torstai 19. elokuuta 2021

Palloseurojen välinen päättyi RoPS:n voitonjuhliin

RoPS juhlii Vertti Hännisen tekemää toista osumaa.
Rovaniemen Palloseura kohtasi torstai-iltana Veritas Stadionin luonnonnurmella pelatussa vierasottelussa perinteikkään TPS:n. 1209 katsojan silmien alla sateisessa ja tuulisessa säässä käyty kamppailu päättyi lopulta lukemiin 2-3 (0-2), joiden ansiosta sinipaidat vankistivat asemaansa sarjan kärjessä.

RoPS matkasi Turkuun joukkueella, johon paluun tekivät viimeksi poissaolleet Tuomas Kaukua ja Miikka Mujunen. Joukkueessa on ollut ns. perinteistä kesäflunssaa viime aikoina, mutta siitä huolimatta Mikko Mannila sai vieraspeliin jalkeille lähes parhaan kokoonpanonsa. Otto Kemppainen oli tällä kertaa sivussa. Srdjan Vujaklijan ja Elmeri Hirvosen paluu sen sijaan pitenee ja pitenee, mutta ehkäpä hekin palaavat vielä pelaavaan kokoonpanoon lähitulevaisuudessa. Tämän lisäksi myös Veka Pyyny puuttui edelleen sinipaitojen vahvuudesta. Jarkko Luiro näyttää puolestaan pelaavan tällä hetkellä lähinnä RFA:n miehistössä. Tästä johtuen vaihtopenkillä ei ollut mukana yhtään hyökkäyspään pelaajaa, kun Sampo Alakaan ei ollut mukana Turussa. 

Viime aikoina selvästi piristynyt TPS pääsi kotiotteluun lähes parhaalla kokoonpanolla. Onnipekka Pajula ja Roope Pakkanen olivat edelleen sivussa, mutta joukkueen käskyttäjä Jonatan Johanssonin käytettävissä torstaina olivat mm. Kasper Hämäläinen, Jere Koponen, Joakim Latonen, Ilari Mettälä sekä Atte Sihvonen. Näin turkulaiset saivat kentälle erittäin kookkaan ja nimivahvan miehistön.

Ottelu käynnistyi märällä kentällä melko aktiivisella pelillä kummankin joukkueen toimesta. Tilanteilla ei alussa kuitenkaan herkuteltu ja osin tähän vaikutti varsin liukas kenttä. 13. minuutilla Joakim Latosen antama kulmapotku löysi Joonas Sundmanin, mutta tämän laukauksen RoPS blokkasi ansiokkaasti. Muutenkin peliä käytiin alussa enemmän vieraiden kenttäpäädyssä. Vartin pelin jälkeen RoPS alkoi kuitenkin pääsemään paremmin ja paremmin peliin mukaan. Ottelun 17. minuutilla vieraat saivat kulmapotkun, jota antamaan meni Geoffrey Acheampong. Ghanalaisen kulmuri löysi Rodrigo Antunesin. Portugalilaisen ohjauksen jälkeen Roiha oli jatkamassa maalin takatolpalla, mutta ei kunnolla ylettänyt kääntämään pelivälinettä tyhjään maaliin. Ehkäpä tilanteeseen olisi pitänyt mennä ns. pää edellä eikä kurottaen jalalla. Heti perään 19. minuutilla Acheampong vapautti pitkällä ja tarkalla syötöllään Roiha puoliksi läpi, mutta TPS-vahti Jere Koponen tuli hyvin vastaan ja selvitti tilanteen hienosti. 25. minuutilla hyökkäyksen päätteeksi RoPS sai jo kolmannen kulmapotkun ottelussa. Acheampongin kierteinen kulma tavoitti jälleen Roihan, mutta kärkimiehen nikkaus meni selvästi yli maalin.

Simo Roiha ja kumppanit juhlivat ottelun avausosumaa.
28. peliminuutilla nähtiin sitten ottelun avausmaali. Tilanteessa pallo kulki kohti TPS-maalia Acheampongin, Kaukuan ja Didis Lutumba-Pitahin toimesta. Lopulta peliväline tuli takaisin Acheampongille, jonka keskitys noin 18. metristä tavoitti Roihan pään ja tällä kertaa kärkimies puski pallon varmaakin varmemmin maalin oikeaan kulmaan Rasmus Holman lähinnä ihmetellessä tapahtunutta vieressä. Tilanne oli näin 0-1! 31. minuutilla puolestaan kotijoukkue sai vapaapotkun noin 17. metristä. Latonen asteli pallon taakse ja yritti maalintekoa etukulmasta, mutta tämän yllättävän ratkaisun Mujunen torjui kuitenkin varmasti. Kun peli oli edennyt 34. minuutille, Luka Kuittinen avasi pystyyn oikeaan laitaan Lutumba-Pitahille. Laitalinkki jallitti oikeassa laidassa Sundmania, joka repi Lutumba-Pitahin nurmen pintaan rangaistuspotkun arvoisesti. Näin Vertti Hänninen asteli pallon taakse ja viimeisteli hetkeä myöhemmin pelivälineen kylmän viileästi maalin vasempaan alakulmaan ja näin lukemat olivat ottelussa jo 0-2! Puoliajan lopussa kotijoukkue sai aikaan pientä painetta RoPS:n päätyyn. 45. minuutilla Latosen antamasta kulmapotkusta Holma pääsi puskemaan Mujusen haroessa tyhjää, mutta puolustajan yritys osui ainoastaan maalin ylärimaan. Näin tauolle siirryttiin riemastuttavissa 0-2 lukemissa.

Geoffrey Acheamping antamassa kulmapotkua.

Toinen 45-minuuttinen alkoi tasaisissa merkeissä lähinnä keskikentän kamppailuna. Mutta RoPS ei tähän tyytynyt, sillä 51. minuutilla kotijoukkueen maalivahti Koponen sai poimia pallon verkon perukoilta jo kolmannen kerran. Tilanne rakentui vasemman kautta, jossa Jussi Niska nousi ensin pallon kanssa syöttäen tämän jälkeen takaviistoon Hänniselle. Nuori keskikenttämies tykitti noin 14. metristä upean laukauksen aivan maalin oikeaan ylänurkkaan ja ottelu oli jo lukemissa 0-3! Maali oli samalla Hänniselle jo kauden kuudes täysosuma.

Kotijoukkue ei kuitenkaan rumista lukemista huolimatta luovuttanut. Raitapaidat saivat 55. minuutilla kulman ja tällä kertaa Latosen jatko löysi Juhani Pikkaraisen, josta pallo kimposi Mettälän kautta RoPS-vahti Mujusen näppeihin. Tämän tilanteen jälkeen pelissä oli pieni suvantovaihe ilman sen suurempia tapahtumia. Mutta yhtäkkiä 71. minuutilla kotijoukkueen hahmo Latonen pääsi laukomaan reilusta 20 metristä vapaasti Kaukuan unohdettua puolustustyöskentelyn hetkeksi ja näin hänen tykkinsä löysi tiensä maalin vasempaan kulmaan ja tilanne olikin hetkessä 1-3. Viitisen minuuttia myöhemmin Latosen keskitys löysi takatolpalta Albijon Muzacin, mutta hänen yrityksensä suuntautui kohti päätyrajaa, josta pallo pelattiin vielä maalille. Mohammed Adams sai kuitenkin estettyä Mettälän jatkoyrityksen ja RoPS selvisi tästä tilanteesta säikähdyksellä. Tämän jälkeen kotijoukkue sai kolme vaarallista kulmapotkutilannetta putkeen, joista vieraat selvisivät sekä tuurilla että taidolla.

Pelin ollessa jo kolmannella lisäaikaminuutilla, pelattiin painostuksen päätteeksi Sundmanin toimesta pallo vasemmalta maalin eteen Kasper Hämäläiselle, joka puski pelivälineen varmasti maaliin ja tilanne oli jo 2-3. Tämän jälkeen peli pysyi edelleen RoPS:n päädyssä, mutta sinipaidat kestivät  kotijoukkueen kovan painostuksen. Kun lisäaikaa oli pelattu jo viidettä minuuttia, vihelsi ottelun varsin epätasaisesti tuominnut Jani Laaksonen ottelun päättyneeksi lukemiin 2-3 (0-2).

Hieno voitto RoPS:lle vaikeasta vierasottelusta, joka pelattiin luonnonnurmella sateisessa säässä. Sinipaidat rakensivat jälleen useita maalipaikkoja ja tuloksena oli kolme hienoa osumaa ja tukku muitakin paikkoja. Loppua kohden RoPS:n peli passivoitui ja pelaajat selvästi väsyivät, kun taas TPS painoi vängällä peliä kohti Mujusen vartioimaa maalia. Kapealla materiaalilla reissussa olleilla sinipaidoilla oli lopussa vaihtojen myötä kentällä yhtäaikaa peräti viisi topparia, tosin Eerik Kantola pelasi ylempänä keskikentällä. Pelissä huomionarvoista olivat mm. Hännisen osumat ja pelaaminen yleensäkin, Acheampongin pelinavaaminen ja keskitykset sekä tietysti myös Roihan kauden yhdeksäs täysosuma. Mikko Mannila ja muu valmennus ovat saaneet kauden mittaan joukkueen aikamoiseen lentoon ja onnistumiset ruokkivat nuorta joukkuetta yhä parempiin otteisiin ja tätä kautta myös tuloksiin kentällä. Joakin Latonen oli selvästi kotijoukkueen näkyvin pelaaja, koska käytännössä kaikki tilanteet rakentuivat hänen kauttaan. Kasperi Hämäläinen onnistui myös maalinteossa, mutta entinen maajoukkuemies ei kuitenkaan noussut muuten paljoakaan esiin ottelun tuoksinnassa. RoPS Etelä sen sijaan piti upeasti ääntä ja kannusti sinipaitoja läpi pelin niin, että se kuului selvästi kotikatsomoihin asti.

RoPS:n vaihdot ottelussa:

71. min Nino Roffelsen - Vili Saarikoski 

76. min Geoffrey Acheampong - Eerik Kantola

83. Jussi Niska & Didis Lutumba-Pitah - Miska Ylitolva & Joona Lahdenmäki

Seuraavan kerran sinipaidat pelaavat "vasta" tulevan viikon lauantaina (28.8.), jolloin Rovaniemen keskuskentälle klo 17.00 alkavaan kamppailuun vieraaksi saapuu VPS Vaasasta. Silloin kaikki keskuskentälle kannustamaan oman kylän pojat jälleen voittoon!

Teksti: M.N.

Kuvat: Ruutu