|
Rovaniemen keskuskentällä nähtiin tarkkaa peliä kummaltakin joukkueelta. |
Rovaniemen Palloseura kohtasi perjantai-iltana Veikkausliigan kärkiottelussa kotikentällään HJK:n peräti 4013 katsojan edessä. Kamppailu päättyi lopulta vierasvoittoon lukemin 1-2 (0-0), joiden ansiosta Klubi vankisti sarjajohtoaan. Kotijoukkueelle ottelu oli sen sijaan kohtalokas, sillä jo kapea miehistö koki lisää takaiskuja kolhujen merkeissä. Näin pieni ottelutauko tulee Palloseuralle ns. kreivin aikaan.
RoPS lähti otteluun hieman vajaamiehisenä, sillä sinipaitojen pelivahvuudesta puuttuivat loukkaantunut Agnaldo Moraes, pelikieltoa ottelussa kärsinyt Wato Kuate sekä Klubista lainalla oleva Lassi Lappalainen. Näin aloituksessa laidoilla viilettivät Simo Roiha ja Juho Hyvärinen. Keskikentällä aloittavaan kokoonpanoon teki paluun kapteeni Antti Okkonen. HJK matkasi pohjoiseen nimivahvalla miehistöllä, vaikka Ville Jalasto ja Akseli Pelvas pelaavasta kokoonpanosta puutuivatkin. Palloseuran kannattajille tuttuja nimiä Klubin avauksesta löytyi useamman pelaajan voimin, sillä Rovaniemen keskuskentällä nähtiin Mosa Yaghoubi, Faith Friday Obilor sekä Juha Pirinen.
|
Pyyny taiteilee pallon kanssa. |
Ottelu alkoi vierasjoukkueen pallonhallinnalla. Ensimmäinen tilanne siunaantui Obilorille kulman jälkitilanteesta, mutta topparin pusku Filip Valencicin syötön jälkeen takatolpalta suuntautui suoraan kohti RoPS-vahti Antonio Regueroa. Tämän tilanteen jälkeen peli pysyi pitkälti RoPS:n päädyssä, mutta on todettavaa, että huippupaikoille Klubi ei juurikaan päässyt RoPS:n puolustaessa erittäin tiiviisti. 22. minuutilla kotijoukkue joutui tekemään ensimmäisen vaihtonsa, kun Hyvärinen loukkasi jalkapöytäänsä sen verran pahasti, että laitapelaaja vietiin röntgeniä kohti jo pelin aikana. Hänen tilalleen kentälle juoksi Aapo Heikkilä. Pari minuuttia tästä ja Roiha karkasi vasemmalla laidalla Obilorilta nousten kohti päätyrajaa. Roiha keskitti oivallisesti takatolpalle, mutta Filip Ivanovski ei ollut täysin hereillä tilanteessa ja ei ehtinyt palloon. Näin Klubi selvisi tilanteesta säikähdyksellä. 27. minuutilla RoPS sai vasemmalta vapaapotkun ja pallon taakse asteli Taye Taiwo ja Eetu Muinonen. Vaarallisen vapaapotkun antoi lopulta Muinonen ja ensimmäisenä palloon päineen väliin ehti Juuso Hämäläinen. Topparin jatko meni kuitenkin metrin pari vasemmalta Maksim Rudakovin vartioiman Klubi-maalin ohi. 34. minuutilla kotijoukkue joutui tekemään jo toisen vaihtonsa, kun Roiha nilkkasi kentältä ja hänen tilalleen viheriölle kirmasi nuori Veka Pyyny (kuvassa). Puoliajan lopussa Nikolai Alho pääsi laukomaan reilusta 20 metristä, mutta laiturin tulinen veto meni metrin verran yli RoPS-maalin. Näin tauolle mentiin sopuisassa 0-0 tilanteessa.
|
Taistelupari Klauss - Väisänen |
Toinen puoliaika alkoi jälleen vieraiden painostuksella. Alkuminuuteilla sekä Rafinha että Valencic pääsivät yrittämään noin 20 metristä maalintekoa, mutta kummankin yritykset suuntautuivat kohti Regueroa, joka poimi vedot helposti hyppysiinsä. 55. minuutilla nähtiin viimein ottelun avausosuma. Mosa pelasi hienosti pystyyn Juha Piriselle, joka päätyrajan tuntumasta keskitti takatolpalle, jossa aivan vapaana löytyi brasilialainen kolossi Joao Klauss (kuvassa). Kärkimies puski varmasti pallon verkon perukoille ja tilanne oli näin 0-1. Maalin jälkeen RoPS alkoi pikkuhiljaa heräämään ja rakentamaan paremmin hyökkäyspeliään. 67. minuutilla Ivanovski ampui kääntölaukauksen 2-3 metriä yli Klubi-maalin ja 74. minuutilla puolestaan Lucas Lingman tykitti vapaapotkun 25 metristä aavistuksen oikealta ohi vastustajan maalin.
|
Taye Taiwon keskitys löytää tiensä maalille kavennusosumassa. |
78. minuutilla Pyyny harhautteli vasemmalla laidalla vastustajaa ja keskitti hyvin boksiin Ivanovskille, mutta makedonialaisen pusku tuli suoraan Rudakoville, joka vangitsi pallon hyppysiinsä. 87. minuutilla RoPS teki viimeisen vaihtonsa, kun Rasmus Degerman korvasi keskikentällä kovaa uurastaneen Lingmanin. Minuutti tästä ja vastustaja iski jälleen. Alho syötti keskelle Klaussille, joka tilanteessa haastoi hyvin ottelussa pelanneen Leo Väisäsen. Toppari horjahti kääntyessään ja jäi näin ratkaisevan askeleen hyökkääjästä jälkeen. Klauss ammattimiehen ottein nousi kohti maalia ja sijoitti pallon varmasti etukulmasta ohi Regueron ja tilanne oli ratkaisevasti jo 0-2. Pelin ollessa jo kaksi minuuttia yliajalla, pääsi Taiwo (kuvassa) keskittämään vasemmalta. Laitapakin keskitykseen pääsi käsineen väliin Rudakov, mutta hänen läpsäisynsä palloon vei pelivälineen suoraan Lassi Järvenpäälle. Laitapakki ampui suoraan matalan, mutta painavan laukauksen, joka löysi tiensä verkon perukoille maalin etukulmasta. Näin tilanne kaventui lukemiin 1-2. Minuutti tästä ja ottelun tuominnut Ville Nevalainen vihelsi pelin päättyneeksi samoihin 1-2 (0-0) lukemiin, joiden ansiosta muutamat paikalle saapuneet vierasfanit saattoivat aloittaa juhlansa.
Voiton ansiosta Klubi on jo kymmenen pisteen etumatkalla KuPS:aan ja RoPS:aan
verrattuna. Sinipaidat ovat tosin pelanneet ottelun vähemmän ja
neljäntenä oleva FC Lahti peräti kolme ottelua vähemmän. Kuten monessa otteessa on todettu, kotijoukkue joutui lähtemään otteluun ilman kolmea avainpelaajaajaan ja jo ensimmäisellä puoliajalla ns. varalaiturit tippuivat pelivahvuudesta. Siitä huolimatta RoPS taisteli sen minkä pystyi kärkijoukkue HJK:a vastaan. Resurssiero tuli kuitenkin vastaan, sillä Palloseuralla ei ole heittää vaihdosta kentälle muutaman poissaolon jälkeen kuin nuoria omia kasvatteja tai ns. reservimiehiä. Positiivista oli kuitenkin nähdä Veka Pyyny tositoimissa lähes tunnin verran ja sen ajan hän pelasikin hyvin, vaikka kaksinkamppailuissa ei voimassa aina vielä pärjännytkään. Nopeutta Pyynyltä sen sijaan löytyy, niin kuin myös Aapo Heikkilältä. Valitettavasti Heikkilän muut ominaisuudet eivät ole liigatasoa ja näin hänen roolinsa jatkossakin tulee olemaan vaihtopelaajan paikalla. Huomionarvoista on myös perjantai-illan yleisömäärä, reilut 4000 silmäparia on iso luku pohjoisessa. RoPS todellakin liikuttaa paikallisia!
Seuraavan kerran RoPS pelaa vasta tiistaina 12.6. eli joukkue pääsee nyt pienelle tauolle parantelemaan kolhuja ja hiomaan sen jälkeen kuvioita tuleviin otteluihin. 12.6. RoPS kohtaa kotikentällään Vaasan Palloseuran klo 18.30 alkavassa ottelussa. Silloin kaikki taas Rovniemen keskuskentälle kannustamaan RoPS voittoon!
Palloseurablogin ottelun vakuuttaja:
Taye Taiwo - pelivuodet Italiassa ja Ranskassa näkyvät otteissa. Pallovarma pelaaja, jolla on aina aikaa löytää paras mahdollinen ratkaisu.
Teksti: M.N.
Kuvat: M.N. & M.L.