sunnuntai 15. elokuuta 2021

RoPS iski kuin salama, tällä kertaa kaatui Klubi 04

RoPS juhlii Kemppaisen tekemää 1-0 osumaa.
Rovaniemen Palloseura kohtasi lauantaisessa Ykkösen kamppailussa kotikentällään Klubi 04:n 774 katsojan edessä. Aluksi aurinkoisessa säässä ja lopulta rankkasateessa pelattu kamppailu kääntyi kotijoukkueelle vahvan toisen puoliajan ansiosta lukemin 4-1 (1-1) ja näin kaikki kolme sarjapistettä jäivät isännille. Maalintekijöinä kunnostautuivat Otto Kemppainen, Luka Kuittinen kahdesti ja Geoffrey Acheampong.

RoPS lähti otteluun joukkueella, jossa olivat jälleen mukana pelikieltonsa kärsineet Nino Roffelsen sekä Simo Roiha. Sen sijaan flunssan johdosta pelin joutuivat jättämään väliin sekä Miikka Mujunen että Tuomas Kaukua. Näin maalilla nähtiin ensimmäistä kertaa Lauri-Eemil Vetri ja puolustuksessa avasi portugalilainen Rodrigo Antunes. Pitkään sivussa olleet pelaajat sen sijaan loistivat edelleen poissaolollaan. Mika Väyrysen johdattama Klubi 04 matkasi pohjoiseen kokoonpanolla, josta löytyivät mm. rovaniemeläisille varsin tuttu Tommi Jäntti sekä Samuel Anini, Kai Meriluoto ja Baba Mensah. Alkukaudesta vahvistunut HJK:n farmiseura saikin jalkeille näin mielenkiintoisen ryhmittymän. Emoseura HJK:n europelikiireet vaikuttivat osaltaan myös siihen, millaisen ryhmittymän helsinkiläiset pohjoiseen saivat jalkeille. Poissa kokoonpanosta nyt olivat mm. Johannes Kytilä ja Taddeus Nkeng, joka todennäköisesti on tänään HJK:n vahvuudessa Veikkausliigassa.

Lauri-Eemil Vetri pelasi ensimmäisen ottelunsa Ykkösessä.

Ottelu starttasi vieraiden aktiivisella pelillä, jossa pallo liikkui nopeasti pelaajalta toiselle. Kotijoukkueella olikin alussa vaikeuksia saada rakennettua omaa peliään. Yhdeksännellä peliminuutilla kotijoukkueen Kuittinen kuitenkin avasi hyvin pystyyn Roihalle, joka pääsi pommittamaan noin 14 metristä. Tilanteessa Klubin puolustus pääsi sen verran väliin, että peliväline meni oikealta ohi maalin. Tilanne jatkui Acheampongin kulmapotkulla, joka tavoitti maamies Mohammed Adamsin pään. Pusku suuntautui kuitenkin selvästi yli maalin. 17. minuutilla puolestaan vieraiden Casper Terho pelattiin hyvään paikkaan, muta tämän tilanteen Vetri luki hyvin ja liukui oikea-aikaisesti pallon eteen. 23. minuutilla oli Acheampongin vuoro kokeilla laukaisutarkkuuttaan, mutta keskikenttämiehen yritys meni hieman oikealta ohi Elmo Henrikssonin vartioiman Klubi-maalin. Heti melkein perään Kuittinen avasi jälleen hienosti kohti Roihaa, joka punnersi estelyistä huolimatta vetopaikkaan, mutta Henriksson pystyi torjumaan vielä tämänkin yrityksen. 30. minuutilla nähtiin viimein ottelun avausosuma. Tällöin Vertti Hänninen avasi hienosti poikki kentän oikeaan laitaan ylhäällä kärkkyneelle Kemppaiselle. Laitalinkki haastoi vastustajaa ja laukoi pelivälineen millintarkasti maalin vasempaan alakulmaan. Tilanne oli näin 1-0! Kaksi maalia kahteen peliin nuorelle Kemppaiselle!

Tiukkaa vääntöä Klubi 04:n maalin edessä.

34. minuutilla vieraat utlivat kuitenkin pelissä takaisin. Kotijoukkue menetti tilanteessa pelivälineen huonon syötön ja heikon sijoittumisen ansiosta syvällä omalla alueellaan. Ensimmäisen palloon pääsi Kalle Wallius, joka jatkoi suoraan eteen Terholle. Parin harhautuksen jälkeen Terho jatkoi vasemmalle Aninille, joka pääsi laukomaan melko vapaasti pelivälineen maalin oikeaan yläkulmaan ohi voimattoman Vetrin. Tilanne oli hetkessä tasan 1-1. Maalin jälkeen peli hieman rauhoittui. Aivan puoliajan lopussa sinipaidat saivat vielä rakennettua Hännisen toimesta paikan Roihalle, mutta tälläkin kertaa Henriksson ennätti venymään pallon tielle. Seuranneesta kulmapotkusta Kuittinen pääsi vielä yrittämään, mutta nuoren topparin pusku suuntautui suoraan kohti vastustajan maalivahtia. Näin tauolle siirryttiin tasatilanteessa 1-1.

Luka Kuittisen tekemää johto-osumaa kelpaa ihastella useamman kerran. (Ruutu)

Toinen 45-minuuttinen käynnistyi vieraiden parilla hyvällä tilanteella, jotka kotijoukkue onnistui kuitenkin estämään tiukalla ja tarkalla puolustuspelaamisellaan. Pikkuhiljaa peli alkoi kuitenkin kääntymään kohti vieraiden kenttäpuoliskoa. 56. minuutilla Kuittinen puski jälleen Acheampongin hyvästä kulmasta, mutta vielä tällöin ei onnistumista nähty, sillä voimakas pusku suuntautui hieman ohi vieraiden maalin. 58. minuutilla Hännisen esityöstä Vili Saarikoski pääsi yrittämään, mutta keskikenttämiehen sijoitus meni yli maalin. Heti perään Jussi Niska ja Roiha pelasivat hienosti yhteen. Lopulta Roiha pääsi jälleen yrittämään, mutta Wallius ehti kuin ehtikin peittämään kokeneen hyökkääjän viimeistely-yrityksen. Seuraavassa tilanteessa Hänninen syötti toistamiseen Saarikoskelle hyvään paikkaan, mutta tälläkin kertaa keskikenttämiehen yritys suuntautui yli maalin. Silti, johtomaalin saattoi suorastaan jo haistaa keskuskentän ilmasta. Tunnin pelin kohdalla Kuittinen ja Acheampong pelasivat oivasti yhteen ja lopulta toppari nousi kohti maalia ja harhautti Väinö Vehkosen täydellisesti ja tuikkasi pallon vieraiden hölmistykseksi verkon perukoille. Näin tilanne oli kotijoukkueelle ansaitusti 2-1!

RoPS:n topparitrio Antunes-Adams-Kuittinen erikoistilanteessa Roihan kanssa.
65. minuutilla Acheampongin kulmapotku tuotti jälleen helsinkiläisille vaikeuksia, mutta vieraat saivat kuin saivatkin purettua Adamsista kimmonneen pelivälineen aivan maaliviivalta väljemmille vesille ja kolmas osuma jäi vielä odottamaan syntymistään. 66. minuutilla Niska näytti osaamistaan vasemmalla laidalla katkaistessaan ensin Mensahin löysän avauksen ja sen jälkeen kiihdyttäen karkuun useammalta vastustajalta. Lopuksi Niska keskitti päätyrajan tuntumasta maalille, minne ensimmäisenä päineen väliin ehti Acheampong, joka puski pallon varmasti maalin oikeaan alakulmaan. Tilanne oli jo 3-1 ja peli käytännössä ratkennut. Silti RoPS jatkoi vahvaa pelaamistaan eikä alkanut varmistelemaan johtoaan. 77. minuutilla vaihdosta sisään tullut Sampo Ala tarjoili Roihalle hyvän vetopaikan, mutta tälläkin kertaa kärkimiehen ruuti oli märkää ja peliväline suuntautui kohti vierasjoukkueen maalivahti Henrikssonia. Tässä vaiheessa taivas sitten repesikin ja vettä alkoi satamaan keskuskentälle enemmän kuin miesmuistiin. Tämä ei kuitenkaan kotijoukkueen menoa hiljentänyt. 81. minuutilla Ala nousi hyvin ja laukoi, mutta vain maalin sivuverkkoihin. 84. minuutilla Roiha käänsi päätyrajan tuntumasta hienosti takaviistoon aivan vapaana olleelle Kuittiselle. Jo maalin ottelussa tehnyt toppari näytti toistamiseen osaamistaan ja pommitti 17. metristä pelivälineen maalin oikeaan yläkulmaan. Tilanne oli näin jo 4-1! Lopussa ei enää tihenevässä sateessa ja tuulessa huippupaikoilla mässäilty ja näin vajaan kahden lisäaikaminuutin kohdalla ottelun tuominnut Juho Nieminen vihelsi pelin päättyneeksi lukemiin 4-1 (1-1).

Jos ensimmäinen puoliaika oli vielä RoPS:lta hakemista, toisella 45-minuuttisella joukkue esitti ehkäpä kauden parasta pelaamistaan ja tiputti vieraat kyydistään. Tähän lisäksi neljä upeaa osumaa ja maalintekijöinä kaksi nuorta omaa kasvattia eli Kemppainen ja Kuittinen sekä tuore hankinta Acheampong. Edes joukkueen kapteenin Miikka Mujusen puuttuminen ei horjuttanut joukkuetta. Lauri-Eemil Vetri pelasi maalilla varman ottelun ja näytti, että häneen voi tarvittaessa luottaa jatkossakin. Rodrigo Antunes osoitti myös, että portugalilainen on oiva hankinta toppariosastolle. Varsinkin pelin katkomisessa ja pääpalloissa Antunes oli lauantaina elementissään. Myös huomionarvoista on nostaa esiin Vertti Hännisen vahvat otteet, jotka eivät oikeastaan ole enää yllätys kenellekään. Kylmän viileää suorittamista nuorelta keskikenttämieheltä peli toisensa jälkeen. Nino Roffelsen pelaa myös vahvaa kautta tehden paljon näkymätöntä työtä joukkueen eteen. Hän osaa myös katkoa ja avata peliä erinomaisesti. Summa summarum, koko joukkue pelasi lauantai-iltana vahvan ottelun.

RoPS:n vaihdot ottelussa:

  • 72. min Geoffrey Acheampong & Vili Saarikoski - Sampo Ala & Didis Lutumba-Pitah
  • 77. Jussi Niska - Miska Ylitolva
  • 86. Rodrigo Antunes - Joona Lahdenmäki
Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana torstaina (19.8.), jolloin pohjoisen ylpeys kohtaa Veritas Stadionilla pelattavassa vierasottelussa alkukaudesta selvästi piristyneen TPS:n. Viikko-ottelu polkaistaan käyntiin klo 18.00 alkaen. Tsemppiä peliin RoPS, jatketaan silloin samalla draivilla kuin mihin lauantain ottelu päätettiin!
 
Palloseurablogin ottelun vakuuttaja: Luka Kuittinen - nuori toppari pelasi kauden parhaan pelinsä ja näytti osaamistaan kummassakin päässä kenttää. Kruununa illalle kaksi upeaa täysosumaa. 
 
Teksti ja kuvat: M.N. 
 
Tämän otteluraportin tarjosi: