sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kokko -show ratkaisi pelin RoPS:lle

Boris tehtaili ottelussa
peräti neljä maalia.
Rovaniemen Palloseuran ja AC Oulun välinen harjoitusottelu tarjosi paikalle saapuneille ja striimin välityksellä peliä seuranneille katsojille tukun maaleja ja ennen kaikkea Aleksandr Kokko -shown. Lukuisista maaleista huolimatta peli ei kohonnut kovinkaan korkeatasoiseksi ja päävalmentaja Juha Malinen löysikin pelistä monta osa-aluetta, joita jatkossa parantaa.

Itse otteluun RoPS lähti vahvalla kokoonpanolla. Ainoastaan Jarkko Lahdenmäki avasi topparina Ndukaku Alisonin sijaan ja Petteri Pennanen oli myös poissa kokoonpanosta. Maalissa ottelun aloitti Saku-Pekka Sahlgren. Ottelun alku oli aikamoista hakemista kummaltakin joukkueelta ja todellisia maalipaikkoja ei juurikaan saatu aikaan. 25. peliminuutin kohdalla RoPS sai ottelun ensimmäisen kulmapotkunsa, mutta siitä ei syntynyt mitään vaarallisempaa. Nelisen minuuttia tästä ja RoPS sai toisen kulmansa. Mika Mäkitalon antama kulma tavoitti toppari Faith Friday Obilorin, mutta hänen puskunsa suuntautui yli maalin. Kohta tämän jälkeen kotijoukkue sai vapaapotkun kentän vasemmalta puolelta noin 20 metristä. Jani Virtasen antama vapaapotku meni kuitenkin vasemmalta maalin ohi.

Kun peli oli edennyt 36. minuutille, pääsi vierailijoiden Joonas Sohlo harhauttamaan RoPS:n Janne Sakselan ja ampui tämän jälkeen tarkasti pallon maalin oikeaan kulmaan ohi Sahlgrenin. Tilanne lähti RoPS:n pallon menetyksestä keskialueella. Kolme minuuttia tästä ja RoPS tuli tasoihin. Kokko sai pallon rangaistusalueella ja tilanne päättyi hienoon laukaukseen maalin kattoon nousun päätteeksi. 41. minuutilla RoPS rakensi jälleen hyvän paikan, mutta AC Oulun maalivahti Tommi Lindholm selvitti tilanteen hyvällä vastaantulollaan. 43. peliminuutilla Kokko onnistui toistamiseen AC Oulun paitsioansan petettyä. Kotijoukkueen kolmaskin maali oli lähellä aivan jakson loppuhetkillä, mutta vierailijat selvittivät tilanteen taidolla ja osin tuurillakin. Näin tauolle mentiin kotijoukkueen johtaessa lukemin 2-1.

Toinen jakso alkoi erikoisesti, sillä AC Oulun maalille juoksi RoPS:n Oskari Forsman. Tämä johtui siitä, että oululaisten maalivahti Lindholm loukkasi itseään avausjakson lopulla sen verran, että ei pystynyt enää jatkamaan peliä ja oululaisten kanadalainen maalivahti ei ollut vielä saapunut Suomeen. Toinen 45-minuuttinen alkoi oululaisten lievällä painostuksella ja muutamalla puolittaisella paikalla, mutta osumia ei jakson alussa kuitenkaan nähty. 51. Minuutilla AC Oulu sai ottelun ensimmäisen kulmansa, mutta Mika Nurmelan antama erikoistilanne selvitettiin RoPS:n puolustuksen toimesta. Minuutti tästä ja RoPS sai tilanteen vasemmalta laidalta. Tilanne kuitenkin vesittyi, kun Virtanen ei saanut vietyä tilannetta loppuun asti. Kolmisen minuuttia tästä ja Virtanen keskitti hienosti maalin eteen täysin vapaana olleelle Kokolle, mutta maalissa Forsman torjui varman maalin rekatiotorjunnallaan. Tunnin kohdalla AC Oulu sai toisen kulmansa, mutta tilanteessa Sahlgren torjui varmasti ja tilanne säilyi 2-1:ssä. Tämän jälkeen RoPS teki ensimmäisen vaihtonsa, kun Olli Pöyliö korvasi kentällä Ville Saxmanin. Ottelun edetessä RoPS sai painettua peliä entistä enemmän oululaisten kenttäpuoliskolle ja 63. minuutin kohdalla Virtanen petasi jälleen Kokon hyvään tilanteeseen, mutta tälläkin kertaa Forsman hoiti tilanteen oululaisten maalissa. Tämän jälkeen RoPS teki kolme vaihtoa ja kentälle kirmasivat Alison, Juuso Majava sekä Antti Peura.

70. peliminuutin kohdalla Nicholas Otaru nousi kärkkäästi oikealta ja laukoi, mutta pallo viuhui ohi maalin. Heti perään AC Oulu sai paikan, mutta pallo meni niin ikään ohi ja yli maalin noin 20 metristä. 75. peliminuutin kohdalla Otaru siirtyi vaihtopenkin puolelle ja Emenike Mbachu tuli hänen tilalleen kentälle. 82. minuutilla useita tilnteita järjestellyt Virtanen tuli vaihtoon ja Santeri Kumpula pääsi peliin mukaan. Kohta tämän jälkeen vieraat saivat kulman, mutta pallo saatiin purettua pois rangaistusalueelta ja RoPS rakensi tilanteesta nopean vastahyökkäyksen. Emenike kuljetti pitkän juoksun päätteksi pallon kohti maalia, mutta ei kuitenkaan saanut tilanteessa laukausta aikaan. Minuutti tämän jälkeen RoPS sai ottelun kuudennen kulmansa, mutta Forsman maalillaan nyrkkeili pallon väljemmille vesille. Aivan ottelun lopussa 89. peliminuutilla Kokko pääsi läpiajotilanteeseen ja ratkaisi lopullisesti ottelun 3-1 osumallaan. Samalla Kokko teki ottelussa puhtaan hattutempun. Ja vielä kruunuksi Kokko teki ottelun päätteeksi 4-1 osuman, mikä jäikin pelin viimeiseksi onnistumiseksi. Tämän jälkeen Boris otettiin vaihtoon ja hänet kärjessä korvasi Mika Lahtinen, joka ehti olla kentällä viitisen sekuntia ennen tuomarin päätösvihellystä. Näin RoPS voitti ottelun 4-1 (2-1) lukemin.

Seuraavan kerran RoPS pelaa perjantaina 21.3., jolloin joukkue kohtaa vieraskentällä norjalaisen Tromsø IL:n. Suomen Cupissa RoPS puolestaan kohtaa 5. kierroksella tamperelaisen Ilveksen. Ottelu pelataan niin ikään vieraskentällä.

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Aleksandr Kokko, neljä maalia on kova suoritus missä pelissä tahansa.

Teksti ja kuva: M.N.