|
Roiha iski ottelussa kauden toisen osumansa. |
Rovaniemen Palloseuran hyvät otteet saivat jatkoa lauantain päiväpelissä, kun sinipaidat nappasivat tasapelipisteen FC Honkaa vastaan Tapiolan Urheilupuistossa pelatusta ottelussa maalein 2-2 (1-2). Voittokin oli lähellä, mutta kotijoukkue onnistui tasoittamaan ottelun viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Ottelua oli seuraamassa vain 1632 silmäparia.
RoPS lähti otteluun hyvin varamiehisenä, sillä pelivahvuudesta puuttuivat pidempään jo sivussa olleiden Juho Hyvärisen ja Agnaldo Moraeksen lisäksi mm. aloittava topparipari Juuso Hämäläinen-Leo Väisänen sekä keskikentän työmyyrä Eetu Muinonen. Mukaan mahtui myös positiivisia uutisia pelaajarintamalta, sillä penkillä ottelun aloitti joukkueeseen paluun tehnyt jo lähes kulttipelaajan maineessa oleva Aleksandr Kokko. Kotijoukkue FC Honka sen sijaan pääsi peliin todella hyvässä terveystilanteessa, sillä vahvuudesta puuttui ainoastaan Masar Ömer.
|
Taiwo pelasi jälleen vahvasti. |
Ottelun alkoi RoPS:n osalta terävästi, sillä jo viidennellä peliminuutilla joukkueen kärkäs laituri Lassi Lappalainen nousi vahvasti omalta kenttäpuoliskolta asti ylös kohti Timothy Murrayn vartioimaa Honka-maalia. Noin 18 metristä lähtenyt maanuoliainen meni kuitenkin aavistuksen vasemmalta maalin ohi. 11. minuutilla puolestaan aina vaarallinen kotijoukkueen Macoumba Kandji pääsi maalin edessä tilanteeseen, jonka RoPS-vahti Antonio Reguero kuitenkin esti oikea-aikaisella vastaantulollaan. 16. minuutilla nähtiin ottelussa avausmaali. RoPS:n Wato Kuate suorastaan tarjoili pallon Kandjille, joka 20 metristä tykitti pallon vastustamattomasti maalin oikeaan yläkulmaan. Näin tilanne oli 1-0. Kuaten pyörittely pallon kanssa Honka-pelaajien keskellä toi näin tulosta, tosin väärään päähän. 22. minuutillakin Kandji pääsi laukomaan kuudentoista rajalta, mutta nyt kohti Regueroa. Tämän jälkeen RoPS kokosi rivejään ja alkoi päästä paremmin peliin mukaan. Joukkue tosin koki harmittavan takaiskun jo 34. minuutilla, kun Lappalainen loukkasi kättään ja joutui tulemaan vaihtoon. Hänet kentällä korvasi Antti Okkonen. Kolme minuuttia tästä ja RoPS sai vapaapotkun reilusta 25 metristä. Pallon taakse asteli Taye Taiwo (kuvassa), jonka tulinen veto tärähti maalin ylähirteen sillä voimalla, että maalipuut tärisivät vielä ottelun tauollakin. 40. minuutilla nähtiin helpottava tasoitusosuma. Tilanteessa pallo kulki Lucas Lingmanin ja Fugo Segawan kautta Taiwolle, jonka matalan laukauksen ohjasi verkon perukoille sinipaitojen kärkimies Filip Ivanovski kauden kuudennella osumallaan. Näin tilanne oli tasan 1-1! Ja heti 42. minuutilla Kuate syötti sivulle Segawalle, joka ei tilanteessa nähnyt yhtään taustalta nousevaa Lucas Kaufmannia, joka nappasi pallon japanilaisen nenän edestä ja laukoi voimalla, mutta ainoastaan maalin oikeaan tolppaan. Näin RoPS säästyi tästä tilanteesta ainoastaan säikähdyksellä. Kun ensimmäinen 45-minuuttinen oli jo lisäajalla, RoPS:n kapteeni Okkonen avasi keskialueelta ylös kohti Ivanovskia. Kärkimies tiputti päällään pallon suoraan Simo Roihalle, joka ampui tulisen ja ennen kaikkea tarkan vedon maalin vasempaan kulmaan yllättäen täysin Murrayn maalillaan. Näin tilanne oli kääntynyt RoPS:n eduksi, kun taululla loistivat 1-2 lukemat! Tässä tilanteessa poistuttiin myös vartin tauolle.
|
Ivanovski osui jälleen. |
Toisen puoliajan alkupuolella ei huippupaikoilla ottelussa herkuteltu. Sen sijaan mielenkiintoa ainakin sinipaitojen kannattajien silmissä lisäsi 59. minuutilla tapahtunut vaihto, kun Roiha siirtyi penkille ja kentälle kirmasi Kokko ensimmäistä kertaa RoPS-paidassa lähes kahteen vuoteen. 84. minuutilla nähtiin sitten viimein vielä yksi onnistuminen ja sekin kotijoukkueen toimesta. Tilanteessa pallo kulki hyvin pelaajalta toiselle kohti vasenta laitaa, jossa pallon sai Borjas Martin. Espanjalaispelurin hyvä keskitys maalille löysi Kandjin, joka siirsi hallitusti pallon verkkoon ja näin tilanne oli tasan 2-2. Ottelun loppuhetkillä RoPS teki vielä yhden vaihdon, kun viime pelin avannut nuori Rasmus Degerman korvasi kentällä maalintekijä Ivanovskin (kuvassa). Vielä aivan loppusekunneilla kotijoukkue sai rakennettua yhden vaarallisen tilanteen Kasperi Liikosen toimesta, mutta tämän RoPS selvitti väljemmille vesille ja näin ottelu päättyi tasalukemiin 2-2 (1-2).
Lauantain kamppailu tiedettiin jo ennakolta hankalaksi otteluksi RoPS:lle, sillä FC Honka on tällä hetkellä kuntopuntarin kärkijoukkueita ja ennen kaikkea erittäin vahva kotijoukkue. Palloseuralle lisää harmaita hiuksia ovat aiheuttaneet lukuisat loukkaantumiset, mutta näistäkin huolimatta joukkue löytää kerta toisensa jälkeen hurjan taisteluvireen. Lauantaina voittokin oli lähellä, mutta kokonaisuutena tasapeliinkin voidaan olla tyytyväisiä. Kokon paluu joukkueeseen tuo myös lisää vaihtoehtoja kärkipelaamiseen loppukaudelle. Toivoa sopii, että Lappalaisen vamma ei ole vakava ja että myös muut loukkaantumislistalla olevat pelaajat palaavat pian takaisin pelaavaan kokoonpanoon.
Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana keskiviikkona, jolloin Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu Ilves Tampereelta. Ottelu pelataan tutusti klo 18.30 alkaen. Silloin kaikki keskarille kannustamaan RoPS jälleen kerran pisteille!
Teksti: M.N.
Kuvat: M.L. & M.N.