sunnuntai 30. elokuuta 2015

Laiha reissu Turkuun

Inter oli lauantaina RoPS:a vahvempi.
Rovaniemen Palloseuran vaisut otteet saivat jatkoa lauantaina Turussa, kun kotijoukkue FC Inter päihitti napapiiriläiset vain 1675 katsojan edessä maalein 2-0 (1-0). FC Inter on osoittautumassa erittäin vaikeaksi vastuksesksi RoPS:lle, sillä Palloseura ei ole kertaakaan tällä kaudella pystynyt voittamaan turkulaisia. Lauantaina RoPS:n pelissä maalinteko tuotti jälleen enemmän kuin tuskaa ja kuntopuntarissa kärkisijoilta alas valahtanut RoPS on näin voittanut vain yhden viimeisestä kahdeksasta ottelustaan. 

RoPS tuli otteluun kokoonpanolla, josta puuttuivat pelikiellossa ollut Juha Pirinen ja loukkaantumisesta vielä toipuva Aleksandr Kokko. Uutena miehenä vaihtopenkillä nähtiin David Ramadingaye. FC Inter tuli otteluun kokoonpanolla, josta puuttui pelikieltoinen Guy Gnabouyou sekä loukkaantuneet Jukka Lehtovaara, Serge N'Gal, Vincent Onovo sekä Oskari Qvick. Itse ottelussa ensimmäisen kunnon paikan järjesti RoPS, mutta jälleen kärjessä aloittanut Michael Ibiyomi ei saanut puskuunsa tarvittavaa voimaa ja tarkkuutta ja näin Interin maalivahti Magnus Bahnella oli helppo työ torjua kärkimiehen yritys. Kotijoukkueen ensimmäinen vaarallinen paikka siunaantui Philip Njokulle Solomon Duahin esityöstä, mutta RoPS-vahti Tomer Chencinski torjui hienosti Njokun yrityksen. Vaikka RoPS peliä hienoisesti hallitsi, siirtyi kotijoukkue pelissä 1-0 johtoon 36. minuutilla tuomistusta rangaistuspotkusta. Tilannetta edelsi Duahin heppoinen kaatuminen rangaistusalueella Abdou Jammehin pysäyttäessä hänen etenimisensä. Ottelun tuominnut Mattias Gestranius näki tilanteessa kuitenkin rikkeen ja näin peliväline vietiin pilkulle. Pallon taakse asteli Joni aho, jonka laukaus meni varmasti maalin oikeaa nurkkaan ja näin tilanne ottelussa muuttui 1-0:aan. Maalin jälkeen FC Inter sai otteisiinsa uutta puhtia, mutta seuraavaa onnistumista ei ensimmäisellä 45-minuuttisella enää nähty, joten tauolle siirryttiin kotijoukkueen maalin johdossa.

Toinen jakso alkoi tunnustellen kummankaan joukkueen saamatta mitään ihmeellistä aikaan. RoPS teki tuplavaihdon 57. peliminuutilla muuttaakseen asetelmia kentällä. Tällöin kentälle kirmasivat Ramadingaye ja loukkaantumisesta pelikuntoon toipunut "supersub" Simo Roiha. Tilaa kenttäkoostumuksessa tekivät Tomas Hradecky ja Ibiyomi. Mutta heti perään kotijoukkue FC Inter ratkaisi pelin. Ensimmäisen maalin viimeistellyt Aho vapautti Henri Lehtosen pystyjuoksuun, josta Lehtonen nosti pelivälivälineen tyylikkäästi yli voimattoman Chencinskin. Näin tilanne oli jo 2-0. Tämän jälkeen ottelun voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä, vaikka RoPS muutaman paikan mm. Yaghoubin ja Roihan toimesta saikin rakennettua. Näin ottelu päättyi lukemiin 2-0 (1-0) ja kaikki kolme sarjapistettä jäivät Turkuun.

Kokkoa odotetaan takaisin kokoonpanoon.
Sanonta "No Boris, no party" kertoo kaiken oleellisen tämänhetkisestä RoPS:sta. Joukkue pystyy kyllä pitämään palloa ja hallitsemaan kenttätapahtumia, mutta Kokon (kuvassa) puuttuminen kärjestä näkyy armottomasti joukkueen tehotilastoissa. Ilman Borista maalinteko on joukkueelle lähes ylitsepääsemättömän vaikeaa. Tietojen mukaan Kokko on kuitenkin kuntoutumassa pelikuntoon todennäköisesti jo 10.9. pelattavaan kotiotteluun FF Jaroa vastaan, mikä on hyvä uutinen kaikille RoPS:aa seuraaville. Seura on myös edelleen etsimässä vahvistusta kapealle hyökkäysosastolleen siirtoikkunan ollessa auki vielä muutaman päivän.

RoPS pelaa siis seuraavan ottelunsa maaottelutauon jälkeen torstaina 10.9., jolloin Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu pietarsaarelainen FF Jaro. Ottelu pelataan klo 18.30 alkaen.

RoPS:n vaihdot ottelussa (out/in):
Tomas Hradecky - David Ramadingaye (57. min)
Michael Ibiyomi - Simo Roiha (57. min)
Moshtagh Yaghoubi - Jarkko Lahdenmäki (83. min)

Teksti ja kuvat: M.N.