|
TPS:n maalilla oli pelin alkupuolella ruuhkaa. |
Rovaniemen Palloseura kohtasi juhannuksen jälkeisenä tiistai-iltana kotikentällään Rovaniemen keskuskentällä Turun Palloseuran ottelussa, jonka loppulukemiksi kirjattiin pyöreät 0-0 (0-0) peräti 2822 katsojan edessä. Kesäisessä, joskin tuulisessa säässä pelattu ottelu tarjosi yleisölle vähän ilon hetkiä, sillä sen verran puuduttavaa kummankin joukkueen peli oli. Pistejaon myötä RoPS jatkaa sarjassa toisena ja TPS edelleen sarjan tyvipäässä.
RoPS lähti otteluun tilanteessa, jossa joukkueen vahvuudesta puuttuivat Juho Hyvärinen ja Agnaldo Moraes, Eetu Muinonen sekä edellisen pelin puskullaan ratkaissut Filip Ivanovski. Brassi Moraes on tosin jo ollut viikonpäivät mukana joukkueharjoituksissa eli hänenkin paluu pelaavaan kokoonpanoon lähestyy koko ajan. Ottelun vastustaja eli TPS matkasi Napapiirille joukkueella, josta puuttuivat mm. Antto Tapaninen, Onni Valakari ja Mika ääritalo, joten TPS:n käskyttäjä Mika Laurikainen ei myöskään saanut kentälle parasta kokoonpanoaan.
|
Lingman & Degerman. |
Ottelu alkoi kotijoukkueen terävällä hyökkäyspelillä. Jo kuudennella peliminuutilla RoPS oli siirtyä ottelussa johtoon. Tilanne syntyi, kun Lassi Lappalainen nousi röyhkeästi vasemmalta ja syötti takatolpalle Rasmus Degermanille (kuvassa takana). Keskikenttämies liukui palloon, mutta nuori RoPS:n oma kasvatti sai ohjattua pallon pienestä kulmasta epäonnekseen vain tolppaan. Tilanne jatkui ja kohta pallo vietiin kulmalipulle. Lucas Lingmanin ja Antti Okkosen juoniman kulman jälkeen Degerman pääsi jälleen palloon, mutta tällä kertaa hänen hyvä jatkonsa kilahti maalin ylähirteen. Näin vieraat saivat huokaista helpotuksesta ja kotijoukkueen fanit haukkoa henkeä läheltä piti tilanteiden päätteeksi. TPS:n ensimmäinen vaarallinen tilanne rakentui yhdeksännellä peliminuutilla, jolloin Jonni Peräaholle pedattiin boksissa paikkaa, mutta tähän ehti RoPS:n puolustus ja viimekädessä Antonio Reguero väliin. 13. peliminuutin kohdalla Lingman pääsi lyhyen kulman jälkeen nousemaan keskelle ja laukomaan, mutta keskikenttämiehen yritys meni toista metriä maalin yli. Kolme minuuttia tästä ja ensimmäisellä puoliajalla aktiivisesti haastanut Aapo Heikkilä laukoi vihaisesti 20 metristä, mutta kohti TPS-vahti Jonathan Viscosia, jolla oli helppo työ vangita pallo hyppysiinsä. Tämän jälkeen nähtiin rauhallisempi kymmenminuuttinen, jonka päätteeksi Aleksi Ristola murtautui vasemmalta hyvään vetopaikkaan ohi Taye Taiwon. Ristolan pommi osui kuitenkin ainoastaan maalipuihin ja sinipaidat selvisivät tilanteesta säikähdyksellä. 29. minuutilla RoPS joutui tekemään ensimmäisen vaihtonsa, kun Jems Geffrard korvasi kentällä Juuso Hämäläisen, joka sai migreenikohtauksen ja ei näin voinut jatkaa peliä. Puoliajan lopussa ei enää huippupaikoilla juhlittu, vaan peli keskittyi enemmän keskialueen kamppailuksi. Näin tauolle poistuttiin sopuisasti 0-0 lukemissa.
|
Lappalainen rakensi tilanteita. |
Toinen puoliaika alkoi ja jatkui pitkään todellisena palloteluna, jossa järki ja ajatus olivat tiessään. Kumpikin joukkue näytti pitkään tyytyvän tasatilanteeseen ja varsinkin kotijoukkueen peli oli heikompaa kuin kertaakaan tällä kaudella. 63. minuutilla Toni Koskela herättelikin joukkuetta ja sen hyökkäyspeliä vaihtamalla kentälle kärkimiehen eli Simo Roihan. Hän korvasi pelikoostumuksessa alussa lähellä onnistumista olleen Degermanin. 81. minuutilla RoPS joutui ottamaan jo toisen topparin vaihtoon, kun jo aiemmin päätänsä lyönyt Leo Väisänen siirtyi sivuun ja kentälle juoksi Fugo Segawa. Loppuajan topparin paikalla pelasi laitapakin paikalta siirtynyt voimapesä Taiwo. Kohta tämän jälkeen TPS sai kulman, jonka jälkitilanteesta Elias Ahde pääsi laukomaan vaarallisesti, mutta Reguero maalillaan oli valppaana torjuen yrityksen. Myös Reguero loukkasi itseään ottelun loppupuolella, mutta pystyi jatkamaan loppuun asti maalipuiden välissä. Vielä lopussa RoPS pääsi hyvään paikkaan Lappalaisen (kuvassa) toimesta, mutta Viscosi maalillaan pystyi estämään tämän yrityksen. Näin kokonaisuudessaan vähätilanteinen ottelu päättyi tasalukemiin 0-0 (0-0).
Tiistai-illan kamppailu oli varmasti tasoltaan heikoin mitä Rovaniemen keskuskentällä on tällä kaudella nähty. Varsinkin toinen 45-minuuttinen oli melko kauheaa katsottavaa ja osoitti sen, että ilman 100% mukana oloa pelissä, voittosarakkeeseen ei uusia merkintäjä tule. Toki pistekin on aina piste, mutta laadukkaammalla syöttöpelillä ja yleensäkin monipuolisemmalla hyökkäyspelillä ja viimeistelyllä olisi pelistä ollut mahdollista saalistaa täysi pistepotti. Syystä tai toisesta joukkueen lataus katosi täysin toiselle puoliajalle tultaessa. Toki on huomioitava lukuisat poissaolot kokoonpanosta, mutta sekään ei täysin selitä aneemista peliesitystä. Positiviivista ottelussa oli oman maalin puhtaana pysyminen jälleen kerran, mikä osoittaa joukkueelta hyvää sitoutumista puolustuspeliin ja kiitettävää maalivahtityöskentelyä Reguerolta illasta toiseen. Yhdeksän päästettyä maalia 16 peliin on kuitenkin upea suoritus joukkueelta.
Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana lauantaina (30.6.), jolloin sinipaidat matkaavat Espooseen huippukuntoisen FC Hongan vieraaksi. Ottelu pelataan Tapiolan urheilupuistossa klo 15.00 alkaen ja tässä pelissä pelilupa-asioiden mennessä joutuisasti, näemme kentällä pitkästä aikaa "uutena" miehenä Aleksandr Kokon! Jos tästä joukkue ei saa uutta tsemppiä peliinsä, niin ei mistään. Tsemppiä RoPS!
Palloseurablogin ottelun vakuuttaja:
Lassi Lappalainen - yritteliäin RoPS-pelaaja kentällä, vaaralliset tilanteet rakentuivat pääasiassa hänen kauttaan.
Teksti ja kuvat: M.N.