lauantai 4. lokakuuta 2025

RoPS voitti kotonaan Jazzin ja varmisti sarjapaikkansa

Adam Mekki avasi RoPS:n maalihanat ottelussa.
Rovaniemen Palloseura kohtasi lauantaina alemman jatkosarjan toiseksi viimeisen kierroksen ottelussa kotikentällään porilaisen FC Jazzin 509 katsojan läsnäollessa. Tapahtumarikas kamppailu päättyi lopulta kotijoukkueen 2-1 (0-1) voittolukemiin, joiden ansiosta sinipaidat varmistivat paikkansa Ykkösessä myös kaudelle 2026. Myös Jazz on käytännössä varmistanut sarjapaikkansa, vaikka sarjaa on vielä yksi pelikierros joukkueella jäljellä.

RoPS lähti kamppailuun melko odotetulla kokoonpanolla. Poissa tällä kertaa olivat kuitenkin kapteeni Simo Roiha, Topias Listo, Valtteri Vatanen ja Tatu Lakela. Näin avauksessa nähtiin muun muassa Kimi Isometsä ja Tomas Varhi. Penkillä nähtiin myös pitkästä aikaa niin Elias Irvankoski kuin Oskari Haanpää. Jazz matkasi pohjoiseen joukkueella, josta mainittakoon nimet Julius Rantanen, Firmino sekä Victor Matheus. Julius Lehto sen sijaan aloitti pelin penkin puolelta. 

Aapo Savolainen oli jälleen näkyvässä roolissa kentällä.
Ottelu käynnistyi vauhdikkaasti. Jo kolmannella peliminuutilla vieraiden hyökkäys kulki Lui Bradburyn syöttäessä pallon vasemmalle Leo Kyllöselle. Hän puolestaan jatkoi keskikaistalla yllättävän vapaana olleelle Firminolle, joka viimeisteli kylmän varmasti pallon ohi RoPS-vahti Topi Valtosen. Näin tilanne oli hetkessä 0-1. RoPS ei tästä kuitenkaan lamaantunut. Jo viidennellä minuutilla Aapo Savolainen pelasi Adam Mekin huippupaikkaan, mutta vastaan tullut Jazz-vahti Oliver Heino torjui tilanteen hienosti. Pari minuuttia tästä ja Firmino tarjoili toisessa päässä paikan Niilo-Olavi Puustiselle, mutta hän laukoi oikealta maalin ohi. Heti perään Arttu Leppäsen pitkä avaus löysi Mekin, joka ampui kuitenkin pelivälineen pari metriä vasemmalta maalin ohi. 10. minuutilla Mekin antama kulma taas sai aikamoisen hässäkän aikaan vieraiden maalille, mutta jollakin ilveellä porilaiset saivat purettua pallon väljemmille vesille lähes maaliviivalta. 

Tämän jälkeen peli hieman tasaantui, sillä alkuminuuttien aikana nähtiin enemmän tilanteita kuin todennäköisesti kertaakaan aiemmin tällä kaudella. 32. minuutilla Isometsän pitkä sivurajaheitto tavoitti maalin edustalta Savolaisen, joka kääntyi ja laukoi, mutta tälläkin kertaa Heino onnistui torjumaan pallon yli päätyrajasta. Minuutti tästä ja Mekkiä tavoiteltiin Leppäsen toimesta jälleen pitkällä syötöllä. RoPS:n tehomies kuoletti pallon upeasti ja jatkoi, mutta aavistuksen vasemmalta maalin ohi. Ja vielä 39. minuutilla vieraiden puolustuksen palauttaessa pelivälineen huolimattomasti maalin eteen, pääsi Savolainen kahteen kertaan yrittämään Heinon ohittamista, mutta tuloksetta. Aivan puoliajan lopussa vieraiden Rantanen oli vetopaikssa, mutta hänen yrityksensä noin kymmenestä metristä karkasi reilusti yli ja ohi maalin. Näin tauolle siirryttiin lukemissa 0-1.

Lukas Ilola oli tutusti joukkueen puolustuksen viimeinen lukko.
Toinen 45-minuuttinen alkoi RoPS:n vahvalla pelillä. 51. minuutilla Mekki antoi vapaapotkun kohti vastustajan maalivahdin aluetta. Tilanteessa Jazzin Eeli Kiiskilä repi Varhia paidasta ja hyökkääjän kaatuessa nurmeen, näytti ottelun melko tasaisesti tuominnut Tatu Korkalainen palloa pilkulle. Pallon taakse asteli Mekki, joka tälläsi pelivälineen varmaakin varmemmin lähes maalin kattoon. Tilanne oli näin tasan 1-1! Viisi minuuttia tästä ja porilaisten Bradbury oli paikassa, mutta Lukas Ilola ehti väliin niin, että kulmapotkua vaarallisempaa ei tilanteesta syntynyt. 67. minuutilla Mekin antama kulma aiheutti jälleen harmaita hiuksia vieraille ja Ilola pääsi tyrkkäämään pallon maaliin, mutta tämä tilanne vihellettiin paitsioksi. 

71. minuutilla nähtiin viimein kotijoukkueen toinen onnistuminen. Tällöin Mekin keskitys oikealta maalille kimpoili parin vastustajan pelaajan kautta Varhille, jolla oli suht helppo työ viimeistellä taululle 2-1 lukemat. Samalla paljon peleistä kevään ja kesän aikana pois ollut Varhi iski ensimmäisen osumansa tällä sarjakaudella ja mihin paikkaan! Maalin jälkeen peli jatkui melko tasaisena kummankin joukkueen hakiessa seuraavaa osumaa. Bradbury oli paikoilla 84. minuutilla, mutta hänen yrityksensä 16 metristä meni hieman vasemmalta ohi RoPS-maalin. Vielä lopussa RoPS teki pari vaihtoa ja katkoi vieraiden peliä ja näin reilun viiden lisäaikaminuutin jälkeen Korkalainen puhalsi pelin viimein päättyneeksi. Samalla RoPS:n voitonjuhlat saivat alkaa, koska kolmen pisteen lisäksi joukkue oli sementoinut paikkansa Ykkösessä myös tulevalle kaudelle. 

Lauantain kamppailu näytti RoPS:n henkistä ja pelillistä vahvuutta kentällä, sillä joukkue ei lamaantunut nopeasta vieraiden osumasta, vaan jaksoi painaa päälle koko 90-minuuttisen. Kokonaisuutena sinipaitojen esitys oli varsin ehjä ja tasapainoinen. Maalintekijöiden lisäksi on nostettava esiin esimerkiksi Arttu Leppäsen vahva peli molempiin suuntiin kentällä. Myös Finn Heiserholt, Aapo Savolainen ja Benjamin Simsek tekivät suuren määrän töitä kentällä tehden vastustajan pelaamisesta mahdollisimman vaikeaa. Kärjessä Adam Mekki iski jo kauden 17. osumansa ja Varhi säesti omalla osumallaan. Topi Valtonen pääsi maalillaan loppujen lopuksi varsin helpolla. Voiton myötä RoPS siis varmisti paikkansa tällä sarjatasolla myös ensi kaudeksi. Näin kauden viimeiseen koitokseen voidaan lähteä rennoin mielin hakemaan hyvää tulosta. Hienoa duunia nuorelta joukkueelta tiukassa paikassa!

Seuraavan kerran RoPS pelaa noin kahden viikon kuluttua eli sunnuntaina 19.10, jolloin sinipaidat matkaavat Turkuun FC Inter 2:n vieraaksi. Kauden päätöskamppailu pelataan Veritas Stadionilla klo 15.00 alkaen. Tsemppiä peliin siniset! 

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Adam Mekki - jälleen yksi maali lisää tilastoihin ja tämän lisäksi sai paikoin vieraiden puolustuksen enemmän kuin solmuun nousuillaan ja harhautuksillaan. 

Teksti ja kuvat: M.N.