tiistai 18. huhtikuuta 2017

Mollivoittoinen kotiavaus Rovaniemellä

Tilanne RoPS:n maalilla hetkeä ennen VPS:n kolmatta maalia.
Rovaniemen Palloseuran vahvasti uudistunut ja nuorentunut liigaryhmä jäi hyvästä alusta huolimatta vierasjoukkue VPS:n jalkoihin, kun pääsiäismaanantain ottelun loppulukemiksi Rovaniemen keskuskentällä kirjattiin 2-4 (2-1). 1310 katsojaa todistivat hyisessä säässä pelatussa ottelussa lukuisia hienoja maaleja, mutta myös tukun virheitä. Näin kahden vaisusti kautensa aloittaneen joukkueen kamppailu päättyi Vepsun selkeään voittoon. Ottelun päätteeksi saatiin vielä lisää draamaa, kun poliisi evakuoi keskuskentän pelaajia myöten loppujen lopuksi perättömän pommiuhkauksen myötä.

RoPS pääsi otteluun käytännössä parhaalla kokoonpanollaan, esimerkiksi Cem Felek oli nyt mukana vaihtopenkillä. Penkkiä kuluttivat myös mm. kärkimies Emeka Friday Eze sekä Sani Kaita. Vierasjoukkue Vaasan Palloseura pääsi otteluun myös hyvässä terveystilanteessa eli käytännössä samalla rosterilla kuin kauden aiempiin peleihin.

Ylätupa osui kahdesti RoPS:lle.
Ottelu alkoi RoPS:n hyvällä painostuksella ja kotijoukkue sai heti alkuun kaksi kulmapotkua. Alun vaarallisimman paikan järjesti kuitenkin VPS:n Juho Lähde, joka neljännellä minuutilla sai kulmatilanteesta pallon tolppaan, mutta ei vielä verkon perukoille asti. 21. minuutilla vaasalaisten Steven Morrissey vapautti tyylikkäällä läpisyötöllään Jesper Engstömin vapaaksi vasemmasta laidasta. Engströmin laukaus painui maaliin etualakulmasta ohi vastaan tulleen RoPS-vahti Antonio Regueron. Näin taululla loistivat 0-1 lukemat. Tilanteessa laitapakki Lassi Järvenpää ja koko kotijoukkueen puolustus yllätettiin täysin. RoPS ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan tuli tasoihin jo viiden minuutin päästä. Tällöin Robert Taylor vapautti nousunsa päätteeksi Saku Ylätuvan (kuvassa) ja keskikenttämies sijoitti pallon varmasti maalin takakulmaan ohi VPS-vahti Marko Meeritsin. Johtoon RoPS nousi 32. peliminuutilla, kun Ylätupa onnistui toistamiseen. Tilanteessa pallo tuli Ylätuvalle suoraan Veli Lammen jalasta ja nuori keskikenttä mies hassutti ensin tilanteessa Ville Koskimaata 100-0 ja latasi lopuksi pelivälineen maalin kattoon. Näin tilanne muuttui 2-1:een. Ja vain kaksi minuuttia tästä ja Taylor oli viedä RoPS:n jo kahden maalin johtoon. Taylor sai tilanteessa pelivälineen keskialueella ja laukoi vastaan tulleen Meeritsin yli, mutta keskikenttämiehen mainio yritys osui ainoastaan VPS-maalin ylärimaan. Ensimmäisen 45-minuuttisen lopulla ei enää vaarallisia tilanteita nähty ja näin tauolle poistuttiin kotijoukkueen 2-1 johtolukemissa. 

Tukiainen kovassa puristuksessa.
Toiselle puoliajalle tuli terästäytynyt Vepsu, joka otti kenttätapahtumat komentoonsa alkuminuuteista lähtien. 52. minuutilla pallo vietiin ottelun tuominneen Antti Munukan toimesta pilkulle, kun tuomari näki tilanteessa myöhässä olleen Järvenpään kaatavan Engströmin sääntöjen vastaisesti. Tilannetta edelsi RoPS:n sekava puolustaminen ja puolustuslinjan huono sijoittuminen. Pilkulle asteli Joonas Vahtera, joka latasi taululle varmasti 2-2 tasoituslukemat. 55. minuutilla RoPS teki ensimmäisen vaihtonsa, kun Järvenpää sai tehdä tilaa Leo Väisäselle. Ja vain kaksi minuuttia tästä ja kärkimies Sakari Tukiainen (kuvassa) siirtyi vaihtoon Simo Roihan kirmatessa kentälle. 69. minuutilla VPS siirtyi kulmatilanteesta johtoon, kun aiemmin tilanteita järjestellyt Morrissey viimeisteli varmasti ohi Regueron. Näin tilanne oli kääntynyt lukemiin 2-3. RoPS:n kiri oli vieraiden johtomaalin jälkeen lähinnä näennäistä. Juha Malinen yritti muuttaa pelin suuntaa tekemällä 80. minuutilla vielä kolmannen vaihdon. Tällöin Cem Felek juoksi kentälle Timo Stavitskin tilalle. 84. minuutilla Morrissey oli jälleen oivassa paikassa, mutta veto suuntautui maalin. ohi. Pelin lopullinen ratkaisu nähtiin kuitenkin 88. minuutilla. Nyt Morrissey kääntyi, harhautti Tatomirovicin ja vapautti syötöllään maalintekoon Juha Hakolan, joka viimeisteli tyynesti taululle lukemiksi 2-4. Tämä lannisti lopullisesti kotijoukkueen ja näin peli päättyi 2-4 (2-1) lukemiin, joiden ansioista kaikki kolme sarjapistettä matkasivat Pohjanmaalle VPS:n matkassa.

Ottelu kuvasti edelleen samoja ongelmia RoPS:n pelissä, mitä nähtiin kauden avauksessa Turussa. Joukkueen prässipeli ei toimi kuin hetkittäin ja joukkuepuolustaminen ja pelaajien sijoittuminen on usein kaukana ideaalista. Myös hyökkäyspelissä Tukiainen jäi edelleen liian yksin, vaikka kovasti tilaa itselleen hakikin. Edes Reguero maalillaan ei ole pystynyt esittämään viime kauden tapaisia loistotorjuntoja, joten jokaisella osa-alueella riittää petrattavaa tuleviin kamppailuihin, Positiivista tässä pelissä olivat Ylätuvan hienot osumat. RoPS:n käskyttäjä Malinen totesikin pelin jälkeen, että paljon on pelissä vielä petrattavaa ja kehitystyö on käynnissä. Myös joukkueensa prässipeliin Malinen toivoi parannusta tuleviin kamppailuihin. 

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana lauantaina (22.4.), jolloin Napapiirin ylpeys matkaa Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Ottelu pelataan Ratinan stadionilla klo 16.00 alkaen.

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Saku Ylätupa -nuori keskikenttämies viimeisteli kylmästi kaksi ensimmäistä liigaosumaansa. Lukee hyvin peliä ja on usein pelattavana hyvän liikkeensä ansiosta. 

Teksti ja kuvat: M.N.