keskiviikko 3. marraskuuta 2021

RoPS aloitti liigakarsinnan upealla kotivoitolla

RoPS juhlii Simo Roihan tekemää tasoitusosumaa.
Rovaniemen Palloseura kohtasi keskiviikkoiltana kotoisan keskuskentän valojen alla liigakarsinnassa AC Oulun kauden ennätysyleisön eli 1640 katsojan edessä. Vauhdikas kamppailu päättyi lopulta kotijoukkueen riemukkaaseen 2-1 (1-1) voittoon, mikä antaa sinipaidoille hyvät lähtökohdat sunnuntain toiseen osaotteluun.

RoPS lähti kauden huipentavaan kaksiosaiseen liigakarsintaan joukkueella, josta puuttui pelikiellossa ollut Mohammed Adams. Sen sijaan Nino Roffelsen oli nyt pelikelpoinen. Tuomas Kaukua aloitti tällä kertaa pelin vaihdossa, koska hän oli kärsinyt menneenä viikonloppuna vatsataudista. AC Oulu matkasi lyhyehkön matkan pohjoiseen joukkueella, josta puuttui pelikieltoa kärsinyt kokenut Jarkko Hurme. Syksyllä aika myllerryksessä olleet oululaiset lähtivät uudehkon valmentajansa Ricardo Duarten johdolla liigakarsintaan kuitenkin ennakkosuosikkeina.

Vieraskannattajien soihdutus näkyi Rovaniemen pimenevässä illassa.
Ottelu starttasi melko tasaväkisissä merkeissä. Pikkuhiljaa kotijoukkue alkoi kuitenkin saamaan pelistä paremmin ja paremmin otetta ja esimerkiksi reilun viikon takaiseen TPS-otteluun verrattuna sinipaidat saivat rakennettua enemmän vaarallisia tilanteita vastustajan maalille heti ottelun alusta alkaen. 15. minuutilla Roffelsenin vasemmalta antama kulmapotku löysi aivan vapaana olleen Luka Kuittisen, mutta nuoren topparin pusku meni aavistuksen vasemmalta ohi Juhani Pennasen vartioiman ACO-maalin. 22. minuutilla puolestaan Roffelsen pääsi harhautusten päätteeksi ampumaan noin kymmenestä metristä, mutta laukaus suuntautui lähes kohti Pennasta, jolla oli suhteellisen helppo työ torjua hollantilaisen yritys. Alustuksen tähän tilanteeseen teki laidallaan vaarallisesti liikkunut Jussi Niska. Kesken kotijoukkueen painostuksen vieraat saivat kulmapotkun, kun peliä oli pelattu puolisen tuntia. Otso Liimatta pelasi tilanteessa pallon 20 metriin Dennis Salanovicille, jonka laukauksen eteen ehti ensimmäisenä Rodrigo Antunes, joka käänsi tilanteessa vielä pallon eteen selkänsä. Ottelun tuomarina esiintynyt Oliver Reitala näki tilanteessa ehkä ainoana keltaisen kortin arvoisen käsivirheen ja pallo aseteltiin pilkulle. Pallon taakse asteli Salanovic, joka sijoitti pelivälineen varmasti maalin oikeaan alakulmaan. Näin tilanne ottelussa oli 0-1.

Jussi Niska nousemassa vasenta laitaa pitkin kohti vastustajan maalia.
RoPS ei tästä kuitenkaan lannistunut, sillä 35. minuutilla Antunesin noin puolesta kentästä antama vapaapotku löysi vieraiden puolustuksen avustuksella Simo Roihan, joka viimeisteli upeasti pallon etukulmasti maaliverkon perukoille ja tilanne oli hetkessä tasan 1-1! Ensimmäisen puoliajan lopussa AC Oulu sai rakennettua enenevissä määrin painetta kohti kotijoukkueen maalia, varsinkin vieraiden kulmapotkutilanteet tuottivat sinipaidoille vaikeuksia. Nämä RoPS-vahti Miikka Mujunen ja kumppanit saivat kuitenkin joko torjuttua tai blokattua tavalla tai toisella ja näin vartin tauolle siirryttiin vauhdikkaan 45-minuuttisen päätteeksi tasatilanteessa 1-1.

Toinen puoliaika alkoi kotijoukkueen aktiivisella pelillä. 47. minuutilla Srdjan Vujaklija löysi oikealta hyvin nousseen Otto Kemppaisen, mutta laitalinkin jatko ei löytänyt oikeaa osoitetta. Melkein heti perään pääsi Geoofrey Acheampong laukomaan vaarallisesti, mutta ghanalaisen yritys meni hiukan oikealta maalin ohi. 54. minuutilla nähtiin ns. Niska-show, kun laitalinkki nousi kohti maalia harhauttaen matkalla useamman keltapaidan. Niskan sai myös laukauksen aikaan, mutta se suuntautui suoraan kohti ACO-vahti Pennasta. 57. minuutilla pallo pelattiin toisessa päässä kenttää kärkkäälle Salanovicille, joka murtautui kotijoukkueen maalivahdin alueelle ohi Antunesin. Portugalilainen liukui vielä tilanteeseen sillä seurauksella, että pallo oli jälleen pilkulla ja tällä kertaa aiheesta. Salanovic asettui jälleen ampumaan rangaistuspotkua, mutta nyt Mujunen maalillaan venyi upeaan jalkatorjuntaan ja tilanne ottelussa pysyi edelleen tasalukemissa! 

RoPS luomassa painetta oululaisten maalille.
Kun peliä oli pelattu reilu tunti, alkoivat vieraat saamaan peliä haltuunsa. 63. minuutilla RoPS vaihtoikin tuoreita jalkoja Tuomas Kaukuan muodossa kentälle, kun hän korvasi kentällä Acheampongin. Mutta heti seuraavassa tilanteessa Kaukua loukkasi kättään sillä seurauksella, että hänet oli heti vaihdettava pois kentältä. Nyt kentälle kirmasi vuorostaan Vili Saarikoski. Kesken vieraiden painostuksen, RoPS iski 75. minuutilla vastaan. Tilanteessa Roffelsen löysi oikealta hetkeä aiemmin kentälle tulleen Didis Lutumba-Pitahin, jonka laukaus meni ainoastaan hiuksenhienosti oikealta maalin ohi. 81. minuutilla puolestaan vieraiden Sergei Eremenko pääsi tälläämään huippupaikasta, mutta keskikenttämiehen laukaus vavisutti vain maalin takana olleita mainoslakanoita. 85. minuutilla kotijoukkueen Vujaklija oli hyvässä paikassa, mutta tämän tilanteen Pennanen hoiti hyvällä vastaantulollaan.

Koska ottelussa oli nähty pari loukkaantumisia ja useita vaihtoja, lisäaikaa näytettiin peräti seitsemän minuutin verran. 92. minuutilla Roffelsenin hyvä vapaapotku 35 metristä kiersi vaarallisesti kohti ACO-maalia, mutta jatkajia tilanteeseen ei löytynyt. Pari minuuttia tästä ja Rafinha oli puskemassa toisessa päässä, mutta kokeneen topparin yritys meni metrin maalin yli. Kun pelikello näytti jo viidettä lisäaikaminuuttia, syötti Saarikoski vasempaan laitaan Niskalle. Laitalinkin keskitys maalille tuli Pennasen "maille", mutta vieraiden maalivahdin purku suuntautui suoraan Lutumba-Pitahille. Laitalinkki jatkoi nopeasti takaviistoon Roffelsenille, joka laukoi ensimmäisellä kosketuksellaan noin 18 metristä pallon kierteellä maalin vasempaan alanurkkaan ja kotifanien juhlat alkoivat äänekkäimpinä kuin kertaakaan tällä kaudella! Ja mikä upea maali hollantilaiselta! Tämän jälkeen peli eteni vielä parisen minuuttia, mutta ilman sen mainittavampia suorituksia. Lopulta tuomarin pillin vihellys kuului ottelun päättymisen merkiksi ja RoPS:n juhlat 2-1 (1-1) voiton myötä saivat alkaa.

Kokonaisuudessaan keskiviikkoillan kamppailu näytti, että tasoero Veikkausliigan häntäpäässä ja Ykkösen kärkipaikkojen välillä on korkeintaan nimellinen, jos sitäkään. RoPS taisteli ansiokkaasti läpi pelin aiheuttaen oululaisten maalille useita vaaratilanteita ja tästä todistuksena kaksi tärkeää täysosumaa. RoPS onnistui jälleen laajalla rintamalla, mutta esimerkiksi Jussi Niska ja Vertti Hänninen pelasivat jälleen todella vahvasti. Myös Nino Roffelsenin merkitys joukkueelle niin pelillisesti kuin tsempparina sen kuin vain kasvaa, kun ratkaisuhetket ovat käsillä. Hollantilaisen viimeistelemässä voittomaalissa pallo kiersi kuin keilapallo konsanaan oikeaan osoitteeseen. Ja myös Miikka Mujusen rankkaritorjunta on hyvä huomioida, sillä kaksi vierasmaalia olisi voinut olla jo liian siiman antamista ACO:lle. Harmaita hiuksia RoPS:n valmentaja Mikko Mannilalle aiheuttivat Tuomas Kaukuan loukkaantuminen sekä myös Otto Kemppaisen nilkutus pois kentältä ennen täyttä aikaa. Ainakin Kaukuan ilme pidellessään oikeaan kättään kertoi sen, että nuorta pallotaituria tuskin nähdään Raatin nurmella sunnuntaina pelivarusteissa. Ottelun tuominnut Oliver Reitala sen sijaan epäonnistui esityksessään lähes täysin, vaikka jättäisi huomioimatta rangaistuspotkutuomiot, joista varsinkin ensimmäinen jätti melko paljon tulkinnanvaraa. Tämän tason ratkaisuottelut ansaitsevat myös laadukkaan tuomariesityksen ja sitä ei Rovaniemellä valitettavasti nähty. Ehkäpä sunnuntaina nähdään tällä rintamalla vahvempaa toimintaa.

RoPS:n vaihdot ottelussa:

  • 63. min Geoffrey Acheampong - Tuomas Kaukua
  • 67. min Tuomas Kaukua - Vili Saarikoski
  • 75. min Otto Kemppainen - Didis Lutumba-Pitah

Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat tulevana sunnuntaina (7.11.) Oulun Raatin stadionilla klo 16.00 alkavassa liigakarsinnan toisessa osaottelussa. Tsemppiä peliin siniset, jatketaan silloin samalla draivilla kuin keskiviikkona ja hoidetaan liigapaikka pohjoiseen!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Nino Roffelsen - yksi vahvimmista esityksistä, mitä hollantilaiselta on tällä kaudella nähty, kruununa ottelun voittomaali lisäajalla.

Teksti: M.N.

Kuvat: M.N. & Ruutu