sunnuntai 24. lokakuuta 2021

RoPS voittoon sarjakauden päätöksessä, pelit jatkuvat nousukarsinnan merkeissä

RoPS hankkimassa vapaapotkun vaarallisesta paikasta.
Rovaniemen Palloseura kohtasi Ykkösen ylemmän loppusarjan päätöskierroksella kotonaan TPS:n kauden ennätysyleisön eli 1310 katsojan silmien edessä. Huipputärkeä arktisissa olosuhteissa käyty kamppailu päättyi lopulta RoPS:n riemastuttavaan 1-0 (1-0) kotivoittoon, jonka ansiosta pelaajien kaulaan ripustettiin Ykkösen hopeamitalit, mutta ennen kaikkea tällä tuloksella pohjoisen ylpeys jatkaa matkaansa kohti Veikkausliigan karsintaa ja unelmaa noususta takaisin pääsarjaan.

RoPS pääsi kotiotteluun melko vahvalla kokoonpanolla. Poissa vahvuudesta olivat pelikieltoa korttitilin täyttymisen vuoksi sovittanut Nino Roffelsen sekä Elmeri Hirvonen, Joona Lahdenmäki ja Vili Saarikoski. Näin Mikko Mannilalla oli mietittävää varsinkin keskikentän peluutuksen suhteen. TPS matkasi pohjoiseen vahvalla joukkueella ja turkulaiset aloittivatkin ottelun tismalleen samalla kokoonpanolla kuin edelliskierroksen EIF-ottelun. Näin kentällä avauksessa nähtiin mm. Rasmus Holma, Kasper Hämäläinen, Joakim Latonen, Ilari Mettälä sekä Atte Sihvonen. Kokemusta turkalaisten riveistä löytyikin runsaasti. 

Muzaci harhauttaa, Kemppainen seuraa tarkasti.
Ottelu käynnistyi melko tasaisissa merkeissä. Pelin tärkeys näkyi kentällä, sillä kumpikin joukkue oli selvästi latautunut otteluun ja valmis kamppailemaan jokaisesta pallosta. Pelin edetessä vierasjoukkue TPS sai painettua peliä kohti RoPS:n maalia, mutta antaumuksella puolustaneet sinipaidat pitivät huolta siitä, että esimerkiksi Albion Muzaci pysyi poissa maalipaikoilta. 23. minuutilla Acheampong avasi omalta kenttäpuoliskolta hienosti ylös Simo Roihalle, mutta viime viikolla hattutempun nakuttanut hyökkääjä ei aivan ylettänyt palloon ennen TPS-vahti Jere Koposta. Tämän jälkeen nähtiin Jussi Niskalta parasta osaamista eli kärkkäitä nousuja vasemmassa laidassa ja hyviä keskityksiä maalille. Puolen tunnin pelin kohdalla Niskan keskitys löysi Srdjan Vujaklijan pään, mutta serbikärki ei saanut puskuunsa tarpeeksi voimaa ja tarkkuutta ja näin Koposella oli helppo työ vangita peliväline käsiinsä. 

RoPS rakentamassa tilannetta vasenta kaistaa pitkin.
38. minuutilla Niska tarjoili puolestaan matalan keskityksen maalin eteen, mutta tähän Roiha ei vielä ylettänyt ja tilanne kuivui kasaan. Viisi minuuttia myöhemmin kaksikko löysi toisensa. Tilanne rakentui Niskalle Vertti Hännisen ja Tuomas Kaukuan kautta ja laitalinkki pääsi jälleen keskittämään vasemmasta laidasta TPS-puolustuksen tiukasta vartioinnista huolimatta. Niska keskitti aivan päätyrajalta Taimin ja Serge Atakayin edestä upeasti takatolpalle, jossa täysin vapaana oli Roiha. Maaliahne hyökkääjä kiitti syötöstä ja tilasta ja nikkasi pallon varmaakin varmemmin maaliin ja tilanne oli 1-0! Loppuminuuteilla ei enää huippupaikoille päästy ja näin kylmää ilmaa kummasti lämmittänyt avausmaali jäi ensimmäisen 45-minuuttisen ainoaksi onnistumiseksi.

Acheampong pallossa vastustajan boksissa.
Tauon jälkeen peli starttasi RoPS:n aktiivisella pelillä. 57. minuutilla kuitenkin Muzaci pääsi laukomaan kohtuullisesta paikasta, mutta vetoon ei tullut kunnolla voimaa tai edes tarkkuutta ja Miikka Mujunen sai edelleen olla vähin torjuntatöin pallon mennessä vasemmalta maalin ohi. Pelin edetessä TPS sai käännettyä pelin painopistettä kohti kotijoukkueen maalia, mutta tilaa keltapaidat eivät juuri RoPS-puolustuksen välistä löytäneet. 69. minuutilla Joonas Sundman tarjoili kuitenkin vasemmalta kierteisen keskityksen takatolpalle Hämäläiselle, mutta kokenut entinen maajoukkumies pukkasi aavistuksen ohi maalin. Huippupaikka vieraille! 83. minuutilla Latonen vei pallon Hänniseltä varsin helposti ja tykitti 30 metristä. Mujunen RoPS-maalilla kuitenkin venyi hienoon torjuntaan ja tilanne pysyi lukemissa 1-0. Ottelun loppuminuuteilla TPS yritti vängällä hakea tasoitusta, mutta tämä avasi vastahyökkäyspaikkoja kotijoukkueelle. Mutta kun kumpikaan joukkue ei enää onnistumisia saanut aikaan, vihelsi ottelun tuominnut Ville Nevalainen viidennellä lisäaikaminuutilla pelin vihdoin päättyneeksi ja kotijoukkueen juhlat saivat alkaa.

RoPS pelasi lauantaina pakkassäässä (-5) yhden tasapainoisimmista otteluistaan tällä kaudella. Joukkue puolusti hyvin läpi ottelun muutamaa helppoa pallonmenetystä lukuun ottamatta. Myös avauspeliä oli suoraviivaistettu ja näin palloa ei jääty turhaan hautomaan omalle maalivahdinalueelle maalipotkutilanteissa. TPS oli saanut pohjoiseen hyvälukuisen vieraskannatuksen, mutta Jonatan Johanssonin joukkue ei pystynyt tällä kertaa rikkomaan pohjoista taikaa. Kun RoPS heräsi ylemmän loppusarjan viimeisillä hetkillä, turkulaiset puolestaan menettivät asemiaan viimeisillä pelikierroksilla. Summa summarum, RoPS ansaitsi lauantaina voittonsa, vaikka TPS tiukan vastuksen antoikin. Mohammed Adamsin keltainen kortti ottelussa tiesi sitä, että ghanalainen on sivussa marraskuun alussa pelattavasta liigakarsinnasta AC Oulua vastaan ja tämä aiheuttaa varmasti lisää mietintää Mannilalle ja muulle valmennukselle.

RoPS:n vaihdot ottelussa:

  • 87. min Srdjan Vujaklija - Didis Lutumba-Pitah
  • 93. min Tuomas Kaukua - Sampo Ala-Iso 

Seuraavan kerran RoPS pelaa nousukarsintaa AC Oulua vastaan kaksiosaisessa karsinnassa. Ensimmäinen ottelu pelataan Rovaniemen keskuskentällä keskiviikkona 3.11. ja toinen sunnuntaina 7.11. Oulussa Raatin Stadionilla. Toivotaan, että sää pysyy suosiollisina siihen asti, jotta karsintapelit saadaan pelattua suunnittellun mukaisesti. Reilun viikon päästä onkin hyvä jatkaa siitä, mihin lauantaina jäätiin eli RoPS:n hyvillä otteilla ja voitonjuhlilla!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Jussi Niska - laitalinkiltä kauden vahvin esitys, hienoja nousuja, vaarallisia keskityksiä ja antaumuksellista puolustustyöskentelyä.

Teksti ja kuvat: M.N.