tiistai 18. elokuuta 2015

RoPS tasapeliin HIFK:n vieraana

Tomas Hradecky osui RoPS:lle
Maanantai-illan kamppailu yhdeksäntenä sarjassa olevan kotijoukkue HIFK:n ja toisena Veikkausliigassa majailevan Rovaniemen Palloseuran välillä tarjosi paikalle saapuneille 2902 katsojalle 90-minuuttisen, jossa pisteet lopulta jaettiin maalein 1-1 (0-0). RoPS pääsi pelaamaan ison osan ottelua ylivoimalla HIFK:n Jukka Halmeen saatua suihkukomennuksen ensimmäisellä puoliajalla kahden keltaisen kortin viitoittamana. Silti kotijoukkue tuli tasoihin Ville Salmikiven maalilla, vaikka RoPS ottelua miesylivoimalla pääosin hallitsikin. Ottelun avausmaalista vastasi RoPS:n Tomas Hradecky (kuvassa), jolle maali oli samalla kauden avausosuma.

Kotijoukkueen peliryhmittymästä maanantaina puuttuivat loukkaantuneet Jani Bäckman, Tuomas Mustonen sekä Ville Taulo. Nnaemeka Anyamele joutui seuraamaan pelin sivusta pelikiellon vuoksi. RoPS tuli puolestaan otteluun kokoonpanolla, josta puuttuivat pelikieltoiset Faith Friday Obilor ja Antti Okkonen sekä loukkaantumisen vuoksi edelleen sivussa oleva Janne Saksela. Näin aloituksessa laidoilla viilettivät edellisen SJK-ottelun ratkaissut Simo Roiha sekä seuran uusin hankinta, Will John. Peli alkoi tasaisissa merkeissä ja alussa maalitilanteilla ei herkuteltu. Yksi ottelun ratkaisuhetkistä nähtiin jo 19. peliminuutilla. Tällöin kotijoukkueen Halme sai katsella erotuomari Miikka Lähteenmäen näyttämään punaista ja tämä muutti ottelua huomattavasti, koska RoPS sai pelata ylivoimalla yli 70 minuuttia peliajasta. Ulosajon jälkeen peli kääntyi yhä selvemmin RoPS:n haltuun ja Palloseura sai toimitettua pelivälineen kertaalleen Aleksandr Kokon toimesta maaliinkin Juha Pirisen vasemmalta antaman syötön päätteeksi, mutta tilanne tuomittiin paitsioksi. Jakson lopulla kotijoukkue sai vapaapotkun noin 35 metristä kentän vasemmalta puolelta, mutta Joni Korhosen jatko tilanteessa oli heikko pelivälineen suuntautuessa selvästi maalin ohi. Näin tauolle mentiin maalittomassa 0-0 tilanteessa. 

Olli Pöyliö pääsi vaihdosta kentälle.
Toiselle jaksolle tuli terävä RoPS ja ottelun ensimmäinen osuma näki päivänvalon jo 49. minuutilla. Tilanteessa peliväline pelattiin oikeaan laitaan, rangaistusalueen kulman läheisyyteen Ville Saxmanille, jonka jatko suuntautui boksista Mika Mäkitalon pään kautta taakse noin 30 metriin. Tilanteessa ensimmäisenä oli Hradecky, jonka unelmalaukaus suuntautui vastustamattomasti maalin oikeaan yläkulmaan ja tilanne taululla oli 1-0! Tämän jälkeen peli oli RoPS:n hallussa, mutta seuraava tosi vaarallinen paikka tuli kotijoukkueelle. Pekka Sihvola ei kuitenkaan 76. minuutin kohdalla onnistunut jatkamaan palloa maaliin avopaikasta maalin edustalta. Sihvolan vasemman jalan jatko parin metrin päästä maalin etukulmaa meni karkeasti ohi ja tilanne säilyi maalin vierasjohdossa. HIFK sai kuitenkin värkättyä tasoituksen ottelun 81. minuutilla. Sihvola voitti pääpallon Abdou Jammehia vastaan pitkän avauksen jälkeen ja peliväline tuli suoraan Salmikiven juoksulinjalle. Salmikivi jätti tilanteessa Jarkko Lahdenmäen ratkaisevasti jälkeensä ja laukoi pallon varmasti maalin perukoille ohi RoPS-vahti Tomer Chencinskin. Näin tilanne oli tasan 1-1.  Ottelun lopussa mm. Olli Pöyliöllä (kuvassa) oli hyvä paikka ratkaista peli, mutta keskikenttämiehen ruuti oli tilanteessa märkää. Näin RoPS:n loppuhetkien painostuksesta huolimatta peli päättyi pistejakoon maalein 1-1 (0-0).

RoPS olisi voitolla mennyt ainakin hetkellisesti Veikkausliigan piikkipaikalle, mutta vieläkään kärkisijaa ei joukkueelle suotu. Näin HJK saa edelleen jatkaa sarjakärkenä. Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana lauantaina (22.8.), jolloin se kohtaa kotikentällään tamperelaisen Ilveksen. Ottelu pelataan Rovaniemen keskuskentällä jo klo 16.00 alkaen. Silloin kaikki keskuskentälle kannustamaan sinipaidat kotivoittoon!

RoPS:n vaihdot ottelussa (out/in):
Michael Ibiyomi - Aleksandr Kokko (46. min)
Simo Roiha - Olli Pöyliö (77. min)
Tomas Hradecky - Tommi Haanpää (84. min)

Teksti ja kuvat: M.N.