maanantai 25. syyskuuta 2017

RoPS nousi tasoihin Lahdessa

Ivan Tatomirovic onnistui maalinteossa.
Rovaniemen Palloseuran vaikea syksy sai positiivisemman sävyn sunnuntaina, kun joukkue taisteli tasapelipisteen Lahden Stadionilla Ivan Tatomirovicin (kuvassa) maalin turvin. 2552 katsojan edessä pelattu ottelu päättyi näin 1-1 (0-0) lukemiin, joiden ansiosta RoPS on nyt sarjassa kahdeksannella sijalla. Kotijoukkue FC Lahti on tasapelin myötä sarjassa peräti toisena, tasapisteissä KuPS:n kanssa.

RoPS matkusti etelään kolmen ottelun tappioputkessa joukkueella, josta puuttui pitkäaikaispotilaiden lisäksi pelikiellossa oleva Simo Roiha. Muutenkin joukkueen valmentaja Juha Malinen oli hämmentänyt hieman pakkaa muokkaamalla joukkueen ns. normaalia peliryhmittymää ja aloituksen pelaajia. Esimerkiksi Pablo Gonzalez oli pitkästä aikaa mukana pelissä heti alkuvihellyksestä asti. Edelliskierroksella kuusi maalia FC Interin verkkoon iskenyt kotijoukkue FC Lahti puolestaan joutui lähtemään otteluun ilman ykkösmaalivahtiaan Aleksandr Vasjutinia. Myös Masa Malen, Joona Tapani sekä Paavo Voutilainen puuttuivat pelivahvuudesta.

Reguero oli jälleen kuin muuri maalillaan.
Ottelu alkoi kotijoukkueen selkeässä hallinnassa. Silti kolmannella peliminuutilla Juho Hyvärinen pääsi puskemaan vaarallisesti, mutta tästä kotijoukkue selvisi säikähdyksellä. Kuudennella peliminuutilla puolestaan kotijoukkueen Henri Anier pääsi laukomaan hyvästä paikasta boksin sisältä, mutta kärkimiehen yritys painui ohi etukulman ja RoPS selvisi vahvasti ottelussa pelanneen maalivahtinsa Antonio Regueron (kuvassa) johdolla tilanteesta ilman takaiskua. Myöhemmin 32. minuutin kohdalla Marko Simonovski pääsi puskemaan vaarallisesti Hendrik Helmken antaman kulmapotkun jälkeen, mutta RoPS-puolustus onnistui siivoamaan pallon tolpan juuresta väljemmille vesille. Puoliajan käydessä loppuaan kohti myös RoPS pääsi paremmin paikoille, mutta FC Lahden maalissa tällä kertaa pelannut Miikka Mujunen onnistui torjumaan vieraiden yritykset. Vielä loppuminuuteilla sinipaidat saivat kolme kulmaa lyhyen ajan sisään, mutta näistä ei onnistumisia nähty. Näin tauolle poistuttiin maalittomassa 0-0 tilanteessa.

Stavitski pelasi 78. minuuttia.
Toinen 45-minuuttinen alkoi myös kuten ensimmäinen, kotijoukkueen painostuksella. Heti alkuun Simonovski pääsi laukomaan, mutta RoPS-vahti Reguero torjui helposti tämän yrityksen. Kohta tämän jälkeen Anierilla oli hyvä tontti iskeä ottelun avausmaali, mutta tämänkin yrityksen Reguero nappasi vaivatta hyppysiinsä. 58. minuutilla RoPS teki ensimmäisen vaihtonsa, kun Lassi Lappalainen korvasi laidalla Pablo Gonzqalezin. Kotijoukkueen painostus toi tulosta kohta tämän jälkeen, sillä 60. peliminuutilla Kalle Taimin keskitys hyvän oikean laidan nousun päätteeksi löysi maalilta Simonovskin, joka kauden 13. osumallaan siirsi lahtelaiset 1-0 johtoon. Kohta maalin jälkeen Taimi oli hyvässä maalintekotilanteessa, mutta Reguero venyi jälleen hienoon torjuntaan. 71. minuutilla RoPS teki toisen vaihtonsa, kun Lassi Järvenpää korvasi kentällä Juuso Hämäläisen. Heti vaihdon jälkeen Palloseura nousi ottelussa tasoihin. Anselmi Nurmelan antamasta kulmapotkusta peliväline tuli aiemmin vaihdosta kentälle tulleelle Lappalaiselle, jonka keskitys löysi maalilta Ivan Tatomirovicin pään. Topparin pusku meni vastustamattomasti ohi Mujusen ja tilanne oli näin tasan 1-1! 78. minuutilla RoPS teki vielä viimeisen vaihtonsa, kun Eetu Muinonen kirmasi kentälle Timo Stavitskin (kuvassa) tilalle. Lopussa FC Lahti yritti vielä ratkaista peliä, mutta RoPS pelasi hyvää puolustuspeliä ja näin ottelu päättyi tasalukemiin 1-1 (0-0).

Tasapelin myötä RoPS sai katkaistua kolmen ottelun tappioputkensa sekä kurottua eron karsijan paikalla olevaan HIFK:iin jo kymmeneen pisteeseen. Palloseura oli ottelussa puolustusvoittoisella pelityylillä mukana ja sunnuntaina se toi toivotun tuloksen. Joukkue taisteli itselleen tasapelipisteen ja näin pelaajat pääsivät hyvällä fiiliksellä kotimatkalle. Loppukaudesta sinipaidat tarvitsevat vielä muutaman pisteen varmistaakseen satavarmasti liigapaikkansa. Toki jäljellä olevissa viidessä sarjapelissä pelaajat voivat antaa myös tarvittavia näyttöjä ensi kautta ajatellen, sillä usealla pelaajalla sopimus päättyy tähän kauteen.

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana lauantaina, jolloin kotoisalle Rovaniemen keskuskentälle vieraaksi saapuu sarjan hännillä selkeitä piristymisen merkkejä esittänyt jyväskyläläinen JJK. Ottelu pelataan keskuskentällä klo 17.00 alkaen. Silloin kaikki paikan päälle kannustamaan RoPS kotivoittoon!

Teksti: M.N.
Kuvat: M.L.