keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

RoPS nousi tasapeliin vahvaa Ilvestä vastaan

Kotijoukkueen pelaajat juhlivat Tammisen tasoitusosumaa.
Rovaniemen Palloseura kohtasi tiistai-iltaisessa Veikkausliigan kamppailussa kotikentällään tamperelaisen Ilveksen. 1500 katsojaa eli täysi tupa todisti ottelua, joka päättyi lopulta 1-1 (0-0) tasalukemiin. Kotijoukkueen maalista vastasi Matias Tamminen, joka osui nyt toisessa ottelussa peräkkäin. Tasapelin myötä RoPS nousi kahteen pisteeseen, joiden ansiosta se on sarjassa sijalla 11. Ilves puolestaan on nyt kahdeksalla pisteellään sarjakakkosena.

Loukkaantumisista enemmän kuin tarpeeksi alkukaudesta kärsinyt RoPS sai otteluun mukaansa kaksi uutta pelaajaa, sillä HJK:n Enoch Banza ja Kalle Katz olivat pelikelpoisia maanantaista alkaen. Myös Eetu Muinonen palasi pelissä mukaan joukkueen kokoonpanoon, tosin vielä vain vaihtopenkin puolelle. Ilves matkasi Napapiirille joukkueella, josta puuttuivat Israelin pääsarjaan matkaava Yusif Moussa sekä loukkaantuneet Ilari Mettälä, Eero Tamminen ja Joona Veteli. Näin tupsukorvatkaan eivät saaneet jalkeille aivan parasta miehistöään. Silti heidän vahvuudestaan löytyi liuta nimimiehiä, mm. RoPS:sta tuttu Janne Saksela sekä Paul Emile Tendeng, Lauri Ala-Myllymäki ja Tiemoko Fofana. 

Sihvonen harhauttaa vastustajaa.
Ottelu käynnistyi Ilveksen tilanteella, mutta Naatan Skyttän yritys noin 23 metristä meni kuitenkin toista metriä vasemmalta ohi Martin Kompallan vartioiman RoPS-maalin. Alkuminuuttien aikana kotijoukkue kuitenkin näytti, että tänään se ei hevillä luovu sarjapisteistä. Myös kotijoukkueen kolmen topparin alakerta nätti hieman yllättäneen vastustajaa. RoPS pelasi muutenkin melko mukavannäköistä peliä ja kuudennella minuutilla Atte Sihvonen pääsikin pukkaamaan Obed Melolon oikealta lähteneestä vapaapotkusta, mutta yritys meni selvästi ohi maalin. 15. peliminuutilla puolestaan vieraiden Janne-Pekka Laine pääsi laukomaan, mutta Kompalla torjui matalan laukauksen varmasti. 22. minuutilla nähtiin hyvä kotijoukkueen hyökkäys. Peliväline kulki Malolon kautta Tuomas Kaukualle, joka jatkoi näppärästi keskelle Daniel Carrille. Britti syötti vasemmalle vauhtiin Jussi Niskalle, joka laukoi kymmenestä metristä tulisesti, mutta pari metriä tolpan väärälle puolelle. Minuutti tästä ja Eerik Kantola oli lahjoittaa ottelun avausosuman vieraiden Fofanalle huonolla syötöllään maalivahdille, mutta Kompalla oli hereillä ja torjui yrityksen kulmaksi. Puoliajan loppuminuutit olivat vieraiden hallintaa, mutta RoPS kesti kriittiset hetket hyvin ja näin tauolle siirryttiin maalittomassa 0-0 tilanteessa.

RoPS:lla on ollut ongelmia kulmatilanteiden puolustamisessa.
Toinen puoliaika alkoi Ilveksen pitäessä palloa enemmän. 50. minuutilla Ilveksen Lauri Ala-Myllymäki pääsi Felipe Aspegrenin nätistä jatkosta hyvään paikkaan, mutta hänen liukunsa seurauksena pallo osui kuitenkin vain maalin sivuverkkoon ja RoPS selvisi säikähdyksellä. 53. minuutilla vieraat saivat kulman, jota antamaan meni Naatan Skyttä. Hänen kierteinen pallonsa meni miesmuurin ja hieman tönityn Kompallan ohi maalin takanurkkaan ja tilanne oli 0-1. Kompalla protestoi tilannetta ja näytti, että häntä työnnettiin, mutta ottelun varsin epätasaisesti tuominnut Jari Järvinen ei tilanteessa mitään vikaa nähnyt. RoPS olisi voinut myös vaikeuttaa maalin syntymistä laittamalla miehen taktolpalle, mutta näin ei ainakaan tällä kertaa toimittu. 62. minuutilla nähtiin kotijoukkueen ensimmäinen vaihto, kun Veka Pyyny kirmasi kentälle kovassa paineessa olleen Kantolan tilalle. Näin RoPS siirtyi perinteiseen neljän miehen alakertaan. Vaihdon jälkeen RoPS pääsikin taas vähän paremmin peliin mukaan, mutta kentän viimeiselle kolmannekselle Ilves ei sinipaitoja juurikaan laskenut. 70. minuutilla oli puolestaan Rasmus Degermanin vuoro tulla kentälle. Hän korvasi debytantti Enoch Banzan.

Banza vauhdissa pallon kanssa.
78. minuutilla Ilves-vahti Mika Holander pomputteli pelivälinettä helpon näköisessä tilanteessa ja Degerman törmäsi häneen keltaisen kortin arvoisesti. Tässä tilanteessa Hilander loukkasi ilmeisesti nilkkaansa, mutta hitaasti edenneen hoivan jälkeen hän pystyi kuitenkin vaivoin jatkamaan peliä. Viimeisellä kymmenminuuttisella RoPS alkoi nostamaan peliä kohti Ilves-maalia, mutta tilaa ei tahtonut tiiviisti ja paikoin varsin alas vetäytyneitä keltapaitoja vastaan löytyä. 87. minuutilla kotijoukkue sai kuitenkin kulman oikealta ja sitä antamaan meni keskikentän työmyyrä Malolo. Hänen kulmapotkunsa löysi etukulman tuntumasta Juho Hyvärisen pään ja laitapakin jatko meni maalin eteen Hilanderille, joka pompotti kuitenkin pallon suoraan Matias Tammiselle. Tästä nuori kärkimies ei erehtynyt, vaan siirsi pelivälineen varmasti verkon perukoille. Näin tilanne oli tasan 1-1! Kun pelikello näytti jo 90. minuuttia, teki RoPS viimeisen vaihtonsa, kun Sampo Ala korvasi kentällä Carrin. Lopun kuuden lisäaikaminuutin aikana peli aaltoili kentän kummassakin päässä ja aivan loppuhetkillä Ilves sai painetta kotijoukkueen maalille. Sitä tamperelaiset eivät kuitenkaan pystyneet hyödyntämään ja ottelu päättyi 1-1 (0-0) tasalukemiin.

Kalle Katz piti Lauri Ala-Myllymäen pihdeissään.
Tiistai-illan ottelu oli taas askel eteenpäin, kun katsotaan RoPS:n otteita. Toki hyökkäyspeli oli vaikeaa, mutta eipä vieraatkaan monilla paikoilla herkutelleet. Ilves oli kuitenkin selkeästi tasapainoisin ryhmä, mikä Napapiirillä on tällä kaudella vieraillut. Kalle Katz näytti heti alkuminuuteista lähtien, että jo viime kaudella sinipaidassa pelannut nuori toppari on tärkeä palanen Vesa Tauriaisen joukkueeseen. Myös Enoch Banza väläytteli osaamistaan, vaikka vielä tuskin läheskään parasta Banzaa kentällä nähtiin. Tuomas Kaukua pelasi jälleen hyvin ja hänen avaus- ja syöttöpeliään on hieno katsoa. Obed Malolo pelasi keskellä kauden parhaan pelinsä ja väläytteli hieman osaamistaan erikoistilanteissa. Myös Atte Sihvonen pelasi jälleen hyvin, hänen peliinsä RoPS:n puolustus on nojannut vahvasti alkukaudesta. Puolustuksen vasemmalla selustalla joukkueella oli eniten ongelmia, ja tähän osaan Ilves usein prässiään pistikin. Silti Kantola on pitänyt Samuel Olabisin tähän asti vaihtopenkillä. Miten on seuraavassa pelissä, jos kamppailuun lähdetään viiden miehen alakerralla? Myös Carr väläyttelee osaamistaan ja pystyy selkeästi pitämään palloa hyvin ahtaassakin tilassa. Hyökkääjä ei kuitenkaaan tällä hetkellä juurikaan ole päässyt maalipaikkoihin, mutta tähän osin syynä lienee hänen nykyroolinsa joukkueessa. Maalintekijän roolia on ottanut itselleen Matias Tamminen, joka pystyy suoriutumaan täyden peliajan kentällä ja tekemään maaleja Aleksadr Kokon ollessa tasaisesti poissa pelivahvuudesta erinäisten vaivojen takia. Niin ja se maalivahtipeli, Martin Kompalla oli tänään mies paikallaan ja ohjasi peliä jo paikoin kuuluvasti äänellään.

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana sunnuntaina (26.7.), jolloin sinipaidat matkaavat Espooseen FC Hongan vieraaksi. Ottelu pelataan Tapiolan urheilupuistossa klo 17.00 alkaen. Tsemppiä peliin siniset, napataan pisteet etelästä mukaan kotimatkalle!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Kalle Katz - parit treenit joukkueen mukana ja heti kentän johtohahmoja. Monta hyvää katkoa ja muutenkin aktiivista peliä läpi koko 90-minuuttisen.

Teksti ja kuvat: M.N.