torstai 1. kesäkuuta 2017

RoPS taipui MIFK:n vieraana

Antonio Reguerolla piti ottelussa kiirettä.
Rovaniemen Palloseura kohtasi keskiviikkoillan liigaottelussa vieraskentällä IFK Mariehamnin. Viime kauden liigamestari kampesi sinipaidoista 2-1 (1-0) kotivoiton, jonka ansiosta MIFK on nyt sarjassa viidennellä sijalla, kaksi pistettä yhdeksäntenä majailevaa RoPS:a edellä. Ottelu pelattiin vain 1011 katsojan edessä, joten jalkapallokuume ei ilmeisesti ole tällä hetkellä kovin korkealla Maarianhaminassa.

RoPS matkusti Ahvenanmaalle vain neljän vaihtomiehen voimin, joten kovin monia vaihtoehtoja ei RoPS:n käskyttäjä Juha Malisella penkillä peliin ollut. IFK Mariehamn pääsi peliin puolestaan hyvässä terveystilanteessa, sillä poissa pelaavasta kokoonpanosta oli ainoastaan maalivahti Marc Nordqvist.

Robert Taylor palasi avaukseen ja onnistui maalinteossa.
Ottelu alkoi RoPS:n aktiivisella pelillä, mutta kotijoukkue IFK Mariehamn oli kuitenkin joukkueista se, joka avasi maalitilin. Kun ottelu oli edennyt vasta 10. peliminuutille, nousi Robbin Sellin vasenta laitaa ylös jatkaen pelivälineen keskelle Amos Ekhalielle. Kenialaislaiturin ensimmäiseen epäonnistuneeseen yritykseen pääsi väliin vielä RoPS-toppari Juuso Hämäläinen, mutta pallo jäi tilanteessa Ekhalielle, joka käännöksen jälkeen ujutti pallon ohi RoPS-vahti Antonio Regueron. Näin tilanne oli 1-0. Kohta tämän jälkeen vierasjoukkue RoPS pääsi oivaan paikkaan. Pitkästä aikaa loukkaantumisen jälkeen avauksessa ollut Robert Taylor (kuvassa) pommitti, mutta MIFK-vahti Andreas Vaikla onnistui vaivoin torjumaan kudin eteensä. Ensimmäisenä pallossa oli Emeka Eze Friday, mutta hänen yrityksensä huippupaikasta suuntautui Vaiklaa kohti ja kotijoukkueen kannattajat saivat huokaista helpostuksesta. Tämän jälkeen ottelun painopiste alkoi kääntymään kohti RoPS:n kenttäpuoliskoa, jossa RoPS-vahti Reguero olikin työllistettynä. Lisäosumia ensimmäisellä puoliajalla ei enää kuitenkaan nähty ja näin varttitunnin tauolle siirryttiin kotijoukkueen maalin johdossa.

Cem Felek vauhdissa.
Toinen 45-minuuttinen toi heti alusta alkaen kentälle aktiivisemman Palloseuran. Ensimmäinen vaarallinen tilanne siunaantui kuitenkin kotijoukkueelle, mutta Reguero torjui hienosti Brian Spanin yrityksen. 58. minuutilla RoPS onnistui tasoittamaan ottelun. Saku Ylätuvan kulmapotkun jälkeen Eze pudotti taakse Taylorille, joka tykitti vajaasta 20 metristä todellisen unelmavedon maalin ylänurkkaan. Näin tilanne tasoittui lukemiin 1-1! Iloa ei kestänyt kuin reilut viisi minuuttia, sillä ottelun 64. minuutilla MIFK siirtyi 2-1 johtoon. Tämäkin osuma syntyi kulmatilanteesta, kun Bobbie Friberg da Cruz syötti täysin vapaana maalin edessä olleelle toppari Jani Lyyskille, joka jatkollaan siirsi saarelaiset ottelussa takaisin johtoasemaan. Tilanteessa Lyyski oli unohtunut RoPS-puolustukselta täysin vartioimatta ja näistä tilanteista pääsarjatasolla yleensä rokotetaan. RoPS:n valmentaja Juha Malinen pyrki kääntämään ottelun suuntaa tekemällä kaksi vaihtoa lyhyen ajan sisään. 70. minuutilla Simo Roiha korvasi laidalla Timo Stavitskin ja 72. minuutilla Cem Felek (kuvassa) tuli kentälle maalintekijä Taylorin tilalle. Ja vielä 79. minuutilla Sakari Tukiainen sai harvinaisia peliminuutteja kirmatessaan kentälle melko vaisusti pelanneen Sani Kaitan tilalle. Loppuminuuteilla RoPS sai vielä hieman painetta aikaan kotijoukkueen maalille, mutta maaliin asti palloa ei enää saatu ja näin ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon lukemin 2-1 (1-0).

Lopputulos on kenttätapahtumiin nähden oikeutettu, sillä kotijoukkue IFK Mariehamn voitti laukaukset peräti 18-6 ja kulmapotkutkin menivät saarelaisille 13-7. RoPS:n peli varsinkin puolustussuuntaan oli epävarmaa ja joukkueen kokemattomuus näkyy ja kuuluu näin alkukaudesta. Viime kaudella varsinkin laidoilla joukkueessa oli kovan tason osaamista Veikkausliigaan (Saksela, Pirinen), mutta nyt laitapelaajina viilettää nuoria tulevaisuuden lupauksia. Tämä ei voi olla näkymättä joukkueen pelissä. Myös puolustusnelikko ei ole vielä löytänyt täydellistä kemiaa keskenään, mikä aiheuttaa ylimääräistä työtä maalivahti Reguerolle. Positiivista ottelussa oli Taylorin kasvavat minuutit kentällä ja keskikenttämiehen upea tasoitusosuma.

Kauaa RoPS ei ehdi kuvioita uusiksi hioa, sillä seuraavan kerran Napapiirin ylpeys pelaa jo tulevan sunnuntaina, jolloin Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu liigakärki HJK, joka keskiviikkona pöllytti kotikentällään SJK:a peräti 6-0! Siinä siis todellinen tasomittari RoPS:lle. Mielenkiintoisen ottelusta tekee myös se, että "stadilaisten" riveissä pelaa monta sinipaidoissa ennen vaikuttanutta pelaajaa. Nimet Yaghoubi, Pirinen ja Obilor eivät varmasti jätä ketään kylmäksi, oli sää mikä tahansa. Ottelu RoPS-HJK pelataan sunnuntaina 4.6. klo 18.30 alkaen. Silloin kaikki keskarille kannustamaan RoPS yllätykseen!

Teksti ja kuvat: M.N.