perjantai 11. elokuuta 2017

Maarianhaminalaiset eksyksissä keskuskentällä

Simo Roihan jatko menossa vastustamattomasti MIFK:n verkkoon!
Rovaniemen Palloseura käänsi kautensa takaisin voittojen tielle torstai-iltana, kun joukkue voitti Rovaniemen keskuskentällä pelatussa ottelussa IFK Mariehamnin. Ottelun loppulukemiksi 1422 katsojan edessä kirjattiin 3-0 (1-0). Ottelun maalit merkittiin tällä kertaa kotijoukkueen Charlie Traffordille, Simo Roihalle sekä Emeka Ezelle.

Trafford osui RoPS:lle.
RoPS lähti peliin kohtuullisen hyvässä terveystilanteessa, poissa olivat loukkaantuneet Leo Väisänen, Cem Felek, Lassi Lappalainen sekä pitkän loukkaantumisjakson jälkeen jo harjoituksiin palannut Aapo Heikkilä. Ottelu lähti käyntiin RoPS:n aktiivisella pelillä. Jo ensimmäisen kuuden minuutin aikana Timo Stavitskilla oli kaksi puolittaista paikkaa siirtää RoPS johtoon.  Pian näiden jälkeen kotijoukkue saikin kaksi kulmatilannetta, joista jälkimmäisestä syntyi ottelun avausmaali. Kun ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu reilut kymmenen minuuttia, Palloseuran toista kulmaa meni antamaan Anselmi Nurmela, joka hoiti tällä kertaa lähes kaikki erikoistilanteet hyvällä menestyksellä. Hänen keskityksensä löysi maalivahdin alueen keskelle sijoittuneen, yllättävän vapaana olleen Charlie Traffordin (kuvassa), jonka pusku ohitti IFK Mariehamnin maalilla pelanneen Andreas Vaiklan. Näin tilanne taululla oli kotijoukkueen hyväksi 1-0. Mitä pidemmälle ensimmäinen puoliaika eteni, joutui RoPS siirtymään puolustuskannalle vierasjoukkueen saadessa pelia haltuunsa. Tähän osasyynä kotijoukkueen osalta olivat loukkaantumiset ja puolen tunnin kohdalla Lassi Järvenpää jouduttiinkin vaihtamaan Juho Hyväriseen. Tämän vaihdon jälkeen vierasjoukkue MIFK:llä oli mahdollisuus tulla pelin mukaan, mutta RoPS:n maalilla pelannut Antonio Reguero esti nämä aikeet mm. peittämällä kärkkään Robbin Sellinin läpiajon. Loukkaantumiset eivät tähän ensimmäisen jakson osalta suinkaan loppuneet. Vierasjoukkue joutui myös suorittamaan ensimmäisen vaihtonsa ennen taukoa, kun Anthony Clement vaihdettiin Philip Mantillaan, vaikka peli ei missään vaiheessa ollutkaan mitenkään erityisen rumaa. Jakson loppuaika meni tämän jälkeen tasaisissa merkeissä ja varttitunnin tauolle siirryttiin kotijoukkueen 1-0 johtolukemissa.


Simo Roihan taistelu palkittiin maalilla.

Toisen puoliajan aluksi kentälle asteli sisuuntunut RoPS. Kotijoukkue otti pelin jälleen haltuunsa. Tällä kertaa oli ilo seurata kotijoukkueen lyhytsyöttöpeliä, mistä seuranneesta vapaapotkusta 48. minuutin kohdalla syntyi ratkaisevan tuntuinen 2-0 osuma. Nurmela keskitti toiselle puolelle kenttää, mistä Stavitski jatkoi pallon päällään keskelle Simo Roihalle (kuvassa), jonka suora laukaus painui vastustumattomasti vieraiden verkkoon! Ottelu jatkui tämän jälkeen kotijoukkueen hallussa. Vieraat eivät enää päässeet mukaan otteluun, vaan kotijoukkue RoPS vei MIFK:ä sananmukaisesti kuin pässiä narussa. Saarelaiset joutuivat  juoksemaan pelivälineen perässä sinipaitojen pitäessä palloa. Torstaina nähtiinkin ehkä kauden parasta peliä kotijoukkueelta. Ottelun viimeinen maali syntyi pelikellon lähestyessä jo 80. peliminuuttia. Stavitski eteni laitaa pitkin keskittäen sieltä keskustaan, mistä Albin Granlundista kimmonneen pallon kärkimies Eze iski toisella yrittämällään verkon perukoille ja taululle lukemiksi 3-0. Tämän maalin jälkeen peli oli jo enemmän pelailua molemmilta joukkueelta ja mitään supervaarallisia tilanteita ei enää kummassakaan kenttäpäädyssä nähty. Kamppailu päättyi näin kotijoukkueen kannalta riemukkaisiin 3-0 (1-0) lukemiin!

Torstai-iltana nähtiin kentällä kotijoukkueelta paljon hyviä otteita, keskikentän pohjan toimiessa erittäin hyvin Traffordin ja kapteeni Antti Okkosen johdolla. Nurmelasta joukkue alkaa saamaan hyvän erikoistilanteiden antajan, ja mies pelasi muutenkin mallikkaan ottelun. Stavitski oli myös hyvällä jalalla laidassaan eikä muutkaan kotijoukkueen pelaajista huonosti pelanneet! RoPS siirtyi voiton ansiosta sarjan tässä vaiheessa yhdeksänneksi ohi PS Kemin, mistä RoPS:n leirissä leikillisesti iloittiinkin. Ottelun jälkeen sinipaitojen valmentaja Juha Malinen oli huolissaan joukkueen terveystilanteesta. Kasvoihan loukkaantuneiden määrä jälleen kahdella Järvenpään ja Traffordin jättäessä kentän loukkaantumisten jälkeen. Malinen oli kuitenkin luottavainen, että seuraaviin Helsingissä pelattaviin otteluihin saadaan jälleen jalkeille iskukykyinen kokoonpano.


Seuraavan kerran RoPS pelaa Helsingissä sarjan kärkijoukkuetta eli HJK:a vastaan. Peli pelataan tulevana maanantaina (14.8.) klo 18:30 alkaen Telia 5G Areenalla.  Kaikki pääkaupunkiseudun RoPS-fanit silloin joukolla kannustamaan Palloseura voittoon stadin ylpeydestä!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Charlie Trafford – hyvää katkomista keskikentän pohjalla, oli tänään RoPS:n paras pelaaja, vaikka onnistujia olikin joukkueellinen. Puski halllitusti ottelun ratkaisumaalin!


Teksti: I.N.
Kuvat: M.L.