lauantai 13. toukokuuta 2017

RoPS taisteli voiton FC Lahdesta

Emeka Friday Eze nousemassa laitaa pitkin vastustajan estelyistä huolimatta.
Rovaniemen Palloseuran hyvät otteet kotikentällä saivat jatkoa perjantai-iltana, kun sinipaidat päihittivät hyvin nuorisopitoisella kokoonpanollaan tähän asti kauden tappiottomana edenneen FC Lahden maalein 1-0 (1-0). Kotijoukkeen ainokaisesta vain 1051 katsojan edessä vastasi ensimmäisellä liigaosumallaan Lassi Järvenpää. 

RoPS:n lähtökohdat otteluun eivät olleet kaikista otollisimmat, sillä joukkueen vahvuudesta puuttui varsinkin keskikentältä tukku miehiä. Robert Taylor, Antti Okkonen, Sani Kaita ja Eetu Muinonen olivat tällä kertaa sivussa pelaavasta kokoonpanosta. Näin joukkueen keskikentän kolmikon muodostivat Lassi Järvenpää (20v), Anselmi Nurmela (20v) ja Saku Ylätupa (17v). Lautapuolustaja Järvenpäälle pelipaikka keskikentän pohjalla oli samalla ensimmäinen komennus kyseiselle tontille hänen liigaurallaan. Vierasjoukkue FC Lahti sen sijaan matkusti Napapiirille kokoonpanolla, josta poissa olivat loukkaantumisista kärsivät Igor Jovanovic, Masa Malen sekä Pavel Osipov. Muuten joukkueen terveystilanne on hyvä, mistä kielivät myös hyvät alkukauden otteet Veikkausliigassa.

Järvenpää tuulettaa avausosumaansa.
Ottelu alkoi tunnustellen ja kummankin joukkueen hakiessa asetelmia kentällä. Lahti tunnetusti pelaa melko usein puolustusvoittoisesti vieraspeleissä, mutta perjantaina joukkue alkoi alun jälkeen pitämään palloa kotijoukkuetta enemmän hallussaan. Kun peliä oli pelattu noin kymmenen minuuttia, sai Pavel Nazimov tyrkättyä pallon maaliin, mutta selkeästä paitsioasemasta ja peli jatkui näin 0-0 lukemissa eteenpäin. Hieman tämän jälkeen vieraiden Santeri Hostikka pääsi nousemaan vasemman laidan kautta puolittaiseen läpiajoon, mutta heikohkon ratkaisuyrityksen torjui RoPS-vahti Antonio Reguero. 24. minuutilla pallo pelattiin David Addyn kautta laitaan Timo Stavitskille, jonka keskitys löysi boksista kärkimies Emeka Friday Ezen. Hänen laukauksensa meni kuitenkin vasemmalta selvästi ohi maalin. Tämän jälkeen RoPS alkoi pääsemään entistä paremmin peliin mukaan ja saamaan aikaan hyviä hyökkäyssommitelmia. 31. minuutilla sinipaidat onnistuivat viimein huudattamaan kotiyleisöä. Stavitskin oikealta lähtenyt keskitys löysi jälleen Ezen, jonka jatkon FC Lahden maalivahti Aleksandr Vasjutin onnistui torjumaan eteensä. Eze ehti kuitenkin ensimmäisenä paluupalloon ja sai toimitettua sen maalin eteen, josta Järvenpää (kuvassa) tyrkkäsi pelivälineen maaliviivan yli ja taululle tilanteeksi 1-0! Ja heti seuraavassa pelitilanteessa Ylätupa tarjoili noin 16 metriin Järvenpäälle, jonka laukauksen Vasjutin torjui vain vaivoin ja tilanne säilyi kotijoukkueen maalin johdossa. 43. minuutilla FC Lahden Nazimov pääsi kertaalleen vielä tälläämän, mutta tälläkin kertaa Reguero oli maalillaan ohittamaton. Näin tauolle siirryttiin 1-0 lukemissa. 

Tatomirovic, Väisänen, Eze ja Hämäläinen kulmatilanteessa.
Toinen 45-minuuttinen alkoi vahvalla vieraiden painostuksella. Heti 46. peliminuutilla Marko Simonovski pääsi yrittämään, mutta Reguero torjui vedon jälleen varmasti. Pelin edetessä ottelun painopiste oli yhä enemmän RoPS:n maalilla, mutta joukkue taisteli esimerkillisesti topparipari Juuso Hämäläinen-Ivan Tatomirovic (kuvassa) johdolla ja lahtelaisten yritykset kilpistyivät kerta toisensa jälkeen joko puolustukseen tai viimeistään Regueron näppeihin. Kotijoukkue rakensi toisella puoliajalla tilanteet lähinnä Stavitskin ja välillä myös Cem Felekin laitanousujen kautta. 81. minuutilla kauden ensimmäisen pelinsä avauksessa pelannut Felek siirtyi vaihtoon ja kentälle kirmasi nuori Juho Hyvärinen. 89. minuutilla Sakari Tukiainen korvasi kärjessä Ezen ja lisäajalla Pyry Hannola kirmasi kentälle Saku Ylätuvan tilalle. Lopun painostuksesta huolimatta FC Lahti ei saanut enää mitään huippuvaarallista aikaan ja näin ottelu päättyi kotijoukkueen juhliin. 

Antonio Reguero antaa puolustukselle ohjeita.
Kokonaisuudessan ottelu antoi RoPS:lle optimaalisen tuloksen ja näytti sen, että joukkueen nuoret pelaajat ovat valmiita ottamaan vastuuta kentällä. Kotijoukkueen nuorisokaartia säesti hienosti Antonio Reguero (kuvassa) maalissa sekä kokeneemmat puolustuspään pelaajat Ivan Tatomirovic, Juuso Hämäläinen sekä David Addy. FC Lahti oli ottelussa painostavampi osapuoli, mutta tilanteiden loppuunvieminen tuotti joukkueelle hyvin puolustanutta RoPS:a vastaan suuria ongelmia. Yritykset kilpistyivät kerta toisensa jälkeen ohilaukauksiin, Regueron hyppysiin tai RoPS:n vastaiskuiksi. Vieraiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas toivoikin pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa enemmän rohkeutta ja ns. jätkämäisyyttä joukkueensa hyökkäyspeliin. Kotijoukkueen käskyttäjä Juha Malinen totesi joukkueen tahtotilan olleen alusta alkaen kovan ja tämä näkyi katsomoon asti hienona taisteluna, joka tuotti joukkueelle kauden kolmannen täyden pistepotin. Voiton myötä RoPS on tasaisessa Veikkausliigassa seitsemännellä sijalla, vain kaksi pistettä toisena sarjassa toisena olevaa, mutta ottelun enemmän pelannutta VPS:a perässä. Joukkueen taistellessa tällä ilmeellä uskoisi ja toivoisi myös katsomoon löytävän nykyistä useamman rovaniemeläisen. Kylmä kevätsääkin on vain pukeutumiskysymys, ja joukkueen aktiiviset otteet kyllä myös osaltaan lämmittävät kaikkia keskuskentälle saapuvia.

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana perjantaina (19.5.), jolloin se matkaa Seinäjoelle SJK:n vieraaksi. Ottelu pelataan uudenkarhealla OmaSP Stadionille klo 20.00 alkaen. 

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Ivan Tatomirovic - puolustuksen liideri, otti osumia ja pelasi kovalla asenteella läpi ottelun.

Teksti ja kuvat: M.N.