maanantai 20. heinäkuuta 2015

Vaasassa tasattiin pisteet

Mosa osui RoPS:lle.
Sunnuntai-illan kamppailu VPS-RoPS oli ennakkoasetelmiltaan erittäin mielenkiintoinen. Voitolla vierasjoukkue Rovaniemen Palloseura siirtyisi lähes sensaatiomaisesti liigakärkeen ohi HJK:n ja sarjajumbona edelleen olevalle kotijoukkue Vaasan Palloseuralle pisteet olisivat elintärkeitä kamppailussa sarjapaikasta. RoPS tuli otteluun reilun viikon tauon jälkeen hyvin latautuneena ja ranskalaisen visiitin eurokentillä piipahtanut Vepsu oli myös saanut levätä viikon verran. Hietalahden Jalkapallostadionilla pelattu ottelu päättyi vaiherikkaiden otteiden jälkeen numeroihin 1-1 (1-1) yhteensä 2774 katsojan edessä. Lopputulos tiesi sitä, että RoPS nousi sarjassa tasapisteisiin Klubin kanssa Veikkausliigan kärkeen yhden ottelun vähemmän pelanneena ja VPS sai arvokkaan pisteen kotiottelustaan.

VPS tuli otteluun kokoonpanolla, josta sivussa olivat Charles Bantanga, Karl-Filip Eriksson, Cliffton Miheso, Steven Morrissey, Juho Mäkelä sekä Mikko Viitikko eli poissaolijoita kotijoukkueelta löytyi. RoPS:n poissaolijoiden listalla pitkäaikaispotilaiden lisäksi oli hyökkääjä Vilim Posinkovic sekä maalivahti Harri Nykänen. Aloitukseen oikeaksi laitapuolustajaksi oli pitkästä aikaa noussut Jarkko Lahdenmäki. Näin Janne Saksela oli palannut laiturin paikalle. Itse ottelu alkoi ryminällä, sillä avausosuma näki päivänvalon jo 5. peliminuutilla. Kotijoukkue sai sivurajaheiton kentän oikealta puolelta noin 15 metrin päässä päätyrajasta, jota heittämään meni Jordan Seabrook. Hänen pitkä linkonsa tavoitti maalin edestä puolustaja Ville Koskimaan, jonka puolittainen jatko löysi vierestä Timi Lahden, joka tälläsi pelivälineen ohi RoPS-vahti Ricardon maalin oikeaan nurkkaan. Näin VPS johti ottelua 1-0. Tilanteessa koko RoPS:n puolustuslinja oli askeleen kotijoukkueen pelaajia jäljessä. Tästä RoPS ei kuitenkaan häkeltynyt, vaan alkoi painamaan peliä kohti kotijoukkueen maalia entistä voimakkaammin. Ja tasoitusta ei tarvinnut odottaa kauaa, sillä se nähtiin jo ottelun 12. peliminuutilla. RoPS sai vaparin vasemmalta noin 18 metrin päässä maalista. Pallon taakse asteli totutusti Mostagh Yaghoubi (kuvassa), jonka laukaus osui suoraan Vepsun muuriin, mutta jatkopallon keskikenttämies ampui vastustamattomasti kierteisenä VPS-maalin oikeaan alanurkkaan ohi voimattoman Henri Sillanpään. Näin taululla loistivat 1-1 lukemat. Maalin jälkeen pelin painopiste pysyi kotijoukkeen kenttäpuoliskolla RoPS:n ollessa hallitsevampi osapuoli kentällä. Onnistumisia ei kuitenkaan alun maalikarkeloiden jälkeen nähty ja näin tauolle siirryttiin sopuisasti tasatilanteessa 1-1. 

Ibiyomi pelasi loppuminuutit.
Toiselle puoliajalle tuli terävästi pelannut RoPS ja tiiviiseen puolustuspeliin ja vastaiskuihin luottanut kotijoukkue VPS. Vierasjoukkue saikin aikaan muutaman kohtuullisen hyvän paikan, mutta pelaajien ruuti oli märkää. Pelin edetessä hallinta siirtyi entistä selvemmin RoPS:lle. Vielä lopussa RoPS yritti saada ratkaisua aikaan kahdella vaihdolla, kun sekä Michael Ibiyomi (kuvassa) että Simo Roiha kirmasivat loppuminuuuteiksi kentälle. Tällä kertaa joukkue ei kuitenkaan pystynyt kääntämään ottelua nimiinsä, koska viimeiset ratkaisut tilanteissa jäivät enemmän tai vähemmän puolitiehen. Kotijoukkueen Denis Abdulahilla oli sen sijaan aivan ottelun viime hetkillä oiva paikka ratkaista peli, mutta hänen puskunsa Tony Björkin esityöstä meni kuitenkin hieman ohi Ricardon vartioiman RoPS-maalin. Kun lisäaikaa oli pelattu jo noin nelisen minuuttia, vihelsi päätuomari Jari Järvinen pelin päättyneeksi tasalukemiin 1-1 (1-1). 

Pelin jälkeen kummankin joukkueen valmentajat vaikuttivat melko tyytyväisiltä tasatulokseen. Liigassa hurjassa vauhdissa olevalle RoPS:lle tasapeli oli ehkä hienon hieno pettymys, mutta toisaalta pelistä saadun pisteen myötä joukkue nousi jo tasapisteisiin sarjakärki HJK:n kanssa ja vielä ottelun vähemmän pelanneena! Ennen kauden alkua ja varsinkin vaisun kauden alkun jälkeen tuskin kukaan olisi uskonut sinipaitojen taistelevan jopa mestaruudesta Veikkausliigassa kaudella 2015. Sunnuntaina mestaruuskamppailuun ilmoittautui myös kolmas joukkue, sillä SJK voitti kotonaan HIFK:n 4-1 Akseli Pelvaksen tehdessä peräti neljä osumaa. Joukkue on ottelun vähemmän pelanneena neljäpistettä kärkiduoa perässä. RoPS:lle haasteita jatkopeleissä asettavat useamman pelaajan yhtä korttia vaille täynnä olevat varoitustilit ja tietenkin suhteellisen kapea pelaajamateriaali, joka ei anna myötä juurikaan enempiä loukkaantumisia. 

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana sunnuntaina, jolloin se kohtaa kotikentällään aina vaarallisen IFK Mariehamnin. Ottelu pelataan normaaliin aikaan eli klo 18.30 alkaen. Nyt kaikki Rovaniemen keskuskentälle kannustamaan RoPS voittoon saarelaisista!

RoPS:n vaihdot ottelussa (out/in):
Mika Mäkitalo – Michael Ibiyomi (86. min)
Juha Pirinen – Simo Roiha (89. min)

Teksti ja kuvat: M.N.