Tuomas Kaukua osui RoPS:lle. |
Rovaniemen Palloseura kohtasi lauantaisessa Veikkausliigan kamppailussa SJK:n 1885 katsojan edessä. OmaSP Satadionilla varsin mukavassa säässä pelattu ottelu päättyi lopulta 2-1 (1-0) lukemiin, joiden ansiosta kotijoukkue katkaisi pitkän voitottomien otteluiden sarjansa ja RoPS puolestaan jatkoi pisteetöntä tarpomistaan sarjan hännillä.
RoPS matkusti Seinäjoelle suoraan Maarianhaminasta, missä joukkue sai kirjaimellisesti tukkapöllyä edellisessä ottelussa. Nyt mukaan saatiin kaksi lisäpelaajaa, sillä Enoch Banza ja Samuel Olabisi liittyivät joukkueen vahvuuteen. Muuten loukkaantuneiden lista pysyi ns. vakiona. Kotijoukkue SJK lähti peliin niin ikään heikon alkukauden sävyttämänä ja tähän seinäjokelaiset ovat reagoineet hankkimalla joukkueeseen kolme uutta pelaajaa eli Jake Jervisin, Emmanuel Ledesman sekä Murillon. Poissa kokoonpanosta olivat Nikko Boxall ja Billy Ions.
Ottelu alkoi kotijoukkueen lievässä hallinnassa. Kolmannella peliminuutilla Ledesma laukoi noin 22 metristä, mutta veto oli helppo napattava nuorelle RoPS-vahti Matias Niemelälle. Pari minuuttia tästä ja RoPS rakensi harvinaista kyllä, pitkän ja rauhallisen hyökkäyksen. SJK puolusti kuitenkin tiiviisti ja sinipaidat joutuivat lopulta kierrättämään pallon takaisin alas ja näin tilanteesta ei saatu mitään vaarallista aikaan. Seitsemännellä minuutilla puolestaan SJK sai painetta RoPS-päätyyn ja Juho Hyvärinen oli lähes lahjoittaa vetopaikan kotijoukkueelle, mutta laitapuolustaja sai kuitenkin purettua tilanteen väljemmille vesille. 18. minuutilla Jervis pääsi rajaheiton jälkeen yrittämään puolittaisella saksipotkulla maalia Kalle Katzin estelyistä huolimatta, mutta britin yritys meni hieman vasemmalta maalin ohi. Heti seuraavasta tilanteesta kotijoukkue rakensi jälleen erittäin vaarallisen paikan. Robin Sid pelasi hyvin pystyyn Tucolle, mutta hyökkääjän rankkarikalastus ei mennyt läpi ja kun vielä Simo Majander putsasi pallon maalin edestä, niin napapiiriläiset selvisivät tästäkin tilanteesta säikähdyksellä. Tässä vaiheessa peliä RoPS:n pelisuunta oli lähes poikkeuksetta alaspäin, missä muutaman syötön jälkeen pallo avattiin lähes poikkeuksetta niin, että se oli hetkessä taas kotijoukkueen hallussa.
25. peliminuutilla nähtiin kuitenkin ottelun avausmaali. SJK sai kulman oikealta ja sitä antamaan meni Ledesma. Hänen maalille lähettämänsä pitkä kierteinen kulmapotku löysi takatolpan tuntumasta Tero Mäntylän pään, joka jatkoi maalin eteen Mehmet Hetemajlle, joka puski vapaasti pallon verkon perukoille ja taululle lukemiksi 1-0. Tilanteessa Mäntylää ei merkannut oikein kukaan ja Majander unohti täysin Hetemajn pahan tekoon. Näistä virheistä rokotetaan. 33. minuutilla RoPS prässäsi pallon vastustajalta ja Joonas Vahtera pääsi nousun jälkeen laukomaan, mutta SJK-vahti Jesse Öst liimasi pallon käsiinsä pienen pompottelun jälkeen. Pari minuuttia tästä ja kotijoukkueen Tuco keskitti oikealta matalan syötön maalille, jossa Jervis rynni voimallaan ohi Katzin ja laukoi, mutta Niemelä torjui osin tuurilla ja osin taidolla britin maalintekoyrityksen. RoPS sai myös rakennettua vielä hyvän paikan aivan puoliajan loppuhetkillä. Tällöin Majander avasi laidasta ylös Vahteralle, joka nousi kahden SJK-pelaajan välistä ja laukoi, mutta Öst maalillaan venyi hyvään torjuntaan. Tilannetta seuranneesta kulmapotkusta RoPS ei enää mitään ihmeellistä saanut rakennettua ja näin tauolle poistuttiin 1-0 lukemissa.
Toisen puoliajan alussa 50. peliminuutilla RoPS rakensi hyvän kuvion, jossa pallo kulki Katzin ja Eetu Muinosen kautta ylös nousseelle Atte Sihvoselle, jonka Hetemaj sääntöjen vastaisesti kaatoi nurmen pintaan. Tuloksena rangaistuspotku, jota antamaan meni Vahtera. Hänen laukauksensa oli kuitenkin ponneton ja Öst venyi helposti pallon tielle. 56. minuutilla RoPS:n oikea laita ei pitänyt ja Joonas Lepistö pääsi nousemaan vetopaikkaan. Nuoren hyökkääjän laukaus meni kuitenkin oikealta maalin ohi. 59. minuutilla Lepistö sitten osui. Tällöin Tuco laukoi pienestä kulmasta ja Niemelä teki juniorimaisen torjuntayrityksen, josta pallo tuli suoraan Lepistölle, jolla oli helppo työ puskea peliväline tyhjään maaliin. Tilanne oli näin 2-0. 66. minuutilla nähtiin vieraiden ensimmäinen vaihto, kun Enoch Banza kirmasi kärkeen Matias Tammisen tilalle. Kolme minuuttia tästä ja Rasmus Degerman ja Tuomas Kaukua saivat vuoronsa, kun Malolo ja Muinonen siirtyivät penkin puolelle. 75. minuutilla RoPS sai kulman, jossa pallo puolittaisen purun jälkeen tuli Kaukualle juuri kuudentoista rajan tietämiin. Keskikenttämies harhautti ja karista kannoiltaan Sidin ja sen jälkeen Jude Arthurin ja laukoi pallon hienosti etukulmasta verkon perukoille. Tilanne oli näin 2-1 ja RoPS takaisin mukana pelissä! Seuraavan kymmenminuuttisen aikana ei kuitenkaan nähty kummaltakaan joukkueelta mitään hienouksia kentällä, lähinnä puolittaisia hyökkäyksiä ja pallon menetyksiä. 87. minuutilla Vesa Tauriainen teki viimeisen vaihtonsa, kun Sampo Ala juoksi kentälle ja Jussi Niska siirtyi kentän sivulle. 89. minuutilla Kaukua pääsi keskittämään vasemmalta ja boksissa ensimmäisenä oli päineen välissä Hyvärinen, mutta puskussa ei ollut tarpeeksi voimaa takana ja näin Öst korjasi pallon helposti käsiinsä. Lopussa ei enää maalitilanteita nähty ja näin lauantainen kamppailu päättyi kotijoukkueen voittoon lukemin 2-1 (1-0).
Seinäjoella RoPS esitti parempia otteita kuin aiemmin viikolla Maarianhaminassa, mutta edelleen joukkueen pelaaminen on sillä tasolla, että voittaminen vaatii vastustajalta pahempaa alisuorittamista ja joukkueelta käytännössä kauden parasta peliään. SJK ei esittänyt kokonaisuudessaan mitään ihmeitä lauantaina, mutta onnistui rokottamaan Palloseuraa kahdesti tilanteista, jotka olisi voitu estää. RoPS:n hyökkääminen on edelleen vaikeaa, hätäistä ja summittaista, kärkipelaaminen suorastaan huutaa liigatason kokemusta kentälle. Banza toi sentään vähän uutta voimaa kärkipelaamisen päästessään kentälle toisella puoliajalla.Oikeastaan tästäkin pelistä voisi sanoa samat asiat kuin monesta aiemmastakin kamppailusta, mutta jokainen kyllä tietää miksi joukkue on tässä tilanteessa kuin se nyt on. Jos ja kun Carr, Kokko ja Rahimi saadaan joskus pelikuntoon, on muistettava että heidän pelituntumansa on kaukana parhaasta, joten mitään pikalääkettä ei heidän paluunsakaan kentälle tule joukkueen peliin aiheuttamaan. On vaikea nähdä, että joukkueen kurssi tulisi tästä oleellisesti minnekään muuttumaan, jos isompia siirtoja ei joukkueessa tai sen penkin päässä tehdä. Ihan vain sivuhuomiona todettakoon, että RoPS on viimeksi voittanut Veikkausliigassa 6.10.2019, jolloin kotikentällä kaatui samainen SJK.
Seuraavan kerran RoPS pelaa vasta maajoukkuetauon jälkeen keskiviikkona 9.9. klo 18.30, jolloin sinipaidat matkustavat Kuopioon KuPS:n vieraaksi.
Teksti ja kuva: M.N.