tiistai 23. kesäkuuta 2015

RoPS vyöryi Ilveksen yli

RoPS juhlii Aleksandr Kokon tekemää 4-0 osumaa.
Rovaniemen Palloseuran huippuotteet Veikkausliigassa saivat jatkoa maanantai-iltana, kun RoPS päihitti kotikentällään tamperelaisen Ilveksen selvin 4-1 (3-0) lukemin. Ottelun voittajasta ei ollut epäselvyyttä, sillä RoPS vyöryi kohti Ilveksen maalia heti alkuvihellyksestä alkaen. Pelin ehdottomana tähtenä toimi Aleksandr Kokko, joka iski pelissä hattutempun paikalle saapuneiden katsojien riemuksi. RoPS:n alkukauden hyvät otteet, lähes valmis uusi pääkatsomo ja kesäinen sää olivat houkutelleet peliin kauden selvän ennätysyleisön, 2086 silmäparia.

Kokko oli kirjaimellisesti tulessa.
RoPS tuli peliin tutulla kokoonpanolla, ainoastaan Tomas Hradecky oli noussut aloitukseen ohi huonomuistisen Moshtagh Yaghoubin, jolla treenien ajankohdat ja pelipaidan sijainti olivat olleet hieman hakusessa. Ottelu alkoi heti RoPS:n vyörytyksellä ja ensimmäisen erikoistilanteen kotijoukkue sai kulman muodossa jo noin 30 sekunnin jälkeen. Tämä tilanne ei vielä päätynyt onnistumiseen, mutta ensimmäistä maalia ei kuitenkaan tarvinnut odottaa kuin reilut viisi minuuttia. Tällöin Aleksandr Kokko (kuvassa) pääsi tälläämään pelin avausosuman maalin oikeaan alanurkkaan Janne Sakselan esityöstä ja näin taululla loistivat 1-0 lukemat! Maalin jälkeen pelin painopiste pysyi edelleen  Ilveksen kenttäpuoliskolla. Vartin pelin jälkeen Kokko taiteili pallon kanssa ja tyylikkään käännöksen jälkeen laukoi tulisesti, mutta RoPS-kannattajien harmiksi hiukan Ilves-vahti Mika Hilanderin vartioiman maalin vasemman alakulman ohi. 21. peliminuutilla Kokon ruuti oli jälleen kuivaa, kun kärkimies pääsi viimeistelemään 2-0 lukemat rangaistuspilkulta. Tilanne syntyi Juha Pirisen nousun ja harhautuksen päätteeksi, minkä Ilves-pelaajista Antti Hynynen ja Eero Korte pysäyttivät sääntöjen vastaisesti. Näin pallo vietiin pilkulle, mistä Kokko sijoitti pelivälineen tarkasti maalin oikeaan alakulmaan.

Ottelun 24. peliminuutilla Mika Mäkitalo pääsi laukomaan maalivahdinalueen ulkopuolelta, mutta keskikenttämiehen veto meni aavistuksen maalin vasemman alakulman ohi. Tilannetta edelsi Kokon hyvä nousu, jonka Ilves pysäytti sääntöjen vastaisesti. Hyötynäkökulmaa hyödyntäen pelin annettiin kuitenkin jatkua, mutta kolmatta onnistumista ei siis vielä tästä tilanteesta nähty. Puolen tunnin pelin jälkeen taululla kuitenkin loistivat 3-0 lukemat, jälleen kerran vahvasti pelanneen laituri Juha Pirisen toimesta. Pirinen pääsi laukomaan reilusta kymmenestä metristä pelivälineen ohi Hilanderin ja näin peli oli käytännössä ratkennut. Ensimmäisen puoliajan lopussa ei enää tämän jälkeen enempää maaleja nähty, joten taululle mentiin kotijoukkueen vahvassa komennossa lukemin 3-0. 

Simo Roiha ja Emenike Mbachu.
Toisen puoliajan alussa Ilves näytti osittaisia heräämisen merkkejä pääsemällä peliin hieman paremmin mukaan. 52. peliminuutilla RoPS:n taival vaikeutui, koska Tomas Hradecky sai ottelun toisen keltaisen korttinsa keskiympyrän lähellä tapahtuneen rikkeen seurauksena ja tästä johtuen keskikenttämies joutui katselemaan päätuomari Antti Munukan esittelemää punaista korttia. Näin RoPS joutui pelaaman vajaalla ottelun loppuajan. Tästä kotijoukkue ei kuitenkaan lannistunut ja siirtynyt puolustusasemiin, vaan teki lähes heti perään jo ottelun neljännen täysosuman. 57. peliminuutilla Kokko pääsi puskemaan Antti Okkosen keskityksestä pallon tarkasti Ilves-maalin oikeaan ylänurkkaan. Näin kärkimiehen hattutemppu sai sinetin ja RoPS siirtyi jo 4-0 johtoon. Maali nosti samalla Kokon kauden maalisaldon näyttämään jo yhdeksää täysosumaa. Viisi minuuttia tämän jälkeen kärkimies siirtyi vaihtoon aplodien saattamana sovittamaan knallihattua päähänsä. Hänen tilalleen kentälle kirmasi Moshtagh Yaghoubi. 65. peliminuutilla Ilves iski kavennuksen rovaniemeläisille tutun kärkimies Mika Lahtisen toimesta. Ja 71. peliminuutilla toinen entinen RoPS-kasvo eli Emenike Mbachu (kuvassa) ampui vapaapotkun tulisesti kohti RoPS-maalin oikeaan yläkulmaa, mutta tämän kotijoukkueen maalivahti Ricardo torjui hienolla venytyksellään kulmapotkuksi. RoPS:n ottelun loppupuolen paras paikka tuli 81. minuutilla, kun Faith Friday Obilor puski voimalla pallon maalin ylärimaan Yaghoubin antaman kulmapotkun jälkeen. Ja vielä aivan ottelun loppuhetkillä Yaghoubi pääsi hyvään paikkaan, mutta keskikenttämiehen aikailu tärveli tämän tilanteen. Minuutti tästä ja päätuomari Munukka puhalsi pelin päättyneeksi lukemiin 4-1 (3-0).

Voiton ansiosta RoPS jatkaa sarjassa toisella sijalla. Seuraavan kerran Palloseura pelaa jo tulevana torstaina (25.6.), jolloin Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu viime aikoina pirteästi pelannut turkulainen FC Inter. Ottelu pelataan totuttuun tapaan klo 18.30 alkaen.

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Aleksandr Kokko -kauden toinen hattutemppu osoitti Boriksen olevan liigan kärkimiesosaston ehdotonta eliittiä.

RoPS:n vaihdot (out/in):
Aleksandr Kokko-Moshtagh Yaghoubi (62. min)
Janne Saksela-Simo Roiha (68. min)
Juha Pirinen-Olli Pöyliö (80. min)

Teksti ja kuvat: M.N.