torstai 11. elokuuta 2016

RoPS murjoi PS Kemin Lapin derbyssä


Kuvassa kaikki RoPS:n maalintekijät eli Mravec, Kokko ja Taylor.

Rovaniemen Palloseuran pirteät otteet saivat jatkoa keskiviikko-iltana kotikentällä, kun sinipaidat kukistivat PS Kemin peräti lukemin 5-0 (4-0). RoPS:n kymmenettä peräkkäistä tappiotonta ottelua Veikkausliigassa oli Rovaniemen keskuskentällä seuraamassa 3024 katsojaa. Ottelu oli samalla Aleksandr Kokon viimeinen sinipaidassa, ainakin toistaiseksi. 

RoPS lähti otteluun kokoonpanolla, josta puuttuivat edelleen loukkaantuneiden kirjoissa olevat Ville Saxman ja Aapo Heikkilä sekä pelikieltoa ottelussa kärsinyt Juuso Hämäläinen. Muuten joukkue pääsi peliin parhaalla kokoonpanollaan. Kemiläisiltä puuttui ottelusta useita pelaajia – pelikieltoa sovittava Rayn Gilligan sekä maataan edustamassa oleva David Bitsindou. Muita kemiläisten poissaolijoita olivat Zeljko Savic, Matias Ojala ja Tuomo Könönen sekä edelleen loukkaantuneina olevat Aleksi Räihä ja Jusa Impiö. 

RoPS juhlimassa Mravecin 3-0 osumaa.
RoPS aloitti ottelun väkevästi, sillä heti ensimmäisestä hyökkäyksestä Eetu Muinonen pääsi laukomaan ja ottelun juhlakalu Kokko oli päästä ohjaamaan. Ottelun ensimmäinen kulma tuli PS Kemille 14. peliminuutin kohdalla. Parinkymmenen minuutin kohdalla kotijoukkueen Eetu Muinonen laukoi puolestaan niukasti ylitse. Hetkeä myöhemmin PS Kemin Janne Turpeenniemi veti Kokon paidasta nurin rangaistusalueella. Ottelun tuominnut Antti Munukka näytti välittömästi kädellään päättäväisesti rangaistuspotkua sinipaidoille. Robert Taylor laukoi rangaistuspotkun lähes maalin kattoon ohi heittäytyneen Mikko Vilmusen. Pelikellon näyttäessä 26. minuuttia, joutui PS Kemi suorittamaan ensimmäisen vaihdon. Muller loukkaantui vaarattoman näköisessä tilanteessa ja hänet kentällä korvasi Cristian Eissele. Kun peliä oli pelattu 32. minuuttia, pääsi Janne Saksela hyvän Mika Mäkitalon jätön jälkeen keskittämään oikealta laidalta. Aleksandr Kokko hakeutui tilanteessa hyvin maalin eteen ja ohjasi pallon rinnallaan maaliin. Näin tilanne oli jo 2-0! Hetkeä myöhemmin 34. peliminuutin kohdalla Michael Mravec laukoi lähes 25 metristä komean kaaripallon lähes maalin oikeaan ylänurkkaan ohi voimattoman Mikko Vilmusen. Näin tilanne oli jo 3-0. Tilannetta edelsi Taylorin hyvä peli laidalla ja Eetu Muinosen tarkka syöttö vapaaseen paikkaan Mravecille. Vielä ennen taukoa 44. minuutin kohdalla John William Oluremi antoi matalan keskityksen maalille, joka Kokon kosketuksesta kimposi eteenpäin Taylorille, joka ohjasi pelivälineen jälleen maaliin ja teki näin ottelun toisen henkilökohtaisen maalinsa. Kohta tämän jälkeen ensimmäinen puoliaika päättyi RoPS:n kannalta riemukkaisiin 4-0 lukemiin. 

Hattutemppu on valmis!
Toisella jakson alkupuolella Janne Saksalan vaparin jälkeen Taylor laukoi niukasti ohi Vilmusen vartioiman maalin. Hetkeä myöhemmin 56. peliminuutilla Kokko syötti Eetu Muinoselle kentän oikeaan laitaan. Tilanteessa keskikenttämies Muinonen jouduttiin kaatamaan ja jo toistamiseen Munukka ohjasi pallon pilkulle. Tällä kertaa Taylor ampui pallon maalin vasempaan alakulmaan. 59. peliminuutin kohdalla tuli kamppailussa hetki, jota yleisö nousi seisaaltaan kunnioittamaan. Aleksandr Kokko poistui keskuskentän viheriöltä ainakin toistaiseksi. Hänet kärjessä korvasi Ransford Osei. 66. minuutilla puolestaan Mamut Saine pääsi pitkästä aikaa kentälle Mäkitalon tilalle. 72. minuutin kohdalla tuli vieraiden paras maalintekopaikka, kun Antti Munukka näytti palloa jälleen pilkulle varsin heppoisen kontaktin jälkeen. Billy Ionsin laukoman pilkun nappasi alanurkasta kuitenkin RoPS-maalissa pelannut varmaotteinen Antonio Reguero. 75. minuutilla RoPS teki vaihdon, kun kotijoukkueen oma kasvatti Jarkko Luiro kirmasi kentälle korvaten kenttäkoostumuksessa jälleen vahvasti pelanneen Muinosen. Tämän jälkeen loppuosa kamppailusta oli pitkälti pelailua – ottelun jo ratkettua. Näin Lapin derbyottelu päättyi lukemiin 5-0 (4-0), joiden ansiosta Lapin herruudesta ei jäänyt kenellekään epäselvyyttä. 

Kokonaisuudessaan ottelu oli huikeaa RoPS:n ilotulitusta. PS Kemi ei päässyt peliin mukaan oikeastaan missään vaiheessa ja kemiläisten puolustaminen oli yllättävän lepsua. Huomioitavaa pelissä oli myös RoPS:n hyökkäyspelin tehottomuus Kokon poistettua kentältä, mutta tämä johtui osin myös siitä, että Palloseura hölläsi vauhtia lopussa ottelun ratkettua jo ensimmäisellä puoliajalla. Siitäkin huolimatta ottelu oli RoPS:n hallussa läpi ottelun, joten mitään epäselvyyttä ei voittajasta ollut. Seuraavaksi RoPS:n täytyy ratkaista se, miten Kokon valtaisa aukko saadaan korvattua sinipaitojen hyökkäyspelissä. 

Tällä kertaa ottelun vakuuttajaa valittaessa tuli jopa vaikeuksia, sillä sen verran moni pelaaja onnistui tänään. Kemijärven Hyypiänä tunnettu Jarkko Lahdenmäki pelasi jälleen vahvasti läpi ottelun. Myös Eetu Muinonen onnistui jälleen kerran ollen keskialueen herra läpi ottelun. Robert Taylor viimeisteli ottelussa hattutempun ja nousi samalla jaetulle kärkipaikalla Veikkausliigan maalintekotilastossa 10 osumallaan. Tällä kertaa valinta Palloseura -blogin ottelun vakuuttajaksi kohdistuu kuitenkin neljässä maalissa mukana olleelle eli joukkueen hyökkäyspään kärkinimeen Aleksandr Kokkoon – hän on luvannut tulla takaisin ja sitä jäämme odottamaan!

Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana lauantaina, jolloin Napapiirin sankarit kohtaavat vierasottelussa seinäjokelaisen SJK:n. Ottelu pelataan klo 16.00 alkaen. 

Teksti: I.N.
Kuvat: M.N.