keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

RoPS jatkoi voittojen tiellä, nyt kaatui MuSa

Roiha ja kumppanit tekemässä tilaa erikoistilanteessa.
Viime aikoina nousujohteisesti pelannut Rovaniemen Palloseura kohtasi keskiviikko-iltana kotoisalla Rovaniemen keskuskentällä porilaisen Musan Salamat 923 katsojan silmien alla. Tällä kertaa sinipaidat ottivat ottelusta Tuomas Kaukuan ja Simo Roihan osumilla vakuuttavan 2-0 (0-0) kotivoiton ja siirtyivät samalla Ykkösen kärkipaikalle, tosin enemmän otteluita pelanneena kuin pahimmat kilpakumppaninsa.

Viimeisestä viidestä pelistä RoPS on napsinut kolme voittoa ja kaksi tasapeliä, joten keskiviikkonakin usko menestysmahdollisuuksiin oli sinipaitojen keskuudessa vahva. Kotijoukkue lähti kotiotteluun joukkueella, jossa aloituksessa uusina miehinä olivat Eerik Kantola ja Miska Ylitolva. Joona Lahdenmäki oli tällä kertaa sivussa, mutta penkillä nähtiin nyt ensimmäistä kertaa tällä kaudella Jussi Niska. Myös Veka Pyyny oli mukana penkillä sekä Helsingissä ensimmäistä kertaa joukkueen väreissä esiintynyt Geoffrey Acheampong. Ottelun alla tiedotettiin myös, että RoPS on tehnyt loppukautta koskevan sopimuksen 23v ja 191cm portugalilaistoppari Rodrigo Antunesin kanssa. MuSa puolestaan matkasi pohjoiseen joukkueella, jossa esiintyivät mm. taitava japanilaiskeskikenttämies Naoki Maeda, Jussi Välilä sekä viimeksi sinipaitoja vastaan osunut Samu-Petteri Mäkelä. Toinen kyseisen ottelun onnistuja eli Juho Heikkinen ei ollut tällä kertaa mukana pelaavassa kokoonpanossa, eikä myöskään uusi portugalilaishyökkääjä Wadir.

Tuomas Kaukua oli keskiviikkoiltana elementissään Rovaniemen keskuskentällä.
Ottelu starttasi melko vauhdikkaasti pelin aaltoillessa kumpaankin päähän kenttää kuitenkaan ilman, että kunnon maalipaikkoja olisi pelissä vielä tällöin nähty. 31. minuutilla Juho Montola pääsi jatkamaan Jyri Kiurun esityöstä, mutta hänen kosketuksensa palloon oli pehmeä ja näin RoPS-vahti Miikka Mujusella oli helppo työ vangita peliväline hyppysiinsä. 38. minuutin kohdalla porilaiset saivat kaksi peräkkäistä kulmapotkua, joista vieraat olisivat paremmalla onnella voineet jotain saada aikaan. Varsinkin toinen Tobias Laaksosen antama kulmapotku kiertyi hyvin takatolpalle. Loppuminuuteilla peli oli lähinnä keskikentän taistelua, ja näin kumpikaan joukkue ei enää päässyt kunnon vetopaikoille asti. Vartin tauolle poistuttiin pyöreissä 0-0 lukemissa.

RoPS juhlii Roihan tekemää 2-0 osumaa.
Toinen 45-minuuttiselle tuli sisuuntunut ja taisteleva Palloseura. Jo 48. minuutilla Luka Kuittisen pitkä avaus löysi hyökkäyspäästä Kaukuan, joka otti pallon haltuun, nousi kohti kuudentoista rajaa ja ampui pallon vastustamattomasti maalin vasempaan nurkkaan ohi MuSa-vahti Eetu Lindforsin. Tilanteessa Kaukua karisti Samuli Virtasen kannoiltaan ja tykitti aikamoisen "euro goalin" verkon perukoille. 1-0 maalin jälkeenkin RoPS:n vire säilyi erinomaisena. 52. minuutilla Kaukua petasi hyvän keskityspaikan laitaan Didis Lutumba-Pitahille, jonka jatko maalille oli suuntautumassa kohti Roihaa, mutta tähän Lindfors ehti ensimmäisenä väliin. 58. minuutilla puolestaan pallo kulki oivasti pelaajalta pelaajalle. Lopulta Roiha syötti taakse Vertti Hänniselle, jonka hienon laukauksen Lindfors venytti yli päätyrajasta. Minuutti tästä ja Mujusen pitkä avaus meni lähes kentän toiseen päähän asti. Tilanteeseen ensimmäisenä ehti Joonas Lakkamäki, jolta Roiha käytännössä varasti pelivälineen kuin karkin lapselta. Tämän jälkeen huippuvireinen hyökkääjä näytti jälleen osaamistaan ja laukoi pallon ohi Lindforsin ja tilanne oli jo 2-0 ja peli käytännössä ratkennut. 79. minuutilla aiemmin kentälle tullut Acheampong tykitti 17. metristä, mutta tämänkin hyvässä vireessä ollut MuSa-vahti Lindfors onnistui torjumaan. Ottelun 86. minuutilla nähtiin mieluinen vaihto, kun koko alkukauden loukkaantumisen johdosta sivussa ollut Jussi Niska kirmasi kentälle Lutumba-Pitahin tilalle. Niska pääsikin hyvin mukaan peliin ja varmisti muun joukkueen kanssa sen, että vieraat eivät päässeet enää kunnon maalipaikoille ottelun lopussa. Muutaman lisäaikaminuutin päätteeksi ottelun vaihtelevasti tuominnut Juho Nieminen vihelsi pilliinsä ja peli päättyi lukemiin 2-0 (0-0), joiden ansiosta kotijoukkueen voitonjuhlat saivat alkaa.

Jussi Niska pelasi ottelun loppuminuutit.
Ottelu tarjosi kauden ennätysyleisölle mukavan ja ansaitun kotivoiton. Tässä pelissä myös kotijoukkueen kannattajaosasto piti enemmän ääntä kuin kertaakaan tällä kaudella luoden tunnelmaa betonikatsomoon ja varmasti myös kentälle. Ottelun alkupuoli oli RoPS:lta vielä keskinkertaista pelaamista, mutta toisella 45-minuuttisella paremmuudesta ei ollut epäselvyyttä. Tuomas Kaukuan kauden ensimmäinen maali ja Simo Roihan kahdeksas täysosuma takasivat Palloseuralle jo kolmannen voiton putkeen. Muutenkin joukkue onnistui illan pelissä laajalla rintamalla. Jussi Niskan paluu tuo uuden ulottuvuuden joukkueen laitapelaamiseen ja Srdjan Vujaklijan palatessa pelaavaan kokoonpanoon, myös hyökkäyspäähän on vaihtoehtoja nykyistä enemmän. Toki nyt Roiha on niin liekeissä, että annetaan hyökkääjän roihuta menemään.Geoffrey Acheampong näyttää myös kahden ottelun perusteella selkeältä vahvistukselta joukkueeseen ja samaa toivotaan myös uudelta portugalaistopparilta. Seuraava peli saattaa tulla Rodrigo Antunesille kuitenkin vielä liian nopeasti, mutta jotain Mikko Mannilan pitää toppariosastolle tulevaan Gnistan-peliin keksiä, sillä Mohammed Adamsin korttiltili täyttyi illan kamppailussa, jonka johdosta ghanalainen huilaa seuraavan ottelun. 

RoPS:n vaihdot ottelussa:

62. min Vili Saarikoski & Miska Ylitolva - Geoffrey Acheampong & Otto Kemppainen

86. min Didis Lutumba-Pitah - Jussi Niska

93 min Nino Roffelsen - Sampo Iso-Ala

Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana sunnuntaina (1.8.), jolloin sinipaidat matkaavat jälleen pääkaupunkiseudulle, jossa tällä kertaa vastaan asettuu IF Gnistan. Mustapekka Areenalla pelattava kamppailu alkaa klo 18.00 alkaen ja peliin on odotettavissa vahva vieraskannattajien joukko. Sen myötä tsemppiä peliin sinipaidat ja pisteet mukaan pohjoiseen!

Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Tuomas Kaukua - vahvaa pelaamista jälleen kerran, illan kruununa upea maali.

Teksti ja kuvat: M.N.