sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

PIsteetön reissu Maarianhaminaan

Tasaväkinen ottelu kääntyi lopulta kotijoukkueen eduksi.
Rovaniemen Palloseura ei saanut kasvatettua pistepussiaan lauantain vierasottelussa, jossa vastaan asettui IFK Mariehamn. Ottelun loppulukemiksi vain 1146 katsojan edessä kirjattiin lukemat 1-0 (0-0). Liekö Ahvenanmaalla jo perunanistutuskausi käynnissä vai miksi mukavassa kevätsäässä pelattu liigakauden kotiavaus ei ollut houkutellut Wiklöf Holding Arenalle tämän enempää katsojia.

Borre pelasi koko ottelun RoPS:n kärjessä.
RoPS tuli otteluun kokoonapanolla, jota oli hieman muokattu viimeviikkoisen PK-35 -matsin jäljiltä. Nyt avauksessa keskikentän pohjalla pelasi Ville Saxman, kuten jo toisen puoliajan Vantaalla. Ylemmäksi kenttäkoostumukseen oli nostettu Aapo Heikkilä ja Mika Mäkitalo. Näin penkillä pelin aloittivat sekä William John Oluremi että Michal Mravec. Ottelu alkoi isäntien kannalta teräsvästi, sillä jo neljännellä peliminuutilla Devor Orgill oli päästä huippupaikkaan Philip Mantillan oivasta syötöstä. Tilanteessa RoPS-vahti Ricardo tuli kuitenkin oikea-aikaisesti vastaan ja torjui tilanteen varmasti. Kohta tämän jälkeen Aleksandr Kokko (kuvassa) oli lähellä päästä paikkaan vastakkaisessa päädyssä, mutta MIFK-vahti Walter Viitalaa RoPS ei vielä päässyt uhittelemaan. Jatkossa peli MIFK:n muhkuraisella kotikentällä oli pitkälti keskialueen pelinrakentelua, joka ei onnistunut kovin tehokkaasti kummaltakaan joukkueelta. 22. peliminuutin kohdalla pelattiin pallo kuitenkin oivaan paikkaan noin 18 metriin kotijoukkueen Tommy Wirtaselle, mutta hänen jatkonsa viuhui pari metriä yli vieraiden maalin. Viisi minuuttia tästä ja MIFK pääsi jälleen paikkaan nopealla pystysyötöllä. Tilanteessa RoPS-vahti Ricardo tuli liian uhkarohkeasti vastaan ja vain Abdou Jammehin katko esti maalin synnyn. Tilanteessa kotijoukkueen kannattajat vaativat jo rangaistuspotkua, mutta ottelun tuominnut Petri Viljanen ei sinipaitojen onneksi mitään virhettä katkossa nähnyt. Jakson lopulla RoPS sai aikaan pari laukausta Juha Pirisen toimesta, mutta niistä ei koitunut vaaraa kotijoukkueen maalivahti Viitalalle. Näin tauolle siirryttiin 0-0 lukemissa.

Oluremin laukaus osui ylähirteen.
Toinen jaksoi jatkui niin ikään tasaisissa merkeissä. 52. minuutilla oli Ricardon vuoro esittää jälleen hasardivastaantuloja, tällä kertaa hänen katkonsa osui suoraan lähimpään vastustajaan, mutta kimposi MIFK-pelaajasta kuitenkin suoraan rajojen yli. Ja vain minuutti tästä ja ottelun avausmaali saatiin kirjata aikakirjoihin. Tilanteessa Jani Lyyski toimitti pelivälineen RoPS:n rangaistusalueella, josta toppari Jammeh purki se suoraan Orgillin eteen. Tästä tarjoilusta kärkäs hyökkääjä kiitti ampumalla millimetrin tarkasti pelivälineen maalin oikeaan alakulmaan Ricardon hanskan hipoessa palloa. Näin tilanne oli 1-0. Maalin jälkeen pelissä oli pitkään suvantovaihe, jolloin kumpikaan joukkue ei saanut mitään järin vaarallista aikaan. RoPS:n käskyttäjä Juha Malinen pyrki tehostamaan joukkueensa peliä vaihtamalla 69. minuutilla kentälle Oluremin (kuvassa), joka korvasi laidalla melko näkymättömissä olleen Heikkilän. Heti vaihdon jälkeen kotijoukkue sai kuitenkin erikoistilanteen kulman muodossa. Tilanteessa Ricardo joutui puuttumaan peliin kahdesti ennen kuin RoPS sai purettua pallon väljemmille vesille.

79. peliminuutilla RoPS teki toisen vaihdon, kun Ransford Osei korvasi Robert Taylorin. Heti sen perään RoPS sai ottelun ensimmäisen kulmansa. Tilanteessa pallo ajautui lopulta Kokolle, mutta kärkimiehen jatko noin reilusta kymmenestä metristä meni yli kotijoukkueen maalin. Muutama minuutti tästä ja MIFK:n Amos Ekhalie pääsi laukomaan täysin vapaasta paikasta rangaistusalueen rajan tuntumasta. Ekhalien laukaus meni kuitenkin kotijoukkueen kannattajien harmiksi ohi ja yli maalin. 84. minuutilla RoPS teki viimeisen vaihtonsa, kun Jarkko Lahdenmäki juoksi kentälle Fridolin Nganbe Nganben tilalle. Pelikellon näyttäessä jo 89. minuuttia, pääsi Oluremi laukomaan vaarallisesti, mutta hänen yrityksensä osui ylärimaan. Jatkopalloon ennätti ensimmäisenä Osei, joka saikin pallon yli maaliviivan, mutta tilanne vihellettiin paitsioksi. Tätä tuomiota ei RoPS:n päävalmentaja Malinen sulattanut, mutta tuomaristo näki tilanteen olleen paitsio ja peliä jatkettiin kotijoukkueen vapaapotkulla. Lopussa ei enää tilanteita kummassakaan päässä nähty ja näin ottelu päättyi lukemiin 1-0 (0-0).

Kokonaisuudessaan peli oli tasaista ja melko väritöntä kamppailua kummaltakin joukkueelta. RoPS:n suurin ongelma pelissä oli se, että keskikenttä ei saanut rakennettua peliä tarpeeksi hyvin ja Kokolle ei saatu pelattua palloa selkeisiin maalintekotilanteisiin. Puolustus pelasi nyt huomattavasti varmemmin kuin Vantaalla. Tällä kertaa Juuso Hämäläinen pelasi hyvin, Jammehilla ei ollut paras päivänsä. Seuraavaan peliin RoPS:n täytyy saada uutta vaihdetta silmään ja kotiavaus HJK:a vastaan sytyttää varmasti sekä joukkueen että RoPS:n fanit liekkeihin. Ottelu RoPS-HJK pelataan jo tulevana torstaina (14.4.) klo 18.30 alkaen Rovaniemen keskuskentällä. Eli ei muuta kuin lämmintä päälle ja kannustamaan RoPS kotivoittoon!

Teksti ja kuvat: M.N.