillä ja yhdellä tappiolla kauden avannut Musan Salama. Tsemppiä peliin RoPS, jatketaan voittojen tiellä!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Tuomas Kaukua - Keskikenttämies on noussut joukkueensa yhdeksi näkyvimmistä ja näyttävimmistä pelaajista ja sunnuntain kamppailu oli jälleen oiva esimerkki tästä. 

lauantai 17. syyskuuta 2016

RoPS väänsi pakkovoiton PK-35:stä

Ruuhkaa hyvin pelanneen Daniel Kollarin maalin edessä.

Rovaniemen Palloseura kohtasi perjantai-iltana vantaalaisen sarjajumbo PK-35:n kotoisella keskuskentällään. Syksyisessä säässä pelatun kamppailun voitti vaivoin kotijoukkue RoPS Juha Pirisen rangaistuspotkumaalin ansiosta. Ottelua perjantain iltavaloissa seurasi 1323 maksanuttta katsojaa.

Ricardo piti maalinsa koskemattomana.
Kotijoukkue oli tällä kertaa tehnyt muutamia muutoksia kenttämiehitykseensä, Michael Mravec sekä Ville Saxman olivat edelleen sivussa pelaavasta kokoonpanosta. Maalissa aloitti Ricardo (kuvassa) ja puolustuslinjassa debytoi nuori Lassi Järvenpää. Vierailijoilta puuttui useita pelaajia kapteeni Konsta Rasimuksen johdolla. Sen sijaan Ymer Xhaferi teki paluun ottelussa pelaavaan kooonpanoon.

RoPS aloitti ottelun totutun ärhäkkäästi. Painetta saatiin rakennettua vastustajan päätyyn ottelun alkuhetkillä. Kun näistä paikoista ei saatu toimitettua palloa vieraiden maaliin, alkoi RoPS:n peli hidastumaan. RoPS siirtyi PK-35:n pelivauhtiin ja vierasjoukkue alkoi saada myös otetta peliin, vaikka varsinaisia vaarapaikkoja ei nähty kummassakaan päässä. Paikoittain peli oli hyvin unettavan näköistä. RoPS yritti iskeä tiiviisti puolustavaa vantaalaisjoukkuetta päin. Paikottain tuli mieleen aiemmin kesällä pelattu RoPS-Lahti -peli, missä kotijoukkueella oli samanlaisia vaikeuksia murtaa vastustajan puolustuslinjaa. Ensimmäisen jakson lähestyessä puolta tuntia PK-35:n Leo Väisänen veti Juha Pirisen nurin rangaistusalueella. Rangaistuspotkua asettui ampumaan totutetusti Robert Taylor. Toteutus oli tällä kertaa kuitenkin heikko. Hän ampui laukauksen keskelle maalia ja  PK-35:n maalivahti Daniel Kollar torjui yrityksen helposti. Tilanteen jälkeen vieraat saivat lisää itseluottamusta saaden omaa peliänsä kulkemaan huomattavasti pelin alkua paremmin. Mitään erityisen vaarallista ei kuitenkaan nähty ja näin tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Pirinen ratkaisi voiton RoPS:lle.
Toisella 45-minuuttisella peli jatkui samalla kaavalla. Tällä kertaa niin päin, että kotijoukkue RoPS joutui myös keskittymään oman maalinsa varjeluun. Kotijoukkue kuitenkin puolusti hyvin tilanteet ja tilanne säilyi tasaisena pitkään. Kotijoukkue suoritti ensimmäisen vaihtonsa 58. minuutin kohdalla John William Oluremin korvatessa tehottomasti esiintyneen Albert Prosan. Tämä vaihto piristi väliaikaisesti kotijoukkueen peliä. Pian tämän jälkeen syntyikin ottelun ratkaisu. Korkealle noussut Pirinen (kuvassa) kaadettiin toistamiseen rangaistusalueella, nyt Olatuga Ojemben toimesta. Pirinen oli etukäteen päättänyt, että hän ampuu rangaistuspotkun, koska Taylor oli missannut ensimmäisen rangaistuspotkun. Pirinen ampuikin pallon lujaa verkon perukoille ja tilanne muuttui lukemiin 1-0! Heti tämän jälkeen kentällä näkyi, että kotijoukkueen peli vapautui ja vain huono viimeistely säästi vieraat seuraavilta takaiskuilta. 75. peliminuutin kohdalla Mika Mäkitalo korvasi kentällä kovasti ahertaneen Eetu Muinosen. Ja melkein perään PK-35 vaihtoi Daniel Rantasen Heidarin tilalle. Kotijoukkue suoritti viimeisen vaihtonsa 82. peliminuutilla, kun loukkaantumisesta toipunut Aapo Heikkilä korvasi hyvän debyyttiottelunsa sinipaidassa pelanneen Lassi Järvenpään. Kotijoukkueelle ongelmia toi José Antonio Galánin toinen keltainen kortti 85. minuutin kohdalla. Täten hänet poistettiin kentältä. Kotijoukkueen valmentaja Juha Malinen harmitteli ottelun jälkeen tätä tapahtumaa ja totesi, että häntä olisi tarvittu seuraavassa pelissä. Ottelun lopun kotijoukkue pelasi taktisesti hyvin, vaikka muutama vaarallinen tilanne RoPS:n maalin suulla nähtiinkin. Näin perjantai-illan kamppailu päättyi kotijoukkueen 1-0 (0-0) voittoon, jonka ansiosta RoPS nousi tasaisessa sarjassa jo kolmannelle sijalle.

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Juha Malinen myönsi ottelun olleen tasoltaan heikko, mutta tulos oli hyvä kotijoukkueen voittaessa ottelun. Seuraavaan otteluun Malinen lupasi yllätyksen siihen, miten keskushyökkäys hoidetaan. Aika näyttää millainen yllätys on tulossa. Kokonaisuutena ottelun taso jäi tällä kertaa niin heikoksi, että en muista nähneeni pitkään aikaan näin unettavaa ottelua keskuskentällä. Toivoa sopii, että kauden loput pelit tuovat esiin iloisemman ja yritteliäämmän Palloseuran. Seuraavan kerran RoPS pelaa keskiviikkona 21.9. kohdaten mitalitaistelujen kannalta tuiki tärkeässä ottelussa HJK:n klo 18.30 alkavassa ottelussa. Tästä ottelusta vähintään piste ja  RoPS:n mitalihaaveet pyvyvät hyvin elossa. Voitolla RoPS tiivistäisi sarjan kärkeä entisestään.

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Juha Pirinen - jaksoi puurtaa laidallaan, hankki ottelussa kaksi rangaistuspotkua kotijoukkueelle, joista toisen laukoi itse verkon perukoille. Ilokseni voin sanoa, että jälleen kerran vakuuttajaa oli vaikea valita, koska esimerkiksi Jarkko Lahdenmäki pelasi vahvan pelin puolustuksen keskustassa.

Teksti: I.N.
Kuvat: M.N. 

lauantai 25. elokuuta 2012

RoPS nousee takaisin Veikkausliigaan

Rovaniemen Palloseuran nousu takaisin Veikkausliigaan sai sinetin jo kuusi kierrosta ennen sarjan päättymistä joukkueen voittaessa 21. pelikierroksen kärkiottelussa PK-35:n 427 katsojan edessä Faith Friday Obilorin tekemällä maalilla.

Rovaniemen Palloseura lähti vierasotteluun PK-35:tä vastaan lähes parhaalla kokoonpanollaan, ainoastaan pelikieltoinen Tuomo Könönen puuttui pelaavasta kokoonpanosta. Ottelun alussa seitsemännellä peliminuutilla RoPS joutui vaihtamaan kentältä pois Victor Turcioksen ja hänen tilalleen kentälle kirmasi Joonas Pennanen. 32. peliminuutilla RoPS joutui tekemään jo toisen vaihtonsa, kun Mika Lahtinen vaihdettiin kentältä sivuun. Hänen paikkansa kentällä otti Toni Vesala. Ottelun ensimmäinen todellinen maalitilanne ja ratkaisupaikkakin nähtiin 38. peliminuutilla, jolloin PK-35 sai rangaistuspotkun. Tilanteessa avustava erotuomari näki Antti Peuran rikkoneen PK:n pelaajaa aivan rangaistusalueen nurkalla. Pallon taakse astellut Otto-Pekka Jurvainen sai kuitenkin hämmästellä Mikko Vilmusen hienoa venytystä ja näin tilanne säilyi maalittomassa 0-0 tilanteessa. Juuri ennen taukovihellystä vierailija RoPS pääsi rokottamaan, kun Jose Manuel Riveran antama vapaapotku tavoitti Faith Friday Obilorin, joka viimeisteli 0-1 vierasjohtolukemat. Melko nopeasti maalin jälkeen kuultiin päätuomari Vesa Hätilän taukovihellys.

Toisella puoliajalla peli oli hyvin RoPS:n kontrollissa ja PK-35 ei missään vaiheessa päässyt uhkaamaan vierasjoukkueen johtoasemaa. Kotijoukkue teki toisella puoliajalla kaikki kolme vaihtoaan ottamalla kentälle Jukka Santalan, Ikenna Ikegwuonun sekä Esa terävän, mutta hekään eivät saaneet mitään ratkaisevaa kentällä aikaan. Näin ottelu päättyi 0-1 (0-1) lukemiin ja Rovaniemen Palloseuran nousujuhliin.

Koko kauden tappioitta edennyt RoPS johtaa kuusi kierrosta ennen sarjan päätöstä Ykköstä lähes murskaavasti 19 pisteen erolla ja on näin varmistanut nousunsa ensi kaudeksi Veikkausliigaan ennätysnopeasti. Tuskinpa moni unelmoi tällaisesta kaudesta seuratessaan tahmeasti edenneitä RoPS:n harjoituspelejä kauden kynnyksellä. Joukkue on kauden mittaan osoittanut olevansa sarjan paras joukkue ja sitä kuvaa myös se fakta, että RoPS on pystynyt napsimaan tärkeitä pisteitä jokaisessa pelaamassaan ottelussa, kun taas sen pahimmat kilpailijat ovat kompastelleet kauden edetessä. Näin joukkueen nousu on täysin ansaittu. Jos ja kun joukkueen runko pysyy kasassa ja seurajohto pystyy hankkimaan Napapiirille muutaman täsmähankinnan ensi kaudeksi, on RoPS:lla täysi mahdollisuus muuttua hissijoukkueesta Veikkausliigan vakiojoukkueeksi.

Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana keskiviikkona, jolloin se kohtaa kotikentällään nimihirviö FC KooTeePee:n. Ottelu pelataan Rovaniemen keskuskentällä klo 18:30 alkaen.

Teksti ja kuva: M.N.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

RoPS venyi lisäajalla vajaamiehisenä tasapeliin

Rovaniemen Keskuskentällä pelattiin Miesten Ykkösen 12. kierroksen ottelu Rovaniemen Palloseuran ja Vantaan PK-35:n välillä. Ottelussa nähtiin komea vierailijoiden johtomaali, harvinaisen paljon harhasyöttöjä, ulosajo ja lisäajalla tullut kotijoukkueen tasoitus. Kotijoukkueella oli ottelussa enemmän maalintekopaikkoja, mutta ottelun loppulukemat olivat 1-1 (0-0).

RoPS aloitti edellisiin kotiotteluihin verrattuna aktiivisemmin ja pyrki pallon hallintaan. Ensimmäinen tilanne tuli kotijoukkueelle 9. minuutin pelin jälkeen, jolloin Ebrima Sohna ampui pelivälineen 25 metristä yli PK-35:n maalin. Seuraava vaarallinen tilanne tuli Jose Manuel Riveran kulmapotkusta, mutta PK-35:n puolustus korjasi pallon väljemmille vesille maalin edestä. Rivera pelasi ottelussa hyökkääjän paikalla, mikä ei näyttänyt sopivan miehelle. RoPS kaipasikin hyökkäykseen vaihtopenkillä aloittanutta Aleksandr Kokkoa tai kuumesairasta Mika Lahtista. Lisäksi keskialueen kova työntekijä Tuomo Könönen oli kuumesairauden vuoksi sivussa. RoPS:lla oli vielä noin 40. minuutin pelin jälkeen paikka siirtyä johtoon, mutta maaliedushässäkässä ruuti oli märkää kotijoukkueen Emenike Mbachulla ja Victor Turcioksella. Puoliajalle mentiin maalittoman tasatuloksen myötä.


Toinen jakso alkoi vierailijoiden hallinnalla ja he saivatkin muutamaan otteeseen erikoistilanteita kulmapotkujen muodossa. Kotijoukkueen kannalta tärkeä vaihto tuli 53. minuutin pelin jälkeen, jolloin vasempana laitalinkkinä pelannut Joonas Pennanen kirmasi vaihtoon ja kentälle tuli hyökkääjä Aleksandr Kokko. Rivera siirtyi kymppipaikalle, josta laidalle siirtyi Tuomas Tyystälä. Ottelun upein yksilösuoritus nähtiin 63. minuutin jälkeen, kun vierailijoiden Ymer Xhaferi laukoi pelivälineen hieman rangaistusalueen ulkopuolelta maalin oikeaan yläkulmaan ja Mikko Vilmunen RoPS:n maalissa oli voimaton. RoPS:n puolustuspelaaminen tilanteessa oli heikkoa ja laukausta ei tultu blokkaamaan. Victor Turcios antoi harhasyötön ennen vetoa. Tilanne oli 0-1.



Ottelua oli pelattu 73. minuuttia, kun vierailijoiden rangaistusalueelle noussut Ndukaku Alison oli avopaikassa mutta ei osunut palloon. Hieman myöhemmin Kokko veti viuhuvan kudin, mutta vierailijoiden maalivahti torjui tilanteen. Ottelun loppuhetkillä RoPS:n toppari Obilor nostettiin voittamaan pääpalloja RoPS:n hyökkäykseen, mutta otti turhan punaisen kortin 89. minuutin jälkeen puskiessaan vierailijoiden Tomi Nymania. Obilor on seuraavat kaksi ottelua pelikiellossa. Kotijoukkueen Ebrima Sohna otti keltaisen myös hieman aikaisemmin ja ei ole seuraavassa vieraspelissä mukana keskiviikkona FC KooTeePee:tä vastaan. Ottelu oli jo lisäajalla, kun pallo pomppi hieman onnekkaasti maalin edessä kytänneelle Aleksandr Kokolle, jolla oli helppo työ siirtää pallo verkkoon. Kotijoukkueen kannattajat olivatkin tyytyväisiä viime hetken tasoitukseen. Ottelussa oli merkillistä se, että PK-35:n vaihtopenkiltä ilmeisesti heidän kakkosvalmentajansa innostui hakkaamaan muovipleksillä suojattua koppia tunteiden kuohinnassa niin rajusti, että muovipleksi hajosi. Tilanteen lisätoimenpiteistä toimituksella ei ole tietoa.

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa PK-35:n maalintekijä Ymer Xhaferi oli tyytyväisen oloinen mies. Hän kertoi, että tuli fiilis ampua ja tällä kertaa sattui osumaan. Xhaferin mielestä vierailijat onnistuivat aika ajoin pelissään varsin hyvin. Kotijoukkueen maalintekijä Aleksandr Kokko sanoi, että RoPS taisteli hyvin ja RoPS ei tule häviämään koko kaudella yhtään ottelua. Kokko kertoi harmissaan myös, että on kärsinyt pienistä vammoista pitkin kautta ja ei ole juurikaan pystynyt harjoittelemaan joukkueen mukana. RoPS:n valmentaja Kari Virtasen mielestä ensimmäinen jakso pelattiin ihan ok peliä ja kotijoukkueella oli paikkansa johto-osumaankin. Virtanen harmitteli hieman puolustusvirheiden avittamaa vierailijoiden avausosumaa. Virtanen kertoi lehdistötilaisuudessa myös, että pelitahti Miesten Ykkösessä on liian tiivis. Vierailijoiden valmentaja Pasi Pihamaan mukaan kotijoukkueella oli muutama paikka ottelussa enemmän tehdä maali, mutta Xhaferi sai unelmavedon osumaan. Pihamaan mukaan ottelu oli kuitenkin kasvojen pesu verrattuna edelliseen heikkoon kotiotteluun verrattuna, jolloin vastassa Vantaalla oli FC Viikingit.


Paitsion ottelun vakuuttaja (kotijoukkue): Antti Peura -taisteli, repi ja riisti mallikkaasti läpi ottelun.


Otteluraportin tarjosi Intersport Rovaniemi


Teksti: M.L.