lauantai 1. maaliskuuta 2014

RoPS leveään voittoon Liigacupissa

Ville Saxman osui
HJK:ta vastaan.
Rovaniemen Palloseura otti selvän 3-0 (0-0) voiton HJK:sta perjantai-illan Liigacup -ottelussa, jota oli paikan päällä seuraamassa mukavat 564 katsojaa. Ottelun ratkaisu nähtiin toisella puoliajalla, jolloin kotijoukkue RoPS teki kolme maalia kymmenessä minuutissa varamiehistä Klubia vastaan. Ottelu pelattiin aikaisen kevään, lämmitettävän kentän ja kotijoukkueen fanien talkoohengen ansiosta poikkeuksellisesti ulkokentällä. Virallisia otteluja ei Rovaniemellä ole ulkokentillä helmikuussa tiettävästi ennen pelattu. Ottelu tarjosi RoPS:lle myös hyvää valmistautumista liigakauteen, koska joukkue sai tärkeää kokemusta isolla kentällä pelaamisesta mestari HJK:ta vastaan.

Ottelu alkoi tunnustellen ensimmäisellä puoliajalla ja todellisia maalintekotilanteita ei juurikaan nähty. Ilman useaa avainpelaajaansa (mm. Tainio, Schuller, Heikkinen, Savage, Lampi) pelannut HJK oli avausjaksolla kuitenkin lievästi hallitsevampi osapuoli, varsinkin keskikentällä joukkue voitti useita kamppailuja. Ensimmäisellä 45-minuuttisella ei onnistumisia kuitenkaan nähty ja näin tauolle poistuttiin 0-0 lukemissa.

Toisella puoliajalla RoPS tuli peliin mukaan aktiivisemmin ja sai ottelun edetessä enemmän peliä haltuunsa. Ottelun ensimmäinen osuma näki päivänvalon 66. peliminuutilla, jolloin Nicholas Otaru siirsi pelivälineen ohi HJK:n maalia vartioineen Carljohan Erikssonin. Maalia edelsi Antti Okkosen vapaapotku, joka suuntautui Otarulle. Viisi minuuttia tästä ja RoPS:n paidassa ensimmäisen virallisen ottelunsa pelannut Mika Mäkitalo muutti taululle 2-0 lukemat Petterin Pennasen syötöstä. Ja ottelun viimeiseksi niitiksi tullut 3-0 maali nähtiin 75. peliminuutilla, jolloin hetkeä aikaisemmin kentälle kirmannut Ville Saxman onnistui maalinteossa Jani Virtasen hyvästä esityöstä. Lopussa RoPS varmisteli lähinnä voittoaan Saxmanin osuman jäädessä ottelun viimeiseksi onnistumiseksi ja näin RoPS voitti Liigacupin alkulohkon päätösottelussaan HJK:n maalein 3-0 (0-0). Voitosta huolimatta RoPS:n pelit Liigacupissa päättyivät, kun taas HJK lohkokakkosena jatkaa pelejään puolivälierissä kohtaamaalla vierasottelussa FC Interin.

Ottelussa positiivista:

- Virtanen ja maalintekijä Otaru olivat laidoillaan varsin pirteitä
- Saxman pelasi vaihdosta tultuaan hyvin ja onnistui heti myös maalinteossa
- Topparit suhteellisen varmaotteisia
- Pennanen paransi peliään toisella jaksolla
- Vaihtopenkiltä löytyy tulevaa kautta ajatellen leveyttä
- Oma maali pysyi puhtaana

Kehittämistarpeita:

- Prässäyspeliin toivoisi Malisen tyyliin enemmän aktiivisuutta
- RoPS:n keskikentän ja puolustuksen välit liian suuret, pakka vielä liiaksi levällään
- Kokko pääsee varmasti parempaan kuntoon kauden alkuun mennessä, samoin esim. Virtanen
- Mäkitalolta toivoisi aktiivisempaa pelaamista etenkin puolustuspäässä, Saxman prässäsi paremmin
- Laitapakit parantavat varmasti kauden edetessä peliään, Malisen haluamaa pelityyliä ajatellen heistä ei vielä ollut hyökkäyspäässä juuri ollenkaan apua

Teksti: M.L. & M.N.
Kuva: M.N.