|
Joukkueet yhteiskuvassa ennen pelin alkua. |
Rovaniemen Palloseuran hieno kausi sai hopeareunuksensa lauantai-iltapäivänä Rovaniemen keskuskentällä, kun sinipaidat kukistivat tamperelaisen Ilveksen maalein 1-0 (1-0). Voittoa ja sitä seurannutta mitaliseremoniaa oli seuraamassa varsin koleassa säässä 2875 katsojaa. Jo ennen viimeistä kierrosta hopeamitalit varmistanut RoPS jaksoi painaa ottelussa tarvittavan osuman ja päätti kauden niin kuin sen aloittikin eli voitolla. Näin RoPS:n kapteeni Antti Okkonen sai arvoisensa päätöksen hienolle uralleen.
RoPS pääsi otteluun hyvässä terveystilanteessa, sillä vahvuudesta olivat sivussa ainoastaan Aleksandr Kokko ja Eetu Muinonen. Ilves matkusti pohjoiseen joukkueella, jossa oli mukana jälleen nuoria tulevaisuuden lupauksia Janne-Pekka Laineen ja Samuel Dahan muodossa hakemassa ensikosketustaan liigavauhtiin. Sivussa sen sijaan olivat Felipe Aspegren, Tiemoko Fofana, Tuomas Rannankari, Naatan Skyttä ja Jani Tanska.
|
Okkonen syötti voittomaalin! |
Ottelun alku meni hieman asetelmia hakiessa ja kunnon maalipaikoille ei kumpikaan joukkueista päässyt. 14. minuutilla kapteeni Okkonen (kuvassa) lähetti pitkän pallon oikeaan laitaan Giorgi Gorozialle, joka jatkoi terävän matalan syötön maalin eteen. Ensimmäisenä paikalla oli Vahid Hambo, mutta hänen puolittainen jatkonsa meni takakulman ohi ja Ilves selvisi tilanteesta säikähdyksellä. 27. minuutilla puolestaan Agnaldo Moraes syötti Erfan Zenelille oivaan paikkaan, mutta keskikenttämiehen jatko meni selvästi yli Mika Hilanderin vartioiman Ilves-maalin. Kymmenen minuuttia tästä ja Gorozia syötti vasemmalle hyvän pallon Lassi Lappalaiselle, joka pääsi tilanteessa nopeudellaan nousemaan kohti vieraiden maalia. Laiturin röyhkeä nousu päättyi yritykseen, joka meni kuitenkin pari metriä maalin ohi. Minuutti tästä ja Zeneli syötti Lappalaiselle vasemmalle. Tällä kertaa nuori laituri leikkasi nousun päätteeksi keskelle ja laukoi, mutta Hilander ylsi kuin ylsikin torjumaan tämän yrityksen. 44. minuutilla nähtiin ottelun avausmaali. Okkonen sai pelivälineen haltuunsa syvällä omalla alueella. Suke näki tilanteessa ylhäällä kärkkyneen Lappalaisen, jolle Okkonen lähetti pitkän pallon suoraan juoksulinjalle. Lappalainen nousi keskelle ja jatkoi pallon varmaakin varmemmin ohi Hilanderin kohti maalin vasempaa yläkulmaa. Näin pallo löysi tiensä verkon perukoille ja tilanne taululla oli 1-0! Näissä lukemissa siirryttiin myös ottelussa vartin hengähdystauolle.
|
Reguerolle kauden 17. nollapeli! |
Toisen 45-minuuttisen alku oli ottelussa melko matalatempoista pelaamista. Ilves näytti kuitenkin saavansa peliään paremmin jengoille ja joukkue rakensikin puoliajan ensimmäisen vetopaikan, mutta Jesse Huhtalan yritys meni selvästi vasemmalta maalin ohi. 57. minuutilla oli Gorozian vuoro testata Hilanderin valppautta maalilla. Vieraiden veräjänvartija torjui jaloillaan keskikenttämiehen yrityksen ja tilanne säilyi lukemissa. 1-0. Tilanteen jälkeen Gorozia siirtyi vaihtopenkin puolelle ja hänet kentällä korvasi Juho Hyvärinen. Pari minuuttia tästä ja Ilves rakensi huippuvaarallisen paikan. Iiro Mettälä pelasi pallon hienosti Taye Taiwon taakse Iiro Järviselle, jonka terävän etukulmaa kohti lähteneen laukauksen RoPS-vahti Antonio Reguero kuitenkin torjui hienosti jaloillaan päätyrajasta yli. Tätä seuranneesta kulmasta Ilves sai vielä aikaan hyvän laukauksen, mutta maaliin asti palloa ei kuitenkaan saatu. 67. minuutilla Matias Ojala laukoi kaukaa vedon, joka tuotti ongelmia Reguerolle. Pallo pomppi espanjalaisvahdin käsien kautta kuitenkin maalin katolle ja tuloksena oli ainoastaan kulmapotku. Tämän jälkeen RoPS alkoi taas olemaan hallitsevampi osapuoli kentällä. 75. minuutin kohdalla Zeneli keskitti hyvin maalille, mutta Hambon pusku meni suoraan kohti Hilanderia.
77. minuutilla nähtiin sitten vaihto, jota paikalla olijat kunnioittivat seisaaltaan taputtaen. Antti Okkonen siirsi kapteenin nauhan Reguerolle merkiksi päivätyönsä päättymisestä vihreällä verannalla ja siirtyi suosionosoitusten saattelemana vaihtopenkille. Hänet kentällä korvasi nuori Rasmus Degerman. Ja vielä 86. minuutilla Moraes vaihdettiin toiseen nuoreen eli Veka Pyynyyn ja näin RoPS oli käyttänyt ottelussa kaikki vaihtonsa. Ottelun lopussa Ilves sai aikaan vielä pientä hässäkkää kotijoukkueen maalille. Kun peli oli jo viimeisillä sekunneilla, pääsi vieraiden Diogo Tomas laukomaan vaarallisen kääntölaukauksen noin 12 metristä. Keskikenttämiehen pommi osui kuitenkin vain ylärimaan kimmoten siitä yli päätyrajan. Tämän tilanteen jälkeen ottelun tuominnut Antti Munukka vihelsi pelin päättyneeksi ja juhlat Rovaniemen keskuskentällä alkoivat!
Ottelu päättyi näin 1-0 (1-0) lukemiin, joiden ansiosta sinipaidat keräsivät 33 liigaottelusta peräti 62 pistettä. HJK voitti Veikkausliigan mestaruuden suvereenisti, mutta kolmas sija ratkesi paremmalla maalierolla KuPS:lle ennen FC Honkaa. RoPS:lle kausi oli menestys. Monet ns. asiantuntijat veikkasivat joukkuetta sarjan hännille, mutta Toni Koskela koko tiiminsä kanssa viritti joukkueen huimaan vauhtiin, joka ei katkennut koko kauden aikana. Joukkue oli kauden alusta loppuun kärkisijoilla ja ansaitsi näin hopeamitalinsa ja paikan Euroopan kentille tulevalle kaudelle. Joukkueeseen tulee varmasti muutoksia tämänkin kauden jälkeen, mutta tähän pohjoisessa on totuttu. Positiivista on nähdä joukkueen tekevän jo tässä vaiheessa jatkosopimuksia tärkeiden pelaajien, kuten Taye Taiwon ja Eetu Muinosen kanssa. Näin varmistetaan jatkuvuus joukkueessa. Toinen positiivinen asia on myös se, että nyt sinipaitoihin todellakin halutaan tulla ja tästä osoituksena ovat lukuisat yhteydenotot agenteilta ja pelaajilta. Ottelun jälkeen kuultiin myös, että HJK haluaa takaisin RoPS:ssa lentoon lähteneen Lassi Lappalaisen. Kiitokset siis myös Lappalaiselle vahvasta panoksestaan, jonka hän on joukkueeseen tuonut. Mutta nyt on kuitenkin aika nauttia hetki joukkueen menestyksestä. Pitkään joukkueen valmennus ei kuitenkaan kauden jälkeen hengähdä, sillä jo reilun viikon päästä Rovaniemellä nähdän liuta testimiehiä, jotka yrittävät vakuuttaa Koskelan ja Pasi Tuutin kyvyillään. Jäädään mielenkiinnolla odottamaan uusia väväyksiä!
Palloseurablogin ottelun vakuuttaja:
Antti Okkonen - kapteeni pelasi viimeisen sarjapelinsä johtajan elkein, upea syöttö ottelun voittomaaliin. Kiitos Suke!
Teksti ja kuvat: M.N.