maanantai 20. huhtikuuta 2015

Pisteetön vierailu Pohjanmaalle


Lahdenmäki uurasti puolustuksessa.
Viime aikoina mediassa pelillisistä ja vähemmän pelillisistä asioista ollut Rovaniemen Palloseura kärsi maalin tappion seinäjokelaiselle SJK:lle. Ottelun ainokaisen viimeisteli Jussi Vasara 2048 katsojan edessä. Tämän tuloksen myötä RoPS jatkaa pistetilin avaavien pisteiden metsästystä ainakin Veikkausliigan 3. pelikierrokselle.

Sunnuntain kamppailuun RoPS tuli hieman uudistuneella kokoonpanolla. Somessa sekoillut Mostagh Yaghoubi aloitti pelin itseoikeutetusti penkillä ja näin keskikentän kolmikon muodostuvat Antti Okkonen, Mika Mäkitalo ja Tomas Hradecky. Myös Aleksandr Kokko ja Simo Roiha olivat tällä kertaa pelissä mukana alusta asti. Heti ottelun ensimmäisellä peliminuutilla kotijoukkue SJK pääsi vaaralliseen tilanteeseen, mutta Akseli Pelvas ei saanut viimeisteltyä paikasta ja näin RoPS selvisi tilanteesta säikähdyksellä. Tämän jälkeen RoPS oli hyvin pelissä mukana, mutta huippupaikkoja ei ottelussa juurikaan nähty. Peliväline tuntuikin paikoin olevan enemmän ilmassa kuin kenenkään hallussa. Ensimmäisen jakson loppuhetkillä RoPS pääsi vaaralliseen paikkaan, kun Michael Ibiyomi puski kulmatilanteessa takatolpalta pallon Roihalle, jonka pusku suuntautui kuitenkin suoraan kohti SJK-vahti Mikhel Aksalua. Jatkotilanteesta Kokko pääsi vielä yrittämään, mutta tämän kotijoukkueen puolustus pystyi juuri ja juuri hoitamaan. Näin puoliajalle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso alkoi niin ikään tasaisissa merkeissä ja kumpikin joukkue sai rakennettua pari tilannetta. Tunnin pelin jälkeen peli alkoi olemaan enemmän kotijoukkueen hallussa, mutta johtomaalia saatiin odottaa aina 79. minuutille asti. Tilanteessa Toni Lehtinen syötti laitaan Tucolle, joka juoksi voimalla ohi Juha Pirisen ja syötti pelivälineen päätyrajalta takaviistoon Vasaralle. Keskikenttämies laukoi voimalla pallon maaliin ohi voimattoman RoPS-vahti Ville Iiskolan ja näin tilanne muuttui 1-0:aan. Lopussa Tuco pääsi vielä yrittämään Pirirsne puolittaisesta estelystä huolimatta, mutta hänen tykkinsä suuntautui ainoastaan ylärimaan ja näin peli päättyi lukemiin 1-0 (0-0).

Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana torstaina, jolloin se kohtaa kotikentällään turkulaisen FC Interin. Kalavelkojen maksu alkaa Rovaniemen keskuskentällä klo 18.30. Nyt joukolla kannustamaan RoPS voittoon!

RoPS:n vaihdot ottelussa (in/out):

Vilim Posinkovic - Aleksandr Kokko (81. min)
Ville Saxman - Simo Roiha (85. min)
Moshtagh Yaghoubi - Tomas Hradecky (88. min)


Teksti ja kuva: M.N.