Rovaniemen Palloseura ja Pietarsaaren Jaro tasasivat pisteet maalittomasti helteisellä Rovaniemen keskuskentällä 1903 katsojan edessä. RoPS tuskailee edelleen maalinteko-ongelmien kanssa. Tosin kotijoukkueen hyökkäykseen vaihdosta kentälle tullut Aleksandr Kokko on tekemässä paluuta pitkän loukkaantumisen jälkeen joukkueeseen. Toisaalta RoPS on pystynyt puolustamaan jo pitkään todella hyvin, sillä RoPS maalivahti Tomi Maanoja on pitänyt nollan omalla maalillaan jo peräti 498 minuuttia.
Ottelu alkoi vierailijoiden tullessa pirteämmin peliin. Jaro yritti riistää palloja RoPS:lta jo hyökkäysalueellaan. Kotijoukkueella oli tilaa vähän vierailijoiden tullessa hanakasti päälle. Ensimmäinen vaarallinen tilanne tuli 9. minuutin pelin jälkeen, kun Jaron Mattias Wargh ampui tulisesti, mutta Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi valittu RoPS-vahti Tomi Maanoja torjui vedon. Neljä minuuttia myöhemmin RoPS:n Emenike Mbachu pelasi seuratoverilleen Ville Saxmanille, joka ampui viidestä metristä huolimattomasti ulkosyrjällään avopaikasta ohi maalin. Jakson lähestyessä puoliväliään RoPS sai pallonhallintaa enemmän itselleen. Emenikellä ja Mika Lahtisella oli omat paikkansa, mutta ne jäivät hyödyntämättä. Myös Jaron Wargh ja Shahdon Winchester yrittivät maalintekoa, mutta yritykset olivat helppoja Maanojalle torjuttavaksi. Tauolle siirryttiin maalittomassa tilanteessa.
Toisen jakson alku oli lievää kotijoukkueen hallintaa. Vaarallisia paikkoja ei tullut kuitenkaan kummallekaan joukkueelle. Ottelun 67. minuutin jälkeen RoPS aiheutti vaaraa Jaron maalille. RoPS-kapteeni Antti Okkonen antoi vapaapotkun ja Mika Lahtinen pääsi puskemaan Jaron maalin edestä. Tilanteessa Jaron maalivahti Jesse Öst venyi parhaimpaansa ja pallo meni torjunnan kautta kulmaksi, josta ei tullut kotijoukkueelle tulosta. Pian tämän jälkeen Ville Saxman vaihdettiin pois kentältä ”kymppipaikalta” ja tilalle tuli hyökkääjäksi Aleksandr Kokko. Lahtinen siirtyi samalla pelaamaan laitalinkiksi. RoPS sai myöhemmin tilanteita Emenike Mbachun pitkistä sivurajaheitoista, joka on hyvä apu RoPS:lle. Vaarallisin tilanne tuli 83. minuutin jälkeen, kun Emeniken heitosta Ndukaku Alison puski pallon kohti Jaron maalia, mutta Öst torjui. Ottelun viimeisillä minuuteilla Jaron Shahdon Winchester pääsi vielä vaarallisesti osittain läpi, mutta veto suuntautui miehen harmiksi maalin ohi. Näin Rovaniemellä tasattiin pisteet.
RoPS-valmentaja Kari Virtanen totesi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että kotona pitäisi aina voittaa. Hän kuitenkin sanoi, että jokainen saatu piste on joukkueelle kullan arvoinen. Virtanen myönsi maalinteon olevan joukkueelleen ongelma. Aleksandr Kokko tuo loukkaantumisen jälkeen lisää maalintekovoimaa RoPS:lle, mutta Virtanen totesi Kokon olevan vielä pitkän matkan päässä täydestä kunnosta. Hän kertoi, RoPS:n hakevan ”kymppipaikan” pelaajaa ja sanoi, että ulkomaalaisten hankintojen pitää olla joukkueelle vahvistuksia. Virtanen totesi vielä, että RoPS ei keskity mitenkään erityisemmin Suomen Cup:iin tulevissa peleissä, vaan RoPS pyrkii satsaamaan myös Veikkausliiga otteluihin.
Lehdistötilaisuudessa RoPS:n kapteeni Antti Okkonen sanoi, että kotijoukkueen puolustuspelaaminen oli totuttua avoimempaa. Hän kertoi, että oli RoPS:n onni että ottelun lopussa Jaron Winchesterin veto meni ohi maalin. Okkonen sanoi olevansa tyytyväinen nollan pitämiseen, mutta kotijoukkueen pelaaminen oli hänen mielestään liian staattista.
Jaron valmentaja Alexei Jeremenko sanoi joukkueensa olevan otteluruuhkassa. Lauantain ottelu oli kolmas viikon sisään. Jeremenko sanoi, että on erittäin tyytyväinen pisteeseen. Hän sanoi, että Rovaniemi on ollut aina vaikea paikka pelata. Jaron maalilla hyvin pelannut Jesse Öst sanoi, että Jaro yritti pelata nollapelin. Hänen mielestään 0-0 oli ihan oikeutettu lopputulos. Öst kertoi, että hän ei joutunut venymään torjunnoissaan parhaimpaansa kuin kerran.
Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Faith Friday Obilor, jälleen RoPS:n takalinjojen lukko. Varmaa ja hyvää esiintymistä ottelusta toiseen.