Välillä pelitila kävi pieneksi Rovaniemen keskuskentällä. |
Rovaniemen keskuskentällä nähtiin Suomen Cupin vuoden 2013 voittajan RoPS:n ja Veikkausliigan hallitsevan mestarin HJK:n välinen vääntö, joka päättyi 1636 katsojan edessä niukkaan 0-1 (0-0) vierasvoittoon. HJK ei onnistunut itse maalia tekemään, vaan kotijoukkueen epäonneksi RoPS:n nigerialaistoppari Ndukaku Alison ohjasi pallon omaan maaliin toisen puoliajan alussa.
Olli Pöyliö pelasi pirteästi. |
Ottelu alkoi HJK:n hallinnalla. Näytti siltä, että RoPS ei pyrkinytkään aktiivisesti pitämään palloa, vaan antoi pelin ohjat HJK:n käsiin. Ensimmäisen vartin aikana HJK:n Demba Savage pääsi yrittämään maalintekoa kahdesti ja lisäksi vierailijoiden Tapio Heikkilä kerran, mutta nämä yritykset suuntautuivat maalin ohi. Ottelu eteni HJK:n voittaessa kaksinkamppailuja enemmän. RoPS ei pyrkinyt haastamaan vastustajaa tarpeeksi keskikentällä ja pelasi ajoittain jopa pehmeästi ja epävarmasti prässäämättä aktiivisesti pallollista HJK:n pelaajaa. Ottelun väriläiskä kotijoukkueen kannalta oli kuitenkin nuori 18-vuotias Olli Pöyliö (kuvassa), joka pystyi lähes ainoana poikkeuksena kotijoukkueesta voittamaan usein kaksinkamppailuja ja raatamaan kentällä aktiivisesti joukkueensa eteen myös pallottomana. Ehkäpä ennakkoluuloton Pöyliö nähdään tulevissa peleissä useammin RoPS:n avauksessa. Varsinkin nyt, kun kotijoukkueen sairastuvalla on ruuhkaa. Ensimmäinen veto maalia kohti nähtiin vajaan puolen tunnin pelin jälkeen, kun vierailijoiden Gideon Baah pääsi helpon näköisesti RoPS puolustukselta karkuun. Veto oli kuitenkin epäonnistunut ja suuntautui lähes keskelle maalia kohti RoPS:n maalivahti Saku-Pekka Sahlgreniä. Tämän jälkeen HJK pääsi pari kertaa helpon näköisesti RoPS:n puolustusalueelle, mutta ei onnistunut maalinteossa. Puoliajan lopussa RoPS leirissä heräteltiin toivoa paremmasta, kun kotijoukkueen hyökkääjä Mika Lahtinen kaadettiin rangaistusalueen sisällä, mutta ottelun erotuomari Vesa Hätilä ei tilanteesta viheltänyt rangaistuspotkua. Tekopaikka tuli kuitenkin aivan puoliajan viime hetkillä kotijoukkueelle, kun RoPS:n toppari Faith Friday Obilor pääsi puskemaan pelivälineen jo ohi HJK:n tanskalaisvahti Michael Tørnesin, mutta pallo siivottiin maaliviivalta pois maalin tuntumasta. Näin puoliajalle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.
Jamal Gay näytti jo pelimiehen merkkejä. |
Toinen puoliaika käynnistyi jälleen HJK:n hallinnalla. Yksi avopaikka syntyi vierailijoille, kun hyvin laidallaan pelannut Nikolai Alho petasi oivan paikan Robin Lodille, jonka ratkaisu kuitenkin jäi suutariksi. Ottelun ratkaissut voittomaali syntyi 51. minuutilla, kun HJK:n Rasmus Schüller vetäisi pallon kohti RoPS:n maalia, jossa maalivahti Sahlgrenin torjunnasta pallo kimposi RoPS-toppari Ndukakua kohti, joka ohjasi pallon takaisin epäonnekkaasti omaan maaliin. Ottelu jatkoi vierailijoiden hallinnalla. Peliä oli pelattu 64. minuuttia, kunnes RoPS suoritti kaksi pelaajavaihtoa. Kentältä vaihdettiin pois Mika Lahtinen ja Ville Saxman ja kentälle tulivat hyökkäykseen trinidad-tobagolainen Jamal Gay (kuvassa) ja laitalinkiksi Simo Roiha. Minuuttia myöhemmin myös vieraiden kärkimies Mikael Forssell vaihdettiin pois ja tilalle tuli Macoumba Kandji. RoPS:n tekemät vaihdot toivat uutta virtaa ja liikettä kotijoukkueen peliin ja keskuskentällä toivottiin Palloseuran rikkovan pian kuparisen. Tästä huolimatta HJK:n Senegalissa syntynyt ja USA:n Major League Soccer –sarjassa mainetta niittäneen Kandjin toimesta nähtiin näyttäviä nousuja ja syöttöjä, mutta vierailijat eivät onnistuneet maalinteossa. Kertalleen pallo kimposi RoPS:n laitapakki Antti Peuran jalasta RoPS-maalin ylärimaan, mutta illan toista omaa maalia ei kuitenkaan nähty. Ottelua oli pelattu 80. minuuttia, kunnes RoPS suoritti viimeisen pelaajavaihtonsa, kun Olli Pöyliö vaihdettiin pois kentältä ja oikeaksi laitalinkiksi tuli vikkelä nigerialainen Emenike Mbachu, joka viilettikin laidallaan pariin otteeseen varsin pirteästi. Ottelun lopussa molemmat joukkueet saivat pallon maaliin, mutta tilanteet olivat paitsioita. Näin HJK vei mukanaan kaikki kolme sarjapistettä. Epäonninen RoPS saattaa menettää toppari Faith Friday Obilorin seuraaviin peleihin sairastuvalle, sillä mies loukkaantui kaksinkamppailutilanteessa pelin lopussa ja poistui kentältä kainalosauvojen avittamana.
Rovaniemen Palloseura pelaa seuraavan kotiottelunsa Rovaniemen Keskuskentällä maanantaina 26. toukokuuta klo 18.30, jolloin vastaan asettuu FF Jaro Pietarsaaresta. Sitä ennen RoPS pelaa kuitenkin kaksi vierasottelua. Tulevana lauantaina eli 17.5. Lahden Kisapuistossa klo 16:00 vastaan asettuu FC Lahti ja perjantaina 23.5. RoPS matkaa Vaasaan, jossa se kohtaa paikallisen Palloseuran klo 18:30.
Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja (kotijoukkue): Olli Pöyliö, pelasi hyvin kaksinkamppailutilanteissa ja prässäsi palloa aktiivisesti läpi pelin.
Teksti: M.L.
Kuvat: M.N.