perjantai 8. lokakuuta 2021

RoPS hävisi kotonaan EIF:lle, nousumahdollisuudet hupenevat ottelu ottelulta

RoPS oli perjantai-iltana tehoton erikoistilanteissa.
Koleassa ja sateisessa perjantai-illan Ykkösen kamppailussa Rovaniemen keskuskentällä kohtasivat RoPS ja tammisaarelainen EIF vain 460 katsojan edessä. Ylemmän loppusarjan taisto päättyi lopulta 1-2 (0-1) lukemiin kotijoukkueen selvästä hallinnasta huolimatta. Näin mollivoittoinen loppukausi sai jälleen yhden lisämerkinnän ottelutilastoihin.

RoPS lähti otteluun hyvässä terveystilanteessa. Poissa vahvuudesta olivat maajoukkuekomennuksen vuoksi Otto Kemppainen sekä viime ottelussa pientä tälliä saanut Rodrigo Antunes. Myös Elmeri Hirvonen oli edelleen ykkösjoukkueesta sivusta. Näin Mikko Mannila joutui hieman muokkamaan joukkueen puolustuspään miehitystä perjantain koitokseen. Valmentajarulettia kauden lopussa harrastanut EIF matkasi pohjoiseen joukkueella, josta puuttuivat pelikieltoinen Juuso Liukkonen, niin ikään nuorten maajoukkueen mukana oleva Oliver Pettersson sekä Andre Österholm ja Robin Sid. Mukana matkassa kuudentoista pelaajan joukossa olivat sen sijaan mm. Xhevdet Gela, Zacharias Ekström, Jarkko Heimonen ja Riku Selander.

Joona Lahdenmäki pitämässä kiinni Olli Jakosta.

Ottelu starttasi hieman tunnustellen, mutta pallonhallinta oli kotijoukkueella. Tilanteiden vieminen loppuun tuotti kuitenkin molemmille joukkueille suuria vaikeuksia ja maalipaikkoja ei ottelun alkupuolella nähty. Puolen tunnin pelin kohdalla RoPS rakensi Tuomas Kaukuan toimesta hyökkäystä. Kaukualla oli hetken jo itselläkin hyvä vetopaikka, mutta hän päätti pelata pallon taustalta tulleelle Luka Kuittiselle. Nuori toppari tykitti noin 25 metristä kuitenkin hieman EIF-maalin yli. 38. minuutilla vieraat sitten iskivät käytännössä ensimmäisestä paikastaan. Tilanteessa Jussi Niska lahjoitti pallon vieraille ja lopulta Riku Selander pääsi maalin edestä tuikkaamaan pelivälineen maalin vasempaan alakulmaan. Näin tilanne oli 0-1. Vielä avauspuolikkaan lopussa RoPS sai rakennettua painetta vieraiden maalille, mutta Geoffrey Acheampongin sijoitus meni metrin pari maalin ohi. Tauolle poistuttiin 0-1 lukemissa.

Nino Roffelsen ja Riku Selander pelin tuoksinnassa.
Toinen 45-minuuttinen alkoi vieraiden vaarallisella tilanteella. 50. minuutilla Valdrin Rachida pääsi laukomaan, mutta kosovolaisen yritys osui ainoastaan maalin oikeaan tolppaan. Pikkuhiljaa pelin painopiste alkoi siirtymään kuitenkin kohti tammisaarelaisten maalia, mutta sinipaidoilla oli suuria vaikeuksia saada viimeiset syötöt osumaan kohdilleen ja muutenkin hyökkäyspeli näytti väkinäiseltä puurtamiselta. 59. minuutilla Nino Roffelsen pääsi kuitenkin yrittämään, mutta tämän maanuoliaisen EIF-vahti Mehdi El Moutacim onnistui torjumaan. 63. minuutilla oli sitten Mohammed Adamsin vuoro lahjoittaa maalipaikka Olli Jakoselle ja Jakonen ei erehtynyt. Tilanteessa koko topparikolmikko toimi kuin hidastetussa filmissä ja tästä vieraat kiittivät. Tilanne ottelussa oli hetkessä 0-2 ja jos mahdollista, taivas synkkeni Rovaniemellä entisestään. 72. minuutilla puolestaan Stanislav Efimov oli oikeaa kaistaa pitkin noustessaan puoliksi läpi, mutta hänen laukauksensa osui kotifanien onneksi vain maalin oikeaan tolppaan kimmoten siitä päätyrajan yli.

Viimeisen vartin aikana RoPS otti pelin täysin kontrolliinsa, osin vaihtojen tuomien tuoreiden jalkojen ansiosta ja osin vastustajan hieman väsyessä. 79. minuutilla Miska Ylitolva tarjoili oikealta keskelle Simo Roihalle, jonka suora veto osui kuitenkin hyökkääjän epäonneksi maalin ylärimaan. Paikalla kärppänä oli onneksi serbikärki Srdjan Vujaklija, joka kylmän viileästi viimeisteli maalin edestä 1-2 kavennuksen. Näin sinipaidat olivat takaisin mukana pelissä. 86. minuutilla kotijoukkue sai 35 metristä vapaapotkun. Pallon taakse asteli Roffelsen, jonka keskitys löysi maalin edestä täysin vapaana olleen Kuittisen, mutta hänen puskunsa suuntautui suoraan EIF-vahti EL Moutacimin hyppysiin. Mikä paikka tasoittaa ottelu! Lopussa RoPS sai vielä rakennettua puolittaisia maalipaikkoja erikoistilanteiden kautta, mutta vieraat puolustivat uhrautuvasti ja näin peli päättyi neljännellä lisäaikaminuutilla Toni Pohjoismäen vihellykseen ja lukemiin 1-2 (0-1).

Palloseura hallitsi monin paikoin perjantaista kotiotteluaan, mutta käytännössä lahjoitti pisteet vieraille omilla virheillään. Joukkueen peli on nyt aikamoisessa kipsissä ja isot virheet näkyvät karusti tulostaululla. On puhuttu joukkueen ylisuorittamisesta kauden aikana, mutta ehkä nyt on parempi puhua siitä, että kauden ratkaisuhetkillä sinipaitojen otteista on kadonnut rentous ja pelaaminen näyttää monin paikoin suorittamiselta. Usein taisteluun herätään vasta ottelun lopussa, kun vastustaja on jo iskenyt nauloja arkkuun. Aiemmin kaudella RoPS ei välttämättä montaakaan peliä hallinnut suvereenisti, mutta pakka pysyi hyvin kasassa ja hyökkäyspäässä osumatarkkuus oli hyvää luokkaa. Nyt virheet sävyttävät pelaamista ja joukkueen itseluottamus on kaukana parhaastaan. Kun ylempää jatkosarjaa on pelaamatta kaksi ottelua, on RoPS sarjassa kolmantena neljä pistettä toisena olevaa TPS:a perässä. Enää edes karsijan paikan tavoittaminen ei ole omissa käsissä, mutta kuten tämä ilta osoitti, kaikki on vielä mahdollista. Toki nousu TPS:n rinnalle tai ohi vaatisi pienen ihmeen, mutta ehkä ihmeiden aika ei vielä ole ohi.

RoPS:n vaihdot ottelussa:

  • 66. min Geoffrey Acheampong, Joona Lahdenmäki & Didis Lutumba-Pitah - Vili Saarikoski, Srdjan Vujaklija & Miska Ylitolva

Seuraavan kerran RoPS pelaa lauantaina 16.10., jolloin sinipaidat matkaavat FF Jaron vieraaksi Pietarsaaren keskuskentällä klo 15.00 alkaen pelattavaan otteluun. Tsemppiä siniset, käännetään kelkka takaisin voittojen tielle!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Srdjan Vujaklija - maalivainu on edelleen kohdallaan, vaikka serbi aloittikin pelin vaihtopenkillä.

Teksti ja kuvat: M.N.