Näytetään tekstit, joissa on tunniste Abdou Jammeh. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Abdou Jammeh. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. elokuuta 2016

RoPS hallittuun voittoon Vepsusta

RoPS:n pelaajat juhlivat Taylorin 1-0 osumaa.
Rovaniemen Palloseuran pirteät otteet saivat jatkoa sunnuntai-iltana kotikentällä, kun sinipaidat kukistivat Vaasan Palloseuran kahdella ottelun alun tyylikkäällä maalilla lukemin 2-0 (2-0). RoPS:n yhdeksättä peräkkäistä tappiotonta ottelua Veikkausliigassa oli Rovaniemen keskuskentällä seuraamassa vain 1777 katsojaa, mutta tulevan keskiviikon PS Kemi -otteluun on odotettavissa huomattavasti enemmän silmäpareja katsomoon.

RoPS lähti otteluun kokoonpanolla, josta puuttuivat edelleen loukkaantuneiden kirjoissa oleva Ville Saxman sekä pelikieltoa ottelussa kärsinyt Janne Saksela. Muuten joukkue pääsi peliin parhaalla kokoonpanollaan. Myös vaasalaiset pääsivät valmistautumaan peliin ilman suurempia loukkaantumishuolia, sillä Vepsun riveistä puuttuivat ainoastaan pitkäaikaispotilaat Jesper Engströn ja Arttu Nuutinen.

Maalintekijän on helppo hymyillä.
Ottelu alkoi kotijoukkueen terävällä pelillä ja VPS joutui heti alusta alkaen tiukkaan prässiin. RoPS sai ansaitun vapaapotkun aivan rangaistusalueen ulkopuolelta 7. peliminuutilla, kun Fridolin Nganbe Nganbea rikottiin tilanteessa. Pallon taakse asteli Robert Taylor, jonka upea vapari kaarsi vastustamattomasti maalin vasempaan yläkulmaan ohi tilanteessa voimattoman VPS-vahti Jevgeni Kobozevin. Näin tilanne oli 1-0! Ja vain neljä minuuttia tästä ja kärkimies Aleksandr Kokko (kuvassa) huudatti kotiyleisöä toistamiseen Eetu Muinosen hyvän esityön jälkeen. Borre sai pallon rangaistusalueen rajan tietämillä harhauttaen VPS:n Ville Koskimaan täysin kahville ja laukoen pelivälineen varmasti maalin vasempaan alakulmaan. Näin tilanne oli jo 2-0! Vierailijat alkoivat päästä peliin hieman paremmin mukaan jakson edetessä, mutta huippupaikkoja ei juuri heidän toimestaan nähty. 21. peliminuutilla tosin Andre Clennon pääsi puskemaan, mutta tämän tilanteen vasta jatkosopimuksen tehnyt RoPS-vahti Antonio Reguero torjui varmasti. 37. peliminuutilla Jerry Voutilainen pääsi laukomaan reilusta 20 metristä Juha Pirisen keskelle kenttää suuntautuneen harhasyötön jälkeen, mutta Reguero torjui helposti keskikenttämiehen yrityksen. Jakson lopulla kumpikaan joukkue ei enää maaliverkkoja pöllyyttänyt, joten näin tauolle mentiin kotijoukkueen ansaitussa 2-0 johdossa.

Mäkitalo uurasti kentällä 83. minuutille asti.
Myös tonen puoliaika alkoi RoPS:n määrätessä pelin tahdin. 51. minuutilla RoPS sai vapaapotkun noin 22 metristä, mutta Pirisen yritys meni pari metriä yli VPS-maalin. Neljä minuuttia tästä ja Muinosen oivan pelin jälkeen Kokko pääsi oikealta vetopaikkaan, mutta jatko ei suuntautunut maalia kohti. Kohta tämän jälkeen VPS oli saada hyvän paikan. Tilanteessa vahvasti läpi ottelun pelannut Juuso Hämäläinen sai kuitenkin puolustettua tilanteen kulmaksi. Ensimmäisen vaihtonsa RoPS teki 64. minuutilla, kun Kokko pyysi vaihtoa. Hänet kentällä korvasi Ransford Osei. 72. minuutilla Osei olikin huippupaikassa Pirisen vahvan esityön jälkeen, mutta kärkimies ei osunut maalin edestä palloon ja tilanne kuivui kokoon. 75. minuutilla RoPS teki toisen vaihtonsa, kun John William Oluremi korvasi kovaa, mutta tehottomasti jälleen raataneen Fridolin Nganbe Nganben. Ja vielä 83. minuutilla Michal Mravec juoksi kentälle Mika Mäkitalon (kuvassa) tilalle. Toisen jakson loppu oli kotijoukkueelta enemmän oman pään varmistelua kuin hallittua hyökkäämistä tai tiukkaa prässiä ylhäältä. Tämä kuitenkin puri hyvin vastustajaan ja teki vaasalaisista käytännössä aseettomia. Näin ottelu puhallettiin Jani Laaksosen toimesta päättyneeksi reilun kolmen lisäaikaminuutin jälkeen lukemiin 2-0 (2-0).

Kokonaisuudessaan ottelu oli hyvin kotijoukkue RoPS:n hallussa ja varsinkin alun aktiivinen prässipeli yllätti täysin vaasalaiset. Kun peli oli jo 11. peliminuutin jälkeen 2-0 tilanteessa, oli VPS:llä lähes mahdoton tehtävä kammeta itsensä takaisin mukaan peliin. Myös RoPS:n hyvä koko joukkueen puolustuspeli vaikeutti vieraiden peliä ja esimerkiksi laitojen kautta VPS ei saanut juuri mitään pelissä aikaan. Välillä joukkue oli päästä nopeisiin vastahyökkäyksiin, mutta nämä tilanteet RoPS-puolustus onnistui katkomaan kerta toisensa jälkeen. Esimerkiksi Jarkko Lahdenmäki pelasi oikeana pakkina kauden parhaimman pelinsä. Peli osoitti myös jälleen sen, että ensi keskiviikon liigaottelun jälkeen Australian liigaan siirtyvän ja 70 maalia RoPS:lle pyssyttäneen Kokon korvaaminen tulee olemaan vaikeaa. Ainakaan nykyjoukkueesta ei löydy hänen paikalleen läheskään samantasoista peluria, koska Osei ja Oluremi eivät ole kliinisiä maalintekijöitä tai pysty kamppailemaan pääpalloista Borren tavoin. RoPS onkin tuomassa testiin uuden miehen Juha Malisen mukaan jo heti alkuviikosta. Tämä onkin tärkeää, sillä nyt jo kolmannella sijalla Veikkausliigassa oleva RoPS taistelee tänäkin vuonna sarjan kirkkaimmista sijoista, jos ja kun joukkue saa hankittua mitat täyttävän ja maaleja iskevän kärkimiehen Kokon tilalle pikavauhdilla.

Seuraavan kerran RoPS pelaa siis jo tulevana keskiviikkona, jolloin se kohtaa kotikentällään jänkäderbyssä PS Kemin klo 18.30 alkaen. Ottelu on samalla myös Kokon jäähyväisottelu RoPS:n paidassa. Silloin kaikki Rovaniemen keskuskentälle kannustamaan RoPS voittoon! 

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Eetu Muinonen -jälleen vahva esitys keskikentän monitoimimieheltä, jaksoi prässätä ja rakentaa peliä koko 90-minuuttisen.

Teksti ja kuvat: M.N.


perjantai 10. kesäkuuta 2016

RoPS tasapeliin kotikentällä

Jammeh ja Lahdenmäki erikoistilanteessa MIFK:n maalin edustalla.
Rovaniemen Palloseura lähti torstaisessa Veikkausliigan ottelussaan katkaisemaan kolmen ottelun tappioputkea hyvin kautensa aloittanutta IFK Mariehamnia vastaan. Koleassa ja sateisessa säässä pelattu ottelu ei tarjonnut katsojille jalkapallospektaakkelia ja paikalle vaivautuneet 1276 katsojaa saivat todistaa maalitonta tasapeliä, jonka ansiosta RoPS on nyt sarjassa vasta yhdeksännellä sijalla. MIFK sen sijaan jatkaa kauttaan sarjakakkosena.

IFK Mariehamn tuli otteluun vahvalla kokoonpanolla, vaikka pelaavasta kokoonpanosta puuttuivatkin pelikieltoinen Jani Lyyski sekä Dever Orgill. Kotijoukkueen faneille tuttu Albin Granlund sen sijaan teki paluun MIFK:n avauskokoonpanoon loukkaantumisen jälkeen. RoPS aloitti pelin melko muokatulla kokoonpanolla, sillä maaliin oli palannut Ricardo, oikeana laitapuolustajana aloitti Jarkko Lahdenmäki ja keskikentän pohjalla Michal Mravec.

Taistelupari Taylor - Granlund.
Ottelu alkoi sateen kastelemalla kentällä tunnustellen vierasjoukkueen pitäessä palloa enemmän hallussaan. Ensimmäisellä kymmenminuuttisella saarelaiset saivat pari mylläkkää kotijoukkueen maalille, mutta nämä RoPS:n puolustus Abdou Jammehin johdolla sai purettua ja näin RoPS-vahti Ricardon ei tarvinnut venyä torjuntoihin. Kun peli oli edennyt 12. minuutille, sai RoPS tilanteen kuin varkain. Robert Taylor (kuvassa) riisti pallon itselleen kentän vasemmalla puoliskolla ja sai pidettyä tuomareiden näkökulmasta pelivälineen kentällä. Sen jälkeen laidassa pelannut kärkäs keskikenttämies kääntyi maalia kohti ja ampui vedon Walter Viitalan vartioiman MIFK-maalin ylähirteen, josta pallo kimposi kuitenkin maalin yli. Tilanteessa pallo kävi kokonaan päätyrajan väärällä puolella, mutta tämä jäi tuomaristolta huomaamatta. 23. minuutin kohdalla Mravecin keskitys oikealta laidalta ajautui jälleen Taylorille, joka ampui hienosti suoraan ilmasta, mutta tämän yrityksen Viitala liimasi varmasti näppeihinsä. 31. minuutilla vieraiden Gabriel Petrovic pääsi laukomaan vaarallisesti 20 metristä, mutta veto meni hieman yli Ricardon vartioiman RoPS-maalin. Vain pari minuuttia tästä ja pallo kulki hienosti Ville Saxmanin, Taylorin ja Aleksandr Kokon (kuvassa) kesken ja Saxman pääsi kuvion päätteeksi laukomaan kuudentoista rajalta. Keskikenttämiehen epäonneksi peliväline suuntautui hieman oikealta maalin ohi. Jakson lopulla kotijoukkue sai vielä kaksi kulmapotkua, mutta totuttuun tapaan RoPS ei näistä saanut mitään vaarallista aikaan. Näin tauolle poistuttiin lukemissa 0-0.

Mäkitalo ja Kokko tositoimissa.
Toinen puoliaika alkoi vaihdolla, kun Ransford Osei korvasi kentällä Kokon (kuvassa). Heti puoliajan alkuun RoPS sai kolme kulmaa lyhyen ajan sisään, mutta onnistumisia ei nähty. 54. minuutilla MIFK pääsi vaaralliseen vastahyökkäykseen Lahdenmäen helpon pallonmenetyksen jälkeen. Jammeh kuitenkin pysäytti hyökkäyksen hienosti ja tuloksena oli ainoastaan vieraiden ottelun ensimmäinen kulmapotku, jonka RoPS pystyi hyvin purkamaan. 62. minuutilla oli toisen vaihdon vuoro, kun Aapo Heikkilä korvasi kentällä Mika Mäkitalon (kuvassa). Vaihdon myötä Taylor siirtyi enemmän omalle paikalle keskikentän keskustaan. Tämän jälkeen pelissä ei kuitenkaan maalipaikoilla juhlittu. Kolmannen vaihdon RoPS joutui tekemään 80. minuutilla, kun Mravec kärsi jalkakrampista. Näin kentälle loppuminuuteiksi kirmasi Mamut Saine. Pelin ollessa jo erotuomarin antamalla lisäajalla, sai RoPS Lahdenmäen heiton jälkeen vaarallisen tilanteen Viitalan maalin eteen, mutta Osein jatko jäi Viitalan ulottuviin. Ja vielä aivan lopussa MIFK:n Granlund torppasi rangaistusalueella Janne Sakselan, mutta läheltä tilannetta seurannut erotuomari Dennis Antomo ei uskaltanut viheltää rangaistuspotkua selkeästä rikkeestä. Kohta tämän jälkeen peli vihellettiin Antomon toimesta päättyneeksi ja pisteet jaettiin lukemin 0-0 (0-0).

Ottelu kokonaisuudessaan oli RoPS:lta kohtuullinen suoritus, varsinkin puolustuspeli toimi edellistä peliä paremmin. Hyökkäyspeli on nyt joukkueelle ns. akilleen kantapää. Kokko kärjessä ei ole täysikuntoinen ja muista ei Tayloria lukuun ottamatta tunnu olevan tällä hetkellä pelin ratkaisijoiksi. Hyökkäykset pysähtyvät usein kentän viimeiselle kolmannekselle ja ideat tuntuvat loppuvan kesken. Tähän Juha Malisen ja kumppaneiden tuleekin keksiä lääkkeitä nopeasti, sillä RoPS pelaa seuraavan kerran jo tulevana sunnuntaina (12.6.), jolloin joukkue kohtaa vierasottelussa torstaina kylmää kyytiä VPS:ltä saaneen HJK:n. Ottelu pelataan Töölön jalkapallostadionilla jo klo 13.30 alkaen.

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Abdou Jammeh -vahvaa peliä puolustuksen johtajalta läpi ottelun.

Teksti ja kuvat: M.N.