sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

RoPS nousi jälleen viime hetkillä tasoihin

Ruuhkaa RoPS:n maalinedustalla.
Rovaniemen Palloseura kohtasi kotikentällään lauantai-iltana vaasalaisen perinneseura VIFK:n kauden ennätysyleisön eli 302 katsojan edessä. Vauhdikas kamppailu päättyi pistejakoon maalein 2-2 (0-2), kun RoPS nousi kuin nousikin tasoihin jälleen ottelun loppuminuuttien tehokkaan pelinsä ansiosta.

RoPS lähti kotiotteluun kohtuullisessa terveystilanteessa. Aleksi Tannerin käytettävistä puuttuivat kuitenkin mm. keskikenttäpelaaja Riku-Veli Niska, Daniel Salmela, Lauri-Eemil Vetri ja Veeti Wimmer. Eelis Taskela puolestaan oli maajoukkueleirillä ja näin myös oli poissa kokoonpanosta lauantai-illan kamppailusta. Vierasjoukkue VIFK matkasi pohjoiseen kokoonpanolla, josta löytyivät mm. Ville Huuhka, Oscar Lindgren, Giuseppe Lo Giudice sekä Eddie Hiekkanen.

RoPS protestoi vahvasti 0-2 osuman syntyä, Pesonen heiluttelee korttia.

Ottelu käynnistyi vierasjoukkue VIFK:n vahvalla otteella. RoPS sen sijaan joutui alussa ottavaksi osapuoleksi. Vaasalaiset iskivätkin ottelun avasuosuman jo kymmenennellä peliminuutilla, jolloin Jonas Pitkäkangas katkaisi varmasti kotijoukkueen huolimattoman pallottelun keskialueen tuntumassa ja syötti laitaan Lubunga Etokalle. Laiturilla oli tilaa ja aikaa nousta kuudentoista sisälle ja sen hän käyttikin. Etokan laukaus meni kuitenkin varsin helposti ohi RoPS-maalilla debytoineen Otto Märsylän ohitse ja näin tilanne oli 0-1. 13. minuutilla nähtiin sinipaitojen ensimmäinen yritys, kun Alex Tolra syötti Tatu Lakelalle ja keskikenttämies ampui tulisesti noin 20 metristä. Veto meni kuitenkin pari metriä yli maalin ja VIFK-maalivahti Teemu Muurinen sai huokaista helpotuksesta. 18. minuutilla kotijoukkue sai lisää harmaita pilviä taivaalle. Vasemmalta laidalta annettu vapaapotku tavoitti maalin edestä Giuseppe Lo Giudecen, joka näytti melko selvästi ohjaavan pelivälineen kädellään ohi Märsylän. Avustava liputti tilanteessa, mutta ottelun varsin vaihtelevalla tasolla tuominnut Miika Pesonen ei virhettä huomannut ja näin tilanne taululla muuttui lukemiin 0-2. 

Alex Tolra nousemassa vastustajan estelyistä huolimatta.
Tämän jälkeen RoPS alkoi pikkuhiljaa saamaan pelistä paremmin kiinni, mutta viimeiset syötöt karkailivat pahasti harakoille. 33. minuutilla RoPS sai kulman vasemmalta ja sitä antamaan meni Lakela. Pallo kiersi hyvin maalille ja sinipaidat viittoivat tilanteessa käsivirhettä, mutta tähänkään Pesonen ei reagoinut mitenkään. Ensimmäisen puoliajan lopussa ei enää ihmeitä kentällä nähty ja näin joukkueet poistuivat tauolle 0-2 lukemien sävyttämänä. Tannerille ja kumppaneille jäi näin paljon mietittävää.


Toinen 45-minuuttinen alkoi hieman tunnustellen, mutta nopeasti oli huomattavissa, että RoPS oli tullut takaisin peliin uudella draivilla. Jo 48. minuutilla Jegor Petrishin pääsi tälläämään vasemmalta kaistaltaan kovan laukauksen, mutta tämä meni hieman ohi Muurisen vartioiman VIFK-maalin. 55. minuutin kohdalla nähtiin hieno hyökkäys, kun peliväline kulki kentälle tulleen Kimi Isometsän ja Aapo Savolaisen välillä niin, että lopulta Isometsä vapautti Isometsän nousuun rangaistusalueelle, jossa hänet lanattiin Oscar Lindgrenin toimesta nurmen pintaan rangaistuspotkun arvoisesti. Yhdeksään metriin pallon taakse asteli Lakela, joka viimeisteli kylmän viileästi pelivälineen maalin vasempaan kulmaan ja tilanne kaventui lukemiin 1-2! (Maalin voit katsoa ylläolevasta videoklipistä.) Osuman jälkeen RoPS jatkoi painostustaan, kun taas vieraat passivoituivat ja alkoivat turvaamaan maalin johtoaan. Toki myös jalalla nuoret sinipaidat näyttivät jaksavan vieraita paremmin mitä pidemmälle ottelu eteni. 

RoPS:n hyökkäsi toisella puoliajalla herkeämättä kohti vieraiden maalia.
64. minuutilla Savolainen pelattiin hyvään paikkaan, mutta hyökkääjän veto meni oikealta ohi maalin. Sama mies oli paikassa neljä minuuttia myöhemmin Lakelan esityöstä, mutta vielä tästä RoPS ei onnistunut peliä tuomaan tasoihin. 77. minuutilla Lakela petasi puolestaan hyvän vetopaikan Oumar Baldelle, mutta keskikenttämies hieman aikaili vetonsa kanssa ja vieraat pääsivät osittain laukauksen väliin ja näin VIFK-vahti Muurisella oli helppo työ korjata peliväline hyppysiinsä. Kun pelikellossa oli noin 85. minuuttia, nosti RoPS Samuel Olabisin ylös voittamaan pääpalloja. 89. minuutilla kotijoukkueen painostus lopulta palkittiin, kun peliväline kulki Lakelan kautta laitaan Isometsälle. Laitalinkki leikkasi sisään kuljettaen pallon ohi kolmen valkopaidan ja syötti sen jälkeen keskelle aiemmin kentälle tulleelle Eetu Venäläiselle, joka roikotti 14 metristä pallon yli Muurisen ja tilanne oli riemastuttavasti tasan 2-2! Kun peli oli jo lisäajalla, löysi Eerik Kantolan pitkä avaus hienosti Isometsän, joka otti vauhdista pallon haltuunsa ja laukoi suoraviivaisesti. Ainoastaan Muurisen hyvä jalkatorjunta pelasti vierasjoukkueen loppuhetkillä. Näin noin kolmen lisäaikaminuutin jälkeen ottelu päättyi tasalukemiin 2-2 (0-2).

Nuoret sinipaidat näyttivät jälleen kerran, että jalkapallo-ottelu kestää täydet 90 minuuttia ja että joukkue ei lannistu takaiskuistakaan. Paremmalla onnella joukkue olisi ottelun voinut hoitaakin ja oikeastaan ilman onneakin, jos käsivirhemaali olisi liputettu pois ottelun avauspuolikkaalla. Joukkueen kokoonpano on myös elänyt runsaasti erinäisten loukkaantumisten johdosta alkukauden aikana, mutta toisaalta tämä on antanut näyttöpaikkoja useammille pelaajille. Toivottavasti kuitenkin tuleviin otteluihin sinipaidat saavat miehiä takaisin sairastuvalta. Varsinkin keskikenttä kaipaa lisää vaihtoehtoja. Lauantaina RoPS pelasi todella vahvan toisen puoliajan ja Kimi Isometsä oli vaasalaisille vaikea pideltävä oikeassa laidassa. Myös Tatu Lakela pelasi jälleen erittäin vahvasti keskikentällä ja iski pilkun sisään varmaakin varmemmin. Hyökkäyspäässä onnistumisia myös nähdään peli toisensa jälkeen, mikä on erittäin positiivinen asia. Välillä tosin tuntuu, että Mikke Kiljusesta voisi saada enemmän irti keskellä vasemman laidan sijaan, koska hän on hyökkääjistä fyysisin olemukseltaan.

Seuraavan kerran sinipaidat pelaavat tulevana sunnuntaina (19.6.), jolloin joukkue matkaa Närpes Kraftin vieraaksi klo 15.00 alkavaan otteluun, joka pelataan Närpiön kotikentällä Mosedalilla. Tsemppiä peliin jätkät, haetaan perunakunnasta täydet kolme pistettä pohjoiseen!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Kimi Isometsä - toi uuden vaihteen RoPS:n peliin vaihdosta tullessaan, oli järjestelemässä kumpaakin tilannetta, joista kotijoukkue teki maalinsa.

Teksti ja kuvat: M.N.