maanantai 30. toukokuuta 2022

RoPS tasasi pisteet JS Herculesin kanssa

RoPS juhlii Tatu Lakelan onnekasta tasoitusmaalia.
Rovaniemen Palloseura kohtasi sunnuntai-illan Kakkosen kamppailussa kotikentällään oululaisen JS Herculesin 288 katsojan edessä. Katsojamäärään ei siis vaikuttanut edes kultaleijonien ottelu, joka starttasi samoilla sekunneilla sinipaitojen pelin päättyessä. Itse ottelu tarjosi yhteensä neljä maalia, kaksi molemmille joukkueille ja näin pisteet jaettiin maalein 2-2 (1-1).

RoPS lähti kotiotteluun vajaamiehisenä, sillä pienet loukkaantumiset ovat vaivanneet sinipaitoja läpi alkukauden. Tällä kertaa sinisten avauksessa nähtiin mm. Veeti Wimmer, Oumar Balde sekä kapteenin nauhaa kantanut Eerik Kantola. JS Hercules matkasi keskuskentälle joukkueella, josta mainittakoon mm. Valtteri Kovalainen, Joona Kähkönen ja Santeri Ukkola. 

RoPS puolustamassa kulmatilannetta.
Ottelu käynnistyi melko tasaisissa merkeissä. Kolmannella peliminuutilla poikeuksellisesti laitapaikin paikalla pelannut Kimi Isometsä näytti osaamistaan kuljettamalla palloa ylös puoli kenttää, mutta lopullista ratkaisua tilanteesta ei kuitenkaan saatu aikaiseksi. Kymmenen minuutin kohdalla puolestaan Eetu Venäläinen pääsi laukomaan oikealta, mutta kärkimiehen yritys meni parisen metriä vasemmalta ohi. 16. minuutilla keskuskenttä sai tummia pilviä ylleen. Silloin pallo pelattiin maalin edustalle Jyri Vääräniemelle, joka jatkoi pelivälineen varmasti etukulmasta ohi RoPS-vahti Lauri-Eemil Vetrin. Näin tilanne oli 0-1. Minuutti tästä ja Kantola avasi ylös Mikke Kiljuselle, mutta laitahyökkääjä jatkoi pallon tilanteessa selvästi yli maalin. Mutta 28. minuutilla sinipaidat tulivat tasoihin. Tällöin RoPS sai vapaapotkun noin 35 metristä ja pallon taakse asteli Tatu Lakela. Keskikenttämiehen ehkäpä keskitykseksi tarkoitettu vapari leijasi kuitenkin yllättävästi ohi Hercules-vahti Aleksanteri Patrosen ja tilanne oli yhtäkkiä tasan 1-1! Puoliajan lopussa vieraat saivat vielä rakennettua pari kohtuullista paikkaa, mutta nämä sinipaidat selvittivät varmasti ja tauolle poistuttiin tasatilanteessa 1-1.

Kotijoukkue luomassa painetta Herkun maalille.
Toinen 45-minuuttinen alkoi niin ikään tasaisissa merkeissä ja monet odottivat kotijoukkueen ratkaisevan pelin itselleen. Oululaiset olivat kuitenkin asiasta eri mieltä ja ottivat peliä haltuunsa. RoPS:n peli sen sijaan ei löytänyt pitkään uomiaan ja hyökkäykset menivät puskemiseksi kohti vastustajaa, mikä avasi vaarallisia vastahyökkäyksiä Herculesin pelaajille. 68. minuutilla vieraat sitten iskivät toistamiseen. Jaakko Hanhinevan matala keskitys vasemmalta kulkeutui Vääräniemen hipaisun jälkeen Rasmus Myllykselle maalin takakulmalle, josta vähemmän kuuluisalla Myllyksellä oli helppo työ viimeistellä johto-osuma. Kymmenen minuuttia tästä ja johto-osuman tehnyt Myllys pääsi laukomaan, mutta hieman vasemmalta maalin ohi vaihdosta kentälle tulleen Jegor Petrishin estelyistä huolimatta. Loppua kohti kotijoukkue alkoi vängällä kääntämään peliä kohti vieraiden maalia nostamalla mm. Eelis Taskelan ylös voittamaan kaksinkamppailuja ja pääpalloja. 88. minuutilla nähtiin sitten tasoitus ja tälläkin kertaa tilanne rakentui reilusta 30 metristä annetusta vapaapotkusta. Lakelan ja Kirill Bullatin juonima vapaapotku meni pelaajajoukon läpi Aapo Savolaiselle, joka pääsi sijoittamaan pelivälineen varmasti maalin oikeaan alakulmaan. Näin tilanne oli tasan 2-2! Aivan ottelun loppuhetkillä Hercules sai vielä painetta RoPS-maalille ja mm. kulmapotkun, mutta tämän RoPS puolusti tarkasti ja näin ottelun tuominnut Tatu Korkalainen vihelsi pelin päättyneeksi tasalukemiin 2-2 (1-1).

Lakela avasi ottelussa RoPS:n maalihanat.
RoPS taisteli hienosti ja nousi jälleen kotikentällä tappioasemasta tasapeliin, vaikka nuori joukkue kärsikin tässä kamppailussa useista poissaoloista. JS Hercules näytti omaa vahvuuttaan viimeistelyssä, mutta toisaalta juoksuvoimaisuudessa oululaiset jäivät RoPS:n jälkeen. Huomionarvoista oli myös oululaisten jatkuva urputus ottelun päätuomarille. Esimerkiksi Vääräniemi käytti pelissä suurimmat energiansa suunsoittoon pelaamisen sijaan, vaikka maalin tekikin. Rovaniemeläiset eivät tähän valituskilpaan mukaan lähteneet. Joka tapauksessa tasapeli oli varmasti oikea lopputulos tästä ottelusta, Toivoa kuitenkin sopii, että seuraaviin otteluihin Palloseura saa mukaansa sairastuvalta vahvistuksia. Todennäköisesti ainakin Samuel Olabisi on silloin joukkueen vahvuudessa mukana. Se toisi rauhallisuutta ja voimaa alakertaan. Myös keskikentälle toivotaan lisävahvistuksia, sillä sunnuntaina RoPS pystyi hallitsemaan keskialuetta vain hetkittäin.

Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana torstaina, jolloin sinipaidat matkaavat vuorostaan Ouluun, nyt tosin OTP:n vieraaksi Castrenilla klo 18.30 alkaen pelattavaan kamppailuun. Tsemppiä peliin siniset, napataan silloin vieraista täysi pistepotti!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Tatu Lakela - maali ja paljon oikeita ratkaisuja läpi ottelun. Tällä menolla pelaa halutessaan ensi kaudella Kakkosta ylemmillä sarjatasoilla.

Teksti ja kuvat: M.N.