lauantai 27. huhtikuuta 2019

RoPS hävisi värittömän ottelun kotikentällään

RoPS:n tarkka puolustuspeli piti kuopiolaiset ensimmäisellä puoliajalla poissa maalitilanteista.
Rovaniemen Palloseuran mollivoittoinen alkukausi sai jatkoa, kun sinipaidat hävisivät kotikentällään 2011 katsojan edessä KuPS:lle maalein 0-1 (0-0). Tilanneköyhä Veikkausliigaottelu ratkesi yhteen tilanteeseen, jossa Rasmus Karjalainen osoitti oivia maalintekotaitojaan. Voiton myötä kuopiolaiset nousivat sarjassa kuudennelle sijalle, kun taas RoPS majailee tällä hetkellä vasta yhdeksäntenä.

RoPS lähti otteluun hieman uudistuneella kokoonpanolla, sillä Sergio Llamas teki paluun avaukseen pienen loukkaantumisen jäljiltä. Myös Youness Rahimi ja nuori Tuomas Kaikua olivat avauksessa mukana. Sivussa pelistä olivat Aleksandr Kokko ja Tarik Kada. Antonio Reguero oli joukkueen mukana, mutta vielä ns. penkkivahvuudessa. KuPS matkasi Pohjois-Savosta Rovaniemelle hyvässä terveystilanteessa, vaikka Ats Purje kokoonpanosta puuttuikin. Muutoin niin ikään heikosti kautensa aloittaneet kuopiolaiset saivat kentälle nimivahvan kokoonpanon.

Otelu alkoi rauhallisissa merkeissä ja tilanteiden rakentelu vaikutti erittäin vaikealta kummallekin joukkueelle. Alkuminuuteilla kuopiolaiset olivat selkeästi enemmän pallossa kiinni, mutta kunnon paikkoja he eivät pystyneet rakentamaan tiiviisti puolustanutta kotijoukkuetta vastaan. RoPS:n pelinrakentelu sen sijaan loisti poissaolollaan. Pikkuhiljaa kotijoukkuekin sai peliä paremmin hallintaansa, mutta viimeiset syötöt hyökkäyspäässä jäivät kerta toisensa jälkeen vajaiksi tai vain epätarkoiksi. 38. minuutilla Llamas loukkasi itseään vaarattoman näköisessä tilanteessa ja joutui tulemaan pois kentältä. Hänet keskikentällä korvasi Tommi Jäntti. 43. minuutilla vieraat saivat vapaapotkun noin 25 metristä, mutta Karjalaisen yritys oli helppo torjuttava RoPS-vahti Damjan Shishkovskille. Tämän jälkeen ei enää ihmeitä kentällä nähty ja näin joukkueet poistuivat vartin tauolle pukuhuoneisiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen puoliaika jatkui siitä mihin ensimmäisellä jäätiin eli melko vaatimattomalla pelaamisella. Peli näytti paikoin siltä, että kumpikin joukkue piti oman maalinsa varjelua takaiskuilta tärkeämpänä kuin maalintekoa. RoPS:n keskikenttä Eetu Muinosen (kuvassa) johdolla yritti rakentaa kotijoukkueen peliä, mutta tilanteet kuivuivat kokoon viimeistään viimeisellä hyökkäysneljänneksellä. 65. minuutilla Ilmari Niskasen rakentamasta tilanteesta peliväline kulkeutui Lucas Rangelin kautta Karjalaiselle, jonka vedon Shishkovski onnistui kuitenkin torjumaan tuttuun tapaansa suoraan eteensä. Mustapaitoja ei tilanteessa lähellä ollut, joten RoPS-vahti ehti liimaamaan pallon lopulta kunnolla näppeihinsä.  Ottelun ainoa osuma nähtiin 73. minuutilla, kun Karjalainen tälläsi pallon maalin vasempaan kulmaan Niskasen oivasta syötöstä. Tilanteessa hyökkääjä harhautti muuten mallikkaasti pelanneen RoPS-toppari Atte Sihvosen 100-0 ennen tarkkaa laukaustaan. Maalin jälkeen RoPS teki nopeasti tuplavaihdon, kun 77. minuutilla Agnaldo Moraes ja Niklas Jokelainen korvasivat kentällä Henrik Ölanderin ja Kaikuan. Vaihdot toivatkin hieman uutta draivia joukkueen peliin, mutta todellisia maalipaikkoja joukkue ei silti pystynyt rakentamaan Otso Virtasen vartioiman KuPS-maalin suulle. Paras tilanne syntyi 89. minuutilla, kun Juho Hyvärisen keskitys oikealta päätyrajalta löysi aiemmin kentälle tulleen Jokelaisen, mutta kärkimiehen yritys kilpistyi pelaajamassaan. Kun ottelun pari lisäaikaminuuttia oli pelattu, vihelsi ottelun tuominnut Petri Viljanen kamppailun päättyneeksi 0-1 (0-0) lukemiin, joiden päätteeksi kotikatsomossa olleet RoPS-kannattajat alkoivat hiljaa valumaan pois keskuskentältä.

RoPS:n käskyttäjä Toni Koskelalla ja muulla valmennustiimillä on enemmän kuin mietittävää siinä, miten syvissä vesissä uiva Palloseura saadaan nostettua tuloksellisesti pinnan yläpuolelle. Tällä hetkellä joukkue ei näytä siltä, että se olisi vastustajille minkäänlainen pelote, sillä niin heikkoa joukkueen hyökkäyspeli kokonaisuudessaan on. Puolustus toimii jo melko hyvin, mutta sillä ei otteluita voiteta, se ainoastaan antaa mahdollisuuden siihen. Tämän lisäksi myös Regueron paluu tolppien väliin pikaisella vauhdilla on enemmän kuin toivottavaa, jotta joukkuetta alakerrasta johtaa aidosti voittava maalivahti. Toivottavaa on myös se, että joukkueen yhden tärkeimmän pelaajan eli Llamasin perjantainen vamma ei ole vakava. Nykyisellään joukkueen rosteri on niin kapea, että läheskään saman tason korvaajia ei penkiltä löydy. Myös hyökkäyspää suorastaan huutaa vahvistusta, koska Kokon toipumiseen ja sitä myötä pelikunnon pysymiseen ei voi kovin monta saludopakettia laskea. Taloudellisesti uuden pelaajan hankkiminen on iso satsaus, mutta tässä tilanteessa se alkaa kohta olemaan elinehto menestymiselle. Joukkueeseen on jo useamman viikon ajan etsittykin mitat ja budjettiraamit täyttävää kärkimiestä, mutta ainakaan vielä sellaista ei vapaiden pelaajien joukosta ole mukaan tarttunut.

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana perjantaina (3.5.), jolloin Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu HIFK. Ottelu pelataan tutusti klo 18.30 alkaen. Tämä jos mikä on ottelu, joka määrittää miten kausi tästä eteenpäin alkaa menemään. Joten kaikki silloin keskarille kannustamaan kotijoukkue kauden ensimmäiseen kotivoittoon!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Mohamadou Sissoko - varmaotteinen toppari hoiti tonttinsä eleettömästi perjantai-iltana, johtaa esimerkillään ei niinkään äänellään. 

Teksti ja kuvat: M.N.